itselle se että pyytäisin jotain itselleni on vaikeaa. Tuntuu kuin olisin vaivaksi tai suututtaisin sillä vain toisia..
Se on niin vaikeaa että joudun tekeen henkistä työtä asian kanssa. Taisteleen itseni kanssa pitkään että saan sanottua sen. Kamalinta on jos silloin kun viimein saan itseni "kuriin" ja "nöyrtymään" pyytämään jotain itselle jota haluan/ tarvitsen niin minut torjutaan tai käy just niin kuin pelkäsin. Olen vaivaksi ja minulle suututaan.
Silloin hiljenee ja vetäydyn pois enkä enää pyydä mitään. Uudesta yrityksestä tulee vielä vaikeampaa.
Muistan kun olin sairastunut masennukseen ja yhtäkkiä aika voimakkaat itsemurha ajatukset alkoivat pyöriä päässä. Minun oli vaikea myöntää ensin itsellenikään että mitä ajattelin ja mitä se tarkoittaa terveystilanteena. Minun oli vaikea kävellä lääkäriin ja vielä vaikeampaa sanoa ääneen lääkärille kaunistelematon versio voinnistani.
Oli niin vaikeaa sanoa että " auta mua. Pelkään että teen kohta itselleni jotain "
Kun sitten pääsin lähetteellä apua saamaan mutta minut tyrmättiin heti ja apua ei meinattukaan antaa, se sai minut kyyneliin asti ja epätoivoiseksi.
Olin vihainen ja epätoivoinen kun en tiennyt enää mitä voisin tehdä ja miten mulle käy jos sieltäkään ei apua saa josta pitäisi apua saada.
Kuoleman ajatukset voimistuivat kun pyytämääni avunhuutoon ei vastattu vaan minut tyrmättiin.
Sen jälkeen en ole enää pystynyt terveysasemalta meneen ruinaan apua vaan yrittänyt selvitä yksin.
Pyytäminen on tarpeeksi vaikeaa mutta vielä rankempaa on kun torjutaan ja tyrmätään sen jälkeen
Se on niin vaikeaa että joudun tekeen henkistä työtä asian kanssa. Taisteleen itseni kanssa pitkään että saan sanottua sen. Kamalinta on jos silloin kun viimein saan itseni "kuriin" ja "nöyrtymään" pyytämään jotain itselle jota haluan/ tarvitsen niin minut torjutaan tai käy just niin kuin pelkäsin. Olen vaivaksi ja minulle suututaan.
Silloin hiljenee ja vetäydyn pois enkä enää pyydä mitään. Uudesta yrityksestä tulee vielä vaikeampaa.
Muistan kun olin sairastunut masennukseen ja yhtäkkiä aika voimakkaat itsemurha ajatukset alkoivat pyöriä päässä. Minun oli vaikea myöntää ensin itsellenikään että mitä ajattelin ja mitä se tarkoittaa terveystilanteena. Minun oli vaikea kävellä lääkäriin ja vielä vaikeampaa sanoa ääneen lääkärille kaunistelematon versio voinnistani.
Oli niin vaikeaa sanoa että " auta mua. Pelkään että teen kohta itselleni jotain "
Kun sitten pääsin lähetteellä apua saamaan mutta minut tyrmättiin heti ja apua ei meinattukaan antaa, se sai minut kyyneliin asti ja epätoivoiseksi.
Olin vihainen ja epätoivoinen kun en tiennyt enää mitä voisin tehdä ja miten mulle käy jos sieltäkään ei apua saa josta pitäisi apua saada.
Kuoleman ajatukset voimistuivat kun pyytämääni avunhuutoon ei vastattu vaan minut tyrmättiin.
Sen jälkeen en ole enää pystynyt terveysasemalta meneen ruinaan apua vaan yrittänyt selvitä yksin.
Pyytäminen on tarpeeksi vaikeaa mutta vielä rankempaa on kun torjutaan ja tyrmätään sen jälkeen
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuohon on vain yksi keino, anna palaa ja räjähdä silmille.. se on vittusaatana ja perkeleitä niin helvetisti että uskovat.
Tuollainen on valitettavaa, mutta tapahtuu kyllä.
Tunnistat varmaan että tarpeesi käsitellä asioita vähenee, omalla tavalla kovetut.
Elämässä on niin, että ne joilla on joitakin ihmisiä, joiden kautta vielä edes joltain taholta odottavat saavansa apua, tekevät näyttäviä asioita, rellestevät, käyttävät huumeita, ovat draamoissansa. Olettavat ja odottavat, kuin lapset kipuillessansa, joku muu on lopulta vastuussa (tästä kaikesta).
Ne joilla ei ole ketään, selviytyvät hiljaisesti.
Se on omituinen juttu. Koska ei enää ole turvallisia seiniä, rakenteita ympärillä. On vain he itsensä ja tahtotilansa.