Ylöjärveläiset eivät osaa ajatella koko Ylöjärveä. Alue on kooltaan 1311 km2. Kolmannes väestöstä asuu 99 % alueella. Kaksi kolmannesta asuu 1 % alueella eli nukkumalähiöissä, jota myös kaavoitetuksi kuntakeskukseksi kutsutaan. Pieni piiri, jossa nukkumalähiöläinen häärää tuntuu koko maailmalta. Näin ei ole.
Kaikki vapaat resurssit syydetään käytännössä tälle 1 % alueelle. Resurssit tarkoittavat kerättyjä verovaroja. Verovaroista palaa muualle noin 200.000 euroa rahoja lähinnä tieavustuksiin, jotka eivät siis ole pakollisia rahoja kuten koulutus ja sosiaali-terveyspuoli ja pelastustoimi. Muu käytetään mm. nukkumalähiön rotvallikivien vaihtamiseen betonista graniittiin. Ei tuo ole mitään lakisääteistä puuhaa eikä siitä oikeasti synny hyvinvointia edes kuntakeskukseen. Jaa mitä kiviä? Niitä on siinä kirjaston lähellä pellolla.
Tuo 200.000 vaatii tarkennusta. Summa voi olla hieman isompi seuraavassa budjetissa, mutta vaikea on läytää enempää tuohon lukuun.
Palataan taannoiseen tievalojen siirtämiseen tiekunnille. Vieläkin sotkuinen siirtäminen on tapahtunut pieneltä osin. Osa valoista palaa edelleen kunnan maksamana. Osa on tiekunnilla. Mutta se peruste. 60.000 euroa piti tulla säästöä. Säästöä, joka oli laskettu vanhalla tuhlaavalla lampputekniikalla. Säästävillä lampuilla laskien säästöä tulee 10.000 euroa. Tätä summaa on siis pidettävä sotkun arvoisena. Samaan aikaan nukkumalähiöitten pihakaduilla, valaistuilla laduilla ja kunnan kiinteistöjen pihoilla on noin 3000 elohopealamppua törsäämässä vuodessa 150 000 eurolla ylimääräistä sähköä. Säästävät lamput säästäisivät hankintakustannuksensa noin vuodessa ja säästäisivät sen jälkeen elinkaarensa ajan tuota summaa joka vuosi. Tähän ei ole varaa kuulemma. Jos virkamies hoitaisi kuukaudessa kuusi elohopealamppua pois törsäämästä, tulisi elinkaarisäästöä koko ajan virkamiehen palkan verran.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.