Tosi tarina minusta ja pojastani osa 8.

Still-little-confused

Lopulta päädyin lukemaan yliopiston seksi ja parisuhteisiin erikoistuneen tutkijan kirjoituksiin. Ja näiden tutkielmien lomassa löysin myös hänen yhteistietonsa. Päätin koittaa kepillä jäätä ja soitin löytämääni numeroon. Ja hän jopa vastasi puheluun. Aluksi kiertelin ja kaartelin soittoni syytä ja kuulostinkin varmasti joltain höyrypäältä. Onnekseni en ollut ensimmäinen joka häneen on vuosien aikana ollut yhteydessä. Enkä ensimmäinen, jolla oli vaikeuksia esittää asiansa. Hän kuitenkin johdatteli ja auttoi minua kysymään ja keskustelemaan luontevasti. Vaikka aihe nyt on aika ei julkinen ja varmasti ei ihan kaikilta ymmärrystä saa. Keskustelimme aiheesta pitkään. Ja kuten ihan kertomukseni alussa tähän keskusteluun viittasin. Sitä on enemmän kuin uskommekaan. Sitä halutaan enemmän kuin sitä on. Siitä ei puhuta. Ja siinä pääosassa on seksi.

Tämä keskustelu rauhoitti mieltäni suuresti. Ei siis ilmeisesti syytä suurempaan huoleen. Keskustelun jälkeen jouduin kuitenkin palaamaan työni pariin ja muut aiheet saivat jäädä odottamaan vuoroaan.

Lauantaina tapasin kaupungilla hyvän ýstäväni lounaan ja shoppailun merkeissä. Lounaalla tuli nautittua pari lasillista valkoviiniä ja vielä ennen kotiinlähtöä kävimme juomassa lasilliset erään hotellin aulassa. Kello lähenteli yhdeksää kun saavuin kotiin. Mies oli siis jo lähtenyt muksujen kanssa turnausmatkalle. Poislukien tämä 17v poikani, joka ei ollut vielä saapunut omista treeneistään kotiin. Meillä on alakerrassa sellainen heti valmis sauna ja päätinkin ottaa nopean kevyen löylyn ja pitkän suihkun. Suihkun jälkeen puin päälleni pikkuhousut ja silkkisen aamutakin. Avasin pullon valkoviiniä ja päätin mennä olohuoneen sijaan alakerran tv-huoneeseen katsomaan illan televisio antia. Siellä on myös mukavampi sohva, sohvatyynyjä, peittoja jne. n. 15 minuuttia kanavasurffailua takana ja kuulin miten joku tömisteli rappusia alakertaan. Moikka huusin tv-huoneesta. Tiesin, että poika sieltä tulee treenivehkeitään pesuun tuomaan. Kävitkö hallilla suihkussa vai menetkö nyt huusin hänelle kysymyksen. Menen nyt hän vastasi. Ok. Tuu katsomaan mun kanssa telkkaria sen jälkeen. Sillä on sun verskoja puhtaana useammat jos haluat jotain mukavampaa päälle. Ok kuului samalla kun pesuhuoneessa jo suihku käynnistyi. Suihkunsa jälkeen poika kömpi samalle löhösohvalle kanssani. Vaihdeltiin kuulumiset ja mietittiin mitä telkkarista katsottaisiin. Sieltä ei vain oikein tuntunut tulevan mitään jonka olisin välttämättä halunnut nähdä. Ja ehkä myös juoduilla viinilaseilla oli osuutta. Ei oikein jaksanut keskittyä mihinkään ohjelmaan. Selailin kanavia kunnes poika sanoi. Kiitti hei muuten mutsi, että olet niin hyvä tyyppi. No kiitos kovasta vastasin, mutta mistäs nyt moinen kysyin? No toi kun silloin häiden jälkeen siinä keittiössä puhuttiin. Aika harva voi oman mutsin kanssa puhua tuollaisista. No kiitos vielä kerran kauniista sanoista vastastin. Ja olet oikeassa. Mä olen aika cool mutsi sanoin naurahtaen. No olet. Ei tosiaan tollasista asioista voi ihan kenen tahansa kanssa jutella. Seksi nyt ei helposti ole äidin ja pojan juttulistoilla hän jatkoi. Vaikka tiedänkin, että sä olet aika seksuaalinen ja silleen niin silti hän vielä lisäsi. Mitä tarkoitat olen seksuaalinen kysyin? No siis olethan sä nyt aika silleen mä tiedän. Vaikka et sitä ehkä julkisesti näytä. Mut kyl mä tiedän, että sä katot täällä alhaalla silloin tällöin pornoa esim. Ja olenhan mä nähnyt sun seksilelujakin. Ja et iskän kanssa teil on ollut roolileikkejä. Nyt oli minun aika punastella. Refleksin omaisesti nousin hieman istuvampaan asentoon ja vedin jopa peittoa kainaloihin asti. Herranen aika mistä sä tuon kaiken tiedän punastellen ja hieman nauranen kysyin? Mä vaan tiedän. Ja se on mutsi tosiaan ihan hemmetin cool. Ja ennenkaikkea, että sun kanssa voi puhua mistä vaan. Se on tosi jees. No kiva kuulla vastasin. Sitten hänelle tuli pieni virne kasvoille. Mitä nyt kysyin. Niin sitä vaan, että saitko sen mun sähköpostin? Sähköpostin vastasin ihmetellen? Kunnes heti perään tajusin. Aii sen sähköpostin. Juu kyllä mä sen sain. Olet sä kyllä aikamoinen lisäsin vielä. No katsoitko sä niitä hän kysyi? No en mä kyllä katsonut vastasin. No miksi et? No ensinnäkin tein töitä. Ja toiseks ehkä se aihe alue ei niin ole mun juttu vastasin. Mistä tiedät hän jatkoi? Mistä tiedän mitä? kysyin takaisin? No siis tollasten eroottisten matskujen tarkoitushan on kiihottaa ja herättää himoja eikö? hän kysyi? No kyllä kait vastasin. No mistä tiedät miten ne suhun vaikuttais jos et kerran katsonut? No en kai mä varmuudella voikkaan tietää vastasin. Mutta todennäköisimmin en innostuisi sanoi perään. No katotaan hän sanoi? Katotaan mitä vastasin? Katsotaan miten suhun vaikuttaa? Siis ehdotat, että me katsottais nyt tässä yhdessä pornoa? Oletko tosissasi vastasin? Ei me nyt niin voida tehdä lisäsin vielä. Äläs nyt mutsi viitti. Aika avoimesti tässä on kaikesta puhuttu muutenkin. Ja suhtaudutaan tähän vaikka tutkimuksena hän naurahti.

1

3184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hoh-hoijaa

      Onnetonta jaaritusta - kappalejko ho -hoi.!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      48
      6288
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      69
      4265
    3. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      46
      3649
    4. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      21
      3226
    5. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      197
      2970
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      40
      2662
    7. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2529
    8. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      20
      2502
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      153
      1536
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      325
      1498
    Aihe