Ylläpitohevonen

Moi. Ajattelin tulla kysymään täältäkin, vaikka tottakai selvitämme tilanteen muidenkin mielipiteiden ja järjen avulla. Eli siis olen vasta 14 vuotias nuori tyttö jonka vanhemmat kyllä pitävät hevosista mutta eivät itse ratsasta. Muuten osaavat käsitellä ihan hyvin. Minulla ratsastuskokemusta on reilut 5vuotta, ja kokemusta kahdesta vuokrahepasta. Toista vuokrasin vain noin puoli vuotta, mutta toisen kanssa ollaan puuhasteltu jo lähemmäs puolitoista vuotta. Tämän kyseisen ponin omistaja joutuu aika piakkoin myymään tai vähintään antamaan ponin ylläpitoon, ja kysymys kuuluukin että mitä mieltä olette? Voisinko ottaa ponin ylläpitoon? Olen nuori, mutta toisaalta poni on jo entuudestaan todella tuttu, ja omistaja ei missään tapauksessa jättäisi minua ja perhettäni kokonaan yksin ponin kanssa, varmaan maksettaisiin laskut puoliksi yms. En siis näe asiassa oikeastaan ongelmia, mutta entä te?
287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En minäkään näe siinä mitään estettä mutta yleensä ylläpito tarkoittaa että ylläpitäjä maksaa KAIKKI hevosen menot, aivan kuin omastaan maksaisi. Eli tallimaksut, kengitykset, eläinlääkärin maksut kuten rokotukset, raspaukset jne. Jos varusteista jotain menee rikki niin maksat sen. Onko sinulla varaa siihen?
Tietysti jos omistaja suostuu maksamaan puolet niin aina parempi sinulle.
Toivotan onnea, uskon että pärjäät.

Äänestä

Samaa sanon kuin Kasiro. Yleesnä tosiaan ylläpidossa ylläpitäjä maksaa kaikki kulut. Toki kaikki on ihan sopimuksesta kiinni, mutta näin siis yleensä.
Jos omistaja muuttaa muualle, mitä hän hyötyisi siitä että maksaisi puolet ponin kuluista?

Eikä se kulujen maksaminen silti sinua auta ponin kanssa muuten kuin rahallisesti. Eli edelleen olet aika yksin ponin kanssa. Ei se tietysti välttämättä ole ongelma, jos esimerkiksi pidät ponin samalla tallilla kuin se nyt on ja siellä on ponin tuntevia aikuisia jotka osaavat katsoa teidän perään. Ja jos vanhempasi on kiinnostuneita hevosista ja valmiit opettelemaan hevosen pitoa, niin aina parempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


00998877 kirjoitti:

Moi. Ajattelin tulla kysymään täältäkin, vaikka tottakai selvitämme tilanteen muidenkin mielipiteiden ja järjen avulla. Eli siis olen vasta 14 vuotias nuori tyttö jonka vanhemmat kyllä pitävät hevosista mutta eivät itse ratsasta. Muuten osaavat käsitellä ihan hyvin. Minulla ratsastuskokemusta on reilut 5vuotta, ja kokemusta kahdesta vuokrahepasta. Toista vuokrasin vain noin puoli vuotta, mutta toisen kanssa ollaan puuhasteltu jo lähemmäs puolitoista vuotta. Tämän kyseisen ponin omistaja joutuu aika piakkoin myymään tai vähintään antamaan ponin ylläpitoon, ja kysymys kuuluukin että mitä mieltä olette? Voisinko ottaa ponin ylläpitoon? Olen nuori, mutta toisaalta poni on jo entuudestaan todella tuttu, ja omistaja ei missään tapauksessa jättäisi minua ja perhettäni kokonaan yksin ponin kanssa, varmaan maksettaisiin laskut puoliksi yms. En siis näe asiassa oikeastaan ongelmia, mutta entä te?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu