Protesti s24:lla toimi - anarkistimainos poistui

Rajat.vapareillekin

Toisessa ketjussa ihmeteltiin, miksi vaparien fb-sivuilla mainostettiin tämänpäiväistä anarkistimielenosoitusta. Ko. mielenosoitus ajautui kahnauksiin virkavallan kanssa ja pidätyksiltäkään ei vältytty. Vaparit olivat siis mukana tällaisen toiminnan tukemisessa.

Nyttemmin anarkistimielenosoituksen mainos on hävinnyt vaparien fb-sivuilta. Täällä esitetty protesti siis tuotti tulosta. Kiitos kaikille, jotka osallistuitte tähän vaparitoiminnan pimeän puolen vastustamiseen. Tapaus rohkaisee edelleen aktiivisesti nostamaan esiin vaparien hämärähommia ja protestoidaan niitä vastaan.

Rajat vapareillekin!

39

290

    Vastaukset 39

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rajat.vapareillekin

      Nyt voimme kaikki kerääntyä kirkkoon harrastamaan tumputtamista samalla kun piispa Laajasalo pitää meille luenon aiheesta "käteenveto on kivaa". Omat pornot mukaan!

      • Jatketaan.yhdessä

        Vapari ei kestä sitä, että täällä on paljastettu vaparien typerää toimintaa ja että sillä on vaikutusta! Jatketaan vaparien painostamista pois ääliömäisyyksistä! Työ on raskasta, mutta kantaa hedelmää lopulta. Alas vaparihörhöily!

      • Jatketaan.yhdessä
        Jatketaan.yhdessä kirjoitti:

        Niin, tumputetaan kilpaa jotta vaparien toimintaa voidaan häiritä! Kirkko sponssaa pornot!

      • Pornotempausvaparit
        Jatketaan.yhdessä kirjoitti:

        Niin, tumputetaan kilpaa jotta vaparien toimintaa voidaan häiritä! Kirkko sponssaa pornot!

        Vaparina olet fiksoitunut masturbaatioon.

      • Niinsevaaon
        Pornotempausvaparit kirjoitti:

        Vaparina olet fiksoitunut masturbaatioon.

        Vaparit on sellaisia.

    • Ihana.uutinen

      Tämä on rohkaisevaa. Vapareille pitää tosiaan saada rajat!

      • rajanasettaja

        Totta. Tämä on iloinen asia. Vaparien törppöilylle pitää asettaa ehdottomat rajat.

      • rajanasettaja

        Kyllä! Vain meillä vaparien vastustajilla tulee olla oikeus tumputtaa kirkon piikkiin!

      • rajanasettaja
        rajanasettaja kirjoitti:

        Kyllä! Vain meillä vaparien vastustajilla tulee olla oikeus tumputtaa kirkon piikkiin!

        Vaparina olet hiukan höyrähtänyt.

    • Höpönn

      Fb-ryhmän ylläpitäjä teki ratkaisunsaa varmasti fb-sivua koskevan havaintonsa pohjalta; ryhmällä ei ole moderoijaa, vaan ylläpitäjät, joten reagointi ei aina ole reaaliaikaista..

      • Rajat.vapareillekin

        "Varmasti".... Usko sinä mitä uskot. Uskoahan vapaa-ajattelu on. Ylläpitäjät sallivat jutun olla paikallaan päiväkausien ajan, jolloin täällä ja myös vaparien omalla fb-sivulla asiasta käytiin keskustelua. Lopulta kritiikki tehosi.

        Isoin kysymys koskee sitä, että vapariliittoon on pesiytynyt ääriryhmien kannattajia. Anarkistitaipumus ei ole yllättävää liikkeessä, jossa vasemmistoliittolaisten vaikutusvalta on suuri. Vasureillahan on omituinen kytkynsä ja sympatiansa anarkisteihin samaan tapaan kuin persuilla on natseihin. Vapariliitto liikkuu siis vaarallisilla vesillä ja minusta vastuullista olisi ajaa vasuri-anarkisteja ulos liitosta. Tai sitten lähteä vaparien hämäräliitosta.

      • Sanonp
        Rajat.vapareillekin kirjoitti:

        Höpön pöpön. Tilanne täyttä hihasta arvailua, mustausta, eika vedä vertoja ev.-lut. kirkkoon pesiytyneistä ääriryhmistä. Jotka suuria. Vaparilliiton ja yhdistysten johdossa ei ole ääriryhmiä.

      • Totuusontotuus
        Sanonp kirjoitti:

        Höpön pöpön. Tilanne täyttä hihasta arvailua, mustausta, eika vedä vertoja ev.-lut. kirkkoon pesiytyneistä ääriryhmistä. Jotka suuria. Vaparilliiton ja yhdistysten johdossa ei ole ääriryhmiä.

        Ai ei ole ääriryhmiä. Tarkoitatko, että puhdistit lehden toimitussihteerin ideologisista syistä? Jos puhdistus on tapahtunut, miksi anarkismi-linkki tuli sivuille? Tuo sinun höpöttelysi vaikuttaa varsin epäuskottavalta. Sanon suoraan: miksi valehtelet?

      • Rajat.vapareillekin
        Rajat.vapareillekin kirjoitti:

        "Varmasti".... Usko sinä mitä uskot. Uskoahan vapaa-ajattelu on. Ylläpitäjät sallivat jutun olla paikallaan päiväkausien ajan, jolloin täällä ja myös vaparien omalla fb-sivulla asiasta käytiin keskustelua. Lopulta kritiikki tehosi.

        Isoin kysymys koskee sitä, että vapariliittoon on pesiytynyt ääriryhmien kannattajia. Anarkistitaipumus ei ole yllättävää liikkeessä, jossa vasemmistoliittolaisten vaikutusvalta on suuri. Vasureillahan on omituinen kytkynsä ja sympatiansa anarkisteihin samaan tapaan kuin persuilla on natseihin. Vapariliitto liikkuu siis vaarallisilla vesillä ja minusta vastuullista olisi ajaa vasuri-anarkisteja ulos liitosta. Tai sitten lähteä vaparien hämäräliitosta.

        Niin! On väärin että vain vaparit saavat tumputtaa! Piispat vaativat meillekin tätä oikeutta! Olen ääriryhmätumputtaja!

      • Vaparius.on.sairaus
        Rajat.vapareillekin kirjoitti:

        Niin! On väärin että vain vaparit saavat tumputtaa! Piispat vaativat meillekin tätä oikeutta! Olen ääriryhmätumputtaja!

        Vapari on näköjään lainanikillä käynyt joka väliin laittamassa masturbaatiojuttujaan. Aika sairasta.

    • Ei.luotu

      Wau. Vuosien nillittämisen jälkeen sait poistettua linkin joltain facebook sivulta, jonkin ihmeen protestin avulla josta kenelläkään ei ole mitään hajuakaan, ja oikeastaan ketään ei tunnu edes kiinnostavan :D

      • Rajat.vapareillekin

        Kiitos, että nostit ketjun. Asiakeskustelua yritetään sitten sen ansiosta muiden kanssa. Kiitos siis vielä kerran.

      • Niinsevaaon
        Rajat.vapareillekin kirjoitti:

        Kiitos, että nostit ketjun. Asiakeskustelua yritetään sitten sen ansiosta muiden kanssa. Kiitos siis vielä kerran.

        Hieno vastaus nälvijälle!

      • Rajat.vapareillekin kirjoitti:

        Kiitos, että nostit ketjun. Asiakeskustelua yritetään sitten sen ansiosta muiden kanssa. Kiitos siis vielä kerran.

        Ole hyvä. Koskas itse meinasit aloittaa sen asiallisen keskustelun?

      • Rajat.vapareillekin
        Ei.luotu kirjoitti:

        Ole hyvä. Koskas itse meinasit aloittaa sen asiallisen keskustelun?

        Sinun kanssasi olen luopunut sellaisen toivosta. Mutta kiitos edelleen ketjun nostamisesta.

      • Rajat.vapareillekin kirjoitti:

        Sinun kanssasi olen luopunut sellaisen toivosta. Mutta kiitos edelleen ketjun nostamisesta.

        Niin onhan se sinun kannalta ikävää kun joku paljastaa valehtelusi ja esittää sinulle kiusallisia kysymyksiä. Ymmärrän siis vaikenemisesi ja sen että vältät keskustelua kanssani ;)

      • Psyykelääkkeet
        Ei.luotu kirjoitti:

        Niin onhan se sinun kannalta ikävää kun joku paljastaa valehtelusi ja esittää sinulle kiusallisia kysymyksiä. Ymmärrän siis vaikenemisesi ja sen että vältät keskustelua kanssani ;)

        Tuntuu varmaan sinusta ihanalta elää kuvitelmissasi.

    • fanaatikko.johdossa

      Uusi pj huseerannut. Uuden pj:n oma agenda ja poliittinen ideologia on joissakin asioissa samanmielistä ääriajattelua kuin anarkisteilla ja eiköhän se anarkistien mainostaminen ole uuden pj:n aikaansannoksia vapaa-ajattelijoiden vahingoksi. Mitä kaikkea muuta vahinkoa uusi pj saa ääriajattelullaan aikaan koko liiton vahingoksi, jäämme odottelemaan. Suurin osa suomalaisista ei kuitenkaan kannata vasemmistoanarkistista toimintaa, joten pieleen meni.

      • aate.kituu

        Surullista miten vaparit ovat vuodesta toiseen valtaansa linnoittautuneiden imagofasistien surkean johtamisen alas painamina.

      • ifailu.seuraa.heikkoutta
        aate.kituu kirjoitti:

        Surullista miten vaparit ovat vuodesta toiseen valtaansa linnoittautuneiden imagofasistien surkean johtamisen alas painamina.

        Koko vaparitoiminta on halvaantunut ja siksi ifat pääsevät ilman vastustusta sotkemaan. Ifojen kyseenalaistamattomuus osoittaa vapariaatteen kitumisen.

    • porno-anarkisti-vapari

      Vapareita täytyy vain sinnikkäästi vetää vastuuseen omituisista puuhistaan. Kyllä se siitä!

      • Ihmettelijä-ihminen

        Miten porno liittyy vapareihin?

      • vaparipornoilijat
        Ihmettelijä-ihminen kirjoitti:

        Miten porno liittyy vapareihin?

        Läpilyövänä asiana, mm:
        - pornofirman kautta rahoitusta Tampereen VA:lle
        - pornokampanja Helsingissä
        - haluja käyttää pornoelokuvia lasten seksuaalikasvatukseen

      • vaparin.uskonoppi
        vaparipornoilijat kirjoitti:

        Läpilyövänä asiana, mm:
        - pornofirman kautta rahoitusta Tampereen VA:lle
        - pornokampanja Helsingissä
        - haluja käyttää pornoelokuvia lasten seksuaalikasvatukseen

        Irvokasta touhua. Voisinkin kannattaa kastraatiota vapareille.

      • vaparipornoilijat
        vaparipornoilijat kirjoitti:

        Läpilyövänä asiana, mm:
        - pornofirman kautta rahoitusta Tampereen VA:lle
        - pornokampanja Helsingissä
        - haluja käyttää pornoelokuvia lasten seksuaalikasvatukseen

        Ainoastaan kirkolla saa olla oikeus pornoiluun! Uusi pyhä sanamme on Teemu Laajasalon gradu aiheesta ja siunaamme toisiamme hänen lanseeraamallaan sanonnalla "käteenveto on kivaa! Kirkko sponssaa pornot!

      • Vaparius.on.sairaus
        vaparipornoilijat kirjoitti:

        Ainoastaan kirkolla saa olla oikeus pornoiluun! Uusi pyhä sanamme on Teemu Laajasalon gradu aiheesta ja siunaamme toisiamme hänen lanseeraamallaan sanonnalla "käteenveto on kivaa! Kirkko sponssaa pornot!

        Kiitos, että osoitat näillä yöllisillä päivityksilläsi, että vapareilla tosiaan on jotain seksuaaliongelmia.

      • sairasta.sairasta
        Vaparius.on.sairaus kirjoitti:

        Kiitos, että osoitat näillä yöllisillä päivityksilläsi, että vapareilla tosiaan on jotain seksuaaliongelmia.

        Mielenkiintoista huomata, että vaparipornojutuissa on sittenkin totta. Aika perverssiä tuo tumputtamistaan hehkuttavan vaparin kirjoittelu. Sairasta.

      • hahhahhahha
        sairasta.sairasta kirjoitti:

        Mielenkiintoista huomata, että vaparipornojutuissa on sittenkin totta. Aika perverssiä tuo tumputtamistaan hehkuttavan vaparin kirjoittelu. Sairasta.

        Varmaan se sama ukko, joka on kiusannut eukkonsa karkuun :D

      • sellainenvapari
        hahhahhahha kirjoitti:

        Varmaan se sama ukko, joka on kiusannut eukkonsa karkuun :D

        Vaihtoi vaimon pornolehtiin.

    • Mietiskelijätär

      Mistä anarkismin ihailu oikein tulee vapareille?

      • hörhöily

        Ilmeisesti asia liittyy siihen, että anarkistit vastustavat vallankäyttöä ja monet näkevät uskonnon vallankäytön välineenä. Vaparit vastustavat uskontoa ja ilahtuvat aina, jos joku muukin tekee niin. Sitten kritiikittömästi ihailevat kaikkia, jotka vastustavat uskontoa. Vapareissa on sen takia kaikenlaisia hörhöjä totalistaristisista kommareista anarkisteihin ja kaikkea muutakin marginaalista pöljäsakkia.

      • Ihmiskuntaviisastuu
        hörhöily kirjoitti:

        Ihmiskunta viisastuu, jos vaparien vähenevästä jäsenmäärästä voi jotain päätellä.

      • majoneesiko.tukki.aivot
        Ihmiskuntaviisastuu kirjoitti:

        Ihmiskunta viisastuu, jos vaparien vähenevästä jäsenmäärästä voi jotain päätellä.

        Ehkä Pj:nkin kannattaisi vaan keskittyä vaikka majoneesiin. Aika samassa mittakaavassa on asiat, majoneesi ja vapaa-ajattelijain liitto. Ei niin isompaa merkitystä ihmisten arjessa, paitsi eräällä :D

        https://www.luuppi.fi/sanomat/?page_id=1055

        Kaj Torrkulla Luuppi Sanomissa 2016:

        " ”Majoneesi on hyvää ja sopii kaikkialle.”
        ”Usein hyvää.”
        ”Majoneesi on parasta ja erikoisjepa esim ruisleivän päällä!”
        ”Majoneesi on hyvää! Paitsi valkosipulimajo :(”
        ”Valkosipulimajoneesi on hyvää.”
        ”Majoneesi on ebin xD”
        ”Majoneesi on vallan aliarvostettu elintarvike maailmalla. Ei jenkeissäkään kukaan dipannut ranskalaisia majoon, mitä pidin järkytyksenä. Kerran oltiin Nykissä burgeria syömässä ja pyysin tarjoilijaa tuomaan jotain dippiä ranuille. Aattelin et oisin saanut vaikka valkosipulimajoo mutta tää jäbä toi mulle pihvi – v**un – kastikkeen. Ei todellakaan näin. Suomalaisena en toki kehdannut valittaa, vaan söin ranuni nöyrästi sen pihvikastikkeen kera. Tällaisia asioita alkaa arvostaan kun viettää aikaa ulkomailla.”
        ”6/5”
        ”Yliopisto vanhentaa nopeammin kuin elämä.” "

    • Erotkaa..vapareista

      Vaparien anarkismitouhu on älytöntä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      96
      1234
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      101
      990
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      61
      837
    4. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      35
      821
    5. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      817
    6. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      126
      780
    7. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      3
      738
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      60
      606
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      41
      518
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      33
      506
    Aihe