Nielemisen pelko ja ruuan kurkkuuntakertuminen

Hermoraunio

Hei, olen lukenut paljon samankaltaisia keskusteluita,mutta ajattelin lisätä oman tilanteeni ja kysellä onko muilla vastaavia.

Kaikki alkoi kuin salamakirkkaalta taivaalta kun söin hodaria, nielaisin ja tuntui kuin olisi jäänyt jotain kurkkuun niin että jos hengitän vedän sen vääräänkurkkuun. Sain kamalan paniikkikohtauksen heti kun olin saanut huuhdottua ruuan alas. Senjälkeen tunnetta on jatkunut melkein joka aterialla, kestoa tälle on noin 6kk laihtunutkin olen kun en oikein uskalla syödä. Noh asian tiimoilta olen saanut useita paniikki kohtauksia j päivystyksessä käynyt kaksikertaa nielu on ollut kuulemma ok. Välillä tuntui että ruoka menee hyvin alas ja välillä että sitä pitää huuhtoa alas vedellä kun kokoajan takertuu, puuro, suklaa, tuc keksit, jugurtti,keittoruuat menevät helpoten alas.
No sitten suuni yhtäkkiä turposi todettiin viisurin ientaskun tulehdus ja mainitsin nielemisongelmasta ja määräsivät kahet antibiotit. Kuurin lopussa oireet alkoivat helpottaa ja syöminenkin helpottui. Viikkomeni ja nieleminen vaikeutui, kävin terveyskeskuksessa ja hoitaja katsoi että ei ole mitään,mutta sain lähetteen lääkärille ehkä parin kuukauden päästä sinne. Hermo meni malsin hammaslääkäriin että onko tulehdus uusimassa, ei ollut aikansa tökkivät ja veikkasi jotain lihaksiston jumia ja määräsi lihaksia rentouttavia joita nyt syön. Mikään tablettien nieleminen ei ole tuottanut ongelmaa niitä on pystynyt huuhtomaan ihan helposti
Onko kellään mitään samankaltaista???

Olenko vain kehittänyt ongelman itselleni vai onko mahdollista että liittyy johonkin muuhun. Hermot menee ku ei saa syötyä normaalisti ja pittää vätkyttää sitä ruokaa ikuisuus.

5

425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syödäkövaieikö

      On ollut samantapaista. Joskus tuntuu että pelkkää normaali hengittäminenkin syömisen aikana voi aiheuttaa sen että tuntuu että tukehtuu kun yhtäkkiä vetäiseekin ruokaa/juomaa jotenkin väärin kurkkuun. Välillä pitää oikein keskittyä kun syö ja puhuminen on vaarallista. Ärsyttääkin ihmiset jotka kyselevät syömisen aikana jotain ja eivät ymmärrä että et voi vastata kun on ruokaa suussa. En tiedä onko nielu jotenkin normaalia ahtaampi kun ei ole tutkittu eikä koskaan lääkärissä tai hammaslääkärissä ole erikseen huomioitu nielurisoja tai muuta outoa. Onhan se pelottavaa joskus kun miettii että jos on yksin kotona ja tukehtuu mutta kun ei syömättäkään voi olla. Ehkä se tosiaan on joku lihasjännitys.

    • Hermoraunio

      Itseä ahdistaa suuresti koska ennen tätä nautin suuresti ruuasta ja nyt lempiruuatkaan ei mene alas.
      Tänään onneksi aika yksityiselle lääkärille jos vähä valasis tilannetta. Mielessä on käyny proppu, lihas jumi, refluksi. Toivottavasti tänään saan jonkilaista selkeyttä asiaan.

    • Jeenaiina

      Se jäi sinulle mieleen-se tunne ettet pystynyt kontrolloida tilannetta mitenkään, tuntui varmaan että tukehdut. Tällaisista kokemuksista jää niinsanottu shokkitila ja pelko että jos nyt nielaisen niin jää kurkkuun ja tukehdun. Sinuna aloittaisin niin, että syö aluksi pehmeätä ravintoa, vaikka keittoja. Perunat pistät niin pieniksi kuin mahdollista ja muut ainekset. Älä pakota itseäsi syömään. Jos tuntuu ettet pysty nielemään, anna olla. Katso vaikka telkkaria tai lue hyvää kirjaa tmv. ja anna sen syömisen olla. Sano itsellesi että "minun ei tarvitse syödä, kukaan ei pakota minua siihen". Syöt sitten kun todella haluat ja itse sen tiedät. Kaikkea hyvää Sinulle :-)

    • Jeenaiina

      Hermoraunio, mainitsit proput. Onko sinulla niitä nielurisoissa?
      Kärsin tosi pahoista kurkkukivuista flunssan yhteydessä ja kun proppujen takia (ikäviä pirulaisia) menin lääkäriin niin sain lähetteen sairaalaan ja nielurisojen japroppujen poistoon. Ei voisi parempaa ratkaisua muuten olla: Ei ole 2 vuoteen ollut kurkkukipua eikä flunssaa! Ajatella…mutta mene TK:hon näyttämään kurkkuasi.

    • Hermoraunio

      Aloitin keskustelun ja nyt päivitän että tähystykset sun muut tehtiin ja mitään ei löytynyt, muutama kuukausi sitten taas hammaslääkäri totesi sattumalta että narskutan hampaita ja että lihakset suun ja kaulanalueelta on iha muusia.
      Syöminen on jokseenkin helpottunut parempia jaksoja vaikka päiväkaks saattaa olla vaikeempaa. Pikkuhilja parempaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      71
      4245
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2710
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2417
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2412
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2203
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      109
      2183
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2131
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      607
      1937
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1915
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe