Niinistö hoiteli Trampin taitavasti.

VäinöLaitakari

5

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bror-Erik1974odin

      Niinpä juur, Niinistö seurasi kuin huutolaispoika kollegansa mellastamista ja kaikki tämä mekkala tallentui mediahistoriaan.-Eivät ajattelevat suomalaiset sentään niin pässejä ja lam-
      paita ole etteivät tajunneet tilanteen noloa luonnetta ja jälkiselitysten heikkoutta! Ei todel-
      lakaan ollut Sauli Niinistön tähtihetkiä tuo Usan reissu.

      • Omat ajatuksesi näyttävät olevan sekaisin vähätellessäsi menestyksellistä vierailua.
        Kumpikin presidentti nosti yhden kotimaan kulutukseen tarkoitetun mainoshöpinän esiin.
        Trump kosi kansalaisiaan hävittäjä-heitollaan tärkeintä - siis työllisyyden edistämistä
        Niinistö kosiskeli kai EU:ta ja kotimaan vihertonttuja musta hiili -heitollaan
        Kumpikaan kuunteli kumppaniaan, eikä ryhtynyt vastaansönkkäämään toimittajien iloksi.

        Olisipa meillä ollut 30-luvulla yhteyksiä tärkeisiin suuntiin pitäviä presidenttejä Relanderin, Svinhufvudin ja Kallion sijaan.
        Olisi silloinkin tarvittu kanttia ja taitoa käydä jännitystä vähentämässä vaikka karhunpesissä (Stalin, Hitler).

        Taisit muuten nähdä yöllä haaveunen, että entinen taistolainen Torvalds olisi presidentti, ja olisi onnistunut saamaan kutsun muualta kuin Venezuelasta ja Kuubasta.


    • Per-kel

      Ei kait se Sauli oo kaikista terävin veitsi laatikossa?

    • kiitettävä10
      • teroitamme

        Miksi kokoomuslaiset sanovat, että Sauli ei ole se terävin kynä?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      96
      1260
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      37
      1255
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      286
      1105
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      107
      1025
    5. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      982
    6. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      18
      946
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      13
      918
    8. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      51
      900
    9. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      16
      801
    10. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      162
      798
    Aihe