Ihan näin teoreettisella tasolla. Jos työntekijät haluavat vallata yrityksen niin miten se tapahtuisi? Yrityksen johdallahan on korkein vaikutusmahdollisuus yrityksessä, mutta jos työntekijät alottaisivat kapinan ja alkaisivat tekemään itsenäisiä päätöksiä ja näin kaappaisivat päätösvallan yrityksen toimivalta johdolta? Onhan näitä vallankaappauksia nähty, mutta lähinnä diktatuurisissa valtioissa. Vaikka työntekijöille lopetettaisin palkanmaksu ja kaikkii irtisanottaisiin niin entäpä jos työntekijät jatkaisivat yrityksen kaappausta vaikkapa kiusausmielessä protestina vaikkapa surkeasta johtamisesta? Voiko tuollaiseen mikään oikeusaste puuttua mitenkään? Toki on selvää että suuret vahingot tuosta on jo syntyneet, ehkäpä niin pahat ettei yrityksellä ole enää välttämättä asiakkaita. Työntekijät suostuisivat tekemään firmalla suotuisia päätöksiä sillä edellytyksessä että palkanmaksua jatkettaisiin, jos ei maksettaisi niin ajaisivat firman konkurssiin.
Miten yritys vallataan?
miesvm86--_--
10285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eipä tuo nyt niin mahdoton ajatus ole edes käytännön tasolla. Onhan näitä nähty. Tosin ongelmaksi tulee se ettei valtaosalla duunareilla ole mitään hajua yrityksen taloudellisesta tilanteessa ja miten sitä hoidetaan. Eikä valtaosaa duunnareista kiinnosta muu kuin lakkoilu, koska se on helppoa. Viisas yritys myös haistelee jatkuvasti fiiliksiä kentällä, mikän on duunareiden fiilis , pitääkö varautua johonkin ennakoivaan jotenkin, mitä on kenties tapahtumassa, milloin jne. Tätä tilannetta haistelevat kaikki esimiehet ja toimivan johdon alaisuudessa olevat ns. luotettavat ihmiset. Aika monella suurella johtajalla on juuri tästä pelko perseessä ja tilannetta yritään parantaa sillä että esimieheksi ja asiantuntijatehtäviin valitaan diplomaattisesti hyviä kavereita ja ennen kaikkea perseen nuolijoita. On tästä johtajalle myös muutakin etua, mutta myös se että vallanvaihdos on vaikeampi tehdä kun esimiesportaasta ei ole ketään mukana. Ajatellaampa maailman suurmiehiä, yksi loistava esimerkki on Putin, hänhän on pelannut tilanteen venäjällä käytännössä niin että vaikkei hänestä enää tulisi presidenttiä niin tuleva pressa on pelkkä sätkynukke ja Putin pitää todellisen johdon itsellään. Mutta kyllä. yritys voidaan vallata, vaikka erittäin epätodennäköistä se onkin.
Palkanmaksun loppuessa varmaan myös pahin into valtaukseen loppuu. Varmaan työsopimuksia rikottaessa löytyy virkavaltakin paikalle poistamaan sabotöörit talosta?
Duunarien ensimmäinen päätös olisi työntekijöiden palkkojen nostaminen . ( ennen ensimmäistä päätöstä vanhat johtajat on tietenkin erotettu)Toinen päätös olisi työajan lyhentäminen. Kolmas päätös olisi ettei ikäviä hommia tarvitse tehdä. Neljäs päätös olisi kahvitaukojen muuttaminen kahvitunneiksi.
Eikö olisi hyviä päätöksiä ? Työhyvinvointi nousisi ja sitä kautta yhtiö lähtisi ns. Lentoon. Liikevoitto tuplaantusi kun työntekijöillä on hyvä motivaatio.
Palkkojen nostaminen on mahdollista, kun omistajat potkitaan pihalle ja investoidulle pääomalle muutoin kuuluva työn lisäarvo (jonka määrästä voidaan toki tinkiä kahvitunneilla) siirretään duunarien palkkoihin. Eikös tätä jo ole kokeiltu jossakin?
Entä jos se lisäarvo syntyy johtajien korvien välissä ja työtekijät on vain helposti korvattavia raskaantyön raatajia ?
Sehän on sekä pääoman että työläisen ongelma, jos sijoitettu pääoma (palkat) ei tuota voittoa (myyntikate). Tällöin aletaan pääoman piirissä helposti miettimään, onko panos-tuottosuhteen liian pieni ero liian kovissa palkoissa vai liian alhaisessa tuottavuudessa, ja se johtaa väistämättä työvoiman uudelleenjärjestelyihin.
Duunareilla ei ole firman nimenkirjoitusoikeutta, eikä asemavaltuutusta. Jos duunari menee talousosastolle ja sopii talousosaston duunarin kanssa liksa nostosta, kyseessä on kavallus. Poliisi hoitaa loput.
Yhtiötä johtaa juridisesti yhtiön hallitus, vain hallitus ja toimari voivat tehdä yritystä sitovia päätöksiä, eivät duunarit. Toimari katkaisee pankista yhtiön rahavirrat, soittaa sähkölaitokseen ja pyytää jakelun keskeyttämistä, samoin vesilaitokselle. Siellä sitten duunarit odottelevat pimeässä toimistossa poliisien tuloa. Soitto puhelinfirmalle, niin työsuhdekännykät pimenevät sillä minuutilla. Ei voi edes pelata minecraftia poliiseja odotellessa.
Työvelvoitteen tahallinen laiminlyönti ja "vallan anastaminen" on peruste työsuhteen purkamiselle (astuu voimaan per heti). Tämän jälkeen duunarit eivät ole enää duunareita, vaan asiattomia tunkeilijoita. Soitto poliisille, niin hakevat rettelöijät pois.
Työsuhdeasunnoissa asuvat lentävät perheineen pihalle. Niin, ja uutta työpaikkaa on turha etsiä. Pärstätiedot leviävät näin pienessä maassa nopeasti.
Tuollainen akuankka-tason märkä uni voi toteutua ainoastaan silloin, kun omistajat valitsevat duunarit hallitukseen riehumaan. Miksi valitsisivat, en tiedä.
Eri aikoina uutisoidut "yritysvaltaukset" ovat olleet etupäässä poliittista teatteria, missä pari valtaryhmittymää taistelee valtion/kaupungin hallinnasta ja käyttää ammattiroistoja tai naiiveja reppanoita tällaiseen mielenosoitukseen. Kun taas spontaaneita ja vilpittömiä "valtauksia" ei ole viitsitty hirveästi vastustaa. Nehän kohdistuvat yleensä lopetettaviin tehtaisiin, tms. Hyvä vaan, että riehuvat, eipähän tarvitse maksaa palkkaa. Tulee lopettaminen halvemmaksi.
Tällai niinkuin provosoimatta voisin aloittaa siten, että yrityksen pyörittäminen on huomattavasti vaativampaa, raskaampaa ja vaativampaa duunia kuin duunarin homma. Duunarilla palkka tulee kuukausittain kuin manulle illallinen, yrityksen menestyksestä huolimatta. Jollei työnteko tästä huolimatta satu kiinnostamaan niin ainahan voi etsiä uusia töitä...
Sitten kysymyseen: Suurinta valtaa yrityksessä käyttää omistaja, joka mm. nimittää hallituksen. Niinpä näin teoreettisella tasolla jos työntekijät haluavat laillisesti vallata yrityksen (koska muuten oikeusvaltio heittää laittomat valtaajat hiuksista vittuun), niin se pitäisi toteuttaa hankkimalla enemmistö määräysvalta yrityksestä. Varmaankin omistaja on valmis myymään enemmistön yrtyksestä sopivaan hintaan, joten ei muuta kun keräätte duunariporukalla pinon pätäkkää kasaan ja kaupoille. Yrityksen omistajina voitte sitten itse päättää kenet palkkaatte esimieheksenne (jos sellaista turhaa kuluerää nyt enää edes tarvitsette) ja sopia vaikka pitävänne lomaa puolet vuodesta. Tai no miksei samantien vaikka 11kk vuodesta. Helppoa kuin heinän teko ja rahan tuloa ei voi estää.
"Duunarilla palkka tulee kuukausittain kuin manulle illallinen, yrityksen menestyksestä huolimatta."
Yrittäjällä on tällaisessa tilanteessa toki marttyyri-itkun lisäksi myös keinot tilanteen korjaamiseksi tuotannollisin tai taloudellisin perustein. Duunarille joko kuukausi- tai tuntipalkka tulee yksinomaan vapaa-ajan vaihtamisesta työpanokseen. Yrittäjälle "palkka" tulee pääoman tuotosta. Duunari myy vapaa-aikansa tietysti markkinoiden parhaaseen hintaan. Yrittäjä ostaa maksimaalisen työpanoksen markkinoilta halvimpaan mahdolliseen hintaan. Tervetuloa läntiseen kapitalismiin, Igor.
aloittajan ei ehkä kuitenkaan kannata alkaa. Saattaa olla, että löytää alaisikseen ihmisiä, joilla on halu vallata yritys. Ihan puna-armeija-tyylistähän tuo yritystoiminta ei Suomessa kaiketi vielä ole. Jos paukkuja riittää niin ainahan se yritys lienee myytävissä kun isännän tai isäntien kanssa keskustelee rahan kera.