Pyhäjärvi on eroamassa Selänteestä. Kuka tuottaa palvelut jatkossa? Vaihtoehdot? Aleneeko kustannukset vai heikkeneekö palvelut?
Onko eroaminen suunniteltu loppuun saakka?
Onko eroaminen suunniteltu loppuun saakka?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Valtuustosta pudonneelle proolle osoitettu provo taistele vierotusoireita vastaan vaikka miten mieli tekisi toistaa samat asiat mitä olet hokenut uudestaan ja uudestaan kirjoittamissasi avauksissa samasta aiheesta. Ota kuitenkin mallia kuinka avaus on kirjoitettavissa ilman että siinä haukutaan ja nimitellään ihmisiä. Uusi asia sinulle
Päättäjät ratkaisevat nämä asiat puolestamme. Jokainen hoitaa omat hommansa.
provo mutta ensimmäinen asialliseksi luokiteltava avaus aiheesta. Hymyilytti ääneen koska sisältää enemmän järkeä kuin hallituksen riveissä tällä hetkellä löytyy yhdelläkään saati yhdessä. Ohessa perustelut väittämälle.
Pyhäjärven huolet sen taloudellisesta kehityksestä esim. sotemenojen suhteen ovat karua faktaa mahd. seuraamuksineen ihan aluksi mutta kuinka asiaa lähdettiin taas ajamaan heti meni ensi askelilla niin metsään kuin olla voi.
Hallitus toi valtuuston esityslistalle perjantaina esityksen erosta ja valtuuston pitäisi jo maanantaina tehdä päätös asiasta mikä on jo pelkästään aikataulunsa puolesta täysin kohtuuton valtuutettujen kannalta. Mikä oleellisinta valtuutetuille tuotiin vain esille talouslukuja ennusteineen joilla painostetaan valtuutetut kannattamaan eroa luomalla uhkakuva pakkoliitoksista vaikka selvitykset mahd. riskeistä puuttuu täysin kuten myös mahd. saavutettavat säästöt eron myötä. Tarkoittaa sitä, että ensin erotaan minkä jälkeen aloitetaan selvityksien teko oliko päätöksessä mitään järkeä. Juuri päinvastoin kuin tulisi tehdä.
Itse toisin valtuustolle selväksi kuinka sotemenot ovat vaarassa kaataa kunnan mutta että ensimmäisessä kokouksessa jo erotaan se menee ihan väärin. Ensin selvitykset eroon sisältyvistä riskeistä sekä mahd. saavutettavista säästöistä ja selvityksien jälkeen valtuuston esityslistalle vasta esitys eri vaihtoehdoista esim. erosta mikäli selvitykset sen puolesta puhuu. Senkin jälkeen valtuustolle tulisi suoda riittävästi aikaa perehtyä aiheeseen ei noin että puskista esitys vaihtoehdottomasta erosta tavalla missä syyllistetään jo esitysvaiheessa esityksen vastustajia kunnan pakkoliitoksiin ajamisesta. Valtavan iso asia jonka vaikutuksia ei kukaan edes ymmättä ja siitä pitäisi tehdä päätös ilman vaadittavia selvityksiä tai edes aikaa perehtyä asiaan.
En ota edes kantaa siihen tulisiko erota vai ei kritisoin vain tapaa kuinka asiaa tällä kertaa lähdettiin hirveällä kiireellä ajamaan. Aikaa on tehdä vaadittavat selvitykset jonka jälkeen vaikka ero ppky Selänteestä mutta sen aika on vasta selvityksien jälkeen. Aikaa on neljä kuukautta se ei huomiseen lopu.
Kuinka päättäjät hoitavat hommansa jos se heiltä evätään vaatimalla tekemään päätös eroamisesta selvityksittä? Sekin on harhaluulo että asia olisi pyhäjärvisten käsissä ensimmäisenä asiaan ottaa kantaa valtioneuvosto joka tuskin antaa edes hajottaa kuntayhtymää uudistumisen siirtyessä vuodella.
Taitaa hallitus pelätä hallituksen Sipilän hallituksen tukkivan puitelain porsaanreiän kun ero tuodaan aikataulussa johon ei kukaan kerkiä reagoimaan?
Entäs sitten kun eron jälkeen kilpailutetaan palvelut yksityiselle eikä soolovuoden jälkeen maakunta hyväksykkään sopimusta kuka maksaa sopimuksen loppuun asti siihen kirjatut maksuvelvoitteet? Hallituksen yksi mokista lukuisten joukossa se ei varoita valtuutettuja eroon liittyvistä uhista. Puitelakiin ilmestyi porsaanreikä sote-uudistuksen siirtyessä vuodella mikä esityksessä esille tuotiinkin mutta se ei poistanut sen oleellisinta yksityiskohtaa mihin edellä viittasin.
https://www.kuntaliitto.fi/file/4587/download?token=RUmrgE9A
"Palveluiden ulkoistuksissa ja vuokrasopimuksissa riskinä ovat mm. rajoituslain voimaantulon jälkeen tehdyt sopimukset sekä ennen sen voimaantuloa tehtyjen sopimusten muuttaminen lainvoimassaoloaikana. Jos sopimus on tehty 1.7.2016 tai sen jälkeen eikä sopimuksessa ole rajoituslain edellyttämää irtisanomisehtoa, maakunnalla ei ole velvollisuutta vastaanottaa sopimusta. "
En minäkään ymmärrä mistä puhun miksi ehdotankin ensimmäisenä lakimiehen tms. palkkaamista joka lakipykälät tuntee karien välttämiseksi. Ei riitä älli oman kylän tytöillä ja pojilla onhan tuo nähty miten käräjäpenkkiä on kulutettu em:sta syystä.
"Sote-investointien ja -ulkoistuksien rajoituslaki astui voimaan
1.7.2016 klo 7:38
Kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveyspalvelujen laajoja ja pitkäaikaisia ulkoistuksia sekä suuria investointeja rajoittava väliaikainen laki astuu voimaan tänään ja on voimassa 31.12.2019 saakka.
Lailla hallitus haluaa rajoittaa kuntia ja kuntayhtymiä tekemästä pitkäaikaisia ja laajoja sopimuksia sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankkimiseksi yksityiseltä palveluntuottajalta.
Lisäksi rajoitetaan pitkäaikaisia rakennusten käyttöoikeussopimuksia sekä merkittäviä sosiaali- ja terveydenhuollon investointeja.
Tarkoituksena on turvata sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen eteneminen hallituksen tavoitteiden mukaisesti. Hallituksen mukaan uuteen soteen valmistautuminen ei ole mahdollista, jos maakunta sidotaan pitkäksi aikaa uusiin kuntien tekemiin sopimuksen velvoitteisiin tai rakennushankkeisiin
Kuntaliitto piti lausunnossaan lakiluonnoksesta koko lakia tarpeettomana ja katsoi, että jos ministeriöllä on tiedossa konkreettisesti sote-uudistuksen kanssa ristiriidassa olevia hankkeita, ne tulisi yksilöidä.
– Tämä lisäisi päätöksen teon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, jolloin myös lainsäätäjällä olisi etukäteen tiedossa sääntelyn ennakoitavissa olevat vaikutukset tarkemmin kuin nyt, Kuntaliitto katsoi.
Irtisanomisehto pitkiin sopimuksiin
Väliaikaisen lain aikana laajoihin ja pitkäkestoisiin sopimuksiin on sisällytettävä irtisanomisehto, jonka mukaan maakunta voi tietyin edellytyksiä irtisanoa sopimuksen.
Ehdotettu sääntely ei rajoita kuntien ja kuntayhtymien mahdollisuutta tehdä sopimuksia niin kauan kuin ne vastaavat palvelujen järjestämisestä. Sopimuksen mukainen toiminta voi myös jatkua, jos tuleva maakunta katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi.
Irtisanomisehto on sisällytettävä sellaisiin rakennusten ja toimitilojen vuokra- tai muuta käyttöoikeutta koskeviin sopimuksiin, jotka kunta tai kuntayhtymä tekee 1.7.2016 – 31.12.2018 välisenä aikana.
Lisäksi irtisanomisehto on sisällytettävä yksityisen palvelujen tuottajan kanssa vastaavana ajanjaksona tehtäviin sopimuksiin, joiden ennakoitu arvo sopimuskauden aikana ylittää viisikymmentä prosenttia kunnan tai kuntayhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon menoista, ja joiden sopimuskausi on vähintään viisi vuotta."
"LakimiesAvuksi27.8.2017 16:45
Taitaa hallitus pelätä hallituksen Sipilän hallituksen tukkivan puitelain porsaanreiän kun ero tuodaan aikataulussa johon ei kukaan kerkiä reagoimaan? "
Lainaus alkaa (Kuntalehti 4.9.2017)
Sote
Ministeriö suitsii kuntien intoa rakennuttaa sote-kiinteistöjä yksityisillä terveyspalveluyrityksillä
Sote-investointeja rajoittavaa lakia jatketaan vuoden 2019 loppuun. Kuvassa Eksoten K-sairaalan remontti. (Kuva: Ville Miettinen)
4.9.2017 klo 11:03
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) suitsii kuntien intoa rakennuttaa sote-kiinteistöjä, kuten vanhusten palvelutaloja sekä terveyskeskuksia ja niiden vuodeosastoja, yksityisillä terveyspalveluyrityksillä.
Ministeriö on lähettänyt aluehallintovirastoille kirjelmän, jolla se haluaa selventää kuntien päättäjille pelisääntöjä ennen sote-uudistuksen toteutumista vuonna 2020. Kuntien pitää kirjelmän mukaan muun muassa olla tarkka sopimusten irtisanomisehdoista.
– Olemme yllättyneet, miten kekseliäitä kunnat ja kuntayhtymät ovat olleet. Kunnissa on nyt kova hinku rakennuttaa nopeasti muun muassa vanhusten palvelutaloja yksityisillä terveyspalveluyrityksillä, STM:n erityisasiantuntija Anne Arvonen sanoo.
Samalla väliaikaista sote-investointien rajoituslakia on päätetty jatkaa vuodella 1.1.2020 saakka.
Erityislain mukaan kuntien ja kuntayhtyminen sosiaali- ja terveyspalvelujen laajoja pitkäaikaisia sopimuksia ja suuria investointeja rajoitetaan. Ne ovat mahdollisia vain ministeriön luvalla ja hakemuksesta.
– Pelkäämme, että kunnat tekevät turhia sopimuksia terveyspalveluyritysten kanssa. Tehdään investointeja, jotka sitovat ja rasittavat tulevien maakuntien taloutta. Valtion piikki ei ole pitkä vaan investoinneissa pitäisi ajatella koko maakunnan, ei vain kunnan etua, Arvonen lisää.
– Pahin skenaario on, että koko uusi rakennus jää käyttämättä, mutta sen laskut lankeavat maakunnan maksettavaksi. Tällainen pelko ei ole kuitenkaan suurissa kaupungeissa.
Ministeriö on tähän mennessä torpannut kymmenen kuntien tai kuntayhtyminen investointihakemusta. Laista päätettiin vuosi sitten.
Hakemuksissa on ollut puutteita tai 50 prosentin raja kunnan tai kuntayhtymän menoista on ulkoistussopimuksella ylitetty.
– En vastusta uudistusta, mutta jälkeenpäin ajatellen olisin kirjoittanut tiukemman erityislain. Muun muassa ulkoistussopimusten irtisanomisehto olisi pitänyt kirjoittaa lakiin vielä tarkemmin, sanoo hallitusneuvos Pekka Järvinen STM:stä.
Järvisen mukaan yksityiset terveyspalveluyritykset haalivat nyt markkinaosuuksia kuntakentässä.
– Kaikissa tapauksissa se ei ole tulevan maakunnan etu, hän sanoo.
TEKSTI: TAPIO MAINIO
Lainaus loppuu
Perustelut lukee valtuuston esityslistasta. Asiahan on "erikoisen hyvin valmisteltu". Että elä viitsi
vaahdota.
Selänteessä oleminen sen verta tyyristä, että vaikka kuka hoitaa homman halvemmalla. Ulos Selänteestä ja asijantuntioita kehiin , niin että hommat hoituu. Oma sairaala, omat lääkärit, oma henkilökunta. Talousasiat ehdottomasto oman kunna hallintaan. Ei rahapussia naapurille. !
Nyt on eniten valmisteltu ehdotus verrattuna aikaisemmin listoille tuotuihin. Mahdollisuuksia on Pyhäjärvenkin syytä turvata ja jatkaa yksityiskohtien valmistelua hallituksen esityksen pohjalta. Soteen on syytä varautua.
Opeta minua Lenita. Opeta sukista Lenita. Opeta, opeta, opeta.
Elä muuta virka!!
Kannatan myös eroa mutta täysin eri syistä kuin em:t pilvilinnoineen. Ei ole vielä tullut vastaan kuntaa jota yksityiset eivät olisi silmään kusseet pyhäjärvisten vuoro seuraavaksi kun sitä niin kerjäämällä kerjäävät.
Tässäkö asiantuntija ohjeistamaan pyhäjärvisiä https://www.youtube.com/watch?v=0U_TCjexa5s Eläkä syö sitä omaa paskaas siellä
Kyllä tästäkin erosta joku taho hyötyy...
Haapajärvi on ainakin hyötynyt Selänteestä. Pyhäjärvi on ollut maksajana . Seuratkaa talouslukuja. Haapajärvi on pääsemässä jo paremmalle puolelle taloudessaan, Pyhäjärvelle tulossa kunnolla alijäämää. Miten lie päässyt näin käymään ?
Niin, pyhäjärvellä on jopa ryhmittymä joka lähti ajamaan eroa kuntayhtymästä perusteina mm. se, että haapajärviset maksattaa omia menojaan pyhäjärvisillä ja samaa idiotismia tuodaan näillä sivuilla päivittäin esille samojen hullujen toimesta.Muistatkos kun kerroit haapajärvisten maksaneen mm. terveyskeskuksensa pyhäjärvisten rahoilla?
sinä joka selänteestä hyödyt. Kerro missä ja miten Pyhäjärvi on selänteen aikana kehittynyt.?
Ellei jotain kehitystä mielestäsi ole se, että ollaan lähes kriisikunta.
Selänteeky. ei hoida edes velvoitteitaan ja sovittuja asioita mitä sille kuuluisi.
Muistanet Tikkasen kirjoitukset yhtymän tehtävistä labranpalveluista ja kuuluista
lamelitaloista. Näyttää ettei pyhäjärven tasapuolinen kohtelu kuulu yhtymälle...
Nyt on eronpaikka toivottavasti, itke sinä raukka itkus.
Jahas se olen taas minä joka hyötyy selänteestä mihin sinä haapajärven taas unohdit jonka aina kerrot tyhjentävän pyhäjärven kassaa minkä ansiosta sen on saanut taloutensa kuntoon?
Miten pyhäjärvi selänteen aikana on kehittynyt tai jäänyt kehittymättä ei ole riippuvainen selänteestä vaan luottamushenkilöiden kyvystä kehittää kuntansa taloutta mistä olet kirjoittanut lukuisia avauksia nimineen joita kunnan konkurssista syytät.
En minä itke minä nauran koska tiedän että tänään erotaan kuntayhtymästä. Eritoten minua huvittaa kuinka sinä aina unohdat että pyhäjärvi on aina ollut osa selänteen hallintoa vastaten sen toiminnasta.
Ei sinua kiinnosta kunnan talous tms. koska sinä muiden kaltaistesi tavoin syytät selännettä mm. pyhäjärven väestöpohjan muutoksista esim. sairaiden määrän kasvusta työikäisten vastaavasti vähentyessä samanaikaisesti työpaikkojen katoamisen myötä mikä kokonaisuutena aiheuttaa kunnan kriisiytymisen koska tärkein on unohtunut elinkeinoelämän kehittäminen työpaikkojen luomisineen kun aika on mennyt muiden syyttelyssä siitä, kun itsellä ei ole koskaan ollut kykyä huolehtia kunnan elinvoimasta. Mikä huvittavinta sairaat kasvavine kustannuksineen ei katoa yhtään minnekkään eron jälkeen. Siitä vain erotaan minkä jälkeen huomataan kuinka päätäntävalta siirtyy vain kuntayhtymältä yksityiselle toimijalle. Sen jälkeen kaikki aika ja enregia vaihtuu selänteen syyttelystä eropäätöksen ja sen seuraamuksien piilotteluun meidän ylistäessä eron saavutuksia todellisuuden ollessa se, että säästöjä ei edes tule menot vain pilkotaan piiloon kirjanpitoon ettei kukaan huomaisi kuinka tuli mokattua.
Tänään erotaan mitä minä myös kannatan. Asia mitä sinä et koskaan vaivaudu edes kysymään huutaessasi haapajärven perään jonka talous on yllättäen kunnossa selänteestä huolimatta eikö ole mielenkiintoista? Tänään erotaan ja sitten alkaa taas se käräjöinti mistä sinä kirjoitat hirveän määrän avauksia haukkuen vuorostaan jokaisen nimeltä joka eroa uskaltautuu vastustamaan jne.
Kimmo laittoi Pyhäjärven kaupungin talouden kuralle, kun ei valtuuston puheenjohtajana ottanut kaupungin taloudellista tilaa missään vaiheessa esille valtuutettujen esittämällä tavalla, kun kokousta pyydettiin kutsumaan koolle.
Kyllä kansa tietää, siinä syy, siinä seuraus. Valtuuston puheenjohtajalla on melkoinen valta, jos hän sitä käyttää oikein. Nyt hän käytti väärin ja tässä ollaan. Siinäpä on kiikkutuolissa ja kuntalaki kädessä miettimistä ihan hamaan tulevaan Mietipä, mitä tulikaan tehtyä.
Sormesi osoittaa väärää suuntaa. Käännäpä sitä 180 astetta, niin suunta oikenee.
Hohhoijaa! Valtuusto kokoustaa joka kuukausi! Valtuutetut voi tuoda asian esille missä tahansa kokouksessa! Tuskin kaupungin talous yhdessä päivässä meni kuralle. Valtuuston puheenjohtajan valta ei todellakaan ole vaikuttanut kaupungin talouteen: Jokainen tietää mikä siihen on vaikuttanut, jatkuvat turhat valitukset ei ainakaan ole parantanut tilannetta, PÄINVASTOIN!
"pitää muistaa lähi-historia"
ei hän mikään kokoava voima ollut valtuustonpj.na toimiessaan.
milloin hän sitä valtaansa oikein käytti ? Nyrkin heiluttajaa haki kaupunginjohtajaksi-kin.
Selänteen mahdollisesta erosta päättää valtuusto. Ja harkitsee asiaa aivan varmasti.
Sinulle kun on tuo kaikki viisaus kertynyt miksi sinä räkytät mene ja pistä kaupungin asiat kuntoon? Helppo rannalta neuvoa kuinka soudetaan
enhän toki räkytä, arvostelen vain näkemääni. Lehdistä luettua ja läheltä seurattua.
Olen äänestänyt ja velvollisuuteni täyttänyt.joten on lupa myös odottaa jopa valtuustonpj.lta
rakentavaa ei repivää käytöstä...
PROO:n unelma Selänne-ero toteutuu.
Vaikkapa Attendo hoitaa jatkossa hommat...
Eläpä levitä väärää tietoa.
Enemmistö päättää, ei proo.
Hiljaista kuin huopatossutehtaalla suomi24lla kun proot istuu valtuuston kokousta seuraamassa heh heh...
eläpä ivaa. Enemmistö repi meidän veronmaksajien varoja pysyäkseen Selänteessä. Siis Paljonko? Ihan 10 miljoonaa euroa.
Että ärvistele vain omillesi, senkin ??? tyhmä kun olet... Lopeta tuo sairaalloinen touhusi ja rupea syyttelemään/kiittelemään omiasi..Viimeinkin tai sitten ei!!!
Jahas ,kokous on näköjään päättynyt kun hullut palasi suoleen huutamaan..
Ero tuli Selänteestä
Ainoa joka sitä epäili oli sinä sen lääkityksen kanssa tappelevan aatesisaresi lisäksi joka kohta palaa suoleen julistamaan ilosanomaa. Olitko paikalla seuraamassa?
En ollu.Puhelin on keksitty,jos et tiedä.Ihminen on erehtyväinen,minäkin.
Tiesinhän minä ettet sinä uskaltaudu peräkamaristasi ihmisten ilmoille eikä äitisikään antanut lupaa kunhan testasin kuinka pro proolle soitti jo kokoussalista. Se toinen pro joka ilmestyy kohta tänne huutamaan kilpaa kanssasi mutta..mikäs se noin vituttaa kun proolaisten inelma toteutui?
Ihminen on erehtyväinen sinä olet pro. Sekös se vituttaa kun kepujen piti ero selänteestä hommata kun proolaisista ei siihen ollut?
Keneksi sinä minua kuvittelet??Äitini on kuollut jo ajatsitten kerro "male..vaam"
Nyt on tapahtunut se, että ero Selänteestä on päätetty.
Ryhtykääpä, arvoisat, keitä nyt olette, haukuskelemaan valtuustoa. On jo aika jättää rauhaan pro Pyhäjärvi, joka näki tilanteen vuosikaudet sitten, mutta silloin ei se mennyt perille. Ihanaa Proo Pyhäjärvi on ollut oikeassa, mutta nyt on nähtävissä, että 8 vuoden jälkeen vasta keskustaenemmistö ymmärsi saman.
KIITOS PROO PYHÄJÄRVI ja KIITOS MYÖS TEILLE ÄÄNESTÄJÄT . OLIMME OIKEASSA, mutta NYT TILANNE ON VAARALLISEN VAIKEA.
HEH HEH HEH
Miten siinä niin pääsi käymään että heti tuli ero kun sinut pudotettiin valtuustosta?
Voi täti hyvä kun se olet SINÄ joka olet haukkunut valtuustoa useissa avauksissa montako viestiäsi haluat tähän linkitettävän joissa haukut alimpaan helvettiin valtuustoa jota nyt ylistät jeesuksen uutena tulemisena?
Sama idiotismi jatkuu. Prolaisten esitys erosta oli LAKIEN VASTAINEN porsaanreiän avautuessa vasta viime kuun puolella ero oli vasta mahdollinen täti hyvä. Mitä sinä äänestäjiä kiität keput eron teki ja sinä valtuustosta pudonnut äänestäjiä kiittelet jäikö iltalääkkeet ottamatta? Sinä tedraikkaan kanssa olette ainoat ihmiset jotka eivät uskoneet eroon vaikka se miksi se nyt tulee teille perusteltiin yksityiskohtaisesi ette uskoneet ja nyt otatte kunnia asiasta mistä teillä kummallakaan ole pienintäkään osuutta asiaan. Kiitä kepua jota päivittäin täällä haukut älä proota joka oli sivusta seuraava osapuoli. Mitä nopeammin sinä myönnät että kiitos kuuluu kepulle sitä nopeammin sinä voit aloittaa surutyön koska haapajärven ja selänteen jälkeen sinun suurin vihollinen on kepu ja se kepu sinulla lahjoitti ero esityksen pohjalta jonka teki kepu.
odota hetki kohta kirjoittaa avauksen missä kiittää proota erosta heh heh
Proo, hukkakaura ja kaivoksen loppuminen ovat pahinta mitä Pyhäjärvelä on kohdannut.
Olisko tuolle eropäätökselle sekin syy että nyt se on laillisesti mahdollista!
Jep, se tuli mahdolliseksi viime kuussa kun Sipilä kertoi sote-uudistuksen siirtymisestä vuodella koska sotemarkkinoiden avaaminen yksityisille kaatui perustuslakivaliokunnassa mitä ilman kokoomus ei anna kepuille maakuntia. Vuodella siirtyi minkä aikana kokoomus keksii vaihtoehtoisen tavan avata suomen sotemarkkinat kansainvälisille pörssipelureille minkä seurauksena puitelakiin ilmestyi porsaanreikä mihin iskettiin välittömästi ja hirveällä kiireellä. Viime kuussa ero tuli mahdolliseksi ja nyt ollaan jo erottu ja huomenna ollaan taas valtakunnan ykkösuutinen ja sitten tehdään pyhäjärviset ja aloitetaan käräjöinnit kun valtioneuvosto pyyhkii perseensä eropäätöksellä.
Taas yksi kepukunta joka erosi kepujen kuntayhtymästä vaikeuttaen siten kepujen maakuntamallin täytäntöönpanoa ja asialla siis keput. Sitä se teettää kun paikallinen kepuvetoinen hyvävelijärjestö on vaarassa kaatua liitoksien mukana.
Ulkoistamisen onnesta ja autuudesta tuoreimpana esimerkkinä siikalatva.
Sote, taloushallinto ulkoistettu, kilpailutettu sähköenergia ja ruokapalvelut lopputuloksella missä edessä on yt-neuvottelut koska ulkoistamiset eikä kilpailutukset ole tuottaneet tavoiteltuja säästöjä.
En pahalla, mutta minun mielestä olisi pitänyt tuoda esille se ensin, mitä on suunnitteilla eron jälkeen, onko pörssi yhtiöitten kanssa jo neuvoteltu jatkosta ? vai mistä lienee kysymys. Uskoisin, ettei hoitajia ole vara vähentää tai muita palvelujakaan, kun Pyhäjärvellä on erittäin heikot palvelut jo nyt , on turhia kaiken maailman kotiuttamistiimejä, mitä varmaan Pyhäjärviset on niitä vaatinut, vai miksi noita toimia on perustettu ? Varmaan Haapajärviset on vastoin Pyhäjärvisten kantaa niitä perustaneet.
Silloin kun Pro Pyhäjärvi oli junailemassa näitä Selänne eroja ei tehty minkäänlaisia selvityksiä jatkosta eikä tainnut esittelyssä olla minkäänlaisia perustelujakaan erolle! Lisäksi erohankkeet tuotiin pöytään aivan viime tipassa joulun aikaan!
Nyt varmaan eletään tätä aikaa, ei mitään perusteluja ole, muuta kun hoitopalvelut maksaa liikaa. siksi olisin kiinnostunut tietämään miten Pyhäjärviset päättäjät ovat miljoonien vähennykset aikoneet saada aikaan sote/ terveyspalveluissa ? ilman palvelujen heikennyksiä, hoidetaanko palvelut omina vai onko tarkoitus kilpailuttaa niitä yksityisillä pörssiyhtiöillä ? jos luin oikein valtuuston puheita niin vasemmisto ja pienpuolueet ei hyväksy henkilöstön etujen heikennyksiä, se riittää
Sotepalvelut tullaan kilpailuttamaan, tietysti! Selänne voi olla mukana tarjoamassa palvelujaan, jos kiinnostaa! Varmaa on että tällä tullaan säästämään Sotekuluissa jatkossa!!!
Sitten sen perinteisen kysymyksen vuoro mihin et koskaan ole kyennyt vastaamaan lähinnä siitä syystä että tietotasosi on tyypillinen PRO eli täysin pihalla aivan kaikesta. Tyhjät tynnyrit kolisee..
Kerro YKSI kunta tai kaupunki joka olisi ulkoistamalla saavuttanut säästöjä YKSI?
Kun PRO olet edelliseen kysymykseen jättänyt vastaamatta jätä vastaamatta jatkokysymyksiin kuinka kuntayhtymä osallistuu kilpailutukseen johon se ei voi lähteä osallistumaan ja kuinka se tarjoaa "könttäsumman" palveluista joiden määrät määrittelee palveluiden käyttöaste?
Kilpailuttaminen ei tarkoita pelkästään tarjouspyyntöjä palveluja tarjoavilta yrityksiltä, vaan muidenkin vaihtoehtojen vertailua! Siinä voi Selänne olla mukana!
Ja en ole Proolainen missään nimessä, hyi Helevetti!
Olen kyllä sitä mieltä, ettei sote ja terveyspalveluja tulla kilpailuttamaan, joko ollaan kuntayhtymässä tai hoidetaan ne palvelut itse, näin valtuuston enemmistön päätös nähdäkseni oli, jos näin ei toimita niin sitten puheenjohtaja vaihdokset edessä, proolla ei mitään tekemistä asiaan.
kilpailuttaminen ei sisällä yhtään mitään muuta kuin tarjouspyyntöjä kaikki muut vaihtoehdot ovat jo siinä vaiheessa poissuljettuja muuten ihan jees.
Heh, suljit pois juuri sen vaihtoehdon eli kilpailuttamisen joka on se toinen asia mikä päätettiin ennen kuin hallituksen esityslistalle tuli esitys kuntayhtymästä eroon muuten ihan jees.
kun suksi ei luista.
Duoda duoda.
Valitettavasti se taannoinen eroesitys oli keskustan johdolla tehty? Ja sitten heti perään uusikeskustan ryhmän johdolla pidettiin toinen kokous jossa ei erottukaan. Sen jälkeen on upotettu ppky:n pohjattomaan säkkiin enemmän veroeuroja kuin Pyhäjoessa on virrannut vettä?
Loppuviimeksi näissä ppky Selänteen tähtitieteelliseksi karanneissa kustannuksissa, joista ei tahdo tulla selvyyttä millään ilveellä, on kuitenkin taustalla kuntayhtymähallitus, jossa jäsenkunnista ovat toimineet kunkin kunnan parhaat mahdolliset asiantuntijat. Niin kuin pitääkin.
Tarkoitatko keskustan johdolla toimineina Aarne Liuskaa ja Raija Leppäharjua! Ja kuntayhtymähallituksen edustajana toiminutta Tyyne Tuikkaa? Ei liippaa kovin kaukaa "Kansanliikkeestä"!
Vuosina 2012-2017 meiltä oli parhaat mahdolliset asiantuntijat ppky Selänteen kuntayhtymähallituksessa hoitamassa homman kotiin. Sitä ei käy kiistäminen. Se oli kansan tahto.
Antaa poikien taistella keskenään. Nyt näyttää siltä, että omat keskenään toisilleen nokittavat:
"kun tuli hyväksyttyä ero Selänteestä". Sitä nyt selvitetään sinne ja tänne, Kaiken kukkuraksi kirjoitetaan joka mielipiteeseen sana PRO, joka on aivan syytön tähän kustannusten nousuun ja tähän eroon, minkä valtuusto nuiji.
Koettakaa nyt pysyä, jos vähänkin kykenette, ihan omissa liemissänne ja syytelkää toisianne, vasurit,demarit ja keskusta. Pro on aivan hampaaton, syytön ja ilman mielipidettä. Enemmistö päättää ja nyt kaikki yksimielisesti. Eikö kelpaa!!
syyttelyt pois proosta, mutta vasemmisto ja pienryhmät vaativat kaikissa tapauksissa, jotta henkilöstön nykyiset edut on turvattava vähintään viiden vuoden siirtymä ajaksi vaikka hommat hoidetaan omana työnä ja jos yksityiseen mentäisiin niin siinäkin tapauksessa irtisanomissuoja tulee olla 5 vuotta ja senkin jälkeen pohjana tulee olla kunta alan tes, tämä tulee olla pohjana,
Ei Irja Proota syytetä NYT mistään! Naureskellaan vaan kun itse syyttelevät nykyistä toimintaa, vaikka se on valovuosia paremmin hoidettu kuin silloin Proon vetämänä!
Höpö, höpö. Mikään yksityinen firma ei takaa viiden vuoden irtisanomissuojaa ja nykyiset edut huiskahtaa taivaan tuuliin.
Vai on se pro nyt ihan syytön eroon kun eron jälkeen kirjoitit avauksia kiitellen erosta proota? Proolaisten hampaattomuudesta samaa mieltä mutta että nyt ei ole enää edes mielipiteitä asiasta vaikka olet kirjoittanut valtavasti avauksia vaatien eroa selänteestä älä viitsi.
Se on syytön kaikkeen. Se vain on ja toisia syyttää ja käsköö.
Oli päätäs mikä tahansa niin Proo vastustaa ja valittaa?
Tekis mieli kysyä mikä on Pro jok valittelloo????? Onko se yhdistys, henkilö/hlöt? Kuka ossoo vastata? Vuosi kausia on kirjoiteltu. Vastatkoon ken tietää. Joka tapauksessa kansa on äänestänyt. Siellä on kaiken tajunnan mukaan siellä on hyvät ja yhteistyökykyiset päättäjät.
Lisäksi on proolaiset.
Ei varmaan ole harkittu teko, kun niin yhtäkkiä sen tekivät. Ei laskelmia näköpiirissä. Ja miten käy tuon meidän uuden tk:n, jota sairaalaksi kutsutaan.
Poikaset ja tyttöset on nyt vaan juoksutettavina, vakavaa asiaa, mutta naurattaa jo etukäteen miten yrittävät selitellä töppöilyjään, ei muuta kun perse edellä puuhun
Prooloiset eivät pääse perse edellä puuhun niin isoja akkojen takamukset ovat.
Ei niin, vaan muu porukka yrittää kiivetä