Jonkun ihmisen ja hänen koiransa kasvatuksen / koiran pidon. Minulla on koira ja koirani on minulle hyvin rakas, perheenjäsen ja kaikkeni. Koirani ei ole vihainen mutta, sellainen siitä voi tulla mikäli ihminen uhkaa sitä se ei tunne oloaan turvalliseksi.
Koirani saa ruokaa joka päivä, parasta mahdollista hoitoa mitä sille pystyn antamaan ja myös tarvittaessa eläinlääkärinhoitoa. Koirani saa liikuntaa päivittäin.
Koirani on vastuullani ja yksin minun koirani.
Minä päätän, onko koirani juoksunarussa, kopissa, tarhassa.
Minä päätän myös siitä nukkuuko koirani vuorokaudet ympäriinsä ulkona nurmikolla, häkissä vai
kopissa, minun koirani on sisällä oleskeleva koira, perheen keskellä ja perheen kanssa aina.
Koirani on tähän tottunut ja voi hyvin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikä tässä nyt on asian ydin?
Kuka tuomitsee ja mitä?
Joo´o... Jutun ydin ei tosiaankaan aukene muille, jos noin epämääräisesti valittelet. Eli jos tähän jotain mielipiteitä haluat tai muuten muidenkin älyävän, mikä tässä on loppupeleissä asian ydin, niin sitten kannattaisi kiinnittää huomiota ulosantiin. Sanonpa kuitenkin sen verran, että erittäin usein sille tuomitsemiselle on itse asiassa ollutkin loppupeleissä aihetta, mutta eihän tuominnan kohde tietenkään käsitä tekevänsä mitään tuomittavaa.
Ja asian ydin on? Ei kyllä selkene ollenkaan aloituksessa.
Jos pitäisi arvata, niin ehkä aloittajalle joku on sanonut koiransa pidosta ja pahoittanut mielensä ja nyt purkaa sitä täällä
sinun koiran pidossa tunnu olevan mitään ongelmia. Mutta ei se todellakaan ole niin, että ihmiset eivät saisi puuttua jonkun koiran pitoon. Silloin ihan oikeat eläinrääkkäystapaukset jäisivät selvittämättä ja koira joutuisi kärsimään. Suomessa on kuitenki eläinsuojelulaki ja kuka muu sitä valvoo, kuin valveutuneet kansalaiset. Vai etkö sinä tekisi ilmoitusta, koska sinusta se on jokaisen oma asia miten lemmikkiään pitää/hoitaa.
Koiran pidosta sananen: meidän rapussa on jäbällä musta labbis, alkaa olla jo tiensä päässä. Omistaja ei hoida koiraa, käyttää vain ulkona; koira ihan dementti, ei mitään virikkeitä. Nyt alkanut haisemaan ihan kalmalle, hissiä ei voi käyttää sen jälkeen kun koiraa on viety sillä. Kuka puuttuu tuohon tilanteeseen, koko talo haisee kalmalle ja omistaja ei ymmärrä viedä koiraa lopetettavaksi. Kuitenkin kyseessä on suht.nuori sinkkumies, ei mitenkään syrjäytynyt eikä muutenkaan luulisi olevan tyhmä.