Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Apostolin tekojen todella paha ristiriita!

KokoRaamattuRomuttui

Oliko siis niin että:

1. Määrittelemättömänä ajankohtana taivaalta leimahti valo, joka kaatoi vain Paavalin maahan. Paavali näki hahmon jota muut eivät nähneet ja Paavali kuuli äänen jonka muutkin kuulivat. Heti tämän jälkeen Paavali meni Damaskokseen Ananias -nimisen miehen luo. (Apt. 9:3-19)

2. Puolenpäivän aikaan taivaalta leimahti kirkas valo, joka kaatoi vain paavalin maahan. Paavali kuuli äänen jota muut eivät kuulleet ja näki hahmon jonka muutkin näkivät. Heti tämän jälkeen Ananias -niminen mies tuli Damaskoksesta paavalin luo. (Apt. 22:6-16)

3. Puolenpäivän aikaan taivaalta leimahti aurinkokin kirkkaampi valo, joka kaatoi koko seurueen maahan. Paavali näki hahmon jonka muutkin näkivät ja kuuli äänen jonka muutkin kuulivat. Heti tämän jälkeen Paavali palasi Jerusalemiin, meni temppeliin ja ajautui hurmokseen. (Apt. 26:9-23)

Luulen että ristinusko kaatu nyt ja tässä tähän.

16

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raamattuonsatua

      Olipa kerran sen pituinen se.

    • Tietysti kaikki kolme voivat olla yhtaikaa totta, onhan kristinuskon mukaan 1 1 1=1.

    • kauheeta.kattoo

      Apostolien teot? Paavali se vaan kaatuilee ja kaatuilee, eikä yksikään apostoli mene auttamaan ylös. Eiväthän he tee mitään. Turhaan väittävät tehneensä jotain. Surkeita vetelyksiä!!!

    • teitä.voi

      Tuota se tekee, kun et tunne kirjoituksia, etkä Jumalan voimaa. Eksyt.!!

      Voi teitä. :(

      • teitä.voi

        Tiet eksyttävät siis kristityt ja Jumalalla ei ole voimaa heitä auttaa. Jeesusta kutsutaan tieksi, mutta mihin se vie :( Ainakin rekkoja sen ylitse ajaa jatkuvassa ja joissa on uskovaiset kuskit.. muttei tulleja tai es, teitä.


    • eiromuttunut

      Vastataanpa tännekin, kun vastasin kreationismi-palstallekin. Tuo 9.luku on ulkopuolisen kertoma, 22.luku Paavalin itsensä kertoma. Tämmöisellä virheellä ei ole mitään merkitystä Raamatun hengellisen sanoman kanssa. Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja ja siellä voi olla joitakin virheitä. Esim. eräässä dokumentissa sanottiin, että vanhemmissa kirjoituksissa Goljatin koko oli 2 metriä, mutta se muuttui matkan varrella 3 metriin kopiointivirheen seurauksena. Päinvastoin tämmöinen todistaa Raamatun kirjoittajien rehellisyydestä, jos apostolien tekojen kirjoittaja olisi valehdellut, tottakai hän olisi pitänyt huolen, ettei tämmöisiä virheitä tule. Joka tapauksessa asia ei muutu, muut eivät kokeneet samaa, mitä Paavali ja sitä molemmat kohdat haluaa kertoa. Samoin Daavid tappoi huomattavan suuren sotilaan, mitä vastaan hänellä ei inhimillisesti katsoen pitänyt olla mahdollisuuksia. Jos haluatte löytää virheitä ja ristiriitoja Raamatussa niiden pitäisi olla semmoisia, joilla on merkitystä kristinuskon hengellisen opin kanssa, ei mitään kirjoitusvirheitä.

      22.luku

      6 Niin tapahtui, kun minä matkalla ollessani lähestyin Damaskoa, että keskipäivän aikaan yhtäkkiä taivaasta leimahti suuri valo minun ympärilläni;
      7 ja minä kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan minulle: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?'
      8 Niin minä vastasin: 'Kuka olet, herra?' Ja hän sanoi minulle: 'Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat.'
      9 Ja minun seuralaiseni näkivät kyllä valon, mutta eivät kuulleet sen ääntä, joka minulle puhui.
      10 Ja minä sanoin: 'Herra, mitä minun pitää tekemän?' Herra sanoi minulle: 'Nouse ja mene Damaskoon, niin siellä sinulle sanotaan kaikki, mikä sinulle on tehtäväksi asetettu.'

      9.luku

      3 Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä;
      4 ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
      5 Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
      6 Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän."
      7 Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet.

      Ja esitin myös kysymyksen, mihin et vastannut, ellet ollut nimim. Marahustra.

      Kun väität, että Jumalaa ei ole ja apostolien tekojen ja muun Raamatun kirjoittajat valehtelivat, niin mikä on mielestäsi motiivi tämmöiseen toimintaan? Eli mitä he siitä hyötyivät, muuta kuin saivat vainoa osakseen ja heidät esim. heitettiin areenalle leijonien syötäväksi? Eihän kukaan huvin vuoksi viitsi tuommoista vaivaa nähdä, ellei siitä hyödy.

      • RaamattuRomuttui

        Alkukantaiset ihmiset olivat niin pahoin jälkeenjääneitä ,herrkäuskoisia ja järjettömiä siihen aikaan, että uskoivat kaikkiin satuihin ja valheisiin tuosta vaan mitään kriittisesti kyseenalaistamatta. Nykyään ihmiset ovat paljon kehittyneempiä ja parempia kuin silloiset ihmiset, eivätkä usko kaikkeen mitä heille sanotaan vaan osaavat tarkistaa ja tutkia faktat tieteen avulla.


      • eiromuttunut
        RaamattuRomuttui kirjoitti:

        Alkukantaiset ihmiset olivat niin pahoin jälkeenjääneitä ,herrkäuskoisia ja järjettömiä siihen aikaan, että uskoivat kaikkiin satuihin ja valheisiin tuosta vaan mitään kriittisesti kyseenalaistamatta. Nykyään ihmiset ovat paljon kehittyneempiä ja parempia kuin silloiset ihmiset, eivätkä usko kaikkeen mitä heille sanotaan vaan osaavat tarkistaa ja tutkia faktat tieteen avulla.

        Kyllä sinä olet se herkkäuskoinen, joka ei osaa ollenkaan kyseenalaistaa.


      • q.v

        "Tuo 9.luku on ulkopuolisen kertoma, 22.luku Paavalin itsensä kertoma."

        Noin puolet Paavalin kirjeistä on nykyisen käsityksen mukaan väärennöksiä.
        Ne eivät ole Paavalin kirjoittamia vaan joku toinen on kirjoittanut ne saadakseen Paavalin arvovallan oman tekstinsä taakse.

        Muutama kysymys:
        -Onko koko Raamattu sitten totta?
        -Pitäisikö ne poistaa Raamatusta?
        -Miksi niitä väärennöksiä siteerataan ja niiden opetuksiin luotetaan sekä käytetään omissa arvo/moraali päätöksissä?


    • Kun Kristus ilmestyy Sinulle, sinäkin kaadut maahan.

      Kyseessä on Hengen Valo, sinä tomppeli, Herää!

      • oletkovin

        Tomppeli! Kristus ei ilmesty ateisteille.


      • oletkovin kirjoitti:

        Tomppeli! Kristus ei ilmesty ateisteille.

        Mistä sinä tietäisit, kenelle Hän ilmestyy.

        Minä olin ateisti kun Hän ilmestyi.

        Saul oli kristittyjen vainoaja ja murhaaja, mutta ilmestys, ja sen jälkeinen kääntymys aiheutti hänelle totaalisen elämänmuutoksen.

        Sinä et tiedä, milloin se tapahtuu sinulle.


      • oletkovin
        Bebebebe kirjoitti:

        Mistä sinä tietäisit, kenelle Hän ilmestyy.

        Minä olin ateisti kun Hän ilmestyi.

        Saul oli kristittyjen vainoaja ja murhaaja, mutta ilmestys, ja sen jälkeinen kääntymys aiheutti hänelle totaalisen elämänmuutoksen.

        Sinä et tiedä, milloin se tapahtuu sinulle.

        Tomppeli! Jeesus ilmestyy vain tosi kristityille.


    • Jormia

      Raamattu on kirjoitettu siten että jokaisesta tärkeästä tapahtumasta on talletettu useita silminnäkijöiden kuvauksia. Niitä ei ole pyritty harmonisoimaan keskenään. Juuri siksi evankeliumeitakin on neljä ja niissä on huomattavia eroavaisuuksia epäolennaisissa asioissa. Aivan kuten silminnäkijöiden todistuksissa aina on. Tämän tietävät kaikki käräjäoikeuksien tuomarit. Tämä todistaa sen ettei silminnäkijöiden kuvauksia ole väkisin yritetty yhdenmukaistaa. Jos uuden testamentin tekstit olisivat niin myöhäistä perua kuin osa ateistisista tutkijoista väittää niin olisi hyvin erikoista ettei tekstejä olisi harmonisoitu. Nyt niissä on aidon silminnäkijäkuvauksen tuntu. Esimerkiksi tyhjän haudan löytymiseen liittyvät tapahtumat poikkeavat eri evankeliumeissa näennäisesti hyvin paljon toisistaan. Samoin väkivaltaisen miehen tapaus Gerasan alueella ja viikunapuun kiroaminen. Erovaisuudet ovat niis suuria etteivät ne ole tulleet tekstiin vahingossa. Minä uskon että ne ovat aitoja silminnäkijäkuvauksia.

      • RoskaaKokoKirja

        Jos silminnäkijä lausunoissa on eroavaisuuksia, niin silloin joku valehtelee ja luultavasti se on syylinen. Todistajan lausunnot pitävät aina yhtä, eikä väitä räikeästi toista ja sitten toista ja vielä kolmatta. Raamatussa on valtavia ristiriitoja, joita eivoida sovittaa mitenkään keskenään ilma että otetaan sakset ja leikellään sieltä ne mieluisimmat palat milloin mihinkin tarkoitukseen.


      • Jormia
        RoskaaKokoKirja kirjoitti:

        Jos silminnäkijä lausunoissa on eroavaisuuksia, niin silloin joku valehtelee ja luultavasti se on syylinen. Todistajan lausunnot pitävät aina yhtä, eikä väitä räikeästi toista ja sitten toista ja vielä kolmatta. Raamatussa on valtavia ristiriitoja, joita eivoida sovittaa mitenkään keskenään ilma että otetaan sakset ja leikellään sieltä ne mieluisimmat palat milloin mihinkin tarkoitukseen.

        Silminnäkijälausunnot ovat aina subjektiivisia ja yllättävien tapahtumien ollessa kyseessä ne poikkeavat käytännössä aina toisistaan. Tämä on perusasioita kaikille käräjäoikeuksien tuomareille. Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen kirjoittaja on sama henkilö jonka tarkkuutta kirjoittajana pidetään jopa nykymittamuun mukaan erittäin hyvänä. Hän kuvaa muun muassa merimatkan yksityiskohdat täysin oikein. Hän kertoo heidän käyttämänsä tarkan merireitin aivan oikein. Kuvaa veden syvyydet ja etäisyydet eri paikoissa täysin oikein. Lisäksi hän aloittaa Luukkaan evankeliumin sivistyneiden ja aikansa korkeimmin koulutettujen ihmisten tavoin esipuheella jne. On siis hyvin epätodennäköistä että hän tekisi suuria huolimattomuusvirheitä nimenomaan kuvatessaan todistuksia epätavallisista Jumalakokemuksista.

        On myös mahdollista että Jumala halusi näyttää asiat eri tavoin eri ihmisille. Raamattu kuvaa Jumalan toimintaa ihmisten suuntaan "peitteen poistumisina" ja oikean laajemman todellisuuden paljastamisina. Tästä näkökulmasta tapahtunut ihme on linjassa muiden ihmekertomusten kanssa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1518
    8. 59
      1384
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe