EU Ero unionista ainoa järkevä asia.

ennustelija

Vielä näinä päivinä puhutaan suureen ääneen miten saadaan EU tukea, siihen ja tähän hankkeeseen. Pitää muistaa että haemme sieltä omia rahojamme joita jäsenmaksuina maksetaan. Loput jää pojattomaan EU kassaan josta maksetaan isoja palkkoja, josta osa esim. edustajille verottomia kulukorvauksia 50000e. Olemme aina pystyneet hoitamaan valtiontaloutta nyt sitä hoitaa EU ja ollaan huonossa jamassa.

66

291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aikanäyttää

      Odotas nyt kun 2020 kuten tuossa aamu tv:ssä henkilö kertoi,itä blokin mailta leikataan eu tukia.
      Ovat nyt jo Eu kriittisiä ,maahanmuuton ja talousalueen pakoitteiden suhteen,jotka rajoittavat kaupantekoa,eikä suurempia haluja syventyvään integraatioonkaan liiemmin ole.

      Espanja nitisee sisäisesti liitoksissaan par aikaa ja poliittisesti se on arka asia jos sotilasjuntalla tullaan pitämään hallintoa yllä Eu talousalueen sisällä,jotta valtiot pysyy kasassa. Britania on jo päätöksensä tehnyt .stekiien suunnalta tuulet vielä saattavat puhaltaa... Eu ei ole niin vankalla pohjalla kuin sen halutaan ymmärtää antaa olevan.

      • ennustelija

        Totta puhut. EU ei toimi edes demokraattisesti, sitä johtaa Ranska ja Saksa. Itäblogin maat ei ota pakolaisia ja nyt on sakot edessä, toivottavasti eroavat ja eivät maksa sakkoja.


      • tuhon-tie

        Jäsenmaksut ovat hyttysen paskan verran EU-rahoista ja juuri siksi kansa ei käsitä ongelman suuruutta. EU on jakanut jo 8 vuotta biljoonan vuodessa yritysten hyväksi jotta niiden talous pysyy plussalla. Lisäksi EU on tehnyt liukuhihnalla lakeja yritysten hyväksi ja verottanut kansaa yritysten hyväksi. Tästä esimerkkinä tämä kaikki ympäristön näennäin suojelu kuten fossiverot ja jätebisnes jotka lopuksi lisäävät ympäristön tuhoa mm valtavan turismin vuoksi.


    • okkigaam

      Raamattu sanoo näin:
      43. Muukalainen, joka asuu keskuudessasi, kohoaa sinun ylitsesi yhä ylemmäksi, mutta sinä painut aina alemmaksi.
      44. Hän lainaa sinulle, mutta sinä et voi lainata hänelle. Hän tulee pääksi, mutta sinä hännäksi.
      45. Kaikki nämä kiroukset tulevat sinun päällesi, vainoavat sinua ja saavuttavat sinut, kunnes tuhoudut, koska et kuullut Herran, sinun Jumalasi ääntä etkä noudattanut hänen käskyjänsä ja säädöksiänsä, jotka hän on sinulle antanut.
      46. Ne jäävät merkkeinä ja ihmeinä sinuun ja sinun jälkeläisiisi iankaikkisesti.
      47. Koska et palvellut Herraa, sinun Jumalaasi, ilolla ja sydämen halulla, kun sinulla oli yltäkyllin kaikkea,
      48. on sinun palveltava vihollisiasi, jotka Herra sinun kimppuusi lähettää, nälässä ja janossa ja alastomuudessa ja kaiken puutteessa. Ja hän panee sinun kaulallesi rautaisen ikeen, kunnes hän sinut tuhoaa.
      49. Herra nostaa sinua vastaan kaukaisen kansan, joka tulee maan äärestä lentäen niinkuin kotka, kansan, jonka kieltä sinä et ymmärrä;
      50. tuimakatseisen kansan, joka ei armahda vanhaa eikä sääli nuorta.
      51. Se syö sinun karjasi hedelmän ja maasi hedelmän, kunnes sinä tuhoudut; se ei jätä sinulle mitään, ei jyviä ei viiniä eikä öljyä, ei raavaittesi vasikoita eikä lampaittesi karitsoita, kunnes on tehnyt sinusta lopun

      • ennustelija

        Ja että vielä vanhoilla päivillään täytyy lukea näitä uskovien satuja.
        Uskon siihen että rahalla saa ja hevosella pääsee.
        Uskonnot aiheuttavat sotia joiden varjolla on tapettu enemmän
        ihmisiä, kuin minkään muun asian vuoksi.


      • Olisko Rooman valtakunta ?


      • tarkkanäköinen
        Liittovaltio kirjoitti:

        Olisko Rooman valtakunta ?

        Rooman valtakunta sopii. JOKAINEN joka vastustaa eu-valtakuntaa ristiin naulitaan. Rooman valtakunnassa oli rapiat kuuden kilometrin tien pätkiä , molemmin puolin tietä ristejä , niihin naulittiin "eu-vastaiset" näin se pelittää , vähiin käyaika ym. ennen kuin vapaus loppuu. Se on vielä arvoitus mikä meidät "ristiin-naulittavat" pelastaa. hajoaako tuo eu-paska sisältä käsin kuten neuvostoliitto, tuleeko apu briteistä, ottomaaneilta vai attilan tapaisilta= itäisestä euroopasta.


      • tarkkanäköinen
        ennustelija kirjoitti:

        Ja että vielä vanhoilla päivillään täytyy lukea näitä uskovien satuja.
        Uskon siihen että rahalla saa ja hevosella pääsee.
        Uskonnot aiheuttavat sotia joiden varjolla on tapettu enemmän
        ihmisiä, kuin minkään muun asian vuoksi.

        Koti , Isänmaa ja uskonto. Kyllä se niin on, että tuon uskonnon saa luettelosta viskata tunkiolle. Olet täysin oikeassa , MIKÄÄN muu kuin eri uskonnot ovat suorastaan murhaavia ja täysin suvaitsemattomia. Katolinen kirkko tuo vatikaanin ylpeys, joka keräsi varantonsa ane-kaupalla , typerät ihmiset ostivat "syntinsä"=saasteensa anteeksi. Roomanklubi vatikaanista, mistäpä muusta se paha sikiää kuin sieltä , anekauppa ei enään tuottanut= Ihmiset tulivat järkiinsä. No "klubilaiset" kekseivät yhteisen uhan jota kukaan ei kehtaa vastustaa=ILMASTON LÄMPENEMINEN, joka sittemmin on muuttunut ILMASTON MUUTOKSEKSI, mikä on järki-ihmiselle itsestään selvyys, Grönlannissa on kasvaneet palmuja ,niin tapahtuu hamassa tulevaisuudessakin, sen lisäksi rooma ja vatikaani peittyy jäähän (onko se jumalan rangaistus paaville ja hänen saastaisille papeilleen, kysyn vaan Nämä tosiasiat eivät muutu "anekaupalla"= saasteverot!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


      • Ryystäinen

        Viekööt jyvät, vasikat ja lampaat, mutta mun viiiniin eivät koske!


      • sisäministeri

        Oikein aina täytyy olla, jotain tenua ,että madot kuollee.


      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Rooman valtakunta sopii. JOKAINEN joka vastustaa eu-valtakuntaa ristiin naulitaan. Rooman valtakunnassa oli rapiat kuuden kilometrin tien pätkiä , molemmin puolin tietä ristejä , niihin naulittiin "eu-vastaiset" näin se pelittää , vähiin käyaika ym. ennen kuin vapaus loppuu. Se on vielä arvoitus mikä meidät "ristiin-naulittavat" pelastaa. hajoaako tuo eu-paska sisältä käsin kuten neuvostoliitto, tuleeko apu briteistä, ottomaaneilta vai attilan tapaisilta= itäisestä euroopasta.

        Käyttivät kumminkin historiallisesti rankaisukeinona seivästystä. Esim jos Jeesus olisi ollut historiallinen henkilö olisi hänet tuohon maailmanaikaan seivästetty, eikä ripustettu ristille.. Ristille ripustaminen ajoittunee enempikin 300-400 luvulle j.a.


      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Rooman valtakunta sopii. JOKAINEN joka vastustaa eu-valtakuntaa ristiin naulitaan. Rooman valtakunnassa oli rapiat kuuden kilometrin tien pätkiä , molemmin puolin tietä ristejä , niihin naulittiin "eu-vastaiset" näin se pelittää , vähiin käyaika ym. ennen kuin vapaus loppuu. Se on vielä arvoitus mikä meidät "ristiin-naulittavat" pelastaa. hajoaako tuo eu-paska sisältä käsin kuten neuvostoliitto, tuleeko apu briteistä, ottomaaneilta vai attilan tapaisilta= itäisestä euroopasta.

        Mistä löytäisin kirjan, jonka nimi on " EU Huomispäivän Superneuvostoliitto"? Kirjaa ei löydy enää edes kirjastoista ja se kertoo nimenomaan tarkkaan siitä, millaiseksi Euroopan Unioni muodostuu. Kirjan on kirjoittanut EU:n talousprofessori, joka omaehtoisesti erosi . Hän kirjoitti tietämistään asioista kirjan ja nyt sitä kirjaa ei sitten enää löydy mistään. kuka on säätänyt lain kirjan poistamisesta niin ettei kellään ole enää mahdollista saada sitä käsiinsä.????


    • kiistalanonni
      • ennustelija

        Ei me ennen euroopanunionin jäsenyyttäkään olleet venäjämielisiä, vaan hyviä naapureita. Nukkuvaa karhua ei kannata herättää, vaikka näillä NATO asioilla.
        Meillä on muutamia sotahulluja eduskunnassa. Sotaministeri Niinistö.ja Salolainen. esimerkkinä.Onnekasta vuotta 2018 kaikille.


      • tarkkanäköinen
        ennustelija kirjoitti:

        Ei me ennen euroopanunionin jäsenyyttäkään olleet venäjämielisiä, vaan hyviä naapureita. Nukkuvaa karhua ei kannata herättää, vaikka näillä NATO asioilla.
        Meillä on muutamia sotahulluja eduskunnassa. Sotaministeri Niinistö.ja Salolainen. esimerkkinä.Onnekasta vuotta 2018 kaikille.

        Eu on läpimätä organisaattio , neuvostoliitto oli sitä samaa , bryssel on eu:n kreml . Seuraava hallitus Suomella on sdp ja kokomusta rkp: llä" vahvistettuna ". Se miksi keskusta lähti sipilän vetämänä tähän eu paskaan. siinäpä tunkin viskojalla miettimistä.


      • ennustelija

        Olet oikeassa EU on läpimätä,.Isot maat Ranska ja Saksa ajavat omaa etuaan ja esim suomalaiset mepit kumartelevat isoimilleen.


      • älä-viitti

        Siinä se huuto taas oli. Ja muka isänmaallinen.Suomettujan perikuva joka syö Junckarin lusikasta korruptikeittoa.


      • Anonyymi
        ennustelija kirjoitti:

        Ei me ennen euroopanunionin jäsenyyttäkään olleet venäjämielisiä, vaan hyviä naapureita. Nukkuvaa karhua ei kannata herättää, vaikka näillä NATO asioilla.
        Meillä on muutamia sotahulluja eduskunnassa. Sotaministeri Niinistö.ja Salolainen. esimerkkinä.Onnekasta vuotta 2018 kaikille.

        Eu on karmeampi kuin venäjä. Mielummin kannatan Venäjää kuin EU:a!!!!!


    • Valivalitusta

      Eu:n suuri ongelma on nämä entiset Itäblokin maat. Etunenässä Puola ja Unkari,näitä maita ei mielestäni olisi pitänyt hyväksyä jäseniksi yhteisöön.
      Brittienkin yksi suurimpia syitä eroon oli nimenomaan Puolalaisten siirtolaisten invaasio maahan.
      Eu tulisi perustua maihin joissa talous ja demokraattinen yhteiskunta on yhteensovitettavissa.
      Nykytilanne on kestämätön !

      • tarkkanäköinen

        Tiedätkö ja voitko ajatella ja kuvitella , millainen on ihminen jolta on pois otettu OMA tahto ja OMAT mielipiteet ja OMAT tavat. Sanon itse sinulle sen , sellainen ihminen ei ole ihminen ensinkään. Eu:lle on kauhistus nämä maat joilla on OMAT tavat ja tahto. NE PITÄÄ TUHOTA JA OTTAA LUULOT POIS, vai mitä eu-pellet?


      • takatalvi-tulossa

        Iso Britanniasta pikku Britanniaksi on ollut medialle vitsin aihe. Tämä pikku Britannia eron myötä jää pois kaikesta eun yllä pitämiseen liittyvästä siten kuitenkin että säilyttää kaikki eu liittolaisen edut. Tämä taas tarkoittaa että Suomi joutuu ottamaan tulevina vuosina 2*isompia summia velkaa pärjätäkseen eussa kilpailu kykyisenä.

        Hyvää tulevaa nousevaa taloudenkehitystä Sipilän hallitukselle, toivoo joulupukki.


      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Tiedätkö ja voitko ajatella ja kuvitella , millainen on ihminen jolta on pois otettu OMA tahto ja OMAT mielipiteet ja OMAT tavat. Sanon itse sinulle sen , sellainen ihminen ei ole ihminen ensinkään. Eu:lle on kauhistus nämä maat joilla on OMAT tavat ja tahto. NE PITÄÄ TUHOTA JA OTTAA LUULOT POIS, vai mitä eu-pellet?

        Olipa hyvä yhteenveto, sanotaanko EU:n tahdosta toimia.
        Meillä vietetään itsenäisyyspäivää,miksi ? Emme ole enään itsenäisiä.
        Pienenä maana olemme Saksan ja Ranskan päätöksiä noudattava maa,


    • tarkkanäköinen

      Eu-demokratia , se vasta hupaisaa onkin. Eu:ta vastustavia sekä maahantunkeutujiin kielteisesti suhtautuviin suhtaudutaan syrjivästi ja vihamielisesti. He ovat populisteja ja rasisteja Se on demokratiaa jalossa muodossa.

      • ennustelija

        Hyvä kirjoitus!!!


    • oscarsson

      Eu tulee tässä muodossa loppumaan,tietysti herrat jäävät ryyppäämään ja lenteleen edestakaisin.

      • ennustelija

        Toivottavasti olisi elonpäiviä, että EU eron näkisi.


      • Anonyymi
        ennustelija kirjoitti:

        Toivottavasti olisi elonpäiviä, että EU eron näkisi.

        Monen mummon elinpäivät päättyivät,korona vei hengen.
        Eikö EU:n pitänyt olla yhdistävä tekijä,tulevissa kriiseissä
        nyt tässä koronassa ja siitä seuraavissa talousvaikeuksissa?


    • varmatieto

      se puolue kuka lupaa järjestää finexitin tulee voittamaan vaalit

      • Paavopieni

        Eikös Paavo Väyrysen ” vain yhden tähden ” puolue ole juuri sellainen ?
        Veret seisauttavaa voitoa odotellessa ...


      • Anonyymi

        Ei näistä ole yhdestäkään siihen.Suomi roikkuu Eu:ssa viimeiseen asti ja jos muut lähtee yritetään vielä saada niitäkin takasin. Sillä ei ole väliä miten menee mut kunhan saadaan olla jossain suuressa mukana jolloin mekin olemme tärkeitä.

        Ikävä kyllä maksumiehen asemassa ,mutta näin Suomalaisittain olemme tottuneet maksamaan kaikesta hyvästä ,vaikka se tulisi hieman kalliksikin. Eu:hun kun on otettu näitä kolmansia valytioita jotka on kehitysmaa asteella täytyy vain sopeutua ja pyrkiä palkkatasoiss meilläkin alaspäin.Kympin tunnista on vielä jonkin matkaa pariin euroon ,mutta jos oikein pinnistämme ,kyllä onnistumme. Sisäistä devalvaatiota kehiin ,palkat alas ja pidetään huoli että Suomi on teollisen kehityksen kärkimaita ,sossua peliin ja kovassa uskossa painaa loppun asti, kyllä se siittä.


    • JärkeväMuttaMahdoton

      Ei suomi voi erota eusta kun sillä on käytössä euro, britit ja ruotsalaiset voi erota koska niilä on sama raha mutta suomi on sitonut itsensä euron käyttöönotolla eun pankkijärjestelmään ja ei saa rahojaan pois jos on saamisia tai joutuu maksamaan mikäli on velkaa erota.

      • Huom

        britellä ja ruotsilla on oma raha


      • ennustelija

        Kyllä on todella vaikea päästä eroon tästä unionista ,
        jota Ranska ja Saksa johtaa, muut seuraa kiltisti
        perässä ja Suomihan on EU:n mallioppilas,onko
        liene saanut jo palkinnon?
        Palkintohan on tänne lähetetyt elätettävät.


      • Anonyymi

        Kuinka kauan rahat riittää turvapaikkaturistien elättämiseen.
        Kun tulee laskusuhdanne talouteen ja alkaa leikkaukset ne
        tehdään kantasuomalaisten pussista.


    • NimimerkitOnTurhia

      On totta en EU:n hallintoa voitaisiin kyllä hoitaa halvemmallakin, ja nykyisellään se on turhan pöhöttynyt mammutti, mutta siltikään en keksi, että MIKSI EU:sta pitäisi erota, ja MITÄ HYÖTYÄ siitä olisi?
      Okei meidän poliitikkomme voisivat päättää useammasta asiasta itse ilman, että EU:sta asiaa määrätään, mutta mitä sitten? Mä en hetkeäkään usko, että nämä meidän täkäläiset poliitikot pystyisivät maata yhtään sen paremmin hoitamaan. Rahaa tuhlattaisiin ja ajettaisiin omien bisnesten etuja. Pystyisivät toki devalvoimaan, mutta mä ainakaan en halua AINUTTAKAAN devalvaatiota, joka syö MINUN varallisuuttani - parempi, että devalvaatio puuttuu keinovalikoimasta.
      Ja jos erottaisiin, niin emme saisi mitään EU:sta tulevia etuja. Briteillekin näyttää olevan yllätys, että joutuvat luopumaan eduista jos eroavat :)

      Kannatan EU:ssa pysymistä

    • tarkkanäköinen

      EU tekee Briteille kiusaa ja vetkuttelee eroa, Näemme edessämme saman minkä näimme neuvostoliiton aikana, ei sitä niin vain neuvostoliitosta ja kremlin ikeestä lähdetty, sieltä ajettiin panssarit kadulle ja ENNENKAIKKEA vallattiin TIEDOITUSVÄLINEET . Olemmeko todella niin typeriä , että rakennamme uutta neuvostoliittoa, entisen kupeeseen..Ei ME emme ole järjettömiä , järjen puutteesta kärsivät rotta-politiikot, järkevät poliittisesti riippumattomat ja lahjuksista kieltäytyvät viranhaltijat olisivat kelpo vaihtoehto. Juuri nyt olemme tilanteessa, että tuo euvostoliitto on JULKISENSANANNEUVOSTON kautta miehittänyt KAIKEN tiedonvälityksen. Ota mikä tahansa sanomalehti ja tutkittuasi huomaat, niissä kaikissa on samat propagandasivut, pakolaisista ja eusta, mitään kielteistä ko. asioista ei kirjoiteta. Edellä mainittuja asioita arvostelevat tahot ovat populisteja ja rasisteja , Uskokaa tai älkää, mutta tämä on sitä länsimaista demokratiaa.

    • Anonyymi

      Kummallista, miten olemme köyhtyneet EU -aikana.

      Ensin piti pelastaa valtavia pankkeja, jotka keinottelivat rahoillamme. Biljoonia euroja. Sitten piti tukea Kreikkaa. Nyt tuetaan entisen itäblokin maita. USA:ssa muhii jatkuvasti pankkimaailmassa.
      Espanja ja Portugali ovat konkurssin partaalla. Islanti selvisi, mutta se maksoi kansalle mm. asuntojen hintojen nousuna turismin takia.
      EU on hajoamispisteessä, osin sisäisen, osin ulkoisen muuttopaineen takia.
      Ranskan keltaliiviliike alkoi polttoaineiden hinnankorotuksista ja on laajentunut yleiseksi tyytymättömyydeksi.
      Milloin saksalaiset alkavat sanoa "Saksa ensin"? Sen jälkeen koko Eurooppa on konkurssissa.

      IT -yritysten alamäki ei paranna asiaa, ensin tietotekniikka vei työpaikat, nyt loputkin verotulot.

    • Anonyymi

      Me olemme maa jossa o 19% kalliimpi ruoka ja 29 prosenttia kalliimmat vihannekset.
      Kun EU;hun,mentiin kerrottiin että ruoka tulevassa ei maksa juuri mitään. Ja lisäksi potikot kertoivat kuinka ,rajoilla paljon sijoittajia kun saavat tietää että olemme EU jäseniä , niin rahasalkkuineen tänne tulevat,
      Mutta kävin toisin,

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eroa sinä vaan EU:sta. Juicekin julisti aikoinaan omakotitalonsa tontin ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi.

    • Anonyymi

      Olen aloittajan kanssa samaa mieltä,mutta?
      Kun seuraa Brittien eroa, on kyllä hankala
      liitto,toki he ovat isoja maksajia. Suomen
      mepit on nuoleskelijoitaja ainoa maa joka
      tekee kaiken mitä käsketään.

    • Anonyymi

      Sieltä EU:sta on vaikea päästä eroon.

      • Anonyymi

        EI ole, pelkka ilmoitus riittää, sitten sovitaan vain miten välit jatkossa hoidetaan. Ja sen verta omista laeista että jos aikoo käydä kauppaa tietyt elintarvikkeita jne koskevat säännöt tulevat edelleen EUsta. Ei Unioniin edelleenkään mitään paskaa saa elintarvikkeena tuodan. Ja valmistaa niitä vaikka millaisessa hikipajassa.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Tullimaksut. Tämä on avainasemassa EU-jäsenyydessä. Jollette te pöllöt tajua, niin miettikää vähän aikaa. Sovitaanko, että pari vuotta.

      • Anonyymi

        Tullimaksut, niistä selvittäisiin hyvinkin,kun säästyisi suuret jäsenmaksut..


    • Anonyymi

      Mutta Euroopastahan Brysselistä on kuulunut ettei omia rahojaan saa takaisin, vaan Eu sijoittaa rahat tuottavaan johonkin. Mutta mihin niin sitä ei kukaan tiedä.

      Suositellaan eroa EU:sta mahdollisimman nopeasti.

      Suomesta on kadonnut elävä maaseutu sen jälkeen pikkuhiljaa, kun liityimme Euroopan Unioniin ja aktiiviset kylät ovat kadonneet. Mitään kunnon apuja EU ei ole oikeasti Suomelle antanut, vaan on vienyt.

      Direktiivit on valmisteltu vain isoja väestörikkaita maita ajatellen.

      Suomen on syytä erota EU:sta niin pääsemme jälleen jaloillemme.

      • Anonyymi

        Juuri näin on käynyt.

        EU on tuhonnut Suomea melkoisesti. Huvittavaa oli se pieni minipysti, jonka Merckel ojensi Kataiselle joitakin vuosia takaperin, naurettava ele. Suomen kansa ei kostunut tuosta eleestä mitään.

        Ero EU sta on paras vaihtoehto Suomelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin on käynyt.

        EU on tuhonnut Suomea melkoisesti. Huvittavaa oli se pieni minipysti, jonka Merckel ojensi Kataiselle joitakin vuosia takaperin, naurettava ele. Suomen kansa ei kostunut tuosta eleestä mitään.

        Ero EU sta on paras vaihtoehto Suomelle.

        Olen jo ikäihminen ,mutta haluaisin nähdä vielä Suomen itsenäisenä ,sitähän se ei enään ole.Irti EU:sta.Terveisin
        Mummo83v


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen jo ikäihminen ,mutta haluaisin nähdä vielä Suomen itsenäisenä ,sitähän se ei enään ole.Irti EU:sta.Terveisin
        Mummo83v

        Kyllä suomen kansa on ollut aina politikkojen johdateltavissa,ja nämä kansanedustajat ovat usein täysin tietämättömiä, oman työnsä hoitamisessa...ja he houkuttelivat kansaa äänestämään EU puolesta.


    • Anonyymi

      Tarkkasilmäisenä huomattu. Euroopan Unionin pääpaikka Brysselissä on samanmallinen kuin on Colosseum Roomassa!!!!! Kuin olisi tarkoituksella suunniteltu samanlainen malliltaan rakennus!!!! Kertoo paljon EU:n tarkoitusperistä!!!!

    • Koska alkaa vaino niitä kohtaan , jotka kyseenalaistavat vihervasemmiston touhut rakentaa maailmaa ilman rajoja, jota hallitsivat ns. liberaalidemokraatit ja ennenkaikkea DEMOKRAATTISESTI. Maailmaa jossa olisi vain yksi rahalaitos= Soroksenpankki johtajanaan pitkänlinjan ilmastoterroristi. esim. heidi hautala tai joku muu saman pätevyyden omaava henkilö Eipä tuossa onnistunut hitler, stalin, napeleon, eikä roomanvaltaluntaakaan pelastanut mikään. Kirjoitin tuolla edellä roomalaisten ristiinlauletsimisista , se oli rankaistus valtakuntaan kielteisesti suhtautuviin ja ilmiannetuille, Joku viisatelija yritti näpäyttää puuttuvilla tiedoillaan , että olen väärällä vuosisadalla. Mainittakoon,että roomanvaltakunnan kenraali CRASSUS määräsi RISTIINNAULITTAVAKSI kerralla 6000 "petturia! Roomaan johtavien teiden varsille, tämä tapahtui n. 71 eaa. Ristejä ei tyhjennetty, vaan ne pidettiin lemuavana varoituksena" EU:ta ja ilmastonmuutosta epäilville" . Nämä edellämainitut merkkihenkilöt ja esimerkit toditavat mihin ihminen kykenee , kun saa valtaa. Hyvä esimerkki paatuneisuudesta on , kun ulkoministeri haaviston uhkailu ym. asiota käsiteltiin eduskunnassa , niin eikös vain tämä idiootti virnuillut ja välillä oli nauruun purskahtamassa. tuonkaltaiset naamapolitiikot pystyvät millaisiin raakuuksiin tahansa .Ympäri käyrään ja yhteen tullaan.

    • Nyt se vasta hauskaa on, nimittäin seurata YLEN lähetyksiä. KUN BrititULOS marssivat EUvostoliitosta. En sano nimeä, koska tämä ylen aamuteeveessä ysiintyvä ASIANTUNTIA on nolannut jo täysin itsensä. Esimerkki: ASIANTUNTIJALTA kysyttiin, olisitko uskonut KAKSIvuotta sitten , että BRexit toteutuu. Joka ainoa ihminen joka katsoi ko. ohjelmaa oletti, että ASIANTUNTIJA sai jonkun sairaskohtauksen, kun hän aloitti vastauksensa, silmät menivät kiinni ja suusta tuli ky-ky-ky-ky-ky-ku---mimi-mimi---mini---ääl-äöp- Ky ky Kyllä se oli arvattaaaaaavyvissa . Britti imperiumi on niin iso, että he kyllä pärjäävät omillaan. ME SUOMALAISET TULKUNMIÄHET , olemme pistäneet ilman pienintäkään änkytystä tämän asian näillekkin palstoille rapiat parivuotta sitten. Britit on ensimmäin, Joku "itäisen" euroopan maa on seuraava, se onkin sittet todella riitaisa ero, jossa voidaan tarvita kolmannen tahon apua, siis NIMENOMAAN EROAVAA MAATA TUKEMAAN, jopa sotiillaallisesti. Kun tämä selkkaus on ohi FINexit on ajankohtainen. saksa belgia ranska ja ruotsi= PUHTAAT DEMOKRAATIT, kuten oli ja on DDR, Vietnam, Somalia, Kuuba, Uganda, Pohjoiskorea,ym. = vallan ryöstäjät=ALISTAJAT jatkavat liittovaltion =EUvostoliiton rakentavista,= vastavoimaa Venäjälle , Kiinalle, Usalle,Briteille. Tämä on sitä vihreää unelmahöttöä ., Eikä tarkkanäköisen tarvitse tälläkään kertaa sanoa itsestään, jälkiviisaaksi, koska tietoa oli. Toisin kuin ylen ASIANTUNTIJOILLA. Eroa ajaneet Britit ovat fiksuja, he eivät heitä demokraattien = vihervasurien TAPPION haavolle suolaa, vaan vetävät matalaa profiilia , TÄNÄ SUURENA ILONPÄIVÄNÄ...Saas nährä, onko yhtä sitkeitä kun mitä demokraatit ovat usassa, clinttoni tappio on vieläkin nieleskelemättä, se on se tappion karvas kalkki.

      • Anonyymi

        Viimevuotisen gallupin mukaan Suomen EU-eroa kannattaa noin 15 % suomalaisista. Tuskin nähdään fixitiä sinun elinikäsi aikana.


      • Anonyymi

        Eihän finexitiä kannata edes Likinäköisen puolue, persut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimevuotisen gallupin mukaan Suomen EU-eroa kannattaa noin 15 % suomalaisista. Tuskin nähdään fixitiä sinun elinikäsi aikana.

        Jos se suomalaisista olisi ollut kiinni, niin Neuvostoliittokin olisi vielä pystyssä.
        Ja jos EU lähtee kaatumaan, niin ei sitä pysäytä mitkään kannatuslukemat, se on silloin menoa ja siinä ei tarvii kauaa kärvistellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se suomalaisista olisi ollut kiinni, niin Neuvostoliittokin olisi vielä pystyssä.
        Ja jos EU lähtee kaatumaan, niin ei sitä pysäytä mitkään kannatuslukemat, se on silloin menoa ja siinä ei tarvii kauaa kärvistellä.

        Tuleex uusi systeemi, aika näyttää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän finexitiä kannata edes Likinäköisen puolue, persut.

        Eu ei ole mitenkään vakaa . viisas kapteeni varmistaa varauloskäynnit ja varmistaa että on pelatusliivit. Viimehetkellä uppoavasta aluksesta voi joutua aaltojen armoille, kun pelstuveneet on viety.

        Käytännössä Suomi kupattu tyhijiin ja jätetty omilleen. Britit lähtivät ja ympärilleen kananttaa katsoa mihon suuntaa Eurooppa kehittyy ja minkälaisia mahdollisuuksia kauppaliittojen suhteen mahdollisesti avatuu. Eu:ta ei kannata pitää yhtenä Eurooppalaisena totuutene ja mennä pohjaan uppoavan laivan mukana jukuripäisyyttään.

        Varovaisuus on viisautta ja viisas pääsee vähemmällä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eu ei ole mitenkään vakaa . viisas kapteeni varmistaa varauloskäynnit ja varmistaa että on pelatusliivit. Viimehetkellä uppoavasta aluksesta voi joutua aaltojen armoille, kun pelstuveneet on viety.

        Käytännössä Suomi kupattu tyhijiin ja jätetty omilleen. Britit lähtivät ja ympärilleen kananttaa katsoa mihon suuntaa Eurooppa kehittyy ja minkälaisia mahdollisuuksia kauppaliittojen suhteen mahdollisesti avatuu. Eu:ta ei kannata pitää yhtenä Eurooppalaisena totuutene ja mennä pohjaan uppoavan laivan mukana jukuripäisyyttään.

        Varovaisuus on viisautta ja viisas pääsee vähemmällä.

        Hyvä vertaus uppoavaan laivaan. Sipilän hallituksen loppupuolella juurikin S, Niinistön puheet ja useat neuvottelut esim. Putinin kanssa antoivat ymmärtää, että Suomi on rakentanut
        tai rakentaa "takaovea" Tämä nykyinen MARIONETTI=nukkehallitus jota ojaa vihervasemmisto brysselistä, ärähti ja uhitteli kun Presidentti ehdotti koronakriisin hoitoon ASIANTUNTIJARYHMÄÄ,tätäkään järkevää neuvoa marin ei kuunnellut, vaan piti sitä uhkana,hänelle ja eu:lle ja pitemmässä linjassa liittovaltiolle ja maailmalle ilman rajoja Toivottavasti marin marionetteineen ei ajaudu tilanteeseen mihin Avo Pihti JOUTUI hän pyysi apua sanoi, "nyt täällä näyttää tosi pahalta tulkaa nopeasti " Avo Pihti ei saanut uppoavaan Estoniaan ajoissa apua. Tämä typerä marin tuskin edes pyytää apua , vaikka kuinka kansa vaatisi, vaan katsoisi sen neuvomiseksi, hän on julkisesti sanonut,"häntä ei neuvota" tämä kyseinen marionetti upottasi koko Suomen. Suomalaisten on oltava ajantasalla on itse tajuttava vaaran läheisyys ja toimittava etukäteen.Suomilaivaa EI UPOTETA, mutta vaaranaiheuttaja , kohti myrskyä ohjaava rotta-politiikko voidaan ,,,,,,,,, tiedät kai mitä tarkoitan Uppoava ja kaikki rahat imevä etelä-eurooppa ja bryssel . EI OLE Suomen paikka.


    • Anonyymi

      EU ero on Suomelle ainoa oikea vaihtoehto.
      Ministerit käyvät takaamassa muiden maiden hyväksi lainoja EUssa .
      Kulmuni teki sen taas .800 miljoonaa muiden EU maiden hyväksi, takaus.
      Suomi tarvitsee vihdoinkin Suomen ja Suomalaisten hyväksi toimivan hallituksen.
      Nykyhallitus ei niin toimi vaikka ministerin valassaan lupaavat .
      Hallitus on pettänyt Suomalaiset sekä Suomen.
      Rahanjako järkyttävää ja Suomalaisten maksettavaksi kaikki.
      Terveydenhoitoon ei luota kukaan.
      Sairaalat tyhjiä ,112 numeroon ei soita kukaan kun tarpeeksi lytättiin aiemmin ettei saa soittaa. Eikä niitä kuulusteluja kukaan jaksa kuunnella kun udellaan sairaalta syytä miksi soitti.
      Jos menet päivystykseen niin kohtelu voi olla järkyttävää, huudetaan,määräillään,
      Joutuu paniikissa lähtemään ulos, itse määräämisoikeitta tai edes potilaan kuulemista ei ole.
      Näin siis Lahdessa päivystys jota huseeraa hus.
      Yksityinen terveystalo pelasti minutkin.

    • Anonyymi

      Joo, ja sitten kun Suomen markalle määritellään kurssi joka on noin 1/4 osaa eurosta, persut onkin saavuttanut suuren isäMmaallisen kliimaksin kun Suomi rypee omillaan. Eipä tarvii haaveilla F-35:a ainuttakaan, suhoit:kin on kalliita.

      • Anonyymi

        Demokraatti arja alho hoitaa kokemuksella ,sen mihin kurssiin euro ja markka kytketään. Ei sen markan takaisin ottaminen taida olla ehdoton edellytys, mutta olishan Suomenmarkka mahtava asia . Neuvo alholle , yks yhteen on kyllä vähintä. Eu on nostanut Suomen hintatasoa vähintään kuusinkertaiseksi.


      • Oletko sitä mieltä, että euron käyttöönotto on sitonut Suomen ikuisesti EUvostoliittoon. Suomen olisi aika uudistaa Venäjän kanssa Ystävyys Yhteistyö ja Avunantosopimus YYA. Siitä ei ole ollut aikanaan mitään haittaa Suomelle, jatkossa se toimisi varauloskäyntinä AINA merkattuna tekstillä EXIT, Myrskyisellä kelillä se ovenpieli on hyvä paikka ,samoin lentokoneessa. On ihmisiä joiden ei tule mieleenkään kelissä kuin kelissä varmistaa missä uloskäynti sijaitsee. Vaaran tiedostaminen on viisautta, ei vahingon enne.


    • Anonyymi

      Nyt se on varmaa EU:n viskaaleilla on jossakin pimennossa kristallipallo.
      Kristallipallosta he ovat nähneet etteo korona jatku eikä samanlaisia ole koskaan enää.
      Pakko on näin olla koska valtavien summien lahjoittamisessa ei ole muutoin järkeä.
      Lahjoituksiahan jouduttaisiin jatkamaan muutoin jatkuvasti.

    • Tämä velanotto on kaksipäinenkäärme. saksa ja ranska keskuspankkiensa kautta on rahoittanut italiaa ,kreikkaa, ja espanjaa n.400-miljardilla. Ovat siis romahtamisen partaalla nämä EUROOPAN VETURIT. Nämä "veturit" tietävät satavarmasti, etteivät tule koskaan saamaan rahojaan takaisin, mutta saavat patonkivaltiot kiinnitettyä vetureihinsa. Tämä on käärmeen päistä ensimmäinen. Euroopan liittovaltio =EUvostoliitto on määränpää jota kohti nämä "veturit" ajavat hullunkiilto silmissään, saksa ja ranska pyrkii nyt saamaan muut maat
      makamaan patonkivaltioiden velat, ja näinollen takauskierteen kautta sidotuksi tulevaan euvostoliittoon. patonkimaat on velkataakkansa kanssa sidoksissa saksaan ja ranskaan, rikkaat pohjolasta ja jopa keskisestä euroopasta, ovat sidoksissa myrkkykäärmeen toiseenpäähän takaustensa takia. Näin KAIKKI eu-maat ovat enempi kuin kaulaansa myöten eu-paska-altaassa, merkkel kun kuulee altaasta urputusta, vetää viikatteella pitin paska-altaan pinaa ja sanoo sukelletaanpa taas pojat. Suomesta ohisalo ja marin tuuraavat kun merkkelin paikat tärisevät ja väsyvät. TÄTÄ KOHTI OLLAAN MENOSSA. Jumala auta meitä marinin ja ohisalon kaltaisilta "valkoisilta enkeleiltä" . Siis tiivistettynä, MUU EUROOPPA MAKSAA PATONKIMAIDEN VELAT SAKSALLE JA RANSKALLE, ursula von kalanpää on täysin oikeassa ,sanoessaan, TÄMÄ 750-MILJARDIA ON VALTAVA RUISKE eu-taloudelle , KYLLÄ ONKIN jo eu on VAIN saksa ja ranska. Kumpa nyt joku viisas kertoisi MILLÄ MANDAATILLA tuonkaltainen kalanpää saa puhua täyttä paskaa ja valehdella SUOMALAISILLE, NIMET JULKI : ketkä "suomalaiset" on valtuudet myöntäneet, ja vieläpä ilman velvoitetta pysyä totuudessa. B J briteistä saattaa piankin antaa varteenotettavan neuvon MUILLE eu-maille.

    • Anonyymi

      Koukussa olaan:
      Se on Suomi täysin Eu:n liekanarussa noiden sitoumusten kautta . Tuo sidonnaisuus on jopa niin vahvasti näkyvissä Suomen päättöksen teossa,että lait säädetään Eu:n lausuntojen peruteella ,jolloin on katsottavissa että autonomiamme päätäntävalta ei ole enää omissa käsissämme vaan tuo päätöksien teko valta on luovutettu Eu taholle lainsäädännön suhteen, jolloin autonomia asioiden päätöksenteon suhteen on menetetty. Tuo näkyy mm. nyt Hidas auto lainsäädännön suhteen .

      https://yle.fi/uutiset/3-11509755

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      53
      2931
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      542
      2780
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1917
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1905
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1768
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1717
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1412
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      90
      1186
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1168
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1132
    Aihe