Vessa tulee !

Ei tullut biotehdasta, eikä näy liikuntahallia. Mutta vessa tulee kaupunginniemeen. Näin on. Nyt päästään istummaan.
27563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kaupunginniemessä on ollut vessa jo iät ajat. Ei tarvitse uutta rakentaa. Vessasta on ollut suora videoyhteys tekniseen virastoon, joten se on aikaansa edellä.

2Äänestä

Karjalaisessa vessasta kirjoitettiin. Jotenkin jäi vaikutelma että lehti taisi pitää tulevaa vessaa Lieksan ensimmäisenä.

Äänestä
  • Sataman vessasta kirjoiteltiin aikoinaan lehdissäkin juuri tuon valvontakameran takia. Sillä pyrittiin estämään ilkivalta vessarakennuksessa. Kamera ei ollut kuitenkaan pyttytilassa vaan eteisessä. Kaupunki päätti kuitenkin estää vessan käytön yöaikaan. Tuskin sitä talvellakaan kukaan tarvitsee. En tiedä, onko kamera vielä paikallaan.

    3Äänestä

  • Ei ole Lieksan ensimmäinen. Meille tehtiin vessa jo vuosi sitten. Muut täkäläiset käyvät vielä puskassa tarpeellaan.

    1Äänestä

  • vessatarkkailija kirjoitti:

    Sataman vessasta kirjoiteltiin aikoinaan lehdissäkin juuri tuon valvontakameran takia. Sillä pyrittiin estämään ilkivalta vessarakennuksessa. Kamera ei ollut kuitenkaan pyttytilassa vaan eteisessä. Kaupunki päätti kuitenkin estää vessan käytön yöaikaan. Tuskin sitä talvellakaan kukaan tarvitsee. En tiedä, onko kamera vielä paikallaan.

    Satamassa on wctilat olleet pitkään kysymys on nyt kuitenkin siitä että myös talvenaikaan moottorikelkkailijat voidat myös käyttää tiloja koska satamaan tulee polttoaineiden jakelupiste. kameraa ei voida lain mukaan asentaa wc tiloihin ja aikanaan siinä oli tehty virhe ja kamera poistettiin wc tiloista

    Äänestä

  • Eiköhön ne kelkkailijat ABC:llä tankkaile ja kahvittele. Satamassa on jo vessa. Kesällä sitä todennäköisesti voisivat käyttää kalastajat. Matkaveneissä on vessa. Vessan aukioloaika olisi sidottu kiskan aukioloaikaan josta saisi poletteja lukkoon.

    Äänestä

Miten on mahdollista että siellä kaupunginniemessä on vessa? Eikö sitä ole saatu vielä rikotuksi, tai edes töherretyksi maalilla? Nyt äkkiä nuoriso tekemään rästiin jääneet tihutyöt, muuten olette erilaisia nuoria!

Äänestä

Onhan se vessakin eräänlainen biotehdas.
Siellä näköjään noustaan tyvestä latvaan, ja aloitetaan perusteista ;-))

2Äänestä

Ei taida tulla. Voipi tulla vielä pytyntoimittajalla teknisiä ongelmia kuten polttoainejakelu puolellakin selitettiin tapahtuneen. Joulu lähestyy ja virastossa on kiireitä.

Äänestä

Paskapylväänvartijat

Äänestä

Eikö löydy kepu riikosella ja kumppaneilla tärkeämpää parannusehdotusta lieksalaisten hyväksi? Jo siellä valtuustossa on niin kauan istuttu että pitäisi olla homma hanskassa jos kuntalaisten etua olette yleensä ajaneet??

1Äänestä
  • Missäs se on Lieksan keskusta-alueen yleinen vessa, vai pitääkö satamaan saakka kävellä?
    Parin kauppaliikkeen vessat ovat kaupan asiakkaita varten. Taitaa kaupungilta kuitenkin löytyä sopivasti pusikoita tarpeita varten.

    1Äänestä

  • Sinnepä sitä pittää satamaan kävellä. Talvellakin satamassa elinvoima ihan öhisee. Keskusta ihan hiljaisena. Siella ketään näy. Muista käyttää väljiä lahkeita jos sattuu murikka irtoamaan satamaan marssiessa.

    Äänestä

  • Kepulaiset eivät näe Lieksan todellisia ongelmakohtia. Säälittävää että sataman vessa on huoli, kertonee jotain kepulaisista itsestään.

    Äänestä

Sanomalehti Karjalaisen uutiset hyvin harvoin pitävät paikkaansa. Vain kuolinilmoitusten tekstit ovat osimoilleen oikeat, mutta niitä eivät Karjalaisen toimittajat kirjoitakaan. Ei Kaupunginniemeen tuleva vessa ole suinkaan Lieksan ensimmäinen. Lieksaan sisävessoja rakennettiin jo 40-luvulla rintamamiestaloihin ja tuotteet johdettiin erillisiin paskakaivoihin. Paskakaivojen tyhjennykset hoiti Aarne PaskaTolvanen.

1Äänestä
  • Viemäriverkosto tuli Lieksan kauppalan keskustaan 50-luvun alusta alkaen. Jätteet laskettiin sellaisenaan suoraan Lieksan jokeen. Sitten ihmeteltiin runsasta lavantautipotilaiden määrää.

    1Äänestä

Hyvä kun vessa tulee. Pääsee talvellakin Kasakasta hiihtäen paskalle satamaan.

Äänestä
  • Hiihteletkö perinteisellä vai v-tyylillä? Hätäpaskan ollessa kyseessä kannattaa harkita v-tyyliä.

    Äänestä

Hienoa, että Lieksakin sai ensimmäisen vessansa. Käyttöohjeet kannattaa laittaa esille.

Äänestä

Paljonkohan tulee maksamaan ?. Mietitäänpä. Katu- ja vesipuolen 4 mestaria ja di alkavat hahmotella hanketta. Asiaa tutkitaan myös maankäytössä, rakennusvalvonnassa sekä ympäristötoimessa arkkitehdin, insinöörien ja teknikon toimesta. Vessaa selvitetään myös talopuolella. Sen kaksi insinööriä toteavat kuitenkin ettei asia kuulu heille koska ovat vuodenvaihteessa yhtiöllä töissä,
Kevät 2018 kukkii ja tuoksuu kauniisti. Tehdään kauhustuttava havainto että kesälomakausi lähestyy.
Kaupunginjohto lähettää ukaasin että vessa pitää tulla ja heti. Hanke annetaan konsulteille.
Kesälomien jälkeen valmistellaan syksy tarjousasiakirjoja kilpailutukseen. Vuoden 2019 pitäisi alkaa vihdoin rakentaminen.
Arvio palkkauskuluista ja konsulttipalkkioista veronmaksajalle n. 20000-25000 euroa.

Äänestä
  • Kahtoojan kirjoittamaan lisäisin vielä että monet noista virkailijoista kirjoittavat lausuntoja toisilleen ja luottamuselimille. Ainakin hyvinvointilautakunta ja hallitus käsittelevät asiaa.
    Mutta. Kaikki kuitenkin muuttuu rakentamiskeväänä 2019 kun paikallinen yrittäjä tekee tarjouksen bajamajasta sataman vessaksi jatkuvalla ylläpidolla. Bajavessan erikoisuutena on sen helppokäyttöisyys- ei tarvitse perehtyä käyttöohjeisiin. Lisäksi vessassa soi jatkuvasti Sibeliuksen Lemminkäissarjan Tuonelan Joutsen. Bajavessa on myös lämmintila ja lisäksi sen istuin on lämmitettävä.
    Yrittäjän yllättävä tarjous aiheuttaa kiivasta keskustelua. Tarjousta päätetään alkaa tarkastelemaan tosissaan kesälomien jälkeen. Siis heti syksyllä 2019.

    Äänestä

  • Sen verran noissa kunnan töissä sählääjiä että ei tarvihe ihmetellä jos kunnissa aina rahasta pula.
    Yritys menisi alkutaipaleella konkurssiin.

    Äänestä

Mulla on HÄTÄ joko vessa on valmis muuten menee housuun?

Äänestä
  • Osta isommat housut niihin on sovittava vielä monta satsia. Ei vessa ole vielä näköpiirissä koska tulee.

    Äänestä

Joillakin ajatus lentää....... Kun näitä viestejä lukee.

Äänestä

Onhan tuo huussi jonniimoinen piotuotetehas. Jotta ei kun kaikki paskallen sinne.

Äänestä

Ja vessa tulossa kaupunginhallitukseen maanantaina 8.4. Esityslistalla ei näy ollenkaan vaihtoehtoa missä vessatoiminnoista huolehtisi yrittäjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viäntäjä kirjoitti:

Ei tullut biotehdasta, eikä näy liikuntahallia. Mutta vessa tulee kaupunginniemeen. Näin on. Nyt päästään istummaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu