Keskustanuoret ja Keskustan Opiskelijaliitto vaativat pamfletissa Suomen pakolaiskiintiön nostamista nykyisestä 750:stä peräti 10 000:een. Keskustanuorten puheenjohtaja Hilkka Kemppi kertoo Uudelle Suomelle, miksi.
Ihmisarvopamfletissa vaaditaan lisäksi perheenyhdistämisen helpottamista, translain kokonaisuudistusta, sukupuolineutraalia asevelvollisuutta, vammaisten koulutustakuun vahvistamista sekä korkeampia sakkoja seksuaalisesta häirinnästä. Radikaalein ehdotus on kuitenkin valtava lisäys pakolaiskiintiöön.
Puheenjohtaja Hilkka Kemppi painottaa, että taustalla on vaatimus isommasta järjestelmäuudistuksesta, josta järjestö päätti jo vuonna 2015 maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassaan. Mallissa pakolaiskiintiö nostettaisiin vuositasolla YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) kautta kymppitonniin, mutta samalla rajoitettaisiin suoraa maahantuloa.
"Silloin se tarkoittaa, että meille ei tule niin paljon turvapaikanhakijoita, vaan meille tulee pakolaisia suoraan", Kemppi selventää Uudelle Suomelle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.