Suosittu avaus siitä kuinka kansan

mielipiteet ovat rajusti muuttuneet maahanmuuttopolitiikan suhteen, onkin sitten poistettu.

Ei siinä mitään vikaa ollut ja Lieksa on osa Suomea, joten se olisi aivan hyvin voinut olla täällä. Mutta uuden kyselyn kovat luvut ovat tietysti shokki tälle eräälle "suvaitsevaiselle" henkilölle, kuten kaikille hänenlaisilleen.
22370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kannattaa+myös+pitää+mielessä,+että+turvapaikanhakijoita+saapuu+edelleen+Suomeen+useita+satoja,+joka+ikinen+kuukausi.+Idioottikin+pystyy+laskemaan+siitä+mitä+se+tekee+yhteensä+vuodessa.+Migrin+sivuilta+voi+käydä+itse+tarkastelemassa+tilastoja+ja+tilannetta+kulloinkin.+Se,+ettei+ääntä+Torniosta+enää+juuri+pidetä+ei+tarkoita+sitä,+ettei+sieltä+olisi+maahan+saapuvaa+turvapaikkaliikennettä.+Hiljaa+ollaan+ihan+syystäkin+ja+puhutaan,+että+hakijamäärät+ovat+romahtaneet+ikään+kuin+hakijoita+ei+olisi+enää+ollenkaan.+Turvapaikanhakijoita+on+kadonnut+vuodesta+2015+lähtien+5300+henkilöä,+eikä+tämäkään+uusi+ilmiö+ole+niitä+on+kadonnut+yhtälailla+samassa+suhteessa+hakijoiden+määrään+suhteutettuna+myös+ennen+vuotta+2015.+Näin+hyvin+tilanne+on+hallussa+ja+hakijat+seurannassa,+eli+eipä+juuri+minkäänlaisessa.+Rahaa+on+palanut+kasoittain+noidenkin+karanneiden+hakijoiden+asioiden+käsittelyyn+aivan+suotta.+Kertoo+myös+siitä,+että+eipä+tainnut+olla+suojelun+tarvetta+kun+on+pitänyt+karkuun+luikkia.+Todennäköisesti+on+karattu+johonkin+muuhun+EU-maahan+hakemaan+turvapaikkaa+eri+henkilöllisyydellä+tai+jääty+laittomaksi+alueella+oleskelijaksi,+koska+siitäkin+on+nykyään+tehty+laillista.+Maahan+ja+alueelle+päästään+helpostikin,+muttei+kielteisen+päätöksen+tultua+pois,+keksitään+vaikka+minkälaisia+selityksiä.++Joka+vuosi+vähennetään+tilastollisesti+ulkomaalaisten+määrää+maassamme,+jotta+voidaan+taas+kasvattaa+kiintiöitä+ja+haalia+lisää+tulijoita+kuten+vuonna+2016.+Myöntämällä+Suomen+kansallisuus+9670+henkilölle+kansalaisuuspäätöksistä+oli+80%+myönteisiä+ja+20%+kielteisiä.+Miksi+myönteisten+määrä+on+näin+suuri?+Lähestulkoon+jokainen+hakijoista+saa+kansallisuuden+eli+sen+saa+kuin+apteekin+hyllyltä.+Mitä+järkeä+tässä+on?+Kansalaisuuden+saatuaan+näistä+henkilöistä+puhutaan+suomalaisina,++oli+kyse+sitten+tehdyistä+rikoksista+tai+muusta+asiasta.+Ei+täällä+kukaan+halua+mitään+"kovaa"+niin+kuin+lehdissä+halutaan+hehkuttaa.+Vaan+58%+ja+enemmistö+haluaa,+että+tähän+asiaan+palautetaan+järjestys+ja+aivan+syystäkin.+Tähän+asti+täällä+on+vieraat+saaneet+elää+kuin+siat+pellossa+ja+kantasuomalaiset+maksavat+laskun+ja+ovat+seuranneet+sivusta+lähestulkoon+äänettä+tätä+vuosikausia+jatkunutta+perseilyä.

Äänestä

Kun Suomessa tapahtui ensimmäinen terrori-isku, havahtuivat virkamiehet suojelupoliisi ruususen unestaan. Mitään järkevää ei ole saatu kuitenkaan aikaan, vaan jäätiin katsomaan toisiaan huulet pyöreinä.

Haluammeko asua sellaisessa Suomessa, jonka virkamiehet aiheuttavat suurta vaaraa perheillemme järjettömillä maahanmuuttotoimillaan? Miksi heidän pitää seurata Ruotsin tai muiden maiden virkamiesten järjettömiä toimia? Tomera presidenttikin on siirtynyt lepsujen puolelle ja hyväksyy nykyisen tilanteen ja vetoaa maailman kanssa tehtyihin sopimuksiin. Niiden mukaan mitään itsenäisiä toimia ei voida tehdä.

Nyt viimeistään jokainen tietää, ettei Suomi ole itsenäinen valtio. Kaikki suunniteltavat toimet on ensin EU:n hyväksyttävä. Ja siinä menee vuosia. Terroristeille, joita virtaa maahamme jatkuvasti, virkavalta ei voi enää mitään. Poliitikot jatkuvasti toimivat jarruina hyvissä pienissäkin ehdotuksissa.

Olen eläkeläinen ja taidan muuttaa rauhalliseen Marokon Casablancan kaupunkiin ja asettua asumaan lähelle elokuvastakin tuttua ravintola Rick’s Café Americain’ia. Siellä voin lämpöisessä meri-ilmastossa lukea sekasortoisen Suomen tapahtumista ja kuunnella Samin soittoa ja laulua "As Time Goes By".


https://www.youtube.com/watch?v=d22CiKMPpaY

2Äänestä
  • Ala vetää suvakki ja vie koko sukusi mukana suvakoimasta.

    Äänestä

  • tolkun.mies kirjoitti:

    Ala vetää suvakki ja vie koko sukusi mukana suvakoimasta.

    Taidat olla lukutaidoton, kun et ymmärrä lukemaasi tekstiä. Vai onko teksti sinulle liian pitkä?

    En todellakaan suvaitse virkamiesten toimia maahanmuuttopolitiikassa. En halua, että epämääräistä maahnamuuttaja-ainesta virtaa hallitsemattomasti maahamme ja jäävät tänne.

    3Äänestä

  • on.aika.lähteä kirjoitti:

    Taidat olla lukutaidoton, kun et ymmärrä lukemaasi tekstiä. Vai onko teksti sinulle liian pitkä?

    En todellakaan suvaitse virkamiesten toimia maahanmuuttopolitiikassa. En halua, että epämääräistä maahnamuuttaja-ainesta virtaa hallitsemattomasti maahamme ja jäävät tänne.

    Suurin osa kansasta on samaa mieltä kanssasi.

    3Äänestä

  • niin on !!!!!!!!!

    Äänestä

Brittiläisen+The+Times+-lehden+mukaan+Välimeren+ylittäneistä+kielteisen+turvapaikkapäätöksen+saaneista+73+prosentilla+on+silti+mahdollisuus+jäädä+EU-maahan.+EU-maiden+hallitusten+kyvyttömyys+panna+täytäntöön+maastakarkoituksia+on+suurin+vetovoimatekijä.+Jos+ihmiset+tietävät,+että+heillä+on+laitottomina+maahantulijoina+runsaan+70+prosentin+mahdollisuus+jäädä+maahan+siitäkin+huolimatta,+että+heidät+on+käsketty+poistumaan,+niin+ei+ole+suuri+yllätys,+että+he+nousevat+veneisiin,"+The+Times+-lehden+lähde+sanoo.Tällaisesta+ei+voi+seurata+mitään+hyvää.Onko+kuinka+usein+Suomalainen+joutunut+noudattamaan+lainvoinvoimaisen+viranomaisen+antamaa+päätöstä+tai++oikeuden+antamaa+päätöstä+häntä+koskevassa+asiassaan?+Tuskin+on+voinut+jättää+noudattamatta+70%+tapauksista.+On+ihmeellistä+kun+kansalliset+lait+saatikka+EU-lait+eivät+koske+tiettyjä+ihmisiä.+Oikeuden+ja+viranomaisten+päätöksillä+voi+siis+tietyt+ihmiset+pyyhkiä+perseensä+ja+niitä+ei+tarvitse+halutessaan+noudattaa.+Lain+noudattamisen+ei+pitäisi+olla+halu+kysymys.

2Äänestä

Liekalaiset eivät ole tottuneet, eivätkä ikinä tule tottumaan muunlaisiin ihmisiin kuin mitä itse ovat. Eivät hyväksy kuin suu auki molottavat sisäsiittoiset omat yksilönsä. Liekalaiset olisi jo aikoja sitten pitänyt luovuttaa heidän niin jumaloivaansa valtiolle Venäjälle tai jo ennen sitä, Neuvostoliitolle. Siellä kun ei erilaisuutta ole ikinä hyväksytty eikä tulla ikinä hyväksymään.

Äänestä
  • Jos Lieka olisi nyt jaossa niin ei kelpaisi varmaan kummallekaan Suomelle eikä Venäjälle. Sisäsiittoinen rassecity jonka ympärille pitäisi rakentaa Trumpin muuri jotta rasselit ei häirinny.

    Äänestä

  • OuJeeeee kirjoitti:

    Jos Lieka olisi nyt jaossa niin ei kelpaisi varmaan kummallekaan Suomelle eikä Venäjälle. Sisäsiittoinen rassecity jonka ympärille pitäisi rakentaa Trumpin muuri jotta rasselit ei häirinny.

    Perisavajaan kommentit aina yhtä surkeita, mutta kun ei ole älyä.

    1Äänestä

  • Hyväksyykö muslimit erilaisuuden?

    Näyttääkö siltä?

    Äänestä

  • Kirjoitat liekalaisista. Tämä on Lieksan kunnan keskustelupalsta. Kirjoita lieksalaisista jos on asiaa. Liekalaisten tarinat eivät meitä kiinnosta pätkääkään. Kommenttisi ovat kuitenkin puutaheinää.

    2Äänestä

  • olet.onneton.tapaus kirjoitti:

    Kirjoitat liekalaisista. Tämä on Lieksan kunnan keskustelupalsta. Kirjoita lieksalaisista jos on asiaa. Liekalaisten tarinat eivät meitä kiinnosta pätkääkään. Kommenttisi ovat kuitenkin puutaheinää.

    Katsos, hänen nimimerkkinsäkin viittaa johonkin "pöteröön", näitä viheltäjiä riittää, ei mitään uutta.

    1Äänestä

Lieksan rasset ovat naurettavia dramaqueeneja! :D

Äänestä
  • Väität siis gay-porukkaa rasisteiksi ?

    Äänestä

  • ihmesuvakki.oot kirjoitti:

    Väität siis gay-porukkaa rasisteiksi ?

    Eikö rasse tajua mitä drama queen tarkoittaa? Ei ole mitään tekemistä gayporukan kanssa.

    Äänestä

  • Öhhöhhöö kirjoitti:

    Eikö rasse tajua mitä drama queen tarkoittaa? Ei ole mitään tekemistä gayporukan kanssa.

    Menisit Sinäkin tuonne ketjuun, missä suvakeilla on kilpailu, kuka hölmöimmän möläytyksen keksii.

    Äänestä

No onneksi ei olla bushmanneja tai muita matuja!

Äänestä

Suvakit eivät elä todellisuudessa. Tuo sairaus on pahempaa kuin syöpä. Syövästä voi jopa parantua, mutta suvakkiudesta ei.

Äänestä

Kansa on puhunut.

Ylivoimaisesti suurin osa tutkimuksen vastaajista, noin kahdeksan suomalaista kymmenestä esimerkiksi on sitä mieltä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet on eristettävä muusta yhteiskunnasta ja heidät on poistettava nopeammin maasta.

Noin 80 prosenttia on lisäksi sitä mieltä, että poliisien määrää on lisättävä ja eduskunnan on nopeasti hyväksyttävä uusi tiedustelulaki. Jos siis kansa saisi päättää, tiedusteluviranomaiset saisivat heti paikalla uusia toimivaltuuksia ja perustuslaki muuttuisi yhdessä hujauksessa.

Äänestä
  • Kuulun tuohon enemmistöön.

    Äänestä

Mikä on se varsinainen syy, miksi hallitus ja kaikki ovat saamattomia ja hampaattomia vellihousuja? EU ja kansainväliset sopimukset eivät ainoastaan voi aiheuttaa tilanteen jatkuvaan huonontumiseen.

Nyt jo poliisikin alkaa epäröidä kuinka tulisi toimia. Tästä ei hyvä tule heilumaan. Edellisen laman roskapankkikin työnnettiin takaisin Suomeen. Voi helukuta. Kyllä kohta alkaa ahistaa. Kuten yksi täällä kirjoitteli , taidan minäkin täältä Lieksasta lähteä muille maille markkinoille. Ennen Suomi ja Lieksa oli hyvä paikka asua, nyt kyseenalaistan sen.

Minä arvelin että, kun Jamaikalla en ole vielä käynyt muutan sinne pysyvästi. Myrskytkin pyyhkäsee sopivasti siitä hieman pohjoisemmasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


TurhaPoisto kirjoitti:

mielipiteet ovat rajusti muuttuneet maahanmuuttopolitiikan suhteen, onkin sitten poistettu.

Ei siinä mitään vikaa ollut ja Lieksa on osa Suomea, joten se olisi aivan hyvin voinut olla täällä. Mutta uuden kyselyn kovat luvut ovat tietysti shokki tälle eräälle "suvaitsevaiselle" henkilölle, kuten kaikille hänenlaisilleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu