ABDL kiinnostuksen kohteena

Olen mies 40v enkä vielä vuosi sitten olisi osannut arvata, että käyttäisin tänä päivänä kotonani ollessani aikuisten vaippoja ja vielä nauttisin siitä!!! :D Onko aiheesta muita kiinnostuneita tai jopa alaan enemmän vihkiytyneitä? Netistä asiaa enemmän tutkittuani vaikuttaa siltä, että enemmistä abdl harrastajista on naisia vai onko tämä vain vääristynyttä tietoa jota googlaus tuottaa?
Ilmianna
Jaa

19 Vastausta



Meillä käyttää kumpikin kaiken aikaa.
Ilmianna
Jaa
"Netistä asiaa enemmän tutkittuani vaikuttaa siltä, että enemmistä abdl harrastajista on naisia vai onko tämä vain vääristynyttä tietoa jota googlaus tuottaa?"

Nyt meinasi mennä aamukahvit väärään kurkkuun, vaikka on iltapäivä. Lähes kaikki ABDL:t ovat miehiä. Toki esimerkiksi somessa näkyvimmin esillä ovat naiset, mutta ainoastaan siitä syystä että heillä on kymmeniätuhansia miespuolisia seuraajia. Nainen ABDL-yhteisössä on tilastokummajainen ja yksisarviseen verrattava harvinaisuus, ja siksi he ovatkin niin näkyvässä asemassa. Oikeastaan koko skene vetääkin puoleensa aika paljon sellaisia opportunistejakin, joilla ei ole minkään sortin kiinnostusta ABDL:ään, mutta joille kyllä pervojen rahat filmiklippien ja skypesessioiden vastineeksi kelpaavat mainiosti.

Muussa ageplayssa ja DDLG:ssä jakauma ei ole läheskään noin ruma, mutta vaipat tuntuvat olevan se vedenjakaja joka karkoittaa naiset näistä touhuista tehokkaasti.
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Vähän sama juttu. En olisi koskaan uskonut, että.vaippa tuntuu näin hyvältä. Päivällä on pants m ja yöllä vyövaippa. Huomenna saan flex ultimaa. En malta odottaa huomeniltaa
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Otaksuttavasti Sinua vituttaa raskaasti
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Täytyy viirata aika pahasti korvien välissä jos aikaihminen pitää vaippoja heheheee..paskooko ne vielä alleen
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Fetissi se tuo löylykauha pöllönsilmässäkin on :D
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
nohyihelvetti kirjoitti:
Täytyy viirata aika pahasti korvien välissä jos aikaihminen pitää vaippoja heheheee..paskooko ne vielä alleen
Täällähän sinäkin olet... ja vielä tuollaista puhut... hyi... en paskoisi alleni mutta lämmin pissavaippa on kiva :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Okei, eli google vääristää... no niin arvelinkin. Enivei, tykkään käyttää vaippaa mutta mitään kiinteämpää en sinne kyllä pinnistä mutta pissasta lämmin vaippa on kyllä ihanan tuntuinen. Parasta on, että tyttöystäväni halusi, että käyttäisin vaippoja. Hän taas tykkää hoitaa minua ja vaihtaa vaippaani.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Kyllä saa päivän naurut näistä..minun ukko pitäisi vaippoja niin passittaisin lanttumaakarille tai sais lähteä ulkoruokintaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
sairasta_on kirjoitti:
Kyllä saa päivän naurut näistä..minun ukko pitäisi vaippoja niin passittaisin lanttumaakarille tai sais lähteä ulkoruokintaan.
Hyvä tehdä päivän naurut :D Ole hyvä vaan :D Mikä on sairasta ja mikä ei. Joku päivä sinäkin lasket allesi eikä lapsesi käy sinua katsomassa... surullista... :D
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
sairasta_on kirjoitti:
Kyllä saa päivän naurut näistä..minun ukko pitäisi vaippoja niin passittaisin lanttumaakarille tai sais lähteä ulkoruokintaan.
Nussitaanko teillä edes?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Onko.kivaa kirjoitti:
Nussitaanko teillä edes?
No ei tietenkään...! Oletko hullu!!! :D Vaipat on vain yksi hauska lisä sen vanilijaseksin välissä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mikäs olisi tämän hauskempi ja kaikille harmiton pikku erikoisuus. En sanoisi fetissiksi, jas vaippaan ei lasketa. Se vain on kuin miellyttävä vaate, paksu, pehmeä ja lämmin. Sen tuhriminen viittaa fetismiin
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Itse pidän sitä miellyttävänä lisänä arki-normi-seksiin. Ja harmittomanapa hyvinkin. En itse tiedä kutsuisinko sitä omalla kohdallani fetissiksi tai eipä sillä edes ole merkitystä. Miellyttävää se kuitenkin on. Viime yönä tuli vaippaan parit pissat :) Käsittämätöntä mutta tykkään siitä.... :) Vuosi sitten olisin varmaan osallistunut itsekkin tuohon trollaamiseen mutta kun pitää mielensä avoimena ja on puoliso joka myös on avoin uusille kokeiluille niin ei ikinä tiedä mitä voi menettää eikä muuten edes tiedä mistä voi tykätä jos ei koskaan kokeile jotain uutta ja ylitä omia mukavuusalueensa rajoja. Sitomisleikit meille on jo entuudestaan tuttuja jo vuosien takaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Minulla vaipat aina housussa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
En käytä yöllä vaippaa, vaikka päivisin käytänkin. Yöllinen seisokki ja vaippa ei tunnu hyvältä yhdistelmältä. Sänky on toki suojattu kertakäyttösuojalla ja jos sattuu vahingossa lirahtamaan, ei haittaa. Vaimo käyttää yövaippaa kun ei viitsi käydä vessassa yöllä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Sijoittele mulkku jo valmiiksi pystyasentoon vaipan sisällä. Käytä riittävän isoa. On kuninkaallinen olo
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Itse 20v miehenä tykkään olla sekä hoidettavana ja hoitajana. Vaippoihin on kanssa ollut aina kiinnostust, ja käytänkin itse aika useasti vaippoja. Toivoisin löytäväni jonkun saman henkisen naisen näihin asioihin.
Ilmianna
Jaa
Vaippa housuissa lämmittää miellyttävästi
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

ABDL kiinnostuksen kohteena

Olen mies 40v enkä vielä vuosi sitten olisi osannut arvata, että käyttäisin tänä päivänä kotonani ollessani aikuisten vaippoja ja vielä nauttisin siitä!!! :D Onko aiheesta muita kiinnostuneita tai jopa alaan enemmän vihkiytyneitä? Netistä asiaa enemmän tutkittuani vaikuttaa siltä, että enemmistä abdl harrastajista on naisia vai onko tämä vain vääristynyttä tietoa jota googlaus tuottaa?

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta