maahanmuuttopolitiikkaa ihmisten asenteet ovat nyt todella muuttuneet . Meillä tarvittiin tälläinen herätys nyt päättjät toimikaa kansa vaatii sitä .
Suurinosa Suomalaisista vaatii kovempaa
Kovatotteetkäyttöön
14199
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ainoa vaihtoehto että jotain tapahtuu on äänestää Perussuomalaisia ei näistä nykyisistä päättäjistä ole muuhun kuin paskanjauhajiksi .
Suurinosa suomalaisista haluaa järkevämpää maahanmuuttopolitiikkaa laillisuuden ja inhimillisyyden puitteissa, ei mitään ääritoimintaa.
Eilisessä yle Areenassa oli hyvä keskustelu aiheesta, mukana oli myös persujen sankari, tohtori Jussi Halla-aho. Halla-ahon mielipiteet lytättiin suorilta käsin ihmisarvoa halventavina ja epäinhimillisinä. Mikään Halla-ahon perusteluista ei ollut sivistysvaltiossa hyväksyttävissä.
Maailma jossa pyritään vastakkainasettelun ja jännitteiden vähentämiseen, ei voi toimia mikäli ryhdymme vainoamaan ja kohtelemaan epäinhimillisesti kaikkia muslimeja. Jussi Halla-aho kannattajineen elää kuplassa, ne keinot joista he puhuvat, eivät ole inhimillisestä näkökulmasta tarkasteltuna mahdollisia.
Niin on inhimillistä hyväksyä kehitysmaamuslimeiden mukanaan tuoma inhimillinen Islamiin perustuva terrorismi jota on suomessakin ihan kiistattomasti nyt on, kuten Turussa näimme. Eli meidän tehtävämme on kasvattaa virkakoneitoa jotka valvovat ettei näitä pääse tapahtumaan, se on mahdotonta kuten olemme euroopassa nähneet. Mene muuten kertomaan näille Turun uhrien puolisoille ja lapsille että sinä kannatat tätä "järkevää" kehitysmaamuslimeiden suomeen päästämistä., ilahtuvat varmasti ja pitävät Halla-ahoa fasisti natsirasistina kun moista vastustaa. Tiesitkö muuten että tämä kehitysmaamuslimi unelmasi on tappanut suomessa jo kolmisenkymmentä suomalaista ja raiskanneet moninkertaisen määrän suomalaisia, mutta suomalaiset eivät ole tappaneet tai raiskanneet yhtään kehitysmaa muslimia suomessa. Muuten onko esim Austraalia, Japani, Unkari, Slovakia, Puola, Viro, Liettua, Latvia jne epä inhimillisiä ääritoimintaa harrastavia valtioita..... toivon ettei tämä kehitysmaamuslimeiden Islamilainen kulttuurinrikkaus satu koskaan sinun ja läheistesi kohdalle jotta voit jatkaa ristiretkeäsi kehitysmaamuslimeiden puolesta.
Nykypäättäjät vain hyysää ja mainittava..
Avaaja on oikeassa. Kansa tuomitsee SOS-hallituksen mamutuskiimaisen linjan.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708232200346985_u0.shtml
Meillä vallitsi suvaisuudenn yhteiskunta kuinka monilultturisuus kukoisstaa kuinka ihanaa kuin jehovantodistajen lehdessa pedot ja lampaat nautivat yhteislosta, nyt tämä idylli särkyi petomuslimi tappoi sanan lähettilään tämä oli väääräuskonen ansaitsi oman kuolemansa. Tätä ei tietenkään otetaa huomioon näissä tutkimuksissa mutta olen varma että tämäkin tappokohde tulee julkisuuteen.
Ihmekös tuo jos asenteet koventuvat. Ensimmäinen lieveilmiö oli raiskaukset ,nyt terrorismi. Jos ei noista pidä olla huolissaan, niin mistä sitten ylipäätänsä pitää? Kansalaisten turvallisuus on vaarassa.
Poliittiset päättäjät jos ketkä ovat maahanmuutto asiassa vastuullisia ,sillä he päättävät maahan muutto asioista ja ovat niitä masinoimassa, joten ovat myös niitä joille vaateet asioiden korjaamiseksi tulee, maan yleisen turvallisuuden turvaamiseksi osoittaa.
Risikon mukaan 5300 turvapaikanhakijaa on "kadonnut". Viranomaiset levittelevät käsiään. Montakohan kävelevää aikapommia siellä on seassa?
Edellä muutama katkeroitunut persu on kiihtynyt äärimmilleen ja kuvittelevat het edustavansa muka suomalaisia vaikka kiukku on kova siitä että vihreät ovat jo toiseksi suosi-
tuin puolue ja persut ovat kutistuneet samalta paikalta pikkupuolueeksi. Eiks jeh?
Persut -öhm. Mutta Perussuomalaiset puhdistuneena petturi Soinin hillotolppa porukasta, tulee olemaan seuraavien eduskuntavaalien jälkeen ykkönen. Tämän tulevat Suomen ja suomalaisten vihaajatkin näkemään kun äänet on laskettu. Muista että iso osa ei ole kertonut ketä äänestää. Iso osa eli suurin osa tulee äänestämään parasta eli perussuomalaiset puoluetta. Vihreäthän hommaisivat rajattomasti Matuja lisää Suomeen elämään suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.
Vaalit ovat vasta kahden vuoden päästä eiks jeh, katsotaan nyt nämä sinun kehitysmaamuslimen edesottamukset kahdelta tulevalta vuodelta ja äänestetään vasta sitten eiks jeh. Saattaa nimittäin tapahtua mitä vaan kunhan tämä sinun kehitysmaamuslimi unelmasi radikalistit pääsevät vauhtiin ja niiden puolustelijoilta loppuvat keinot puolustaa niitä eiks jeh.
Anderson on oikea mamutuksen ystävä joka on pakkopalautuksia vastaan . Jos täältä ei turvapaikkaa myönnetä ei palaa takaisin lähtömaahansa tämä täytyy pistää säilöön. Kai toi vajakkisuvakki alkaa vaatimaan kun rikollineen tuomitaan linnaan mutta ei sinne halua mennä saa elää vapaana keskudessammme . Kyllä nyt kansalaiset meidän täytyy äänestää Peussuomalaissia ainoa maahanmuttokriittinen puolue muut ovat täyttä paskaa.
Olisi kyllä aika kallis järjestelmä, jos kaikki kaikki hylsyn saaneet pistettäisiin säilöön. Tarkoittaisi monia tuhansia henkilöitä!
Nämä pitkäaikaiset säilöönotot ihan varmasti lisäisivät myös merkittävästi radikalisoitumista tuossa joukossa , mikä muodostuu myös Suomen ongelmaksi, koska jonkinlainen osa näistä aluksi hylsyn saaneista saa oleskeluluvan valitusmenettelyn kautta. Tällöin valyusmenettelyn kautta oleskeluluvan saaneiden joukossa olisi hyvin potentiaalisesti radikalisoituneita eli lopputulemana meidän keskuudessa liikkuisi todennäköisesti nykyistä enemmän radikalisoituneita. Tuota valitusoikeutta ei tp-hakijoilta voida myöskään poistaa, koska se on Suomen perustuslain ja Suomen allekirjoittamien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaista, joten joutuisimme väistämättä ojasta allikkoon.
Minusta säilöönotto pitää kohdistaa vain radikalisoituneisiin ja kohdella edelleen rauhallisia tp-hakijoita inhimillisesti. On siis panostettava siihen, että supo ja muu poliisi tehostaa toimintaansa niin, että nämä radikalisoituneet saadaan selville ja sinne säilöön tai muun tiukan valvonnan alaiseksi.
Kannattaa ymmärtää, että tässä Turun tapauksessa ei pettänyt turvapaikkajärjestelmämme vaan supon seurantajärjestelmä. Korjataan se asia (siis supon seurantajärjestelmä), missä se ongelma oli !
Perussuomalaisten Juho Eerola on nykyisen maahanmuuttopolitiikan arkkitehti. Mutta persut haluavat unohtaa tämän. Persut mölyää oppositiossa kun eivät saaneet mitään aikaan hallituksessa.
No nyt rupeaa vihdoin tapahtumaan jotain kun saatiin valehtelijat pois hallituksesta. Ei takiaispersuja mihinkään tarvita - siksi heidän kannatuksensa on romahtanut.