Olisi kai pitänyt kuunnella persuja

SaamatontaTouhua

alunperinkin, sillä sieltähän ehdotettiin jo aiemmin että nämä kielteisen päätöksen saaneet pitäisi sijoittaa joihinkin erityisiin palautuskeskuksiin. Jossa heitä voitaisiin valvoa.

Nyt asia on tapetilla taas, ja nyt myös sekä kokoomus ja kepu näyttää lämpenevän asialle.

Orpo totesi, että palautuskeskukset on syytä miettiä uudelleen. Myös kepun Kaikkonen sanoo, että tiukemman valvonnan palautuskeskuksia on harkittava.

Miksi kaikki on aina niin pirun vaikeaa? Turun murhenäytelmältä olisi säästytty, jos asiat olisi tehty oikein, mutta kun ei.

Olen aina ollut tavallinen duunari, mutta en ole koskaan ymmärtänyt vasemmiston poliitikoiden kovaa hinkua tuohon maailmanparantamiseen. Heitä näyttää kiinnostavan enemmän turvapaikanhakijoiden ja laittomien maassaolijoiden hyvinvointi, kuin suomalaisen vähävaraisen tilanne.

9

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voine-voine

      No demarit ovat Rinteen johdolla ainakin täysin hukassa, kannatus suorastaan romahti viime gallupissa. Ja kyseessä oppositiopuolue.

      Eivät varmaan tiedä mitä tehdä, mielihaluja ehkä olisi reivata omaa maahanmuuttolinjaa tiukemmaksi, mutta kun ei kantti riitä.

    • gjyjhjfjfjfj

      Halla-ahosta voi olla mitä mieltä vaan, mutta maahanmuuttoasioissa hän on oikeassa.

    • tääähhhh

      Onko Lieksassa sopivia tyhjiä isoja rakennuksia, joihin laittomat voisi laittaa jemmaan?

      • savotan.ukko

        Miten olisi jonnehi Jonkerin perukoelle rakentasi parakin jossa köllöttelisivät ja jos ei huvittasi niin voesi loekata Venäjälle.


      • savotan.ukko kirjoitti:

        Miten olisi jonnehi Jonkerin perukoelle rakentasi parakin jossa köllöttelisivät ja jos ei huvittasi niin voesi loekata Venäjälle.

        Jonkeri on kyllä melkoisen sivussa, ja muistaakseni siellä oli aikoinaan suuria savotoita.


    • jotavaasakkia

      Suomi ottaa valtavasti velkaa ja elättää näitä maahanmuuttajien joukossa olevia tuhansia elämysmatkailijoita,joilla ei ole muuta tarkoitusta,kuin omaksi ilokseen sotkea Suomen toimivaa oikeusjärjestelmää kaikenmoisilla tuhotöillä ja valituksilla.

    • kjhdgfiugfyf

      Kommunisti Lii ei hyväksy palautuskeskuksia, eikä lutkuttaja Haavisto!

    • Ellis-saarelle

      Persuilla on vaan pikkuongelma, kaikki mitä ovat lupailleet, niin takki on kääntynyt aina.
      Eli voiko niihin puheisiin luottaa?

      Mutta itse aihe olisi ok omasta mielestä.

    • totuudentorvet

      Onneksi kepu sipilä ja muut kokoomukselaiset pysyy ennen vaaleja luvatuissa lupauksissa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      336
      701
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe