Pöytyällä on mahdollisuus saada pääsarjatason urheiluseura ensi kaudeksi. Tämä olisi varmaan ensimmäinen kerta ikinä kun sellaista tapahtuu. Pöytyän Urheilijoiden miesten Ykköspesisjoukkue pelaa siis nousukarsinnoissa perinteikästä Oulun Lippoa vastaan ja antoipa Pöytyä aika hyvän vastuksen Lipolle ensimmäisessä kohtaamisessa Oulussa kun Lippo voitti ottelun yhden vaivaisen juoksun erolla.
Kolme voittoa vaaditaan siis sarjanousuun ja joukkueet kohtaavat seuraavan kerran sunnuntaina 27.8. klo 17 Pöytyällä. Kaikki vaan paikanpäälle.
Pöytyän Urheilijat Superpesiksen karsinnoissa
kuuukkkkeli
2
362
Vastaukset
- fddfsdfdfs
Ei riittänyt taso ihan Superpesikseen asti, mutta toisaalta pöytyäläiset saavat olla tyytyväisiä että heillä on sentään seura Ykköspesistasolla.
- sellaistavaan
Miten ne viikonlopun muistoturnauksen pelit mahtoi päättyä,ei oikein mistään löydy tuloksia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 491041
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153912Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717847- 89827
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182800Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105719Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703