Terrorismista. Lohduttava/rauhoittava vaikutus tämä Sipilän kommenntti, ainakin meille vanhuksille.
Ei ole mitään näyttöä
7
149
Vastaukset
- jalmarinylkky
Menet vain reippassti seisoksimaan Paraisten torille. Kyllä se kohtalo sinutkin aikanaan korjaa. Mitä pikimmin sen parempi.
- Lisääkutsuja
Kiitos Juha
- ÄITIÄLÄVIITI
Aloittaja on oikeassa. mieli rauhoittui myös meidän lapsiperheessä.
- SikaTilallinen
Pelkäsin, että kyseessä on terroristinen teko. Ei ole, kiitos Sipilä tiedoista.
Terrorismilla pyritään aiheuttamaan pelkoa ja ahdistusta väestössä.
Eihän lastaan vaunuissa työntelevän äidin silmitön kaulan katkaisu ja kymmenkunnan eteen osuneen puukotus ole toki sellaista, vaan vähän ylilyönyttä keppostelua.
Kyllähän Sipilä suhtautuu siihen ymmärtäväisesti ja täydelliset tolvanaministerinsä voivat rauhoittua kekrijuhliinsa.
Todellisuudessa valtakunnanoikeus ja suuret vahingonkorvaukset tuottamuksellisista virkavirheistä odottavat edessä
- äläheitäkivellä
Kiitokset hallitukselle ja erityisesti sipilälle ettei tule lisää orpoja lapsia ja että suomi onkin ihan turvallinen
- Kepulismi.oksettaa
Kyllähän tuo on terrorismiteko, ja ihan tarkoituksellinen sellainen. Niin kuin oli Sipilän valhekin asiasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata591753Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l3251521Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1021466- 1091195
- 221183
- 711165
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva171137- 791091
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f183968Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois40906