Kuin K.A. Fagerholmin Sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen sisäministeri Aarre "Sapeli" Simonen joka totesi vuoden 1949 Kemin kommunistimellakoiden jälkeen että "Tässä maassa ei tehdä vallankumousta niin kauan kuin hän on sisäministeri".
Tarvittaisiin sellaisia miehiä
5
72
Vastaukset
Aarre Simonen kuului alkuperäisten Asevelisosialistien joukkoon vielä Unto Varjostakin älykkäämpänä.
- Nyt.pehkuun
Muistan Simosen, hän oli vähän sellainen yks`totisen oloinen.
Jonka silmille ei hypitty, edes Ay-liike. Jämpti sisäministeri.
Rajamäki oli myös asiansa osaava sisäministerinä.
Kyllä niitä demareillakin ollut "suomalaisten parasta ajattelevia" .
Mutta nyt päässet valtaan nämä, sanoisko; vellihousut, joille
ei enään ole osaamista tähän jämptiin malliin. SDP:ssä
taitaa olla kato oikeista demareista, miten heidät aiemmin
käsitetty. Ei me voi olla kokomaailman omatunto, ja pelastaja,
jonka Halonen pääosin toi mallin, se nyt iskostunut demarinaisiin
lujasti, Kun katsoi presidentti ehdokkaitakin, tuntui että heidän
osaamisensa siinä. Myös miehet kulkee Halosen avaamaa latua.
Siinä jää sitten oikeat asiat hoitamatta.
SDP voisi palata valtansa aikaan, tunnustamalla muutamat tosiasiat.
Yksi olisi Ay liike ja SAK heivata ulos poliittisesta päätöksenteosta.
Toisena voisi olla, sanoutua irti maailman pelastamisesta ykkös asioina,
ottaa sen tilalle ihan kotimaisia asioita, mm yksi tallainen oli takuueläke,
ei sitä moittien vaan tämän tyyppisille tuki antaen. Näitä kotimaisia
asioita kyllä on paljonkin.
Kolmanneksi tunnustaa tosiasiat, ja vaatien vaatia kaikki verolle.
Ettei kukaan ole siinä toistaan parempi, vaan kaikki verolle, oli
sitten neuvos tai Ay-liike. Kaikki presidenttejä myöten. Ja kun
vilungilla otettu halos tyyppinen lisäeläke, se vain palauttaa.
Tuoda julki, että mekin halutaan veroja maksaa. Tunnustaa ihan
julkisesti, ettei me taidettu niin hyviä ollakkaan vuosina
1917 ja 1918. Jos siitäkin pitää kiinni, että punakapina oli oikein,
ei se toimi.
Arvotus nousee, kun todetaan tosiasiat rehellisesti.
Kuten kirkonmiehet sanoo, että syntiä saa tehdä, mutta siihen saa
armahduksen katumalla. Nyt.pehkuun kirjoitti:

armahduksen katumalla.Tottahan tuo kaikki on. Jutta Urpilainen syrjäytettiin täysin arvottomalla tavalla. SDP:stä pitäsi tehdä Lasse Lehtistä lainatakseni mahdollisimman laajaa kannattajakuntaa hamuava palkansaaja- ja yrittäjäpuolue.
Kaikki pitäisi verolle saattaa. Tämänkin olen sanonut ennen.
- Pankko.oikeistososdem
Keskustelu tuplatrollien kanssa taitaa olla mukavaa, sitä ainakin harrastatte tiiviisti.
Ei vaan olisikohan kyse siitä että minä ja "Majuri" tajutaan jotain mitä muut eivät tajua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631227- 1071193
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146896Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64873- 71800
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109702Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto103672- 56666
- 78591
- 43586