Sipilän toimet purevat!

KempeleenUkki

72% työllisyysaste saavutettu etuajassa, punikit toljottavat suu auki, mitä ihmettä? Kyllämeillä on upea pm. Näin on näreet???

7

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kukamaksaasulle

      Miksi kepuloinen tulit valehtelee?

    • Kepun tupailloissako tuollaista tietoa levitetään. Todellisuudessahan satunnais- ja kausivaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli heinäkuussa 69,3 % eli ollaan vielä kaukana 72 %:n tavoitteesta. Hallituksen sisälläkin vallitsee epäuskoinen tunnelma sen suhteen, kyetäänkö 72 %:n tavoite saavuttamaan. Ja hallituksen sisällä tunnustetaan, että tavoitteen saavuttaminen on enimmäkseen riippuvainen globaalista ja EU-alueen yleisestä talouskehityksestä enemmän kuin hallituksen toimista.

    • Sippilä on järjestänyt monelle hyvä-velikonsultille kurssitettavia.
      Kyllä lestadioilaiset osaa asiat junailla parhain päin, eikäedes maksa paljon.
      Kansan talous ja kansantalous ei kyllä prosenteilla kohene, jollei niitä työpaikkoja ja palkanmaksajia löydy muillekin kuin huuhaakonsulteille.

    • Keputrolli.valehtelee

      Miksi kepulisti valehtelee . . . AINA ja JATKUVASTI ?

      • Poliisikoira

        Se on puoliksi myötäsyntyistä ja puoliksi poliittisuskonnollisen hurskauden aikaansaamaa. Valehteluakin paremmin kepuleilta käy poliittisen vastuun väistely ja sen siirtäminen toisten niskoille. En todellakaan muista ainuttakaan kepulikirjoitusta, jossa jonkin huonoksi todetun poliittisen päätöksen kirjoittaja olisi ottanut kepun piikkiin.


      • typerykse
        Poliisikoira kirjoitti:

        Se on puoliksi myötäsyntyistä ja puoliksi poliittisuskonnollisen hurskauden aikaansaamaa. Valehteluakin paremmin kepuleilta käy poliittisen vastuun väistely ja sen siirtäminen toisten niskoille. En todellakaan muista ainuttakaan kepulikirjoitusta, jossa jonkin huonoksi todetun poliittisen päätöksen kirjoittaja olisi ottanut kepun piikkiin.

        Keskustan kanssa samanmielisiä ystävä puolueita ovat, Kokoomus Vihreet Perussuomalaiset. Kristilliset ja Ruotsalaiset.
        Keskustaa jatkuvasti herjaavia vihollis puolueita ovat Sosialistit ja Vasemmistoliitto.
        Vain ystävä puolueiden kanssa muodostetaan hallituksia, ynm, yteistoimintaa.


    • Niikös

      Joko karenssit puree ja tilastot kaunistuu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      630
      2408
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      29
      1187
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1138
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      10
      1036
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      935
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      885
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      93
      795
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      29
      673
    Aihe