Turussa kotoutus epäonnistui.
Miksi?
Epäonnistunut kotoutus
24
411
Vastaukset
- kunniakansalaisexi
Turkuun ei saatu riittävän suurta moskeijjaa, kotoutettaville maksettiin liian vähän tukea, työtarjoukset olivat heikkoja, neitsyitä ei ollut tarjolla jokaiselle viikonlopulle, metsästys ja ampumaseuraan ei otettu, puolustusvoimat ei tarjonnut vaativia tehtäviä, lentokoulutukseen ei otettu, talvella on kylmää, uusia autoja ei annettu vaikka SyriaIrag ajokortti oli vaihdettu trafissa..ym.ym.
- Pöljiäpuikulapäitä
Tänne tuotiin pelkkää sotaisaa paskaväkeä joilla ei ole halua eikä kykyä sopeutua. Kotouttaminen on jo sanana niiden kohdalla kuin härski lapsipornovotsi :(
- Näin_sanotaan
Emme vielä tiedä, oliko Turun tappaja missään kotoutumiskoulutuksessa ikinä ollutkaan. Suomessahan saa olla myös ilman papereita ja ko taktia ympäröivään yhteiskuntaan.
Minun mielestäni kototuttaminen tapahtuisi muslimien kohdalla paremmin moskeijoissa. Imaamit voisivat kertoa demokratiasta ja ihmisoikeuksista siellä. Varmasti tehoaisi paremmin kuin mikään muu. Islamhan on Suomessa Suomen lainsäädännölle kuuliaista ja Suomen kulttuuriin sopeutuvaa.- fbhdfbdfb
Täyttä roskaa, sillä islam ei alistu minkään toisen vallan alle vaan tavoitteena on vallata kaikki muu - keinoja kaihtamatta, kuten tuhansia kertoja on jo voitu todistaa, ellet sitten korkeimpien imaanien sanoja usko.
TÄMÄ EI OLE MIKÄÄN MIELIPIDEKYSYMYS. - vesipää
Uiko sinunkin päässä kaloja?
- kaikenmaailmanjuntti
fbhdfbdfb kirjoitti:
Täyttä roskaa, sillä islam ei alistu minkään toisen vallan alle vaan tavoitteena on vallata kaikki muu - keinoja kaihtamatta, kuten tuhansia kertoja on jo voitu todistaa, ellet sitten korkeimpien imaanien sanoja usko.
TÄMÄ EI OLE MIKÄÄN MIELIPIDEKYSYMYS.näin juuri!
- Näin_sanotaan
Sanoinkin, että minun mielestäni imaamien täytyisi alkaa kantaa vastuuta tehtävistään.
Sitä he eivät ole toistaiseksi tehneet. Vaikka aina sanovat, että islam sopii myös länsimaihin. - SuomenAmatsooni
Sinulle, "näin-sanotaan", tsekkaappa vaikka
aluksi dokkari Tanskan moskeija-imaami-sharia-yms. islam -kamasta.
Ai niin, hiffasin kyllä, että taidat olla oikea trollien Iso Trolli .
Hyi sinnuu!!!
- enolerasisti
lopetetaan maahanmuutto kokonaan
- grgrgre
Myöskin laatumaahanmuuttajat länsimaista?
- y54344
Kaikki, sillä Suomessa ei tarvita maahanmuuttoa, vaan työperäistä maastamuuttoa, koska meillä on jo puolimiljoonaa kansalaista ilman töitä!
- kjyyyy
Sanoinkin LAATUmaahanmuuttajia. Haluatko niitä vai et?
- jyjjyt
Joskus parempia osaajia löytyy ulkomailta.
- enoleras
lopetetaan kotoutus ja pannaan rajat kiinni
- 66655g
Kaikki paukut on nyt pistettävä pakolaisten kotiuttamiseen takaisin omaan maanosaansa, rajavalvontaan ja laittomasti maassa jo olevien pakkopoistamiseen. Viis kansainvälisistä sopimuksista, sillä ne eivät tässä hätätilanteessa auta mitään!
- y5y5y54
Kyllä tässä siirtolaiskriisissä ovat kaikki osapuoleet rikkoneet sopimuksia ihan vapaasti jo miten sattuu. Ei siitä todella mitään seuraa. Oman maan etu ensin.
- grfdhgjchjh
Voi vittu kun nousi pikkuoksennus suuhun kun kuunteli tota Risikon seliseliselitystä, olikohan jo huikassa.
- grfdhgjchjh
No nyt tuli kunnon laatta kun itse Sipilä tuli KIITTELEMÄÄN nopeista toimista, voi helevetin vittu tätä touhua.
- Pallojajalkoihin
Sipilä on osasyyllinen matujen tekemiin rikoksiin. vain täysi ääliö kutsuu kotiinsa näitä tyyppejä joitten taustoja on mahdotonta tarkistaa.
- AdolfHitlerFani
Siksi kun liika on liikaa. Eivain.
Liikaa mutaturpia on vain liikaa. Pitää ottaa vain yksi potilas kymmenen vuoden välein ja yrittää kotouttaa ja jos ei opi olemaan siivosti niin takaisin vaikka ruumisarkussa. - Heikkikaikkonen
Kotoutuminen ei onnistu, koska puuro huonoa, kaikki Suomalaiset naiset eivät olekkaan "avuliaita" ja diskorahaa ihan liian vähän?
Syy ilman muuta on meissä kantasuomalaisissa...vaikka kumma kyllä, monet muut kansallisuudet=uskontokulttuurit sopeutuvat ja kotoutuvat ilman terroritekojakin. - Järjenkäyttöonsallittuaa
Bussijonossa matu etuili lihaksiaan pullistellen.
Laitetaan nämä soturipullistelijat koneeseen
menolipun kanssa. - hienoonvankilaan
jos hänelle oli tullut kielteinen TK- päätös
niin
jääkö hän nyt kärsimään tuomiotaan suomen vankilaan?
sekö tässä oli motiivi?
hän tuli mielestään paratiisiin, jonne hänm haluaa jäädä ja hän
vaikka tappaa täällä ihmisiä (siis paratiisissa) jotta
hän voi jäädä suorittamaan minituomiotaan ja
sen jälkeen täydelle ylöspidolle ... siis se täys hotellimajoitus ALKAA HETI Olen jo pitkään ollut sitä mieltä että mutakonnia on liikaa tässä maassa. Ainakin ne pitäisi jakaa pitkin suomen maata , eikä pelkästään etelä suomeen. Parempi olisi tietenki jos niitä palautettaisiin alkuun n. 50 % koko porukasta. Sen verran olisi varsin helppo löytää ne luuserit jotka eivät sopeudu tms tähän maahan. Veikkaan että n.20-30 % tästä porukasta on niitä jotka voisivat jopa sopeutua. Eli n.70 % takas sinne mistä tulevat !! Sen jälkeen rajat kiinni...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1393790Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville593402Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122774Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1152354- 1712006
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa311446Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka351395- 541202
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16993Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110973