Pitääkö suomalaisten verta turhaan vuodattaa

vielä monenkin odotettavissa olevan iskun vuoksi?

Luuletteko, että tämä oli ainoa?

Mitä pitäisi tehdä uusintojen estämiseksi?
9197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Suksi suohon.

Äänestä
  • Koskaslieksassa kosahtaa vaikka jokapäivä ruakitaankin ja kalliimman jälkeen näitä lomailijoita jotkia -jo yli 20 V lomailleet piikkiime ja velaksi näitä on ruakittu heikompiosaisilta ja lapsiltamme lisäksi riistäen leipää suuista.

    On karsiaa ruakintaa jotkaleille.

    Äänestä

  • Eikö suvakki mummon pitäisi olla nukkumassa tuohon aikaan?

    Äänestä

Suomessa hoidetaan vain maahanmuutto-ongelman ikäviä seurauksia, mutta ongelman syihin ei uskalleta puuttua ollenkaan. Toivottavasti Turun tapaus avaa päättäjien silmiä reagoimaan myös syihin ja tekemään vihdoin oikeita päätöksiä maahanmuuttopolitiikan hoidossa.

Äänestä

Ei Marokossa ole sotaa joten sieltä ei voi olla sotapaossa karvalapset. Marokon kansalaisjätkät vain samantien kotiinsa loisimasta. Turvallisiata maista tulevien turvapaikanhakuanomuksia ei tarvii ottaa edes käsittelyyn vaan samantien käännytys sinne mistä tulivatkin. Kyllä nää sällit osaa satuilla ihan mitä vaan valeita.

Äänestä

Politikoilla ja presidentillä on suurin hätä ettei kukaan ala matuille kostamaan? Suomalaisten turvallisuudesta ei niinkään välitetä! Se vaan niillä unohtuu sanomatta mitä asialle voisi tehdä, kuten oleskeluluvattomat palautuskeskuksiin karkoitusta varten, rajavalvonta takaisin, ja nuo moskeijahommat erikoiseen syyniin, ksoka niissä sitä vihaa lietsotaa länsimaita kohtaan!

Äänestä
  • Se just kostautuu suomalaistenkin turvallisuudelle jos joku ottaa lain omiin käsiinsä. Se hajottaa suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta sisältäpäin, mitä terroristit juuri haluavat. Ei pidä antaa terroristeille mitä he haluavat. Varmasti on tapahtunut herättänyt myös päätöksentekijät ja päätöksiä tehdään mutta rajat kiinni ja eristäytyminen ei ole mikään ratkaisu.

    Äänestä

Joo, pitää vaan antaa terroristien touhuta ilman vastustamista,,sitä ne juuri haluaa!
Rajat auki ilmanmuuta, ei kannata kontrollia pitää millaisia tappajia tänne tulee!
Meille saa kaikki tulla on paras vaihtoehto,,sitä ne terroristiit juuri haluaa!

Äänestä

Kyllä kaikilla suomalaisilla on oikeus puolustaa kaikin tavoin isänmaataan ja sen kansalaisia. Myös Suomen Puolustusvoimat on puolustautumista varten. Olen satavarma, etten jää suu auki katsomaan, kun afrikkalainen käy suomalaisen kimppuun kävi minulle kuinka kävi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meidänheimo kirjoitti:

vielä monenkin odotettavissa olevan iskun vuoksi?

Luuletteko, että tämä oli ainoa?

Mitä pitäisi tehdä uusintojen estämiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu