Antamisen ilo ja sitten ihan muuta

Tahtoisin ajatella kuten aloittaja: jokainen ihminen on marjaämpärin arvoinen, mutta en pysty olemaan noin höveli. Pikemminkin ajattelen, että marjat on ansaittava..)) Kun ne yksitellen metsästä poimii, uhmaa karhuja ja käämeitä niin, ei voi suhtautua antamiseen kevyesti..)).
Eli kyllä minun marjani menevät pikkuväelle tai sitten niille, jotka eivät metsään enää kykene.

Tuosta kasvupaikasta sen verran, että lenkkipolkujen varrelta poiminen ei taida sekään olla kovin viisasta. Koirien ulkoilluttajat käyttävät ainakin meillä samoja reittejä ja eivät ne koirat paljon polulta poikkea kun tarpeensa tekevät. Eilen poimin polun varrelta suuhuni muutaman mustikan ja yksi niistä oli erityisen pahan makuinen. Olisiko hauva lirauttanut siihen pikkupisut ? Tai sitten joku metsän oma asukas.

Sieniä on edelleenkin vähänlaisesti, meillä. Onneksi kuivattuja tatteja on vielä jäljellä.
Luin muuten, että kuivattuja sieniä tulee cesiumin vähentämiseksi liottaa vedessä vähintäinkin yön yli ennen köyttöä. Taas on tullut toimittua väärin. Joka tietoa lisää...

Jos minä annan hyvän työn nimissä niin kyllä se menee myös minulta sellaiselle joka itse ei metsään pääse tai muutoin vähävaraiselle. Siitä jos mistä tulee hyvä mieli.

Naiset naiset naiset.
Ei mies mustikalla ala veisata rakkauslauluja.
Muistakaa myös antaa.

demeter1, missähän on ollut että kuivatut sienet pitää liottaa? Onpa outoa! Kuivaamalla sieniin jää enemmän kivennäisaineita talteen kuin esim. paistinpannussa haihduttamalla. Pitäisikö sitten liottaa nekin sienet, josta on pannussa kuumentamalla haihdutettu vesi pois? Minne se cesium kuumentamalla häviäisi? Liottamalla kivennäisaineet häviävät. Paras sieniruokani on punaiseen maitoon valmistettu ohut grahamjauhoilla suurustettu valkokastike, johon lisään pari kourallista kuivattuja kanttarellejä. Kiehautan ja jätän imeytymään. Lopputulos on paksuhko keitto. Olen luullut syöneeni terveellisesti, voihan...

Tulee nyt paljastetuksi outo pakkomielteeni. Minua haittaa kun lähimaastoon jää poimimattomia mustikoita. Haluaisin ne kaikki sieltä pois hyötykäyttöön. Poimin kyllä pikkuväelle niin paljon kuin tarvitsevat. Täytin myös yhden vammaisen pakasteen. Syön itse n. kolme kertaa viikossa reilun mustikkamaitosatsin koko talven. Ehkä joskus alan kerätä myyntiin. Nopeana kerääjänä (en marja kerrallaan) poimin ämpärikaupalla. Kohta sama puolukoiden suhteen, tienoot jo tiedän. Kellä mikäkin vamma.

Jos on umpitie, niin ihan syötäviä mustikat lie, vaan ehkä siinä on ajateltu huonommin liikkuvia ja kömpelömpiä meitä ihmisiä, jotka haluamme kuitenkin mustikkametsään mennä, ja nauttia ja iloita marjan poiminnasta vähäisemmillä voimilla.
Antamisen iloa voi olla sekin, ei välttämättä kerätty mustikoita yhtään törkeästi.

Tai jospa siinä on ajateltu taipoimijoita, hehän poimivat juuri teiden varsilta, hyvä juttu sekin, muuten metsiin eksyisivät.

Hyvä jalkaiset ja vikkelät pinkaisevat korpimarjoja poimimaan.
Meillä päin on juuri kosteissa paikoissa ollut tänä vuonna hyvin mustikoita, vähemmän kankailla.

Taisi ottajalla sitten olla eri käsitys tarvitsevasta, kun antajalla.
Ei varmaan ainakaan pikkuteiden varsilla, missä liikenne on kovin vähäistä liene niin kamalasti saateita, jos ei ny ihan tien vierestä ota.
Taisi tuo lyijy jäädä pois bensasata joskun 1990-luvun alussa. Onhan sitä luontaisestikin maaperässä. Sitä on myös jonkin verran joissain elintarvikkeissa, mutta määrät ovat hyvin pieniä.

Olipa kori tienvarressa ja siinä vieressä teksti: saa ottaa. Kori oli hävinnyt, omenakasa maassa.