Joskus on oltava vain hiljaa. Tapahtuu asioita, joiden yli ei löydä sanoja. Elämä mykistää. Koettelemus ottaa liian kovalla kädellä kiinni. Tai elämä tarjoaa lahjojaan, joita ei ole osannut edes toivoa.
Taakse on jäämässä kesä, joka toi eteen molempia: lahjoja ja koettelemuksia. Molemmat pakottivat hiljentymään ja lepäämään. Olin irti uutisvirroista. Vieläkään en tahdo jaksaa lukea sanomalehteä: maailman uutiset painavat liikaa. Ihmisten tuska polttaa. Joskus, kun omassa elämässäkin on tarpeeksi asioita, sitä painoa ei jaksa ottaa vastaan.
Ilman uskoa Kaikkivaltiaaseen tuo paino kävisi sietämättömäksi.
Olen kesällä katsellut aallon pärskeitä, perhosia, kypsyvää viljaa. Ahminut aikaa perheen kanssa. Halunnut nähdä elämässä kauniin. Ja nauttinut siitä hyvästä, jota osalleni on paistanut – yllin kyllin.
Olen hiljaisuuteen vetäytyessäni ollut melko yksin, tarvinnut sitä. Silti toisaalta kaivannut ystäviä. Mutta joskus on kai hyväkin joutua kaipaamaan. Kun ilmassa alkaa tuoksua kirpeys, kun talvivarastot on kerätty voimia täyteen, on aika taas nauttia sosiaalisuudesta, illanvietoista, kohdata, kuulla ja puhua.
Hiljaisuuden aika on tullut kohdalleni myös Päivämiehen blogistina – tämä on viimeinen blogitekstini. Tuntuu siltä, että tärkeimmät ajatukseni olen jo sanonut. Olen mielessäni käynyt läpi blogimatkani vaiheita, punninnut, kannattiko matkalle lähteä. Saisinko koskaan enää uutta työpaikkaa, kun Google anteliaasti tunnustaa uskoa puolestani? Mitä muuta tästä kaikesta seuraa? Näitä mietin jo matkalle lähtiessäni. Tänä aamuna avasin Raamatun. Vanhan testamentin luvussa kuningas Daavid sanoo vaimolleen Mikalille: ”Herran edessä minä tahdon iloita, vaikka joutuisin alentumaan vielä tätäkin enemmän ja halventamaan itseni omissakin silmissäni” (2. Sam. 6: 21–22). Juuri niin. Ei uskoaan tunnustamalla kunniaansa kerrytä, mutta minä tahdon muistaa niitä ihmeellisiä tekoja, joita Herra on minulle tehnyt ja kertoa niistä muillekin.
Kiitän Sinua, joka olet kanssani kulkenut kappaleen matkaa. Kiitän Taivaan Isää tästä ajasta.
Jaksetaan uskoa! Jääkää rakkaat sisaret ja veljet Jumalan rauhaan.
Taakse on jäämässä kesä, joka toi eteen molempia: lahjoja ja koettelemuksia. Molemmat pakottivat hiljentymään ja lepäämään. Olin irti uutisvirroista. Vieläkään en tahdo jaksaa lukea sanomalehteä: maailman uutiset painavat liikaa. Ihmisten tuska polttaa. Joskus, kun omassa elämässäkin on tarpeeksi asioita, sitä painoa ei jaksa ottaa vastaan.
Ilman uskoa Kaikkivaltiaaseen tuo paino kävisi sietämättömäksi.
Olen kesällä katsellut aallon pärskeitä, perhosia, kypsyvää viljaa. Ahminut aikaa perheen kanssa. Halunnut nähdä elämässä kauniin. Ja nauttinut siitä hyvästä, jota osalleni on paistanut – yllin kyllin.
Olen hiljaisuuteen vetäytyessäni ollut melko yksin, tarvinnut sitä. Silti toisaalta kaivannut ystäviä. Mutta joskus on kai hyväkin joutua kaipaamaan. Kun ilmassa alkaa tuoksua kirpeys, kun talvivarastot on kerätty voimia täyteen, on aika taas nauttia sosiaalisuudesta, illanvietoista, kohdata, kuulla ja puhua.
Hiljaisuuden aika on tullut kohdalleni myös Päivämiehen blogistina – tämä on viimeinen blogitekstini. Tuntuu siltä, että tärkeimmät ajatukseni olen jo sanonut. Olen mielessäni käynyt läpi blogimatkani vaiheita, punninnut, kannattiko matkalle lähteä. Saisinko koskaan enää uutta työpaikkaa, kun Google anteliaasti tunnustaa uskoa puolestani? Mitä muuta tästä kaikesta seuraa? Näitä mietin jo matkalle lähtiessäni. Tänä aamuna avasin Raamatun. Vanhan testamentin luvussa kuningas Daavid sanoo vaimolleen Mikalille: ”Herran edessä minä tahdon iloita, vaikka joutuisin alentumaan vielä tätäkin enemmän ja halventamaan itseni omissakin silmissäni” (2. Sam. 6: 21–22). Juuri niin. Ei uskoaan tunnustamalla kunniaansa kerrytä, mutta minä tahdon muistaa niitä ihmeellisiä tekoja, joita Herra on minulle tehnyt ja kertoa niistä muillekin.
Kiitän Sinua, joka olet kanssani kulkenut kappaleen matkaa. Kiitän Taivaan Isää tästä ajasta.
Jaksetaan uskoa! Jääkää rakkaat sisaret ja veljet Jumalan rauhaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.