1970-luvun "mukavat" muistot

M_Uistelija

70-luvun nuori

6.2.2006 8:35
Olin 70-luvun loppupuolella n.18-vuotias nuori. Muistan hoitokokouket tasan tarkkaan, kotonakin oli muutama. Ihan hirveästi silloin pelotti,sanottiin, että srk:n miehet Oulusta tulee. Kotona oli todellista ongelmaa, tiesin, että ei ollut uskovaiselle sopivaa esim. isäni ajatusmaailma. Kylälläni eräs uskovainen nuori alkoi sanoa, että tällä kylällä ei ole oikein asiat. Siitä se mylläkkä sitten alkoi.Hoitokokouksissa etsittiin vääriä henkiä ja se oli kummallista, että väärää henkeä olisi pitänyt ola kaikissa, jotta kokous olisi päättynyt onnellisesti. Etsimällä etsittiin, kehoitettiin ihmisiä nimeltä pitämään puheenvuoroja, jotta srk:n miehet olisivat voineet haistaa väärää henkeä. Itse voin sanoa,että minulta meni uskomisen vapaus. Tuli arkuus ja epäluulo kaikkeen ja esim liiankin jyrkkä aita epäuskoisiin. Lähimmäisiä epäuskoiset meille on ja heihin suhtautuminen tulisi olla avoimempaa.Jossain mielessä jäi päälle tekojen kautta uskominen. Kaiken kaikkiaan 70-luvusta jäi ikävä maku. Omat nuoret ovat paljon avoimempia ja suhtautuvat asioihin ihan eri luontevasti.

10

1113

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jahoitomiesnauroi

      Hulluja hoitomiehiä. tulla perheen sisälle vittuilemaan.
      Samalla vietin ajatusmaailmaa hoitokokouksien suuntaan, pedofiilitietoisuudesta, joita oli jo huhuiltu. Saatiin ihmiset pelon valtaan kososlaisista hengestä ja muista kaiken maailman hengistä.
      -
      Sitä se kunnon hoitokokous, mielenterveyttä järkytettiin kaikkialla, kyttäiltini ja paljastettii, ilmiannettiin sunnuntaimarjastaja itkemään seurakunnan enteen yhdestö kilosta mustikoita. Hyi siat.

      • näinhänsemenee

        Kyllähän se niin on että JUmala lähetti Poikansa maailmaan, ettei yksiköään mustikkakilo tulisi pyhänä poimituksi!


      • Löytyykö siihen paikka Raamatusta.


    • Karu_totuus

      Vl-hoitokokoukset = mielenvikaisten hoitomiesten riehumista.

    • kyllänähdään

      Mutta johtoporukka se vaan jaksaa pitää päätään puskassa tulpat korvissa.

      siinä sitä on mailman oikeinta oppia esillä.

      luuletteko ettei taivas näe ja tiedä häh!

    • Xsrkvl

      Kerran läksin kerhosta enkä enää koskaan palaa.

      • ex_minäkin

        Sama täällä, minäkin sain lähtemisen armon, en voi hyväksyä sitä, ettei 70 -luvun hoitokokouksia selvitetä.


    • Jouko

      Minulla samanlaiset kokemukset kuin aloittajallakin on:
      "Etsimällä etsittiin, kehoitettiin ihmisiä nimeltä pitämään puheenvuoroja, jotta srk:n miehet olisivat voineet haistaa väärää henkeä. Itse voin sanoa,että minulta meni uskomisen vapaus. Tuli arkuus ja epäluulo kaikkeen ja esim liiankin jyrkkä aita epäuskoisiin. Lähimmäisiä epäuskoiset meille on ja heihin suhtautuminen tulisi olla avoimempaa.Jossain mielessä jäi päälle tekojen kautta uskominen. Kaiken kaikkiaan 70-luvusta jäi ikävä maku. "

      Olen Oulusta, siellä tein parannuksen kososlaisuudesta seurakunnan edessä, Reinikaisen alustus kuvaa sitä:
      "Erityisesti suurten rauhanyhdistyksien hoitokokouksissa alkoi pääosa etenkin nuorista tehdä julkirippiä (esimerkiksi Oulu) ja parannusta kososlaisuudesta. Syntyi myös kuva, että tekemällä parannuksen kososlaisuudesta, vasta silloin parannus on oikea."
      https://hulluinhuonelainen.wordpress.com/2018/04/08/onko-1970-luvun-asiat-kasitelty/

      Kuvaan sitä niin, että minä herkkänä nuorukaisena menetin uskomisen vapauden ja uskomisesta tuli tekojen tie.

      • Puolivälinkangas

        Oulussa pidettiin hoitokokous myös lapsille. Ystäväni kertoi, että he joutuivat hoitokokoukseen ala-asteella, kun olivat osallistuneet aerobic -jumppaan liikuntatunnilla. Yksi tytöistä ei ollut osannut pyytää sitä anteeksi, niin hän joutui vielä yksityispuhutteluun. Yksi hoitomies oli ollut Oiva Savela.


    • sellainenlauma

      Mutta odottakaas vain kunhan suviseurat taas kerran alkaa, sinne kinnaa jokainen lestalainen vaununsa ja kakrulaumansa kuten aina.

      Mikään ei muutu siinä laumassa, koskaan ei parannusta tehdä siitä mistä pitäisi, mitään ei tunnusteta eikä suuntaa julkikorjata.

      ja johtajat pysyy hiljaa kermaviroissaan johon on koko elämä hinguttu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      105
      1699
    2. 72
      1284
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      90
      1252
    4. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      280
      1043
    5. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      47
      971
    6. 95
      939
    7. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      83
      835
    8. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      50
      802
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      763
    10. 48
      755
    Aihe