Eli kaikki alko siitä kun yks mukava mies ihastui muhun. Vietettiin siinä sitten aikaa ja tutustuttiin toisiimme. Ensimmäistä kertaa tajusin mitä ihastuminen oikeasti on! En siis ole koskaan ennen seurustellut kenenkään kanssa...Ite en silloin ollut ihastunut häneen kun hän myönsi ihastuneensa minuun tai sitten halusin vain kieltään omat tunteeni...
Noh, sitten meni aikaa...Olimme sopineet että pysytään vain kaverina ja tapailimme julkisilla paikoilla joskus porukassa joskus kahdestaan. Tajusin että meillä oli voimakasta jännitettä välillämme. Mutta kerroin lopulta liian myöhään olevani ehkä sittenkin ihastunut häneen. Hänhän jo seurusteli toisen kanssa ja vaikka olin hyvin iloinen heidän puolestaan (ehkä jopa osittain helpottunutkin) niin myöhemmin itkin itseni uneen tämän takia...
Aikaa meni pari vuotta. Välimme olivat...No, sanotaanko kaverilliset mutta ei enään ihan samanlaiset kuin alkuun. Aloin pikku hiljaa hyväksymään asian ja pystyin jatkamaan elämääni sekä pääsin yli hänestä...Vai pääsinkö?
Pitkän ajan jälkeen, kun tapasimme (opiskelujen merkeissä) huomasin jotakin muuttuneen. Tämä kyseinen mies alkoi ihan kuin osoittamaan kiinnostusta minua kohtaan (romanttisessa mielessä) vaikka yhä seurustelee toisen kanssa. En alkuun ajatellut sen enempää. Olihan hänen perus luonteensa herranmiesmäinen ja hyvin kohtelias. Mutta aloin huomaamaan, että vietämme aikaa taas kahden kesken (osittain oma-aloitteisuudestani osittain hänen) ja hän saattaa koskettaa kädellään olkapäätäni useasti keskustellessa, hymyilee, hakeutuu lähelleni, on kiinnostunut keskustelusta, koettaa saada minut nauramaan ja on sanonut että olen kaunis. Hämmentää myös se että hän on pari kertaa halunnut sanoa jotain, mutta kun kysyn "ai mitä sanoit?" Niin hiljenee ja vastaa "eikun, ei mitään sittenkään". Voi olla että luen häntä vain väärin. Pelkään että olen taas alkamassa ihastua...Olen edelleenkin sanonut että jos mä pyydän häntä ulos niin ei tarvii pelkää et meinaan sillä treffejä...Ainakin on halukas tapaamaan kahvien merkeissä...
Olen vain niin sekaisin. Haluan kunnioittaa heidän suhdettaan, mutta silti salaa toivon että hän pitäisi minusta (on kyllä sanonut mulle et "kaikki pitää susta"...)Tunnen itseni niin hölmöksi. Miksi teen näin? Olen jopa kiinnostunut toisesta miehestä (vapaa) ja silti teen näin...Tämä mies tietää jopa että pidän eräästä toisesta ja kun puhuin hänelle siitä, meni hiukan hiljaseks ja vakavaksi (surulliseksi?)
Toivottavasti hän ei lue tätä. Muutenkin nolottaa kamalasti. Pelkään enkä tiedä mitä teen. En halua heille tulevan eroa, mutta salaa toivon kyseisen miehen pitävän minusta niin kuin ennen. Mut tässä ei oo mitään järkee! Ikä eroakin meillä on. Mutta se ei minua silleen haittaa. Harmittaa vain tämä kaikki...Mitä te tekisitte tilanteessani?
Noh, sitten meni aikaa...Olimme sopineet että pysytään vain kaverina ja tapailimme julkisilla paikoilla joskus porukassa joskus kahdestaan. Tajusin että meillä oli voimakasta jännitettä välillämme. Mutta kerroin lopulta liian myöhään olevani ehkä sittenkin ihastunut häneen. Hänhän jo seurusteli toisen kanssa ja vaikka olin hyvin iloinen heidän puolestaan (ehkä jopa osittain helpottunutkin) niin myöhemmin itkin itseni uneen tämän takia...
Aikaa meni pari vuotta. Välimme olivat...No, sanotaanko kaverilliset mutta ei enään ihan samanlaiset kuin alkuun. Aloin pikku hiljaa hyväksymään asian ja pystyin jatkamaan elämääni sekä pääsin yli hänestä...Vai pääsinkö?
Pitkän ajan jälkeen, kun tapasimme (opiskelujen merkeissä) huomasin jotakin muuttuneen. Tämä kyseinen mies alkoi ihan kuin osoittamaan kiinnostusta minua kohtaan (romanttisessa mielessä) vaikka yhä seurustelee toisen kanssa. En alkuun ajatellut sen enempää. Olihan hänen perus luonteensa herranmiesmäinen ja hyvin kohtelias. Mutta aloin huomaamaan, että vietämme aikaa taas kahden kesken (osittain oma-aloitteisuudestani osittain hänen) ja hän saattaa koskettaa kädellään olkapäätäni useasti keskustellessa, hymyilee, hakeutuu lähelleni, on kiinnostunut keskustelusta, koettaa saada minut nauramaan ja on sanonut että olen kaunis. Hämmentää myös se että hän on pari kertaa halunnut sanoa jotain, mutta kun kysyn "ai mitä sanoit?" Niin hiljenee ja vastaa "eikun, ei mitään sittenkään". Voi olla että luen häntä vain väärin. Pelkään että olen taas alkamassa ihastua...Olen edelleenkin sanonut että jos mä pyydän häntä ulos niin ei tarvii pelkää et meinaan sillä treffejä...Ainakin on halukas tapaamaan kahvien merkeissä...
Olen vain niin sekaisin. Haluan kunnioittaa heidän suhdettaan, mutta silti salaa toivon että hän pitäisi minusta (on kyllä sanonut mulle et "kaikki pitää susta"...)Tunnen itseni niin hölmöksi. Miksi teen näin? Olen jopa kiinnostunut toisesta miehestä (vapaa) ja silti teen näin...Tämä mies tietää jopa että pidän eräästä toisesta ja kun puhuin hänelle siitä, meni hiukan hiljaseks ja vakavaksi (surulliseksi?)
Toivottavasti hän ei lue tätä. Muutenkin nolottaa kamalasti. Pelkään enkä tiedä mitä teen. En halua heille tulevan eroa, mutta salaa toivon kyseisen miehen pitävän minusta niin kuin ennen. Mut tässä ei oo mitään järkee! Ikä eroakin meillä on. Mutta se ei minua silleen haittaa. Harmittaa vain tämä kaikki...Mitä te tekisitte tilanteessani?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jättäisin tämän varatun rauhan tietysti
Tollasta se elämä on nuorena. Kummallista ihmissuhdesekoilua. Iän myötä oppii tuntemaan itsensä paremmin ja tietää, mitä oikeasti haluaa. Nuorena sitä niin helposti rupeaa suhteeseen ihmisen kanssa, jota ei edes oikeasti halua, koska onhan se niin ihanaa olla haluttu, saada huomiota ja säännöllisesti seksiä, vaikka tyyppi ei ihan täydelliseltä tuntuisikaan.
Tietty+en+menisi+heidän+väliin.+Vaikeeta+kuitenkin+tämä+kaikki,+kun+ollaan+samassa+koulussa+ja+näemme+usein.+Emme+ole+kumpikaan+teinejä...