Turvasuihke

Osaako kukaan kertoa missä kaupoissa Tampereella myydään laillista turvasuihketta ? Olen kuullut suihkeesta, joka on vaaraton, mutta tekee hetkeksi silmät sokeaksi ja värjää samalla kasvot niin että päällekarkaajan tunnistus helpottuu. Pitääkö paikkaansa ja onko laillinen tuote ja mistä niitä saa ?
1651790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 165

Vanhimmat
  • Kiitos vinkistä, mutta pitäisi olla tutkitusti sellainen, että ei vahigoita silmiä pysyvästi. Siitä voi saada rikossyytteen ja joutuu maksamaan korvauksia tyypille lopun ikää vioittuneista silmistä.

    Äänestä

  • hmmmuttamutta kirjoitti:

    Kiitos vinkistä, mutta pitäisi olla tutkitusti sellainen, että ei vahigoita silmiä pysyvästi. Siitä voi saada rikossyytteen ja joutuu maksamaan korvauksia tyypille lopun ikää vioittuneista silmistä.

    Pippurikastikkeissa ei pitäisi olla mitään myrkkyjä. Hurjimmathan uskaltavat niitä jopa syödä. Ja itseäänhän saa aina puolustaa. Ei tappajallakaan pitäisi olla mitään oikeutta riistää henkeä uhriltaan. Jos hyökkääjän kohteen hengen säilymisen hintana on rikollisen näkökyvyn heikentyminen, niin ainakin oman oikeustajuni mukaan pelastautuneelle ei pitäisi tulla mitään seuraamuksia.

    Äänestä

Joskus oli clas ohlsonilla, mutta kannattaa googlailla turvasuihke sanalla. Tositilanteessa ei välttämättä suihkeet auta, ei ehdi käyttämään sellaista, tilanne on nopea. Suihke on kömpelö purkissaan, silti parempi kuin ei mitään. Ryöstöhälyttimiä on myös saatavana. Kannattaisi nopeasti poistua paikalta, irrottautua tai jos nyt ajattelee ettei pääse pois, voisi etukäteen harjoitella liikesarjoja /voimaa joilla tilanne loppuu nätisti tai pääsee irti "hyökkääjästä /hyökkääjistä". Vai kuunteleeko tyyppi puhetta, moni ehkä ei jos on menty tietyn pisteen yli. Mainittu ponneton pumppupullo ei todellakaan auta ja mauste voi lopulta päätyä puolustautuvan silmiin, kun hyökännyt saa sen irti kädestä. Missä paikassa liikkuu on oleellista tai kenen seuraan menee.

Äänestä
  • Oma henkilöauto on turvallisin kulkuväline kaupungilla liikkumiseen. Pahimpia ovat ratikat ja muut joukkoliikennevälineet, joista ei pääse hädän hetkellä pakoon.

    Äänestä

  • Ei kai hyvänen aika ratkassa tai Nyssessä tuollaista vielä tapahdu. Vaikka mistä sitä tietää milloin on eka kerta.

    Äänestä

  • "voisi etukäteen harjoitella liikesarjoja " tästä on virallinen ohje tullu elikkä kämmen levylle ja hyökkääjän naaman eteen kämmen ja sana STOP!!!!!

    Äänestä

  • jikpkpi kirjoitti:

    Ei kai hyvänen aika ratkassa tai Nyssessä tuollaista vielä tapahdu. Vaikka mistä sitä tietää milloin on eka kerta.

    Niinpä, kerta se on ensimmäinenkin. Siihen sitten pöljemmät alkaa ihmetteleen, että kuinkas nyt noin, ei oltais uskottu...ihan yllätys...jne.

    Äänestä

  • Kiinnostaako ihmisiä Fakta? Google : Raiskaustilastot.

    Äänestä

Ei pelolle valtaa. PS taitaa olla kielletty nuo "tödöt"

Äänestä

Matut pois suomesta.

Äänestä
  • Jep, Heti tänään !

    Äänestä

  • ahdistelijaraiskarimamu kirjoitti:

    Jep, Heti tänään !

    Rasistit pois Suomesta, heti tänään!

    Äänestä

Mielenterveyspalveluihin pitää panostaa enemmän. Niin aloittaja saa mielelleen rauhan.

Äänestä
  • Joo, pitäis saada matut hoitoon ettei tarvi pelätä kaduilla hyökkäysiä.

    Äänestä

  • mieluummin-maasta-pois kirjoitti:

    Joo, pitäis saada matut hoitoon ettei tarvi pelätä kaduilla hyökkäysiä.

    Edelleenkin on todennäköisempää joutua koiran raadeltavaksi kuin matujen hyökkäyksen kohteeksi. Mutta turvasuihke voisi kyllä tehota molempiin.

    Äänestä

  • "Mielenterveyspalveluihin pitää panostaa enemmän. Niin aloittaja saa mielelleen rauhan."

    Ei vaan pitää leikata mielenterveyspalveluista, mieluummin lopettaa ne jopa kokonaan ja satsata kaikki rahat mamujen pakkopalauttamisiin. Sen jälkeen rajat kiinni.

    Äänestä

  • NäinOnNäkyleipä kirjoitti:

    Edelleenkin on todennäköisempää joutua koiran raadeltavaksi kuin matujen hyökkäyksen kohteeksi. Mutta turvasuihke voisi kyllä tehota molempiin.

    Ei pidä paikkaansa, en ole nähnyt koiran käyvän ihmisen kimppuun kadulla, mutta kaksi kertaa ole nähnyt matun pahoinpitelevän ihmistä kadulla raakalaismaisesti, kummastakaan tapauksesta ei mainittu lehdissä mitään.

    Äänestä

  • matuvaaraONtodellinen kirjoitti:

    Uutiset kertoo:

    "Suomalaiset itse ovat suurin turvallisuusuhka Suomessa

    Sisäministeriön kansliapäällikön Päivi Nergin näkemyksen siitä, että me suomalaiset itse olemme nykyisin suurin turvallisuusuhka Suomessa. "Ääri-islamistit yrittävät värvätä turvapaikan­hakijoita sekä syrjäytyneitä suomalaisia. "

    http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242334-suomalaiset-itse-ovat-suurin-turvallisuusuhka-suomessa

    Sitä kantasuomalaisena ihmettelen, että onko tuolla kansliapäälliköllä oikeasti kaikki intiaanit kanootissa, vai puhutaanko me niin eri kieltä jo. Ilmeisesti kansliapäällikkö tarkoittaa suomalaisella jotain uussuomalaisia, siis niitä jotka tänne ovat lähiaikoina tulleita. Kansliapäällikkö ei ilmeisesti enään voi sanoa uussuomalaiset sanaa, tai kantasuomalaiset sanaa, eikä tehdä eroa näiden välillä koska rasismi tjtn.

    Äänestä

  • sanavapausrikki kirjoitti:

    Näin, kuten Espanjassa on jo havaittu. Tamperelaisillekin tuttu kirjoittaja kuvaa:

    >Espanja haluton integroimaan muslimeja

    Barcelonan tapahtuma on vain yksi esimerkki siitä, ettei nuoriso ole sopeutunut yhteiskuntaan, vaikka suurin osa on koko ikänsä asunut Espanjassa. On turha väittää, että nuoriso on radikalisoitunut, kun joku imaami on kolme viikkoa syöttänyt näille kookospähkinöitä. ...>

    http://jaakkokorpi-anttila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242336-espanja-haluton-integroimaan-muslimeja

    Äänestä

  • NäinOnNäkyleipä kirjoitti:

    Edelleenkin on todennäköisempää joutua koiran raadeltavaksi kuin matujen hyökkäyksen kohteeksi. Mutta turvasuihke voisi kyllä tehota molempiin.

    koira lopetetaan...
    Entäs matu ?

    Äänestä

  • matuvaaraONtodellinen kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa, en ole nähnyt koiran käyvän ihmisen kimppuun kadulla, mutta kaksi kertaa ole nähnyt matun pahoinpitelevän ihmistä kadulla raakalaismaisesti, kummastakaan tapauksesta ei mainittu lehdissä mitään.

    Ei koirat raiskaa....

    Äänestä

S-kaupasta voi kysellä suihketta ja sellaista 120 desibelin hälytintä. Ovat lainmukaisia eli saa pitää taskussa valmiina.

Äänestä
  • Ei huuto auta, voimaa olla pitää sanoo vanha sananlaskukin.

    Suomalaisilta on jostain syystä viety hiljalleen kaikki lähes itsepuolustuskeinot, ne on muutettu laittomaiksi. Onko herrat alkaneet pelkäämään kansaa jo niin paljon.

    Äänestä

  • Kiitos tästä! tällaista tarkoitin t. ap

    Äänestä

  • Hyvä tuo kova ääni, tuollaisen vois ostaa.

    Äänestä

  • kiitostiedosta kirjoitti:

    Hyvä tuo kova ääni, tuollaisen vois ostaa.

    Mulla oli joskus mukana pieni suihkepullo jossa veteen sekoitettuna valkopippuria, chilijauhetta ja Vademecum- suuvettä. Luulis olevan aikas tujua....

    Äänestä

  • Tuollaiset ei taida oikein tehota, joihinkin (kamoissaan oleviin) ei tehoa kunnolla edes noi virkaihmisten käyttämät suihkeet.

    Äänestä

  • Tehonpuutetta kirjoitti:

    Tuollaiset ei taida oikein tehota, joihinkin (kamoissaan oleviin) ei tehoa kunnolla edes noi virkaihmisten käyttämät suihkeet.

    Mutta ei tehoo aina:

    >Mies riehui puukon kanssa sairaalassa - sumute ei tehonnut

    Vartijoiden sumuttama OC-sumute ei tehonnut mieheen, vaan häntä jouduttiin lyömään teleskooppipatukalla. Puukko irtosi kädestä ja riehuja kaadettiin maahan. >

    https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=3991

    Äänestä

  • Tehonpuutetta kirjoitti:

    Tuollaiset ei taida oikein tehota, joihinkin (kamoissaan oleviin) ei tehoa kunnolla edes noi virkaihmisten käyttämät suihkeet.

    Mut tehoaako Hirviö-matuihin ??

    Äänestä

Avattu hapansilakkapurkki käsilaukussa pitää tunkeilijat loitolla.

Äänestä
  • Hapansilakka, aivan liian kauheaa, siitä saisi jo syytteen kidutuksesta.

    Äänestä

Sieltä kaupasta sitä saa : Tabascoa
Sitten et tartte muuta kuin suihkepullon ja muista sekottaa ennen käyttöä ^^

Äänestä

Älä kuleksi myöhään ulkona. Olethan turvaton, heikko nainen.

Äänestä
  • Nainen saa kuljeksia silloin kun haluaa ja missä haluaa! Potkua munille vaan, jos joku käy kiinni!

    Äänestä

  • SuihkettaKanssa kirjoitti:

    Nainen saa kuljeksia silloin kun haluaa ja missä haluaa! Potkua munille vaan, jos joku käy kiinni!

    Kulje vain ja pukeudu huorahtavasti varmuuden vuoksi

    Äänestä

  • Mitä sinulle kuuluu naisten pukeutuminen! Pue itse burka päälles eunukki!

    Äänestä

  • On se saatana helevettiä, kun ei ihmiset uskalla kulkea iltaisin enää ulkona noitten turvaa hakevien matujätkien takia. Että ne tulee tänne raiskaan ja tappaan. Suomalaiset suvakit vielä puolustaa niitä, että kaikki ei oo samanlaisia. Mistäs tiedät kuka on ja kuka ei tappaja fiiliksellä! Kuinkahan paljon nuorten tyttöjen raiskuksia on ilmoittamatta. Eivät uskalla tai kehtaa puhua. Matujätkät on muka kaikki alaikäisiä ja kulkevat väärillä nimillä. Vaikka ne kärähtäiskin siitä niin ne päästetään vapaaks. Omituista! Miten kaikki on mahdollista?

    Äänestä

  • Muuta sinä muslimimaahan, jos olet tuota mieltä. Munattomat eunukkimiehet haluavat alistaa naisia.

    Äänestä

  • sipilän-paskatouhua kirjoitti:

    On se saatana helevettiä, kun ei ihmiset uskalla kulkea iltaisin enää ulkona noitten turvaa hakevien matujätkien takia. Että ne tulee tänne raiskaan ja tappaan. Suomalaiset suvakit vielä puolustaa niitä, että kaikki ei oo samanlaisia. Mistäs tiedät kuka on ja kuka ei tappaja fiiliksellä! Kuinkahan paljon nuorten tyttöjen raiskuksia on ilmoittamatta. Eivät uskalla tai kehtaa puhua. Matujätkät on muka kaikki alaikäisiä ja kulkevat väärillä nimillä. Vaikka ne kärähtäiskin siitä niin ne päästetään vapaaks. Omituista! Miten kaikki on mahdollista?

    Kyllä minä uskallan. Vaikka hieman pitää varoa, ettei joku persu tule potkimaan tai puukottamaan. Normaalia enemmän sekaisin olevat persut sitten ammuskelevat satunnaisesti ihmisiä, mutta se on sitten säkästä kiinni että osuuko kohdalle.

    Äänestä

  • Hahahahaaa kirjoitti:

    Mitä sinulle kuuluu naisten pukeutuminen! Pue itse burka päälles eunukki!

    Ei kuulu mutta näkyy

    Äänestä

  • Röhäygh kirjoitti:

    Ei kuulu mutta näkyy

    Airtex-Burgga suojaa hyvin viimalta ja sateelta.

    Äänestä

  • EunukitAlistaa kirjoitti:

    Muuta sinä muslimimaahan, jos olet tuota mieltä. Munattomat eunukkimiehet haluavat alistaa naisia.

    Meillä feministiakat haluaa alistaa suomalaisia miehiä. Eunukeilla ei naisille ole kauhesti käyttöä.

    Äänestä

  • SuihkettaKanssa kirjoitti:

    Nainen saa kuljeksia silloin kun haluaa ja missä haluaa! Potkua munille vaan, jos joku käy kiinni!

    "Nainen saa kuljeksia silloin kun haluaa ja missä haluaa! "

    Totta, mutta onko se enää nykyisin järkevää ja turvallista?

    Äänestä

  • sipilän-paskatouhua kirjoitti:

    On se saatana helevettiä, kun ei ihmiset uskalla kulkea iltaisin enää ulkona noitten turvaa hakevien matujätkien takia. Että ne tulee tänne raiskaan ja tappaan. Suomalaiset suvakit vielä puolustaa niitä, että kaikki ei oo samanlaisia. Mistäs tiedät kuka on ja kuka ei tappaja fiiliksellä! Kuinkahan paljon nuorten tyttöjen raiskuksia on ilmoittamatta. Eivät uskalla tai kehtaa puhua. Matujätkät on muka kaikki alaikäisiä ja kulkevat väärillä nimillä. Vaikka ne kärähtäiskin siitä niin ne päästetään vapaaks. Omituista! Miten kaikki on mahdollista?

    Oodinit tarjosivat apuaan. Kuka oli ensimmäisenä huutamassa rasistia?

    Äänestä

  • Naiset älkää liikkuko klo 18.00 jälkeen ulkona. Ja äänestäkää jatkossakin vihreitä tai vas, niin teidän ei tarvitse enään ikinä poistua ovesta ulos :)

    Äänestä

  • suvakit.sulkee.silmät kirjoitti:

    Naiset älkää liikkuko klo 18.00 jälkeen ulkona. Ja äänestäkää jatkossakin vihreitä tai vas, niin teidän ei tarvitse enään ikinä poistua ovesta ulos :)

    Voin ne ainakin burkhassa liikkua.

    Äänestä

  • Näin on, Nyt säkki päälle ämmät !!!

    Äänestä

  • vitunidioottisuvakki kirjoitti:

    Näin on, Nyt säkki päälle ämmät !!!

    Ja suut kiinni

    Äänestä

  • suvakit.sulkee.silmät kirjoitti:

    Naiset älkää liikkuko klo 18.00 jälkeen ulkona. Ja äänestäkää jatkossakin vihreitä tai vas, niin teidän ei tarvitse enään ikinä poistua ovesta ulos :)

    RAID suihke tehoaa matuihin. Tyhjennä koko pullo matun silmään, kyllä oppii.

    Äänestä

  • Hahahahaaa kirjoitti:

    Mitä sinulle kuuluu naisten pukeutuminen! Pue itse burka päälles eunukki!

    Imaami käskee !

    Äänestä

  • logiikkaa kirjoitti:

    "Nainen saa kuljeksia silloin kun haluaa ja missä haluaa! "

    Totta, mutta onko se enää nykyisin järkevää ja turvallista?

    Jep, niin saa. Ja sit geelitukka iskee.

    Äänestä

Reksona on hyvä turvasuihku. Sitä kun panee kainaloon niin ei ole miehistä mitään harmia.

Äänestä

Mulla on sellanen kiva piikki, jolla voi tökätä munille. Tulee pahaa jälkeä ja suvunjatkokyky menee eli ei kannata käydä kiinni!

Äänestä
  • Sulla mitään muuta oo kuin suuri suu ja pienet munat.

    Äänestä

  • käki.vrt.rupa kirjoitti:

    Sulla mitään muuta oo kuin suuri suu ja pienet munat.

    En suosittele testaamaan!

    Äänestä

  • PiikkiTerotettu kirjoitti:

    En suosittele testaamaan!

    Eipä prinssinakkisi ketään edes kiinnosta. Pitää olla mustaamakkaraa.

    Äänestä

Rangaistukset on saatava kovemmiksi raiskauksissa ja muussa väkivallassa! Muu ei auta enää tässä hommassa.

Äänestä
  • Kuuluisa Itä-Suomen hovioikeus on linjannut ne yleensä ehdonalaisen arvosiksi teoiksi, jos oikeen törkee on, niin ne antaa sakkoja pikkasen.

    "Vääränlaisesta" nettikirjoittelustakin saa isompia tuomioita helposti.

    Äänestä

  • Tuommoisen käytöstä saa ilman muuta putkaalinnaa, se on tarkoitettu eläimiin...On melkein tuomittavampaa kuin vihakirjoitukset.

    Äänestä

  • såhkpåiiska kirjoitti:

    Tuommoisen käytöstä saa ilman muuta putkaalinnaa, se on tarkoitettu eläimiin...On melkein tuomittavampaa kuin vihakirjoitukset.

    Tuohohan te raiskaajat vetoatte, että ei teitä mikään estä tekemästä rikoksia! Odotas vaan kun seuraavan kerran käyt jonkun kimppuun niin tulee sähköpaimenta munille!
    Jos jätät naiset rauhaan, niin ei syytä huoleen - se on ihan oma valintasi.
    Tässä järkipuhetta siitä, että kaikkea ei voi antaa anteeksi ja kukin tekee itse omat valintansa tehden joko hyvää tai pahaa:
    https://yle.fi/uutiset/3-9812070

    Äänestä

  • PaimentaMunille kirjoitti:

    Äläkä kiihotu, tuolla opastaja ja ”kulttuurisen tutkija” neuvoo.

    ”Raiskaus on paha vain aluksi, mutta jos nainen rauhoittuu se muuttuu normaaliksi seksiksi”.

    http://janispetrus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242227-kuolemantuomio-mainittu-ministeritasolla#comment-3633760

    Äänestä

  • Mikäs siitä nyt sitten poistettiin?

    Äänestä

  • sennssuuri.pelaa kirjoitti:

    Mikäs siitä nyt sitten poistettiin?

    No Uuden Suomen linkki, ei sellattia saa kertoo kansalle.

    Äänestä

  • Usarin_juttu kirjoitti:

    No Uuden Suomen linkki, ei sellattia saa kertoo kansalle.

    Ei kun Hämiksen linkki jossa on lähteet sun muu tuohon Usarin juttuun. Noita hys.hys juttuja.

    Äänestä

  • PaimentaMunille kirjoitti:

    Tuohohan te raiskaajat vetoatte, että ei teitä mikään estä tekemästä rikoksia! Odotas vaan kun seuraavan kerran käyt jonkun kimppuun niin tulee sähköpaimenta munille!
    Jos jätät naiset rauhaan, niin ei syytä huoleen - se on ihan oma valintasi.
    Tässä järkipuhetta siitä, että kaikkea ei voi antaa anteeksi ja kukin tekee itse omat valintansa tehden joko hyvää tai pahaa:
    https://yle.fi/uutiset/3-9812070

    Katsos kuinka poliisille kävi kun meni estämään puukotusta väkivalloin, joutuu syytetyksi ja oikeuteen:

    >Poliisi ampui puukottajan moottoritiellä – epäillään nyt kuolemantuottamuksesta

    Väkivaltarikoksen Nelostiellä pysäyttänyttä poliisia epäillään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kuolemantuottamuksesta, tiedottaa Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto.>

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/229257-poliisi-ampui-puukottajan-moottoritiella-epaillaan-nyt-kuolemantuottamuksesta

    Voimia poliisille tässä oudossa maassa.

    Äänestä

No, voihan helvata! Tuolla kun tuikkaa munille niin eiköhän raiskaajalla aikeet hetkeksi unohdu!

Äänestä

Pitäsikö noille tp-hakijoille kertoa, että Suomessa naisilla on tuollaiset, että voi sattua alakertaan kunnolla, jos käy naisen kimppuun?

Äänestä

Saksassa ei tapahdu samassa mittaluokassa raiskauksia, koska siellä on laillistettu bordellit. Ehkä suomalaisten virkamiesten kannattaisi tehdä ekskursio Saksaan? Luulisi olevan järkevämpää puuttua etukäteen syihin ja tehdä tarvittavat korjaustoimenpiteet, kuin ihmetellä jälkikäteen vahinkoja.

Äänestä
  • Saksassa amerikkalaiset miehitysjoukot tarvitsivat bordelleja, niitä perustetaan vieläkin sellaisiin paikkoihin joita Us-army miehittää, tai nätimmin sanottuna on läsnä, eli todennäköisesti ne tulevat pian tänne Suomeenkin.

    Äänestä

Voit aloittaa itsesi myymisen samantien mutta älä esitä typeriä vaatimuksia bordelleista Suomeen! Kaikissa EU-maissa tuollainen pitää lakkauttaa.
Valtio voi alkaa jakaa ilmaisia muovituheroita yms. välineitä niille, jotka niitä tarvitsevat!

Äänestä
  • Rumathan noita bordelleja tahtoo ja muuten vaan kyvyttömat, eivät saa ilman vaan pelkästään rahalla.

    Äänestä

  • kaikestabusinesta kirjoitti:

    Rumathan noita bordelleja tahtoo ja muuten vaan kyvyttömat, eivät saa ilman vaan pelkästään rahalla.

    Älkää sitten valittako, jos raiskauksia tapahtuu. Ne samat rumat niitä raiskauksiakin nimittäin tekevät.

    Kun kerran vastakkainasettelua haluatte tarkoituksella edistää, niin aivan varmasti sitä myös saatte.

    Äänestä

  • kaikestabusinesta kirjoitti:

    Rumathan noita bordelleja tahtoo ja muuten vaan kyvyttömat, eivät saa ilman vaan pelkästään rahalla.

    Niin mitä sitten ?? On rumatkin ihmisiä !!

    Äänestä

  • ompa.vaikeaa kirjoitti:

    Älkää sitten valittako, jos raiskauksia tapahtuu. Ne samat rumat niitä raiskauksiakin nimittäin tekevät.

    Kun kerran vastakkainasettelua haluatte tarkoituksella edistää, niin aivan varmasti sitä myös saatte.

    Mullakin joskus nuorempana terki rahasta tiukkaa,mutta en mää silti mennyt lakia rikkoon ja ketään ryöstään ja ulissu jotain vastakkainasettelusta. Logiikkasi kaltaista ajatusmaailmaa edustaa myös narkkarit jotka rikkoo lakia koska ne tahtoo huumeita.

    No eilisen Nat.geo. kanavan huumesodat dokkarin mukaan prostituutio ja huumeet liittyy aika paljon toisiinsa, prostituoidut kun käyttää aineita jaksaakseen tai kyetäkseen tehdä noita hommia, sekoittavat siksi päänsä aineilla, myös osa asiakkaista on samanlaisia.

    Saksassa muuten meinattiin pakottaa jopa työttömät nuoret naiset Bordelleihin duuniin kun Harz IV:tä ajettiin kiihkolla läpi, siellä oli sellainen ajatus että köyhät kyykkyyn.

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/1493797/saksan-malli-kaikki-pakkotoihin

    Vaikeaa tuntuu olevan sinun ymmärtää, että bordellit eivät ole ratkaisu raiskauksiin! Vedä käteen niin eikös se ole ole sama asia ei siihen naista tarvitse.
    Jo tuollaisten puheiden esittäminen on rikollista!

    Äänestä

  • RikollisiaPuheitaNuo kirjoitti:

    Ne kuvittelee, että nainen on joku käyttöesine ja naiminen joku ihmisoikeus.

    Nehän voisibordellien vaatijat mennä duuniin noiden tavallisesta heteroporukasta poikkeavien bileisiin, niissä saisivat seksiä ja varmaan vähän rahaakin.

    Äänestä

  • jännää.logiikkaa kirjoitti:

    Mullakin joskus nuorempana terki rahasta tiukkaa,mutta en mää silti mennyt lakia rikkoon ja ketään ryöstään ja ulissu jotain vastakkainasettelusta. Logiikkasi kaltaista ajatusmaailmaa edustaa myös narkkarit jotka rikkoo lakia koska ne tahtoo huumeita.

    No eilisen Nat.geo. kanavan huumesodat dokkarin mukaan prostituutio ja huumeet liittyy aika paljon toisiinsa, prostituoidut kun käyttää aineita jaksaakseen tai kyetäkseen tehdä noita hommia, sekoittavat siksi päänsä aineilla, myös osa asiakkaista on samanlaisia.

    Saksassa muuten meinattiin pakottaa jopa työttömät nuoret naiset Bordelleihin duuniin kun Harz IV:tä ajettiin kiihkolla läpi, siellä oli sellainen ajatus että köyhät kyykkyyn.

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/1493797/saksan-malli-kaikki-pakkotoihin

    "Saksassa muuten meinattiin pakottaa jopa työttömät nuoret naiset Bordelleihin duuniin kun Harz IV:tä ajettiin kiihkolla läpi"

    Tuon tietysti tasa-arvon nimissä olisi pitänyt koskea myös työttömiä nuoria miehiä.

    Äänestä

  • RikollisiaPuheitaNuo kirjoitti:

    Vaikeaa tuntuu olevan sinun ymmärtää, että bordellit eivät ole ratkaisu raiskauksiin! Vedä käteen niin eikös se ole ole sama asia ei siihen naista tarvitse.
    Jo tuollaisten puheiden esittäminen on rikollista!

    Mitä oikein horiset? Ei tämä ole mikään sukupuolikysymys. Kirjoittelet itse tasa-arvolain vastaisesti syylliställä ihmisiä sukupuolen mukaan.

    Jos et ymmärrä asioiden välisiä yhteyksiä, niin älä edes yritä niitä pienessä päässäsi ratkoa.

    Lähde vaikka kadulle antamaan käteenvetovinkkejäsi raiskaajille. Et sinä netissä pätemällä saa mitään aikaiseksi.

    Äänestä

  • poikkeavien.bileet kirjoitti:

    "Saksassa muuten meinattiin pakottaa jopa työttömät nuoret naiset Bordelleihin duuniin kun Harz IV:tä ajettiin kiihkolla läpi"

    Tuon tietysti tasa-arvon nimissä olisi pitänyt koskea myös työttömiä nuoria miehiä.

    => monet nuoret miehet hankkivat elantonsa ns. homobordelleissa ja vastaavissa "työtehtävissä", siellä kun tuo sosiaaliturva on hieman heikompi mitä pohjoismaissa, sama käytäntö ilmeisesti monissa heikon sosiaaliturvan maissa, ihmiset joutuvat tekemään kaikenlaista elääkseen. Saa nähdä, kuinka alas tämä suomen sosiaaliturva mahdetaan ajaa, ihan kansainvälisen kilpailun takia ja vaatimuksesta? "

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/1493797/saksan-malli-kaikki-pakkotoihin#comment-7207096

    Äänestä

  • jännää.logiikkaa kirjoitti:

    Mullakin joskus nuorempana terki rahasta tiukkaa,mutta en mää silti mennyt lakia rikkoon ja ketään ryöstään ja ulissu jotain vastakkainasettelusta. Logiikkasi kaltaista ajatusmaailmaa edustaa myös narkkarit jotka rikkoo lakia koska ne tahtoo huumeita.

    No eilisen Nat.geo. kanavan huumesodat dokkarin mukaan prostituutio ja huumeet liittyy aika paljon toisiinsa, prostituoidut kun käyttää aineita jaksaakseen tai kyetäkseen tehdä noita hommia, sekoittavat siksi päänsä aineilla, myös osa asiakkaista on samanlaisia.

    Saksassa muuten meinattiin pakottaa jopa työttömät nuoret naiset Bordelleihin duuniin kun Harz IV:tä ajettiin kiihkolla läpi, siellä oli sellainen ajatus että köyhät kyykkyyn.

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/1493797/saksan-malli-kaikki-pakkotoihin

    "huumesodat dokkarin mukaan prostituutio ja huumeet liittyy aika paljon toisiinsa"

    En tiedä oletko huomannut, mutta huumeet ja prostituutio eivät katoa kieltämällä? Kuten eivät sodatkaan. Ja onpa kieltolakia kokeiltu Suomessakin, ja kuinka kävi. Rikollinen toiminta aiheen ympärillä kasvoi.

    Yhteiskunnassa voisi joskus käyttää järkeäkin, eikä pyrkiä luomaan keinotekoisesti vastakkainasettelua. Ilman turhia kieltoja ja lakeja löytyy kivuttomin tasapainotila, ja silloin myös rikollisuus vähenee.

    Ainoa asia mikä pitäisi kieltää on uskontojen harjoittaminen, koska niiden sääntökirjoista kaikki paha on saanut alkunsa. Ihmisiä ei saa johtaa valheilla, vaan kaiken toiminnan pitää perustua faktoihin. Paraneminen alkaa tosiasioiden tunnustamisella.

    Äänestä

  • mene.kiikkumaan kirjoitti:

    Mitä oikein horiset? Ei tämä ole mikään sukupuolikysymys. Kirjoittelet itse tasa-arvolain vastaisesti syylliställä ihmisiä sukupuolen mukaan.

    Jos et ymmärrä asioiden välisiä yhteyksiä, niin älä edes yritä niitä pienessä päässäsi ratkoa.

    Lähde vaikka kadulle antamaan käteenvetovinkkejäsi raiskaajille. Et sinä netissä pätemällä saa mitään aikaiseksi.

    Miten puutteessa tuo yksi bordelleja Suomeen vaativa oikein on? Mistä sille sellainen käteen veto -kurssi nyt tähän hätään järkätään, että saa rauhan ja tajuaa, että Suomeen ei ole tulossa bordelleja ei miehille eikä naisille. Amen!

    Äänestä

  • ainoa.kielto kirjoitti:

    "huumesodat dokkarin mukaan prostituutio ja huumeet liittyy aika paljon toisiinsa"

    En tiedä oletko huomannut, mutta huumeet ja prostituutio eivät katoa kieltämällä? Kuten eivät sodatkaan. Ja onpa kieltolakia kokeiltu Suomessakin, ja kuinka kävi. Rikollinen toiminta aiheen ympärillä kasvoi.

    Yhteiskunnassa voisi joskus käyttää järkeäkin, eikä pyrkiä luomaan keinotekoisesti vastakkainasettelua. Ilman turhia kieltoja ja lakeja löytyy kivuttomin tasapainotila, ja silloin myös rikollisuus vähenee.

    Ainoa asia mikä pitäisi kieltää on uskontojen harjoittaminen, koska niiden sääntökirjoista kaikki paha on saanut alkunsa. Ihmisiä ei saa johtaa valheilla, vaan kaiken toiminnan pitää perustua faktoihin. Paraneminen alkaa tosiasioiden tunnustamisella.

    Joo, rikollisuutta tulee aina olemaan, mutta siitä joutuu usein jopa vankilaan, se hiukka hillitsee.

    Ite en ole uskovainen, mutta prostituutio on yleensä ja usein sen verran törkeää köyhien hyväksikäyttöä jotta ymmärrän sen että ihmisiä suojellaan lailla siltä.

    Hiukka huolestuttaa, että sulla on noiden raiskarien kanssa yhteneväisiä mielipiteitä. No enemmistö väestä ei teidän mielipiteitä oikein hyväksy, mikä hyvä onkin.

    Äänestä

  • ompa.vaikeaa kirjoitti:

    Älkää sitten valittako, jos raiskauksia tapahtuu. Ne samat rumat niitä raiskauksiakin nimittäin tekevät.

    Kun kerran vastakkainasettelua haluatte tarkoituksella edistää, niin aivan varmasti sitä myös saatte.

    >Ne samat rumat niitä raiskauksiakin nimittäin tekevät.

    Nimitteletkö nyt ulkomaalaisiakin rumiksi

    Äänestä

  • raiskarit_linnaan kirjoitti:

    Joo, rikollisuutta tulee aina olemaan, mutta siitä joutuu usein jopa vankilaan, se hiukka hillitsee.

    Ite en ole uskovainen, mutta prostituutio on yleensä ja usein sen verran törkeää köyhien hyväksikäyttöä jotta ymmärrän sen että ihmisiä suojellaan lailla siltä.

    Hiukka huolestuttaa, että sulla on noiden raiskarien kanssa yhteneväisiä mielipiteitä. No enemmistö väestä ei teidän mielipiteitä oikein hyväksy, mikä hyvä onkin.

    Nyt sitten ulkomaalaiset ei halua noudattaa lakia kertoo päivän uutiset:

    "Jyväskylässä: Mielenosoittajat estävät poliiseja palauttamasta afgaaniperhettä

    Poliisista kerrotaan, että paikalla olleet poliisit joutuivat perääntymään turvallisuussyistä mielenosoittajajoukon edestä kiinniotettavien asuntoon. Mielenosoittajajoukko muodosti ihmisketjun poliiseja vastaan ja esti pääsyn asunnosta.

    Poliisi on hälyttänyt paikalle lisää partioita. Salmirantaan on jo saapunut seitsemän poliisipartiota turvaamaan maastapoistoa."

    https://yle.fi/uutiset/3-9814514

    Polliisille käyttöön vaan turvasuihketta ja homma pelaa, eikä tarvii juosta pakoon.

    Äänestä

  • Nogo-alueitako kirjoitti:

    uutiset>>>> Jyväskylän vastaanottokeskuksessa maanantaina käynnissä ollut poliisioperaatio jatkuu ja osa poliiseista on edelleen saarrettuina kiinniotettavien asuntoon.

    Lisää poliiseja saapui Jyväskylän vastaanottokeskukseen mielenosoittajien ja poliisin otettua yhteen.

    Mielenosoittajat saartoivat poliisit vastaanottokeskuksessa – kuusi lisäpartiota sai tilanteen hallintaan

    http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005353116.html

    Poliisi yrittää ratkaista tilanteen rauhanomaisin keinoin, jotta ei tulisi voimankäyttötilanteita.

    Äänestä

  • ei.turpasuihkeita kirjoitti:

    Kouluissakin tarvittaisiin turvasuihkeita.

    >Jo toinen nujakka yläkoulussa Alahärmässä – yhteensä neljä otettu kiinni

    Poliisi on maanantain aikana ottanut yhteensä neljä alaikäistä poikaa kiinni Kauhavan Alahärmän koulusta.
    Kauhavan Alahärmän yläkoulussa on sattunut uusi väkivaltatilanne, kertoo Pohjanmaan poliisi.

    Kuten aiemmin päivällä, tästäkin tilanteesta otettiin kiinni kaksi alaikäistä miestä.

    – Poliisi on ottanut kiinni kaksi turvapaikanhakijaa lisää, kertoo tutkinnanjohtaja Vesa Ojanperä

    – Vielä ei ole selvinnyt, miksi tilanne on eskaloitunut koulussa tähän. Sitä tässä yritetään nyt selvittää, Ojanperä kertoo..>

    http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005353266.html

    Mv-lehti kertoo syyt tapaukseen?

    Äänestä

  • ei.turpasuihkeita kirjoitti:

    uutiset>>>> Jyväskylän vastaanottokeskuksessa maanantaina käynnissä ollut poliisioperaatio jatkuu ja osa poliiseista on edelleen saarrettuina kiinniotettavien asuntoon.

    Lisää poliiseja saapui Jyväskylän vastaanottokeskukseen mielenosoittajien ja poliisin otettua yhteen.

    Mielenosoittajat saartoivat poliisit vastaanottokeskuksessa – kuusi lisäpartiota sai tilanteen hallintaan

    http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005353116.html

    Poliisi yrittää ratkaista tilanteen rauhanomaisin keinoin, jotta ei tulisi voimankäyttötilanteita.

    Suihkeita käytettiin, eli kyynelkaasua.

    https://www.facebook.com/Soheil.Hoseini.1999/videos/o.104158903532/495399747486786/?type=3&theater

    Äänestä

  • turvasuihkua kirjoitti:

    Ei kun sitä turvasuihketta, eli pippurikaasua siellä näytään kaytettävän.

    On muuten melko tehokasta, kuten edellä oleva videopätkä kertoo.

    Äänestä

  • turvasuihkeita kirjoitti:

    No nyt sen kertoo uutisetkin.

    >Poliisi turvautui lopulta kaasuun vastaanottokeskuksella: ”Kimppuun käytiin”

    Poliisi sai paikalle vahvistukseksi joukkojenhallintajoukkoja eli mellakkapartioita, joiden avulla tehtävä saatettiin loppuun. Maastapoistamispäätöksen kohteena olevat henkilöt siirrettiin poliisin ajoneuvoon ja heidät on nyt kuljetettu pois alueelta.

    – Henkilöitä pois kuljettaessa poliisi joutui käyttämään OC:ta, kun poliisin kimppuun käytiin, tiedotteessa sanotaan.

    OC tarkoittaa kaasusumutinta. Poliisi on jäänyt lähistölle varmistamaan tilanteen rauhoittumista. Alueelle ei edelleenkään ole pääsyä ulkopuolisilla.>

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/229194-poliisi-kaasutti-saartajia-vastaanottokeskuksella-kimppuun-kaytiin

    Äänestä

  • Mikä nyt taas, karmeeta poistelua.

    Äänestä

Mitenköhän nämä tp-hakijat? Jos olisi bordelleja, niin tuo yksi niitä tässä keskustelussa kannattava, vaatisi varmaan, että valtion pitää maksaa heidän puolestaan nekin maksut?
Voi herranpieksut, mitä idiootteja tässä maassa vielä asuu!

Äänestä

Taisit suututtaan tyypin sen takia, että hän onkin homo ja haluaa poikabordelleja...no, niitäkään ei varmasti Suomeen ole tulossa, joten huoli pois!

Äänestä
  • Onhan noista ollut jo takavuosina juttua, että nuoret pojat tienaa Suomessakin rahaa homopiireissä pyörimällä.

    Äänestä

Voi helevetti! Eikö niitten matujen munille nyt vois tehdä jotain, ettei niitten tarvis ympäri Suomea juosta muna pystyssä raiskaamassa. Kunnon sähköisku tai joku muu toimenpide jo rajalla että loppuu toiminta koko vehkeestä. Saatais rauha naisille tähän maahan.

Äänestä

Turvasuihketta tarvittiin Jyväskylässä.

http://pekkahetta1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242344-poliisi-onmunatonturvapaikanhakijoiden-kanssa-jyvaskylassa-tilanne-paalla

#Pippureita, paprikoita ja hedelmiä?
OC-sumuttimista käytetään yleensä kansankielessä hieman väärää käännöstä eli "pippurisumute". Tämän tyyppisissä sumuttimissa oikea suomenkielinen käännös olisi "paprikasumute". Virhe johtunee siitä, että englanniksi "pepper" on suomeksi joko pippuri tai paprika. Sumuttimen vaikuttava aine oleoresin capsicum, eli kapsaisiiniuute, on peräisin chilihedelmistä.

http://www.armoriatampere.palvelee.fi/14

Äänestä
  • Poliisi tiedottaa:

    Sisä-Suomen poliisilaitoksen ulkomaalaisryhmän tutkijat saapuivat tänään hieman ennen kello 12.00 Jyväskylän vastaanottokeskukseen maastapoistamisen täytäntöönpanotehtävälle. Paikalla ilmeni, että siellä olleet mielenosoittajat pyrkivät estämään poliisin tehtävän suorittamista.

    Poliisit joutuivat perääntymään mielenosoittajajoukon edestä kiinniotettavien asuntoon. Mielenosoittajat ovat estäneet poliisin pääsyn asunnosta ja poliisi on joutunut hälyttämään paikalle lisää partioita.

    Lisäpartiot varmistivat ulkona tilanteen pysymistä rauhallisena. Mielenosoittajiin saatiin neuvotteluyhteys aikaisessa vaiheessa, mutta he eivät väistyneet asunnon luota.

    Poliisi sai paikalle vahvistukseksi joukkojenhallintajoukkoja, joiden avulla tehtävä saatettiin loppuun. Maastapoistamispäätöksen kohteena olevat henkilöt siirrettiin poliisin ajoneuvoon ja heidät on nyt kuljetettu pois alueelta.

    Henkilöitä pois kuljettaessa poliisi joutui käyttämään OC:ta, kun poliisin kimppuun käytiin.

    http://www.poliisi.fi/sisa-suomi/tiedotteet/1/0/henkilot_kuljetettu_pois_jyvaskylan_vastaanottokeskuksesta_63332

    Äänestä

  • Miten niin kaikki pois? Eiväthän he ole mitään homogeenista massaa ja kaikki keskenään identtisiä sisaruksia. Aika moni kebabbilakin pyörii heidän voimallaan. Moni manselainen kuolisi nälkään ilman maahanmuuttajia.

    Äänestä

  • yksittäistapaukset kirjoitti:

    Miten niin kaikki pois? Eiväthän he ole mitään homogeenista massaa ja kaikki keskenään identtisiä sisaruksia. Aika moni kebabbilakin pyörii heidän voimallaan. Moni manselainen kuolisi nälkään ilman maahanmuuttajia.

    Tuota yksittäisttäistapaushokemaa pidetään jo laajalti vitsinä...

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14976452/turvasuihke#comment-91043928

    Eikä taatusti kuoltaisi nälkään vaikka maahan ei olisi muuttanut ulkomaalaisia viimeiseen viiteenkymmeneen vuoteen.

    Äänestä

  • Hajotkaa kirjoitti:

    Poliisi tiedottaa:

    Sisä-Suomen poliisilaitoksen ulkomaalaisryhmän tutkijat saapuivat tänään hieman ennen kello 12.00 Jyväskylän vastaanottokeskukseen maastapoistamisen täytäntöönpanotehtävälle. Paikalla ilmeni, että siellä olleet mielenosoittajat pyrkivät estämään poliisin tehtävän suorittamista.

    Poliisit joutuivat perääntymään mielenosoittajajoukon edestä kiinniotettavien asuntoon. Mielenosoittajat ovat estäneet poliisin pääsyn asunnosta ja poliisi on joutunut hälyttämään paikalle lisää partioita.

    Lisäpartiot varmistivat ulkona tilanteen pysymistä rauhallisena. Mielenosoittajiin saatiin neuvotteluyhteys aikaisessa vaiheessa, mutta he eivät väistyneet asunnon luota.

    Poliisi sai paikalle vahvistukseksi joukkojenhallintajoukkoja, joiden avulla tehtävä saatettiin loppuun. Maastapoistamispäätöksen kohteena olevat henkilöt siirrettiin poliisin ajoneuvoon ja heidät on nyt kuljetettu pois alueelta.

    Henkilöitä pois kuljettaessa poliisi joutui käyttämään OC:ta, kun poliisin kimppuun käytiin.

    http://www.poliisi.fi/sisa-suomi/tiedotteet/1/0/henkilot_kuljetettu_pois_jyvaskylan_vastaanottokeskuksesta_63332

    Uutisia taas:

    >Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) vaatii vihervasemmistoa sanoutumaan irti pakkopalautusten vastustamisesta. Kärnä on huolissaan Jyväskylän vastaanottokeskuksen tämän päivän tapahtumista.

    Kärnä ohjaa sanansa erityisesti Touko Aallolle, jonka kotipaikka Jyväskylä on.>

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/229203-todella-jarkyttavaa-ja-tuomittavaa-vastaanottokeskuksen-mellakan-jalkeen?ref=suosituimmat

    Äänestä

  • Media.kertoo kirjoitti:

    Ihme hommaa, ulkomaat, muut EU-maat lähettää tänne lisää turvapaikanhakijoita.

    #Uutisen mukaan Saksan maahanmuuttovirasto on tehnyt Suomelle jo noin 850 takaisinottopyyntöä 2016-2017. Yhteensä EU maat ovat tehneet 1586 takaisinottopyyntöä Suomeen Dublin sopimuksen perusteella.

    miksi Suomi ei esitä palautuspyyntöä tuhansista, ehkä kymmenistä tuhansista turvapaikanhakijoista? Valtaosa Suomeen tulijoista on tullut tänne jonkun EU maan kuten Italian, Kreikan, Saksan, Tanskan tai Ruotsin kautta.#

    http://jukkakleppalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242313-eu-palauttaa-paljon-maahanmuuttajia-suomeen-miksi-suomi-ei-toimi-vastaavasti

    Äänestä

Lisäturvaa voi hakea myös siveysvyöstä.

Äänestä
  • Siveysvyö nimenomaan noille raiskaajille! Tai munatveks!

    Äänestä

  • Matut sulki poliisit asuntoon! Hahahaa! Suomen poliisi!

    Äänestä

  • Kommentti poistettu? Poliisillle ei saa nauraa ? Vai? Mikä laki se on ? Matut sulki poliisit huoneeseen. SE LUKEE LEHDESSÄ!

    Äänestä

  • mikä-sääntö-kerro kirjoitti:

    Kommentti poistettu? Poliisillle ei saa nauraa ? Vai? Mikä laki se on ? Matut sulki poliisit huoneeseen. SE LUKEE LEHDESSÄ!

    Ei saa nauraa, hajaantukaa, täällä ei ole enää mitään nähtävää.

    Jep, poistelevat jo lehtijuttujakin.

    Äänestä

  • mikä-sääntö-kerro kirjoitti:

    Kommentti poistettu? Poliisillle ei saa nauraa ? Vai? Mikä laki se on ? Matut sulki poliisit huoneeseen. SE LUKEE LEHDESSÄ!

    Oli aiheettomasti poistettu ja nyt palatutettu kuten pari muutakin kommenttia. Melko harvinaista,mutta sentään edistystä.

    Äänestä

Mihin tämä maa on menossa tätä rataa?

Äänestä

  • Tietova kirjoitti:

    En tiä, kummallinen zenzuuri näkyy olevan lähes joka paikassa, jopa lehtien julkaisemia uutisia poistellaan eri keskustelupalstoilta.

    Tuolla hyvä blogi ja hyvää kommettia tapahtumista.

    http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242351-sipilan-joukko-kansallisen-turvattomuuden-hallitus

    Joku sanos, että YLE kirjoittaa, että ei siellä oikein mitään tapahtunut eikä siellä mitään olisi näkynytkään kyynelkaasun takia d:

    Hyvä vaan että nettivouhottamista suitsitaan.

    Äänestä

  • jotain.tolkkua.juttuihin kirjoitti:

    Hyvä vaan että nettivouhottamista suitsitaan.

    Just noin, "hyvä että tiedon kulkua rajoitetaan", sitä samaahan tehtiin muinaisessa Neuvostoliitossa ja DDR:ssä, nykyisin kait enemmän jossain Pohjois-Koreassa ja tietysti sananvapauden rajoittamisella on vankka kannattajakunta myös nykyajan Suomessa.

    Äänestä

  • jotain.tolkkua.juttuihin kirjoitti:

    Hyvä vaan että nettivouhottamista suitsitaan.

    > Isoveli valvoo kansalaisten kaikkia liikkeitä. Päähenkilö Winston Smith on virkamies Totuusministeriössä, joka väärentää historiaa vallanpitäjien haluamaksi.

    Kirjan maailmasta on tullut totalitaristisen yhteiskunnan universaali vertauskuva. Kirjassa kuvataan valtion tapaa valvoa kansalaisia heidän yksityisyydestään välittämättä ja kykyä muokata yleistä mielipidettä vallanpitäjien kulloistenkin intressien mukaan. Kansalaisten valvonta huipentuu uuskieleen (newspeak), jota käyttäen on jopa mahdotonta ajatella väärin, koska kielestä puuttuvat Puolueelle vahingollisten ajatusten ilmaisuun tarvittavat sanat.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuonna_1984

    Orwell oli optimisti.

    Äänestä

  • itzezensuuria kirjoitti:

    Just noin, "hyvä että tiedon kulkua rajoitetaan", sitä samaahan tehtiin muinaisessa Neuvostoliitossa ja DDR:ssä, nykyisin kait enemmän jossain Pohjois-Koreassa ja tietysti sananvapauden rajoittamisella on vankka kannattajakunta myös nykyajan Suomessa.

    Kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei kuulu sananvapauteen millään tavalla.

    Äänestä

  • hieman-eri-juttu kirjoitti:

    Kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei kuulu sananvapauteen millään tavalla.

    Uutiset on kiihottamista kansanryhmää kohtaan? Sulla on aika outo näkemys asiasta. Uutisten rajoittaminen on kyllä sananvapauden rajoittamista.

    Se tiedetään, että monia ottaa päähän netin sanavapaus jota on viime vuosina pyritty kovasti rajoittamaan, vielä 90-luvulla netistä sai hyvin tietoa vailla Orwellimaista vääristelyä ja uuskieltä, newspeakia, toki monet ovat jo oppineet lukemaan netin newspeakia rivien välistä ja osaavat itsekin kirjoittaa sitä huomaamattomilla lisäyksillä ja uussanoilla joilla kerrotaan todellinen tilanne vääristelyistä huolimatta.

    Äänestä

  • rajoitetaan-uutisia kirjoitti:

    Tiettyyn etniseen ryhmään kohdistettu munankatkontakampanja on nimenomaan kiihottamista kansanryhmää vastaan, ja sellaiset viestit pitääkin poistaa.

    Äänestä

  • jotain.tolkkua.juttuihin kirjoitti:

    Hyvä vaan että nettivouhottamista suitsitaan.

    Nyt päättäjätkin alkaa hitaasti tajuta mokansa suuruden ja määrän. Tosin Migri selittelee 2v myöhemmin asiaa, joka jo 2015 syksyllä tiedettiin. Homma ei vaan toimi, eikä ole toiminut alkuunkaan.

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/229244-nain-euroopan-turvapaikkajarjestelma-murtui-migrin-mikko-montin-dublinia-mahdoton?ref=valinnat

    Yllätyksenä 2015 joukkomuutto ei kyllä tullut.

    "Suomeen tulleen pakolaistulvan on täytynyt olla hallituksen tiedossa viimeistään vuonna 2012, koska viranomaisvalmistautuminen aloitettiin jo 2013 SPR:n johdolla. Kaksivuotisen hankkeen tavoitteena oli valmistautua jopa 100 tuhannen pakolaisen ”yllättävään” vastaanottotarpeeseen, kuten SPR:n tiedotteesta ilmenee."

    http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206431-ei-lainkaan-yllattaen-ja-pyytamatta

    Tuota asiaa Migri ei ole selitellyt...

    Äänestä

  • vai.vielä.uutinen kirjoitti:

    Tiettyyn etniseen ryhmään kohdistettu munankatkontakampanja on nimenomaan kiihottamista kansanryhmää vastaan, ja sellaiset viestit pitääkin poistaa.

    Ei se ole etninen ryhmä, vaan uskonnollinen ryhmä jota tarrkoitat ja josta nyt on ollut puhetta. Kyseisestä mainitsemastasi kampanjasta en ole kuullut, ei ainakaan uutiset siitä kerro, liekö sezuroituneet pois.

    Joku täällä toki näyttäisi tuovan esiin tyrmistystään kirjoitellen juuri sitä samaa asiaa, mitä Suomessa on esim. raiskaajista sanottu jo ainakin viimeiset viisikymmentä vuotta ja luultavasti pitempäänkin, tyyliin" vehkeet valtiolle ja raiskaaja linnaan." Sillä taas on tarkoitettu ihan kaikkia raiskaajia.

    Äänestä

  • Korjaan.sivusta kirjoitti:

    Sinä ylläpidät munankatkontakampanjaasi, joka kohdistuu turvapaikanhakijoihin. Se jos mikä on kiihottamista kansanryhmää vastaan. Pese siis suusi saippualla ja ala käyttäytymään kuten aikuisten kuuluukin.

    Jos se tarkoittaa, että raiskarit on kansanryhmä.

    Äänestä

  • ks.peiliisi kirjoitti:

    Sinä ylläpidät munankatkontakampanjaasi, joka kohdistuu turvapaikanhakijoihin. Se jos mikä on kiihottamista kansanryhmää vastaan. Pese siis suusi saippualla ja ala käyttäytymään kuten aikuisten kuuluukin.

    "Sinä ylläpidät munankatkontakampanjaasi"

    En tasan tarkkaan pidä, joko et ymmärrä lukemaasi, tai sekoitat kirjoittajat.

    Äänestä

  • ööga.käteen kirjoitti:

    "Sinä ylläpidät munankatkontakampanjaasi"

    En tasan tarkkaan pidä, joko et ymmärrä lukemaasi, tai sekoitat kirjoittajat.

    Sekoitat itse kirjoittelusi. Parempi lopettaa se vihapuhekampanja nyt, eikä sitten kun on jo löysät housussa.

    Äänestä

  • ks.peiliisi kirjoitti:

    Sinä ylläpidät munankatkontakampanjaasi, joka kohdistuu turvapaikanhakijoihin. Se jos mikä on kiihottamista kansanryhmää vastaan. Pese siis suusi saippualla ja ala käyttäytymään kuten aikuisten kuuluukin.

    >Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.>

    Siinä humoristisessa hahmotuksessa (raiskarit) ja kysymyksessä (muka Kansanryhmä) ei ollut mitään sääntöjen vastaista.

    Joillain mielensäpahoittajilla tuntuu olevan kovasti vaikeuksia ymmärtää lukemansa ja käyttää vilkasta yksisuuntaista harhaan ohjaavaa mielikuvitustaan hieman liikaa jolloin tulokseksi tulee halposti väääriä tulkintoja, ehkä jopa tahallisestikin.

    Äänestä

Ehdottaako tuo idiootti, että raiskauksilla saadaan Suomen naiset raskaiksi tekemään uusia lapsia veronmaksajiksi? Aikamoinen pösilö tuntuu olevan. Ensinnäkin kaikki naiset eivät tule raskaaksi ja moni käyttää ehkäisyä. Lisäksi, jos tulisin raskaaksi raiskauksen takia, tekisin varmasti abortin, jotta raiskaajan geenit eivät pääsisi lisääntymään, koska tuollaisten sairaiden ihmisten ei pidä saada jälkeläisiä. Lisäksi hoitaisin asiat niin, että joku kävisi kastroimassa tuon raiskaajan.

Äänestä
  • Mikä oikeus sinulla on ketään kastroida? Ei mikään.

    Ja järvi ei soutamalla kulu, mutta jos airot katkaisee niin silloin jää tuuliajolle.

    Äänestä

  • lopeta.provoilu kirjoitti:

    Mikä oikeus sinulla on ketään kastroida? Ei mikään.

    Ja järvi ei soutamalla kulu, mutta jos airot katkaisee niin silloin jää tuuliajolle.

    Ei tosiaankaan, kastraation tekeminen on valtioiden hommaa ja aika paljon käytettyäkin.

    Ihmiselle tehtävä kemiallinen kastraatio tehdään yleensä rikollisille, kuten lasten hyväksikäyttäjille [1][2] tai muille seksuaalirikollisille.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kemiallinen_kastraatio

    Äänestä

Ihan sama oikeus, kun sinulla ehdottaa, että naisia pitää raiskata ja että raiskaukset eivät saisi enää olla rikoksia. Eli odota vaan kohtaloasi, jos käyt naisten kimppuun.
Ei niitä munia tarvita, jos ei niitä osaa oikein käyttää!

Äänestä
  • Kirjoituksesi on vihapuhetta, joka kohdistuu tiettyyn etniseen ryhmään. Eikä sukupuoleen perustuva syrjiminenkään ole sallittujen listalla.

    Äänestä

  • asettele.sanasi.paremmin kirjoitti:

    Kirjoituksesi on vihapuhetta, joka kohdistuu tiettyyn etniseen ryhmään. Eikä sukupuoleen perustuva syrjiminenkään ole sallittujen listalla.

    Nyt kyllä trollaat, vai pitääkö kaikkia raiskaajia käsitellä silkkihansikkain hyshys, ehkä heitä ei saisi tietenkään edes tuomita vankiloihinkaan.

    Silkkihansikkaita ei ole käytetty Suomessa aiheen tiimoilta ikinä muualla kuin Itä-Suomen hovioikeudessa joka vitsiksi on kansan suussa muodostunut.

    Nää suomalaiset raiskarien puolesta mielensäpähoittajat ovat kyllä outoa väkeä, seuraisivat mitä ja miten maailmalla puhutaan...tuo edellinen nimim. " JatkanNiinKauanKunUskot 5.9.2017 12:22"

    kommenttikaan ei ole etnistä vihapuhetta ollenkaan lue vaikka uudestaan.

    Äänestä

Omat kirjoituksesi ovat vihapuhetta, kun kohdistuvat naisiin eli sukupuoleen, joten voit lopettaa saman tien.

Äänestä
  • En ole yhdessäkään kommentissani maininnut naista millään tavalla. Minä elän 2000-lukua ja sukupuolilla ei ole enää mitään merkitystä. Ihmiset ovat ihmisiä oli heillä jalkojensa välissä mitä tahansa, olivat he minkä maalaisia tahansa, tai ylipäätään ketä tahansa.

    Vaihda sinäkin pääkoppasi nykyaikaan.

    Äänestä

  • taihankielämä kirjoitti:

    En ole yhdessäkään kommentissani maininnut naista millään tavalla. Minä elän 2000-lukua ja sukupuolilla ei ole enää mitään merkitystä. Ihmiset ovat ihmisiä oli heillä jalkojensa välissä mitä tahansa, olivat he minkä maalaisia tahansa, tai ylipäätään ketä tahansa.

    Vaihda sinäkin pääkoppasi nykyaikaan.

    Raiskari tosiaan voi olla mitä sukupuolta tahansa jopa sukupuoleton...

    > Erityisesti ihmisen kohdalla tällöin puhutaan nykyisin mieluummin intersukupuolisuudesta kuin hermafroditismista.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Hermafrodiitti

    Äänestä

  • kokosukunai kirjoitti:

    Raiskari tosiaan voi olla mitä sukupuolta tahansa jopa sukupuoleton...

    > Erityisesti ihmisen kohdalla tällöin puhutaan nykyisin mieluummin intersukupuolisuudesta kuin hermafroditismista.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Hermafrodiitti

    Hermafrodiitti.Yök.

    Äänestä

  • taihankielämä kirjoitti:

    En ole yhdessäkään kommentissani maininnut naista millään tavalla. Minä elän 2000-lukua ja sukupuolilla ei ole enää mitään merkitystä. Ihmiset ovat ihmisiä oli heillä jalkojensa välissä mitä tahansa, olivat he minkä maalaisia tahansa, tai ylipäätään ketä tahansa.

    Vaihda sinäkin pääkoppasi nykyaikaan.

    >Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena>

    Poistettiin Wikipedian, netin tietosanakirjan artikkelista lyhyt sitaatti ja linkki. eli tietosanakirjan tieto on sääntöjen vastaista. Aika oudot säännöt.

    Mielensäpahoittajat ja itkijämummot taas asialla tiedonsaantia rajoittamassa.

    Äänestä

  • säännököthanurista kirjoitti:

    >Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena>

    Poistettiin Wikipedian, netin tietosanakirjan artikkelista lyhyt sitaatti ja linkki. eli tietosanakirjan tieto on sääntöjen vastaista. Aika oudot säännöt.

    Mielensäpahoittajat ja itkijämummot taas asialla tiedonsaantia rajoittamassa.

    Näyttäisi, että ylläpito on palautellut asiattomasti poistettuja juttua jokusen kappaleen takaisin ketjuun.

    Äänestä

Kyllä sukupuolilla on merkitystä niin kauan kuin naiset saavat samasta työstä pienempää palkkaa kuin miehet.

Ota lääkkesi ja ala jatkaa elämääsi terveempänä.

Äänestä
  • Feministitkään eivät ole vielä tajunneet, muitta sukupuolet ja 1900-luvun mallinen sukupuolisuuskäsitys on hävitettävien asioiden listalla uudessa uljaassa maailmassa jonka tuloa kiirehditään pienen vähemmistön toimesta.

    "Uljas uusi maailma

    Hänen maailmansa on totalitaristinen, jossa ihmisen tuotteistaminen on viety loogiseen loppuunsa saakka. Lapset syntyvät tuotantolaitoksissa, joissa soveliaimpia yksilöitä tuotetaan useita kappaleita tarkoin valvotuissa olosuhteissa. Ihmisten kohtalo on ennalta määrätty sen mukaan, mihin tuotantosarjaan (yhteiskuntaluokkaan) hän sattuu kuulumaan; tuotteistetut ihmiset jaetaan kreikan aakkosten mukaan alfoihin, beetoihin, gammoihin, deltoihin ja epsiloneihin. Kulttuuri on täysin latistettu; taide ja korkeakulttuuri on hävitetty ja historia muistomerkkeineen pyyhitty pois ihmisten mielistä.

    Siinä, missä Orwellin dystopia viittaa suoraan uhkaan ja totalitaristiseen ideologiaan vallankumouksen kautta (Neuvostoliitto, natsi-Saksa), Huxleyn dystopiassa uhka on epäsuora ja viittaa totalitaristiseen ideologiaan konsumerismin ja monopolikapitalismin kautta. Uljas uusi maailma on muutenkin hyvin erilainen. Sivistyneet ihmiset hukuttautuvat keinotekoisiin nautintoihin ja vapaaseen seksiin haluten aina vain lisää.

    Koska ihmisten valmistaminen on tuotteistettu, perheen käsitys on hävitetty ja perhekäsitteistä (isä, äiti, veli, sisko jne.) on tullut kirosanoja. Uskontoa ei enää ole siinä muodossa kuin me olemme tottuneet sen tulkitsemaan. "

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Uljas_uusi_maailma

    Äänestä

  • Milloin naiset ovat alkaneet saamaan samasta työstä eri palkkaa? Isompi ongelma on palkkaerot eri ammattien välillä. Miksi pääjohtaja tienaa kymppitonnin, mutta kirjastonhoitaja ainoastaan puolitoista?

    Kaikilla pitäisi olla sama (netto)palkka. Vai silloin ihmiset olisivat keskenään tasa-arvoisia.

    Äänestä

  • Huxley.kirjoitti kirjoitti:

    Feministitkään eivät ole vielä tajunneet, muitta sukupuolet ja 1900-luvun mallinen sukupuolisuuskäsitys on hävitettävien asioiden listalla uudessa uljaassa maailmassa jonka tuloa kiirehditään pienen vähemmistön toimesta.

    "Uljas uusi maailma

    Hänen maailmansa on totalitaristinen, jossa ihmisen tuotteistaminen on viety loogiseen loppuunsa saakka. Lapset syntyvät tuotantolaitoksissa, joissa soveliaimpia yksilöitä tuotetaan useita kappaleita tarkoin valvotuissa olosuhteissa. Ihmisten kohtalo on ennalta määrätty sen mukaan, mihin tuotantosarjaan (yhteiskuntaluokkaan) hän sattuu kuulumaan; tuotteistetut ihmiset jaetaan kreikan aakkosten mukaan alfoihin, beetoihin, gammoihin, deltoihin ja epsiloneihin. Kulttuuri on täysin latistettu; taide ja korkeakulttuuri on hävitetty ja historia muistomerkkeineen pyyhitty pois ihmisten mielistä.

    Siinä, missä Orwellin dystopia viittaa suoraan uhkaan ja totalitaristiseen ideologiaan vallankumouksen kautta (Neuvostoliitto, natsi-Saksa), Huxleyn dystopiassa uhka on epäsuora ja viittaa totalitaristiseen ideologiaan konsumerismin ja monopolikapitalismin kautta. Uljas uusi maailma on muutenkin hyvin erilainen. Sivistyneet ihmiset hukuttautuvat keinotekoisiin nautintoihin ja vapaaseen seksiin haluten aina vain lisää.

    Koska ihmisten valmistaminen on tuotteistettu, perheen käsitys on hävitetty ja perhekäsitteistä (isä, äiti, veli, sisko jne.) on tullut kirosanoja. Uskontoa ei enää ole siinä muodossa kuin me olemme tottuneet sen tulkitsemaan. "

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Uljas_uusi_maailma

    Lehti kertoo:

    >Nykynäkymin Orwell oli optimisti

    Orwell oli optimisti julistaa teksti Electronic Frontier Foundation Internationalin (EFFI) tuottamassa t-paidassa.>

    http://www.is.fi/digitoday/art-2000001419503.html

    Stasi ja KGB olivat nykymenoon verrattuna harrastelijoita.

    Äänestä

  • sama.palkka.kaikille kirjoitti:

    Milloin naiset ovat alkaneet saamaan samasta työstä eri palkkaa? Isompi ongelma on palkkaerot eri ammattien välillä. Miksi pääjohtaja tienaa kymppitonnin, mutta kirjastonhoitaja ainoastaan puolitoista?

    Kaikilla pitäisi olla sama (netto)palkka. Vai silloin ihmiset olisivat keskenään tasa-arvoisia.

    Nykyään saavat samasta työstä aika lailla samaa palkkaa, vaikka muuta väitetään, se että asiassa on muuttujia vaikuttaa hieman asiaan ja siksi sanotaan että naisen euroa on vähemmän.

    Mitä taas tulee asiaan että miksi "ongelma on palkkaerot eri ammattien välillä. Miksi pääjohtaja tienaa kymppitonnin, mutta kirjastonhoitaja ainoastaan puolitoista?"

    Sitähän meidän äänestämä hallitus haluaakin, kasvattaa pakkaeroja.

    "Eduskunnan tietopalvelun kuva: Näin Sipilän hallitus kasvattaa tuloeroja – ”Pienituloisia sattuu eniten”

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/229235-eduskunnan-tietopalvelun-kuva-nain-sipilan-hallitus-kasvattaa-tuloeroja-pienituloisia

    Äänestä

Motonet partolassa, siellä niitä näkyy ihan kassojen lähellä olevassa laarissa myynnissä..ja laillisesti.
Kadulta ostettu kyynelkaasu on sitten ihan oma juttunsa. Mutta ei siitä sen

Äänestä
  • Helsingin sanomat kertoo, että Briteissä on alettu ajatella toisin asioita, hieman erilailla kuin EU:n kumma linja, toteuttanevat kunhan pääsevät EU:sta eroon>>

    Britannia aikoo lakkauttaa eurooppalaisen työvoiman vapaan liikkuvuuden heti, kun maan EU-ero tulee voimaan. Maahanmuuton rajoitukset koskevat kaikkia muita paitsi korkeasti koulutettuja työntekijöitä.

    Korkeasti koulutetuissa ammateissa työskenteleville EU-kansalaisille ministeriö ehdottaa 3–5 vuoden työlupia. Matalasti koulutetuille työntekijöille olisi mahdollista pisimmillään kahden vuoden oleskelu maassa.

    Uusi maahanmuuttojärjestelmä poistaisi oikeuden asettua Britanniaan suurimmalta osalta eurooppalaisia. Se rajoittaisi myös oikeutta tuoda työntekijöiden perheenjäseniä Britanniaan.

    http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005354943.html

    Äänestä

  • BrititItsenäisiäKohta kirjoitti:

    Helsingin sanomat kertoo, että Briteissä on alettu ajatella toisin asioita, hieman erilailla kuin EU:n kumma linja, toteuttanevat kunhan pääsevät EU:sta eroon>>

    Britannia aikoo lakkauttaa eurooppalaisen työvoiman vapaan liikkuvuuden heti, kun maan EU-ero tulee voimaan. Maahanmuuton rajoitukset koskevat kaikkia muita paitsi korkeasti koulutettuja työntekijöitä.

    Korkeasti koulutetuissa ammateissa työskenteleville EU-kansalaisille ministeriö ehdottaa 3–5 vuoden työlupia. Matalasti koulutetuille työntekijöille olisi mahdollista pisimmillään kahden vuoden oleskelu maassa.

    Uusi maahanmuuttojärjestelmä poistaisi oikeuden asettua Britanniaan suurimmalta osalta eurooppalaisia. Se rajoittaisi myös oikeutta tuoda työntekijöiden perheenjäseniä Britanniaan.

    http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005354943.html

    Trump samoilla linjoilla Englannin kanssa.

    "Presidentti Donald Trump päätti tiistaina lakkauttaa suojeluohjelman, joka salli liki miljoonan lapsena laittomasti Yhdysvaltoihin tulleen siirtolaisen jäädä maahan.

    DACA-lyhenteellä tunnettu ohjelma oli Sessionsin mukaan perustuslain vastainen. Lisäksi se oikeusministerin mukaan vei työpaikat sadoiltatuhansilta Yhdysvaltain kansalaisilta."

    http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/ulkomaat/trump-lakkautti-usahan-lapsena-laittomasti-tulleiden-suojeluohjelman/

    Äänestä

Viisaat britit!

Äänestä
  • Keskusteluissa tosta aiheesta eri lehdissä monet suomalaiset ovat kyselleet, että mistäm me saatais tänne noin hyviä johtajia kuin Trumppi tai brittien johto.

    Yllätteän jopa globalisten valtaaman Vasemmistoliiton riveistäkin on alettu tajuta asioita ja nostettu äläkkää.

    Li Anderssonin turvapaikkalausunnot kuumentavat omaa väkeä

    Kansanedustaja Markus Mustajärvi kertoo saaneensa turvapaikkapolitiikasta paljon kiivasta palautetta.

    – Suomalaiset köyhät jonottavat leipäjonoissa ja juoksevat alennusten perässä, mutta vasemmistopuolueiden suurin tuska tuntuu olevan kuinka kohdellaan maassamme luvattomasti oleskelevia turvapaikanhakijoita kirjoittaa vasemmistoliiton valtuutettu Jarmo Talvitie Hollolasta...Talvitie kertoo kannattaneensa Anderssonia puheenjohtajaksi, mutta puheenjohtajan lausuntoja turvapaikkapolitiikasta on ollut jäätävä seurata. Talvitie sanoo, että moni ajattelee puolueessa samoin kuin hän. Hänen kuppinsa kaatui, kun Andersson alkoi puolustaa ihmisiä, jotka piilottelevat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita, sillä lakeja pitää noudattaa

    http://www.ksml.fi/kotimaa/Li-Anderssonin-turvapaikkalausunnot-kuumentavat-omaa-väkeä/1038146

    -– On ihan hyvä meidänkin puoluejohdossa havaita, mitä kentällä keskustellaan ja yhdyn valtuutetun huoleen siitä, että on pidettävä huolta suomalaisten toimeentulosta, työpaikoista ja turvallisuudesta,

    -Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen -

    Äänestä

Hiuslakka S-marketista.

Äänestä

Mikä naurettava kokous Sipilällä eilen oikein oli? Kuka on painostanut pitämään? Jo on aikoihin eletty, että Suomessa kielletään puhumasta asioista, jotka suomalaisia huolestuttavat.
Lähes kaikki hyväksyvät kiintiöpakolaisperheet mutta hallitus ja suvakit haluavat kääntää asian siten, että suomalaiset ovat rasisteja, kun halauvat tuoda esiin huolensa näistä rikollistaustaisista nuorista miehistä, jotka ovat piilottaneet passinsa ja valehtelevat ikänsä ja nimensä. Mikä tässä on niin vaarallista, että tästä ei saisi puhua ja olla huolissaan, varsinkin, kun Turussa jo ehti tapahtua terroriteko ja kaksi ihmistä murhattiin?

Äänestä

Mitä puoluetta pitää äänestää, että saadaan taas Suomi nousuun ja järjestys maahan?

Äänestä
  • PS tietty!

    Äänestä

Mm. Claes Ohlsonilla on sumuttimia, joihin ei lupaa tarvita, samoin apteekeissa. Paprikasumutteisiin (mm. OC) on oltava poliisin lupa.

Äänestä

Oliko aloittaja kaasuttelemassa siellä Särkänniemen parkkipaikalla?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nopeaanapuun kirjoitti:

Osaako kukaan kertoa missä kaupoissa Tampereella myydään laillista turvasuihketta ? Olen kuullut suihkeesta, joka on vaaraton, mutta tekee hetkeksi silmät sokeaksi ja värjää samalla kasvot niin että päällekarkaajan tunnistus helpottuu. Pitääkö paikkaansa ja onko laillinen tuote ja mistä niitä saa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu