Onnistunut kotoutus vain ma-tujen ehdoilla?

Kotouttaminen on pääosin epäonnistunut jokaisessa maassa (Ranska, Belgia, Alankomaat, Ruotsi, jne.) johon on tullut suuremmissa määrin siirtolaisia Afrikasta ja Lähi-idästä. Tästä on niin paljon tutkittua tietoa ja tilastoja ettei sitä pysty kukaan edes kiistämään.

Yhteiskuntamme ei ole meitä varten, vaan me veronmaksajat yhteiskuntaa ja ter-roristeja, ma-tuja varten.
299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kotouttaminen ei tulekaan onnistumaan, ellei taloudessa olevat rakenteet ole sillä tolalla, että siihen on ylipäätään olemassa tarpeeksi resursseja, ja jos heitä ei saada työllistettyä. Jo yksistään nämä tekijät, niin se riittää saamaan heidät syrjäytymään. Asenteillakin on kyllä väliä.

Itse olen kuitenkin vähän epäileväinen, tulevatko kotouttamistoimet onnistumaan.
Syrjäytyminen, piiloon meneminen viranomaistaholta ja radikalisoituminen alkavat hyvin pienistä asioista tai tilanteista.

Jos ja kun tilanne Lähi-Idässä alkaa toivottavasti pian parantua, niin kaikkien, heidänkin kannalta, on joka tapauksessa kaikkein paras ratkaisu, että maahanmuuttajat palaavat takaisin kotimaihinsa, sikäli kuin se on vain mahdollista. Oma koti ja synnyinmaa on aina se rakkain ja tutuin. Lisäksi heitähän tarvitaan oman maansa jälleenrakentamiseen. Sielläkin riittää työtä ja ihan tarpeeksi.

Huom. en ole rasisti, sen enempää, kuin suvakkikaan. Ajattelen enemmän näitä asioita siltä pohjalta, mikä olisi paras ja kaikkien kannalta paras ratkaisu.

Äänestä

Suomessa Euroopan runsaimmat taloudelliset ja sosiaaliset edut maahantulleille.
Myös suomalaiset naiset houkuttelevat nuoria arabitaustaisia miehiä.
Suomi ja ruotsinaiset ovat hyvänä lisänä arabisomessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomiedelläkävijänä kirjoitti:

Kotouttaminen on pääosin epäonnistunut jokaisessa maassa (Ranska, Belgia, Alankomaat, Ruotsi, jne.) johon on tullut suuremmissa määrin siirtolaisia Afrikasta ja Lähi-idästä. Tästä on niin paljon tutkittua tietoa ja tilastoja ettei sitä pysty kukaan edes kiistämään.

Yhteiskuntamme ei ole meitä varten, vaan me veronmaksajat yhteiskuntaa ja ter-roristeja, ma-tuja varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu