Jatkuukohan Mäenpää vaikerrus Yotubessa huomenna Soinista ja kummipojasta sekä muista elämän varrella Olavia loukanneista vähälahjaisista ihmisistä.
Viime maanantaina vanha Olli kyynelehti tietokoneen ääressä seuratessa Turun kaupunginvaltuuston istuntoa, joka oli ilman takarivin Olavia.
Kokouksessa valittiin uudet lautamiehetkin, Olavi ei enää päässyt ehdottamaan itseään lautamieheksi
Olavi Mäenpään surutyo
keihäsleppä
4
206
Vastaukset
- Kylmämies
Olavi Mäenpää vastasi naamasivullaan, huomenna Pitkä marssi jatkuu klo 21,00, ellei kummipoika sabotoi sitä jollakin tapaa.
Monesta heikkolahjaisesta ihmisestä on kerrottavaa. - Nyk.Persu
Erittäin lahjakas puhuja, karismaattinen esiintyjä, lojaali vakaumukselleen mutta helekatin huono joukkuepelaaja. Siinä syy ettei istu Arkadianmäellä.
- keihäsleppä
Persu osui naulankantaan Mäenpään joukkuepelaajakyvyistä.
25 vuotta oli mies valtuustossa, eikä pienintäkään asiaa saanut aikaan - ValkoSini
Olihan mölinää sentään Mäenpään aikaan.
Tavio ei siihen pysty, mutta koulutettuna mieheen saa jotain aikaankin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1029629Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki764957Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.554702Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92431Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.02130Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1051652- 451458
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota571391Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.511387Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441306