Tiedustelulaki

Antti Rinne kiemurtelee, kuin mato ongenkoukussa kun on selkä sienää vasten tiedustelulain kanssa. Vastaus on aina että voimme ehkä hyväksyä mutta mutta ! ota siitä sitten selvää.
Ota ne hallitustakaatavat silmälasit pois ja herää tähän päivään Rinne ja koko sossu porukka.
375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Merkittävien turkulaisten kansanedustajien kuten kunniapj. V. Niinistön (Vihreät) sekä pj:t Li Andersonin (vas) ja Petteri Orpon (kok) kotikaupungissa Turussa tapahtui vastenmielisiä, harkitusti juuri naisiin kohdistuvia veritekoja jotka täyttävät terroritekojen merkit.

Selvää on että tiedustelu tarvitsee keinoja näiden estämiseksi. Tätä ennen on tiedustelu kaiketi onnistunut koska Suomessa ollut hiljaista verrattuna muuhun maailmaan. Nykytila ei siis riitä enää jatkossa Turun jälkeen.

Keinot ovat tiedossa ja saatavilla (mm. verkkotiedustelu) mutta Suomen lait pitää muuttaa siten että viranomaiset saavat lakeihin perustuvat valtuudet ottaa ao. keinot käyttöön.

Vasemmistolaiset puolueet (mm. SDP) sekä Vihreät ovat tähän asti vastustaneet lakien muuttamista mm. vetoamalla yksityisyyden suojaan tms.: kenties näillä vastustajilla on jotain "oma lehmä ojassa"-asetelmia jotka viranomaiset saisivat tietoonsa siinä sivussa tositerroristeja seuloessa.

Kysymys kuuluukin:

miten on, entä nyt, SDP ja Antti Rinne?

Olisikohan nyt hyvä aika näiden lakien korjaamiseksi ajan vaatimusten mukaisesti?

(Gallupithan ovat vasemmistolaisilla olleet jo valmiiksi alaspäin, saatika sitten nyt ja vielä tämän jälkeen kun omien äänestäjäin Turussa tapahtuu...)

Äänestä
  • Ei tiedustelulakia, ei. Sehän on vastavakoilua.
    SAK-SDP jatkaa vakoilu-, ilmianto- ja urkintajärjestelmällä ylläpidetyn verisen DDR:n kunniakkaita perinteitä. Systeemin kaunein kukkanen on SAK:n presidentti Tarja Halonen, jonka SAK onnistui puljaamaan valtakunnan korkeimpaan virkaan valtamedian sensuurin tuella.
    Halonen astui SAK:n leipiin vuonna 1970, 26 vuoden iässä. Halosen "lakimiehen" toimenkuvaan kuului (myös) DDR:n valtiollisen tunnustamisen edistäminen. Asian julkisempaa puolta edusti lukuisat kokoukset ja propagandafilmien levittäminen. Halosen kaudet päättyivät vasta vuonna 2012.

    Äänestä

  • Erittäin ajankohtainen asia vieläkin - DDR-noidan presidenttikaudet päättyivät v i i s i vuotta sitten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikhard65 kirjoitti:

Antti Rinne kiemurtelee, kuin mato ongenkoukussa kun on selkä sienää vasten tiedustelulain kanssa. Vastaus on aina että voimme ehkä hyväksyä mutta mutta ! ota siitä sitten selvää.
Ota ne hallitustakaatavat silmälasit pois ja herää tähän päivään Rinne ja koko sossu porukka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu