Aivopesulla terveeksi, oletko kokeillut jo?

SIMSALABIM - näin se käy!

Lainaus Hesarista 4.9.2017:

Näin äiti ja tytär paranivat vakavista yliherkkyyksistä – tutkijan mukaan sisäilman vuoksi oireileva voi ohjelmoida aivonsa uudelleen

Ympäristöherkkyyttä tutkivan Markku Sainion mukaan ihmeparantumiselle on kestävä teoreettinen pohja.

TUULIANNA TOLA seisoo keskellä lattiaa ja puhuu järkeä limbiselle järjestelmälleen.

”Rakas limbinen järjestelmä, sä olet tehnyt kovasti paljon töitä. Sä olet painanut paniikkinappulaa, sä olet hälyttänyt kaikesta. Mutta sä olet toiminut virheellisen tiedon varassa ja siksipä sun on nyt aika lopettaa. Muista, että tätä junaa ohjataan me. Ja me pystytään siihen uuden tiedon varassa, joka meillä on käytettävissä.”

Me tarkoittaa Tuulianna Tolaa ja hänen 16-vuotiasta tytärtään Lauriina Tolaa. Äiti on kärsinyt työpaikan sisäilmasta, ruoka-aineyliherkkyyksistä ja ihottumista. Tyttären ympäristöherkkyydet tekivät vielä paljon sairaammaksi.

Nyt molemmat ovat parantuneet omien sanojensa mukaan täysin.

LAURIINA TOLAN terveysongelmat alkoivat, kun hän siirtyi ala-asteelta yläasteelle Aleksis Kiven kouluun. Koulu on nyt muuttanut sisäilmaongelmien takia väistötiloihin, kunnes rakennus saadaan korjatuksi.

Lauriina sai koulussa hengenahdistusta ja silmien kutinaa. Ääni lähti ja väsytti. Hän alkoi olla jatkuvasti sairaana. Kesäloman Lauriina oli oireeton, mutta kun kasiluokka alkoi, hän oli parin koulupäivän jälkeen taas sairas.

”Jos vain käväisin koulussa, olin sen jälkeen seuraavat kaksi viikkoa ihan uupuneena sängyssä. Oli fletku olo. Kädet ei jaksaneet, ne tärisi, ja jaloissa oli sama fiilis.”

Lauriina kävi kokeilemassa koulunkäyntiä myös kahdella muulla helsinkiläisellä yläasteella. Toisessa oireet iskivät päälle jo aulassa. Toisessa hän ehti olla viikon. Kevät piti hoitaa etäopiskeluna.

SEURAAVANA kesänä oireita alkoi tulla yhä useammista ärsykkeistä. Ongelma laajeni monikemikaaliherkkyydeksi. Oireita aiheuttivat hajusteet, pesuaineet ja sampoot, liimat, maalit ja tupakansavu. Oikeastaan aivan kaikki.

Uusissa koulukirjoista haisi tuore painomuste. Vanhoista huokui koulun sisäilmacocktail. Kumpienkaan kanssa ei voinut opiskella.

Sähköyliherkkyyskin astui kuvaan. Lauriina Tola ei voinut olla tietokoneella eikä käyttää puhelimia. Wifistä piti luopua. Kavereiden luona ei voinut käydä.

SAIRAUS vaikutti koko perheeseen. Rakennusalalla työskentelevä isä ei voinut tulla työmailta kotiin tuomatta ärsykkeitä mukanaan. Kun pikkuveli tuli kaverin luota, hänet piti käyttää suihkun kautta.

Elämä oli ajettu todella ahtaalle.

Tuulianna Tola joutui myös taistelemaan kaupungin kanssa Lauriinan koulujärjestelyistä ja lääkärien kanssa siitä, mikä tytärtä vaivaa.

”Lääkärit eivät uskoneet ja ehdottivat psykiatria. Että teini-ikäiset haluavat huomiota. Niin pinteessä olevalle perheelle ja ihmiselle ei kyllä tarvitsisi sellaista sanoa.”

Vertaistukikaan ei antanut toivoa paremmasta. Sen viesti oli, että tällaista elämä tulee olemaan.

Sitten kotona tehtiin putkiremontti.

”Ja siihen se kulminoitui. Sä et pystynyt olemaan täällä kotonakaan terveenä, kun se putkiremontin haju leijaili täällä.”

SILLOIN perhe sai vinkin kanadalaisen Annie Hopperin kehittämästä menetelmästä. Siinä potilas lyhyesti sanottuna ohjelmoi aivonsa uudelleen.

Tuulianna Tola näyttää olohuoneessaan, miten se tapahtuu:

”Seis, seis, seis. Mun aivot on jumissa ja lähettää keholle virheellisiä viestejä. Mutta nyt kun tiedän, että kaikki nämä oireet ja haasteet johtuvat siitä, että mun limbisessä järjestelmässä on virheellisiä kytkentöjä, niin mun valinta on korjata nuo kytkennät.”

”Mä olen vapaa ja mä olen täysin terve. Voin tehdä mitä vaan, mennä minne vaan ja syödä mitä vaan.”

Kursseilla tai niiden sijasta kotona katsottavilla dvd-levyillä opetetaan harjoitukset, joita tehdään itsenäisesti tunti päivässä puolen vuoden ajan. Se puoli vuotta on nyt Tuulianna ja Lauriina Tolalla takana.

Molemmat voivat syödä mitä tahansa, käyttää hajusteita ja käydä hometaloissa saamatta mitään oireita.

Puolen vuoden ajan he ovat pidättäytyneet myös puhumasta niistä.

”Kielenkäyttö on tärkeä osa ohjelmaa. Aivoissa on ne neuronit, jotka syttyvät yhdessä: kun sanotaan hometalo, päädytään paniikkikohtaukseen. Ne yhteydet katkaistaan”, Tuulianna Tola selittää.

ONKO tässä kaikessa mitään järkeä?

”On”, vastaa neurologi ja työterveyslaitoksen ylilääkäri Markku Sainio. ”Sille on teoreettinen perusta.”

Limbinen järjestelmä tarkoittaa meidän liskoaivojamme, aivojen primitiivisintä osaa, joka sisältää henkiinjäämisen kannalta olennaisimmat toiminnot.

Jos liskoaivot aistivat uhkaa, ihminen reagoi: hän valmistautuu hyökkäämään tai pakenemaan.

Limbisestä järjestelmästä pannaan liikkeelle stressihormonit, sympaattisen ja parasympaattisen hermoston reaktiot, elimistön puolustusta säätelevät sytokiinit ja ruumiinlämmön nousu.

Tietoinen ajattelu ja järkeily taas asuu otsalohkossa. Se jää uhkatilanteessa helposti jalkoihin. Hopperin menetelmässä otsalohko valjastetaan rauhoittamaan liskoaivoja.

60

3671

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lainaus Hesarista 4.9.2017 jatkuu:

      Näin oireet vähenevät. Sen takia huolikin vähenee. Järjestelmä rauhoittuu. Syntyy positiivinen kehä.

      SAINIO on tutkinut homeelle ja muille ympäristötekijöille herkistyneiden ihmisten ongelmia. Suurelle osalle niistä ei ole kovasta etsimisestä huolimatta pystytty paikantamaan varsinaista aiheuttajaa. Silti oireet ovat todellisia, usein tuskallisia ja elämää rajoittavia.

      Viime aikoina niiden mekanismia on alettu ymmärtää. Ympäristöherkkyys syntyy, kun elimistön hälytysjärjestelmä alkaa reagoida rajulla tavalla vähäisiinkin ärsykkeisiin – sellaisiin, joista normaalisti ei ole ihmiselle vaaraa.

      Alkusyy on jossain, mutta paranemisen kannalta se ei välttämättä ole enää olennainen.

      POTILAITA on myös suomalaisessa terveydenhuollossa koetettu auttaa erilaisilla terapioilla, mutta se on onnistunut huonosti.

      ”Me olemme yrittäneet rauhoittaa ihmisiä sinnittelemään oireita aiheuttavissa oloissa. He inhoavat sitä.”

      Sainio ymmärtää reaktion. Potilaat pyrkivät parhaansa mukaan välttämään ärsykkeitä, jotka saavat heidät voimaan huonosti. Se on järkeenkäypää.

      ”Kyllä minäkin inhoaisin, jos menisin heikoksi kun haistan kaalikääryleitä ja joku sanoisi, että mene psykologille. Suuri osa meidän toimistamme syyllistää näitä ihmisiä.”

      Kanadalaisen Hopperin onnistumisesta täytyy hänen mielestään ottaa opiksi.

      HOPPERIN menetelmä ei tähtää pelkästään olojen sietämiseen vaan koko haitallisen reaktion poistamiseen.

      Hän herättää ihmisten luottamuksen korostamalla, että sairaus on todellinen ja fyysinen. Se ei ole kuviteltu eikä potilaan oma vika.

      ”Kyse on trauman aiheuttamasta aivovauriosta, joka vaikuttaa kehoon moniin mekanismeihin”, Hopper kirjoittaa kirjassaan Wired for Healing.

      Hopper kertoo sairastaneensa itse monikemikaaliherkkyyttä, sähköyliherkkyyttä ja selittämättömiä kipuja aiheuttavaa fibromyalgiaa. Hän joutui niiden takia kodittomaksi.

      ”Jokapäiväiset kemikaalit ja sähkömagneettiset kentät saivat ruumiini reagoimaan kuin ne olisivat hengenvaarallisia. Ainoa turvapaikka oli luonto. Vasta kun aloin ajatella sairautta fyysisenä aivovammana, aloin ymmärtää sitä.”

      • Joitain kommentteja, joita Hesarin juttu on kirvoittanut:

        Tatti-Petteri
        4.9. 7:45

        No niin, nyt on yhdellä kirjalla ratkaistu Suomen koululaisten ja opettajien ym. ongelmat ja voidaan lakaista kalliit remonttitarpeet maton alle!

        Minunkin täytyy alkaa toitottamaan ääneen astmalleni, että "hiljaa siellä keuhkoputket, se olen minä kun määrään". Varmasti auttaa 40 vuoden sairastamisen jälkeen.

        Tässä ollaan upealla tiellä, mielenterveyspotilaatkin voidaan pistää huutelemaan pitkin metsiä, että "mä olen ihan jees!" ja paranevat!

        Alkaa olla lääketieteen Nobel-palkinnon tasoista settiä koossa.

        äiti kahdelle
        4.9. 8:17

        Tämä juttu on kuin lyönti vasten kasvoja meille sisäilmasta allergiaoireita saaville. Itselläni on diagnoosi kosteusvauriohomeiden aiheuttamasta allergiasta. Kun en oleskele kosteusvauriorakennuksessa, olen terve ja saan allergiaoireita kosteusvauriorakennuksessa. Hyvin yksinkertaista. En ole psyykkisesti sairas, enkä kuvittele oireitani. Toki olen herkistynyt muillekin asioille, mutta tiedän, miksi reagoin niihin. Jos voisin lopettaa allergiaoireet rupattelemalla itseni kanssa, se olisi toki hienoa. Käskettänkö tästä eteenpäin kala-allergisen tai pähkinäallergisenkin vain hieman "psyykata" itseään ja hups, oireet katoavat.

        Sisäilmaoireita on vähätelty niin kauan kuin niistä on tiedetty. Johtuisiko tämä siitä, että eniten sisäilmaoireista kärsivät naisvaltaiset alat, koulut, sairaalat, lastentarhat jne.? Naiset on helppo leimata "hermoheikoiksi" valittajiksi. Ongelma on myös se, että kaikki samassa kosteusvauriorakennuksessa oleskelevat eivät saa oireita. Kun vain jotkut oireilevat, ei oireilua edelleenkään oteta tosissaan. Mukavaa, että tämän perheen kohdalla kaikki kävi hyvin. Itse olen menettänyt toimeentuloni, koska kaikki kyseeseen tulevat tilat ovat kosteusvauriorakennuksissa, eikä positiivinen ajattelu tai muukaan new age-tyyppinen huuhaa-juttelu itseni kanssa poista tätä tosiseikkaa.

        Tatti-Petteri
        4.9. 8:20

        Oikeasti: osa kosteusvauriomikrobien aineenvaihduntatuotteista on ns. mykotoksiineja eli ihan suomeksi hermostolle haitallisia myrkkyjä.

        Jos "limbisen järjestelmän uudelleenohjaaminen" eli suomeksi itsesuggestio muokkaa elimistöämme vastustamaan näitä paremmin, niin eikö tätä todellista uskomushoitoa kannata kokeilla myös erilaisiin muihin ympäristön tuottamien ärsykkeiden aiheuttamiin sairauksiin; laktoosi-intoleranssiin, mahahaavaan, keliakiaan tai vaikka impotenssiin?

        Väinö R
        4.9. 9:42

        Lähinnä tämä vaikuttaisi maksetulta mainokselta, jos ei työterveyslaitoksen ylilääkäri olisi antamassa lausuntoaan: "Sainion mukaan ihmeparantumiselle on kestävä teoreettinen pohja". Näinköhän?

        Luulen, että tästä jonkinmoinen kalabaliikki nousee, ja Sainio joutuu kyllä selittelemään sanomisiaan.

        Hesari näyttää vuosien saatossa pikku hiljaa liukuvan aivan uusille urille, enkä nyt suinkaan tarkoita pelkästään em. tyyppisiä ihmeparantumiskertomuksia.

        Smrz
        4.9. 9:54

        Tässä nyt on taas pantu puurot ja vellit sekaisin. Sisäilmaongelmien aiheuttama sairaus ja siitä mahdollisesti seuraava ahdistus ovat kaksi eri asiaa eikä niitä pidä niputtaa yhteen. Tässäkin jutussa kyllä kävi ilmi myös fyysinen puoli: puolen vuoden - vuoden kuluttua sisäilmaongelmaisesta koulusta lähdön jälkeen oireet alkoivat lievittyä. Näin tapahtuu useimmille. Sitä voisi verrata vaikka rasitusvammaan ranteessa, josta toipuminen kestää kuukausia. Alkuvaiheessa käsi ei siedä pienintäkään rasitusta, jopa hampaiden pesu sattuu ranteeseen. Kun on kunnolla toipunut, kättä voi taas käyttää normaalisti. Samoin silloin kun keuhkot, limakalvot ym. ovat sisäilman takia tulehtuneet, ne eivät siedä sellaisia ärsykkeitä mitä normaalisti sietävät. Kun ongelmaisesta tilasta pääsee pois, paraneminen alkaa, sitä nopeammin mitä aikaisemmin se onnistuu. Useimmat toipuvat melko hyvin ja sietävät väliaikaisesti huonoa ilmaa ja kemikaaleja, jos eivät joudu päivittäin niistä kärsimään. Vain pienelle osalle jää vakavimpia oireita pitkäksi aikaa.

        Sen lisäksi sairastuminen vakaviin oireisiin aiheuttaa monille pelkoa ja ahdistusta, ja sitä toki kannattaa hoitaa psykologisin menetelmin. Esimerkiksi koiran pureman jälkeen ihmiselle voi kehittyä ahdistusoireita kun hän näkee koiran, jopa fobia, ja sitä hoidetaan terapialla. Mutta koiranpuremaa ei hoideta terapialla. Tässäkin asiassa on tärkeää saada oikea diagnoosi ja oikea hoito, ensin fyysinen ja sitten tarvittaessa psyykkinen.

        Believe
        4.9. 10:18

        Huolestuttava artikkeli. Sainion ihailemaa ideologiaa on testattu useissa maissa, surkella menestyksellä.
        Kuinkahan oppi sopii heille jotka saavat anafylaktisen reaktion todetusti mikrobi vaurioisessa rakennuksessa ja ovat meinanneet kuolla? Tai saaneet homepölykeuhkon?

      • Hesarin Tieteen nimissä lisää soopaa 6.9.2017:

        Uusi hoitomuoto on auttanut ympäristöherkkiä, mutta kritiikkikin on kovaa – ”Järjestöt taistelevat, ettei tätä pidettäisi luulosairautena”

        Eri lääketieteen aloilta koottu ryhmä pohtii, miten hoito pitäisi järjestää, kun sairauden syytä ei löydy kehosta eikä mielestä.

        KOKO perheen ahdinkoon ajaneesta ympäristöherkkyydestä toipuva 16-vuotias tyttö ja hänen äitinsä kertoivat Helsingin Sanomissa, kuinka he ovat päässeet oireistaan eroon kanadalaisella harjoitusmenetelmällä.

        Vuodepotilaaksi joutunut Lauriina Tola voi nyt vierailla hometalossa, käyttää hajusteita ja syödä mitä tahansa ongelmitta. Harjoitusohjelmassa ihminen itse koulii aivonsa uudelleen, jotta hänen hälytysjärjestelmänsä ei enää reagoisi vaarattomiin ärsykkeisiin.

        Yksilön kokemus ei riitä tieteessä todisteeksi juuri mistään, mutta jos menetelmä osoittautuu jatkossa toimivaksi, sillä voi olla suuri merkitys laajalle ihmisjoukolle.

        Maailmalla tehdyissä tutkimuksissa ympäristöherkkien määrä on vaihdellut 0,5 ja 45 prosentin välillä riippuen siitä, miten herkkyys on määritelty.

        Suomessa asiasta ei ole julkaistua väestötason tutkimustietoa. Kuopion alueen äitiysneuvoloissa kerätyssä julkaisemattomassa aineistossa vähän vajaa prosentti vastaajista sanoi, että kemikaalit, sisäilman homeet tai sähkömagneettiset kentät haittaavat merkittävästi heidän työ- tai toimintakykyään. Kahdeksan prosenttia ilmoitti kohtalaisesta haitasta, kertoo aineistoa analysoinut Aki Vuokko Työterveyslaitoksesta.

        KANADALAISTA menetelmää kokeilevien suomalaisten Facebook-ryhmään on liittynyt tähän mennessä sata ihmistä.

        Ryhmän ylläpitäjä on Maria Nordin, arkkitehti, jonka yritys auttaa sisäilmaongelmista kärsiviä ihmisiä. Hän etsii ympäristöherkille asiakkaille sopivia asuntoja ja neuvoo remontoinnissa.

        ”Olen ollut siinä tosi hyvä, koska olen itsekin sairastunut sisäilmasta. Muut asiantuntijat eivät välttämättä ole ymmärtäneet herkistyneiden ongelmia. Osasta asiakkaita on tullut ystäviä”, Nordin kertoo.

        Ennen joulua yksi asiakkaista soitti. Hän oli löytänyt hoitomuodon ympäristöherkille ja aikoi lähteä kurssille Kanadaan.

        ”Sanoin, että kuulostaa kiinnostavalta, mutta ikävä kyllä en usko, että se auttaa.”

        ”Helmikuussa näin asiakkaan ja sen valtavan muutoksen, mikä hänessä oli tapahtunut. Halusin itsekin kokeilla.”

        Nordin sanoo parantuneensa home- ja monikemikaaliherkkyydestä sekä gluteeniyliherkkyydestä. Hänen mukaansa kymmenet myöhemmin aloittaneet ryhmän jäsenet ovat jo kertoneet pystyneensä palaamaan töihin.

        SUOMALAISIA piinaavat muutkin terveyden häiriöt, joiden diagnosointi ei ota onnistuakseen. Oireet ovat usein moninaisia ja joskus varsin vakavia. Ne saattavat viedä työ- ja liikuntakyvyn. Tyypillistä on oireiden paheneminen niin, että yhä pienemmät altisteet saavat potilaan reagoimaan.

        Tällaisia oireyhtymiä kutsutaan lääketieteessä toiminnallisiksi häiriöiksi. Niihin kuuluvat esimerkiksi home- ja monikemikaaliherkkyys, sähköyliherkkyys, krooninen väsymysoireyhtymä ja laaja-alaisia kipuja aiheuttava fibromyalgia.

        Niitä on vaikea hoitaa, koska niihin ei löydy sen enempää elimellistä kuin psykiatristakaan syytä.

        ”Ongelma on tämä dualistinen ajattelu, että jompi kumpi on oltava”, sanoo neurologian ja psykiatrian erikoislääkäri Risto Vataja Husista. Dualismilla hän tarkoittaa länsimaiseen ajatteluun syvälle juurtunutta ihmiskuvaa, jossa ihmisellä on erikseen henki ja ruumis.

        ”Oikeasti me olemme kokonaisuus”, Vataja sanoo.

        Tältä pohjalta Vataja vetää Helsingin, Tampereen ja Oulun yliopistollisten sairaaloiden klinikoilta koottua lääketieteen eri alojen työryhmää. Se valmistelee ehdotusta siitä, miten toiminnallisten häiriöiden hoitoketju pitäisi järjestää ja millaista hoidon pitäisi olla.

        Nyt potilaiden kulku systeemissä on sattumanvaraista. He osuvat eri alojen lääkäreiden hoidettaviksi, ja lääkäreillä on erilaisia käsityksiä siitä, mistä on kysymys.

        TYÖTERVEYSLAITOKSEN ylilääkäri Markku Sainio on hiljan kirjoittanut ympäristöherkkyydestä Duodecim-lehdessä ja Lääkärilehdessä. Hänkin pitää ongelman ytimenä sitä, ettei ihmistä hoideta kokonaisvaltaisesti. Lääkärinkoulutuksessa ei paneuduta riittävästi kehon ja mielen vuorovaikutukseen.

        ”Vikaa etsitään elimistöstä, ja ellei sitä löydy, emme osaa kunnolla selittää, mistä oireet johtuvat.”

        [Sivuhuomautuksena Sainion edellä mainitut jorinat voi lukea täältä http://www.duodecimlehti.fi/duo13835 ja täältä http://www.potilaanlaakarilehti.fi/site/assets/files/0/11/06/299/sll132017-848.pdf - jälkimmäisessä aivopesuartikkelissa lääkäreitä valistetaan luulosairauden luonteesta tosi törkeillä kuvillakin, käykääpä katsomassa.]

      • sanasinko kirjoitti:

        Hesarin Tieteen nimissä lisää soopaa 6.9.2017:

        Hesarin Tieteen nimissä lisää soopaa jatkuu - julkaistu 5.9.2017 ja päivitetty 6.9.2017 (tarkennuksena edelliseen):

        IHMISILLÄ on ollut kaikkina aikoina vaivoja, jotka ovat johtuneet siitä, että kehon ja mielen vuorovaikutus on jumiutunut väärälle radalle. Ääriesimerkki ovat halvaukset, joihin ei liity mitään hermostosairautta.

        Nyt toiminnalliset häiriöt tulevat kenties entistä paremmin esille siksi, että todelliset uhat ovat vähentyneet. Ongelmaa voi Sainion mielestä pahentaa se, että netistä löytyy kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita.

        Sainion mielestä on hienoa, että jotkut vakavasti sairastuneet ovat itse löytäneet tavan päästä ongelmistaan. Hän arvioi, että Nordinin ryhmän kokeilema menetelmä pohjautuu oikeaan tietoon psykofysiologisista mekanismeista.

        Myös Vataja on kuullut potilaaltaan kanadalaisesta menetelmästä, jota Nordinin ylläpitämässä ryhmässä käytetään.

        ”Menetelmän tehosta ei ole vielä lääketieteellistä tutkimusta. En sano, että kaikki kokeilemaan, ennen kuin sitä on tutkittu. Mutta jos potilaat kokevat sen hyväksi ja saavat avun siitä, ilman muuta pitää tutkia, voisiko sitä kehittää niin sanotuksi viralliseksi hoitomuodoksi.”

        MARIA Nordin on ehtinyt saada suosittelemastaan keinosta myös kovaa arvostelua sekä kollegoilta että potilasjärjestöiltä.

        Osittain kritiikki tuntuu hänestä järjettömältä.

        ”Potilasjärjestöt taistelevat, ettei tätä pidettäisi luulosairautena. Nyt sanotaan, että minä en ole oikeasti ollutkaan sairas vaan vain esittänyt sellaista. Että olisi siis oikeasti sairaita ja luulosairaita.”

        Osittain hän ymmärtää reaktiota.

        ”Sairaus on kehittynyt, koska aivot yrittävät suojella ihmistä. Eikä suojelua sitten yhtäkkiä tarvitsekaan.”

        Yhdessä parantuneen ystävänsä kanssa hän oli haistellut lasinpesunestettä ja nauranut vedet silmissä sitä, ettei se vaikuttanut mitenkään. Ennen se olisi ollut heille myrkky.

        ”Kaveri kertoi, että jälkeenpäin hänelle tuli aivan tyhjä olo. Hän oli kysynyt itseltään, kuka hän on. Muutos voi olla pelottava.”

        Nordin sanoo pitäneensä omaa yliherkkyyttään hyvänä asiana.

        ”Olin tosi terve muuten, mutta joka kerta ärsykkeet aiheuttivat stressireaktion. Kannattaa parantua siitä. Silti voi jatkaa ympäristötietoista elämää.”

        Homekoulut pitää hänen mielestään joka tapauksessa korjata.

        POTILASJÄRJESTÖT ovat vaatineet, että ongelmien ratkomisessa pitää keskittyä ennen kaikkea altisteisiin eli niihin ympäristötekijöihin, jotka oireita mahdollisesti aiheuttavat.

        Niiden tutkimiseen keskittynyt Turun yliopiston ympäristölääketieteen professori Tuula Putus muistuttaa, että sisäilmassa voi olla myös oikeasti vaarallisia aineita, kuten radonia, asbestia tai pah-yhdisteitä.

        ”Kun mittauksin on varmistettu todellinen sisäilmaongelma, rakennustekninen korjaaminen on ainoa oikea toimenpide.”

        Joissain tapauksissa koulun oppilaista 70 prosenttia on oireillut, ja korjausten jälkeen he ovat parantuneet, Putus kertoo. Muuta ei ole silloin tarvittu.

        ”On eri asia, kun oireilu laajenee niin, että potilaista tulee aivan tavattoman herkkiä.”

    • jääkäri2

      Kas kas! "sainiolaiset siedättäjät" ei halua tunnustaa "alkusyytä." Pahinta Sainion lausunnossa on tämä: "Alkusyy on jossain, mutta paranemisen kannalta se ei välttämättä ole enää olennainen." Siedättäjä siis vähättelee ja yrittää pimitellä alkusyytä jonka aivan varmasti tietää olevan kaiken alku kun myrkyllisessä sisäilmastossa joku menettää terveytensä täysin. ALKUSYY MIKROBITOKSIINIVAURIOISESSA RAKENNUKSESSA ON AINA ETSITTÄVÄ JA POISTETTAVA MEKAANISESTI EI MYRKYTTÄMÄLLÄ. Tässä on se cocktail: Ensin on kosteusvaurio ja sitten hometoksiinivaurio, perään rahatusta turhat ja vaarallisetkin homedesinfioinnit, biosidit ja myrkylliset kemialliset höyryt ja kaasut, homehtuneiden rakennusmateriaalien kemikaalipäästöt yhteisenä vaarallisena cocktailina. Epäonnistuneet homeremontit kuten turhat kapseloinnit kapselointiepokseilla ja ehkä vain maalia pintaan ym. vastaavaa halavalla. Miksi dosentti ei halua puuttua alkusyyhyn kun useimmat vastuunpakoilijat juuri siihen puuttuvat ensimmäisenä? "Home ja sen poisto!" Juttelin aiheesta Pekka Nikkolan kanssa. Pekka Nikkolan ohjeiden ansiosta olen nyt vihdoinkin lähes täysin oireeton homeille ja kemikaaleille ja ympäristömyrkyille yleensä. Tässä Pekan näkemys DNRS menetelmästä: ""Heippa, artikkelissa mainittu menetelmä voi kyllä parantaa yliherkkyyden. Se ei tietenkään paranna kosteusvauriomikrobien erittämien peptidien aiheuttamaa allergista alveoliittia. Eikä se myöskään paranna valkosolukatoa, koska nämä peptidit tuhoavat kaiken aikaa myös valkosoluja. Ne tuhoavat erityisesti myös veren neutrofiilivalkosoluja.

      Ainoa konsti parantua kosteusvaurion aiheuttamista sairauksista on poistaa
      jollain konstilla nämä myrkylliset peptidit.

      terveisin Pekka.

    • vaklääkäreitäkösukulaisi
    • sairastellut

      Voi kunpa saisinkin ajatuksen voimalla homeen toistakymmentä vuotta sitten aiheuttaman tulehduksen pois limakalvoiltani. Vastaanottaisin mielelläni terveet keuhkot ja silmät, joiden alaluomet eivät roikkuisi turvotuksesta.

      • Lääkäri2

        Onko limakalvoillasi todella tulehdusta, mistä tiedät? Lähes aina homeen hajusta oireita kokevilla on normaalit löydökset keuhkoja tutkittaessa. Tavallisessa flunssassa tullaan vastaanotolle kun ollaan niin kipeitä että nenästäkin tulee räkää ja "yllättäen" nenän ja sivuonteloiden limakalvot ovat turvoksissa. Alaluomet voivat olla turvoksissa kymmenistä syistä, miksi luulet että se johtuu homeen hajusta? Jo se että on hajuun liittyen ikävä muisto niin voi aiheuttaa univaikeuksia ja silmät aamulla turvoksissa unettoman yön jälkeen jne.

        Jotkut pitävätkin mikrobien hajusta, esim. "mökin tuoksusta" vaatteissa ja he eivät taas koe psykosomaattisia oireita hajusta tietenkään. Positiivisella ajattelulla ja psyykkaamalla itseään eli hyvällä sopivalla suggestiolla saa oireet pois tutkitusti, mielellä on yllättäviä voimavaroja, selkäkivunkin saa pois usein rentoutumalla, leikkauksia tarvitaan selkäongelmissa vain n. yhdessä tapauksessa sadasta jos siinäkään silti potilaat vinkuvat kuvantamistutkimuksiin vaikka niiden tarve on vain siinä että voidaan tehdä päätös hoitolinjasta eli leikataanko vaiko ei ja hyvä lääkäri kykenee päättelemään hoitolinjan leikkaus / ei leikkausta ihan oireiden ja tutkimuslöydösten pohjalta ilman mitään magneettikuvia.

      • Oletko_tosissasi
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Oletko siis sitä mieltä, että myös allergiat, kuten ruoasta aiheutuvat, loppuvat kunhan vain ajattelee oikein?

    • erehdyslääkäri2

      "Erehdys" sanoi siili kun harjanpäälltä pois hyppäsi. No samaa voi sanoa siedättäjillekin, että erehdys jos joku kuvittelee, että sisäilma paranee DVD levyjä kuunnellessa ja perässä höpöttämällä jotain älytäntä mantraa. Vielä pahempi erehdys on kuvitella, että psyykkaamalla poistuu homeenhaju vaatteista tai homerakennuksesta tai homemyrkyt elimistöstä. Äly hoi lääkäri2 kun tänne kirjoittelet. Jos joku vielä tykkää homeenhajusta, niin on kyllä pahasti sairas. Samoin lääkäri joka tuollaista paskaa suoltaa.

      • sairastellut

        Ei tuolle nimimerkille kannata vastata mitään. Ei liene tolkuissaan.

      • Lääkäri2

        Ei se mitään siedätystä ole kun toteaa itse itselleen ettei mökin hajussa eli homeen hajussa ole mitään varsinaisesti sairautta aiheuttavaa, ja psyykkaa itsensä rauhoittumaan. Ex-anoppini tykkäsi kun jokin vaate oli unohtunut mökille ja se tuotiin sieltä kerrostaloasuntoon, jossa siitä erottui mökin eli homeen haju, tokaisi minulle sinne mökille unohtuneesta vaatteesta että "tuotiin tällainen mökille tuoksuva paita mukana".

      • eiautapsyykkausei

        Niin? Sanoisin vielä, että "Erehdys" sanoi siili kun harjan päältä pois ponnisti. Sitä samaa "EREHDYS" siedättäjille, psyykkaajille ja huuhaaporukoille joilla on edes vähäinen luulo siitä, että DVD levyjä kuuntelemalla ja perässä höpöttämällä jotain mantraa päivittäin, home kosteusvauriorakennuksista poistuu. Ei poistu! EREHDYS on luulla ja edes toivoa sitä, että myrkyllinen sisäilma puhdistuu tuollaisella menetelmällä. Varsinkin kun sitä sisäilmaa ei osaa puhdistaa turvallisesti aina edes homeetappajat ja tiivistyskorjaajatkaan vaikka ovat vuosikymmeniä yrittäneet. Samoin vaatteista ei homeenhaju poistu eikä mummonmökeistä sainiolaisin menetelmin. Ei poistu myrkyt kontaminoiduista tavaroista eikä täysin terveytensä sisäilman myrkyille menettäneen elimistöstäkään. Voi ehkä auttaa jonkun heikkohermoisen luulotautiin, mutta ei poista todellisia sairauksia mitä mikrobitoksiinivaurioisissa rakennuksissa tulee, tulehduskierteenä. Kuten verenvuodot poskionteloista, kurkusta, keuhkoista ja peräreijästä suolistosta. Psyykkaamiset ei auta ei Lääkäri2, vaikka kuinka yrität verenvuotoihin psyykkailla, ei mitkä johtuvat homerakennuksen mikrobitoksiinivaurioista ja myrkyllisistä homedesinfiointiaineista ja myrkkyjen yhteisvaikutuksista. Ei edes ex-anopillasi. Voit toki ex-anpisi kanssa haistella hometta niin paljon kuin sielunne sietää. Jokaiselle tervejärkiselle Suomen maan kansalsiselle annan viikon vinkin: Vähentäkää kemikaalikuormaa kaikin mahdollisin tavoin. Linkkiä pukkaa. https://www.rakennuslehti.fi/2015/10/vantaalla-vain-yksi-26sta-hometalon-tiivistyskorjauksesta-onnistui/

      • Lääkäri2

        Placebollakn voi olla uskomaton vaikutus, miksei sitten toisinkin päin? B-vitamiinitabletin saanut potilas virtsaa yhtä paljon kuin nesteenpoistolääkettä saanut jos luulee saaneensa nesteenpoistolääkettä. Homeen haju voi aiheuttaa äänen käheyttä ja verenvuotoa peräsuolesta jos uskoo homeen hajun olevan haitallista. Ex-anoppini on kuollut jo vuosia sitten syöpään eikä se kyllä johtunut mökin hajusta.

      • retuperälläkäyheikosti

        http://www.hs.fi/tiede/art-2000002880379.html Ja tämä. ""Chaetomium-home voi tuottaa toksiineja, kuten ketomiinia ja ketoglobosiinia sekä sterigmatokystiiniä, joka on karsinogeeninen (syöpää aiheuttava),"" Jos ei tehdä perusteellisia puolueettomia tutkimuksia paikassa missä home- ja mikrobitoksiinivaurio, niin onhan siin turha puhua sun Lääkäri2 yhtään mitään. Varsinkin jos ainoa asia homeongelmassa on nauttia homeenhajusta. Otan osaa ex-anoppisi lähtöön näistä kanioneista. Ei hän 0le ainoa joka on kuollut syöpään ja joka on haistellut hometta. Homemyrkyillä on uskomaton vaikutus, mutta jos sitä vähättelee, niin minkäpä minä sille voin.

      • Anonyymi
        Lääkäri2 kirjoitti:

        Placebollakn voi olla uskomaton vaikutus, miksei sitten toisinkin päin? B-vitamiinitabletin saanut potilas virtsaa yhtä paljon kuin nesteenpoistolääkettä saanut jos luulee saaneensa nesteenpoistolääkettä. Homeen haju voi aiheuttaa äänen käheyttä ja verenvuotoa peräsuolesta jos uskoo homeen hajun olevan haitallista. Ex-anoppini on kuollut jo vuosia sitten syöpään eikä se kyllä johtunut mökin hajusta.

        Vanha ketju mut... Tavallaan pidän homeen hajuista tai en niitä vieraiksi, ehkä siksi kun maataloudessa kasvanut.. mutta kävipä niin että sairastuin vakavasti rakennuksessa kasvavien homeiden myrkyistä. En olisi uskonut mutta niinpä vain kävi. Kyl kai kaikki jo tietää että rakennuksissahan homeen seurauksena huima määrä myrkkypesäkkeitä. Samat homeet hevostallissa muttei sellaista myrkkykuormaa.

    • täysinturhalaitosmikäson
    • Hieno.homma.tässä
    • Homeherkkä

      Hesarin TIEDE-palstoilla 4.9. ja 5.9.17, TTL:n ylilääkäri, neurologi Markku Sainio toteaa, että home-/kemikaalioireilevien liskoaivot aktivoivat stressihormonitulvan, saavat sympaattisen ja parasympaattisen hermoston tuottamaan reaktioita (ns. toiminnalliset häiriöt), säätelevät sytokiineja ja ruumiinlämmön nousua.

      Liskoaivojen aktivoitumisen, eli limbisen järjestelmän tuottamat oireet ovat seuraavat (HS 5..9.): ”Hengenahdistus, pahoinvointi, oksentelu, ihon punoitus, raajaheikkous, vaikeus ajatella selkeästi (ns. aivosumu), sydämen tykytys, ilmavaivat, turvotus, nivelkipu, äänen käheys, yskä, muistioireet, unihäiriö, heikkous, uupumus, vetäytymistaipumus”.

      Kun ym. oireilevia on vaikea hoitaa siksi, että niihin ei löydy sen enempää elimellistä kuin psykiatristakaan syytä, niin Husin neurologian ja psykiatrian erikoislääkäri Risto Vataja on alkanut vetää Helsingin, Tampereen ja Oulun yliopistollisten sairaaloiden klinikoilta koottua lääketieteen eri alojen työryhmää, joka valmistelee ehdotusta siitä, miten toiminnallisten häiriöiden hoitoketju pitäisi järjestää ja millaista hoidon pitäisi olla.

      Kosteusvauriorakennusten sisäilmaa on tutkittu jo kymmeniä vuosia tuloksella, että sieltä löytyy kymmeniä eri lajisia mikrobeita (homeita, hiivoja, aktinomykeettejä, bakteereita), lisäksi ameeboja, varastopölypunkkeja, rakennusmateriaalien VOC-päästöjä, sekä maitoproteiineja.

      Jo 1970-luvulla alettiin puhua ns. kosteusvauriorakennussyndroomasta, jolla syndroomalla tarkoitettiin allergista, astmaattista ja reumaattista oireilua.
      Hoitona käytettiin hengistystietulehduksiin antibiootteja, antihistamiineja, astmapiippuja ja kortisonia, ihottumiin kortisonia ja reumaattisiin oireisiin tulehduskipulääkkeitä sekä reumalääkkeitä.
      Ja näin on jatkunut aina tähän päivään asti.

      Suomen ammattitautilaki valmistui 1938, johon sisältyi myös allergiset ammattitaudit: allerginen nuha, silmän sidekalvotulehdus, astma, yliherkkyyskeuhkokuume (=alveoliitti), fibrosoiva alveoliitti ja 1980-luvulla lisätty ns. ODTS. Jostain syystä esim. krooninen keuhkoputkitulehdus ja keuhkoahtaumatauti jätettiin ammattitautilaista pois, kuin myös psori, PPP, reuma ja Sjögrenin syndrooma.

      Kosteusvauriomikrobialtistuneita alettiin ym. ammattitautien toteamiseksi altistaa maamme keskussairaaloissa jo 1960-luvulla muutamalla luonnonhomeella, joka altistustoiminta ym.ammattitautien ruhtinaallisten lisääntymisien vuoksi keskitettiin maamme muista sairaaloista STM:n päätöksellä vuodesta 1995 lähtien pelkästään TTL:lle.
      TTL käytti homealtisteenaan kolmea luonnonhomeallergeenia:Asbergillus fumigatus, Cladosporium cladosporioides ja Acremonium, joilla altisteilla astma vahvistettiin homeallergian aiheuttamaksi ammattitaudiksi, samoin alveoliitti ja ns.ODTS:kin muuntui pelkäksi homeallergiaksi.

      Myös kemikaaleille voi allergisoitus. Työsuojelurahaston vuonna 2001 julkaisun mukaan kemikaaliallergisoitumisen vuosikustannukset arvioitiin tuolloin 22 miljardiksi markaksi.
      Oirekuva on sama kuin home-/kosteusvauriomikrobiallergioissa aina puhjenneita sairauksia myöten.

      Artikkeleissa TTL:n neurologi Markku Sainio sekä Husin neurologian ja psykiatrian erikoislääkäri Risto Vataja näyttävät harjoittavan mielipidemuokkausta väitteillään, että home-/monikemikaaliherkkyys aiheuttavat vain ym. toiminnallisia häiriöitä jättämällä mainitsematta home-/kemikaaliYLIherkistymisestä aiheutuvia todellisia sairauksia.

    • täyttä.asiata
    • neyy4032

      Varokaa Kankkusta duo-laihispillereitä, ovat Puolalaisia, suomalaiset osana huijausta. Pillerit ei kuulema tehoa ja rahoja ei palauteta. Sana kiertämään, pyydän. Joka keskustelu-palstalle.

    • Kiinnostavauuttatietoa

      Onkohan Annie Hopperin kirjaa jo käännetty suomeksi?

      • vok.vok

        Entä arabiaks tai kurdiks, varmaan kohta tarvitaan siedätystä homehtuneisiin vastaanottokeskuksiin maahan tuleville pakolaisille ja turisteille.

      • HomeenKiertäjä

        Annie Hopperin ja DNRS:n virallisilla nettisivuilla väitetään, että menetelmä, jossa hoetaan itselle puolen vuoden ajan sellaisia lauseita, kuten "olen terve, olen vapaa, voin tehdä mitä vaan" auttaisi muun muassa borrelioosiin, Parkinsonin tautiin ja kilpirauhassairauksiin. Ihan hirveätä kuraa.

    • saatanan.siedättäjät

      Saatanan siedättäjät, tunarit ja aivopesijät. Tuossa elämänne tilaisuus näyttää mitä oikeasti osaatte, hehe heh. https://m.kauppalehti.fi/uutiset/tutkijat-varoittavat-5g-verkko-on-terveysriski--eun-lykattava-rakentamista/4yAEFs2a Lääkäri2 älä sinä kuitenkaan ala tästä aiheesta mitään lässyttämään. Keskity vaan miettimään sitä ex-anoppisi homeiden haistelua ja sairastumista syöpään. Se oli vakava asia se sulle henkilökohtaisesti etkä voinut pelastaa vaikka homeisen salkkusi heivasit pois völöjystäsi. Oishan sun pitänyt se tietää kuinka vaarallista on toksiineita tuottavien homeiden haistelu pitemmän päälle vaikka homeiden hajuista tykkäisi kuinka.

    • RautalangastaVääntäen

      Niin?
      Jos sä olet ensin aiheuttanu itse itsellesi psykosomaattisen sairauden, niin eiköhän sen sairauden "ihmeparanemiseen" voi vaikuttaa aivan samalla keinolla kun miten sä olet sen saanutkin!

      Eli: Se sairaus johtuu sun omasta päästäsi! Joten mikset sä sit muka pystyis omalla päälläsi sitä parantamaankin?!

      • HomeenKiertäjä

        Kuka sen todistaa, että sairaus johtuu "omasta päästä"? Ja miten se todistetaan?
        Sehän on ihan järjellä ymmärrettävissä, että mikrobit, jotka erittävät myrkyllisiä aineenvaihduntatuotteita, eivät ole kauhean terveellisiä. Näin rautalangasta vääntäen.

    • HomeenKiertäjä

      Luin aika vasta tämän Hesarin jutun, ja olin kyllä jotenkin hämmentynyt. Mukamas "tieteellisessä" jutussa mainostetaan menetelmää, jota ei ole tieteellisesti tutkittu. Vaikuttaa täysin huuhaalta ja uskomushoidolta, johon jotkut ovat valitettavasti hurahtaneet. No, jos joku asia tekee ihmisen autuaaksi, olkoon se vaikka itselleen höpöttäminen tai vaikka pikkukivien heittely, niin saahan näin tehdä, ei sitä kukaan varsinaisesti kiellä. Mutta on hieman vastuutonta levittää huuhaata suhteellisen arvostetussa sanomalehdessä. Mikähän mahtaa olla lehtijutun yhteiskunnallinen vaikutus? Jätetäänkö nyt homekouluja korjaamatta, koska sairastelevat lapset voidaan mukamas aivopestä terveeksi?

      • "Mutta on hieman vastuutonta levittää huuhaata suhteellisen arvostetussa sanomalehdessä. Mikähän mahtaa olla lehtijutun yhteiskunnallinen vaikutus?"

        - Se on näkynyt jo täällä moderoinnissa, kun ihan asiallisia viestejä on täysin mielivaltaisesti poistettu erään lääkärinä esiintyvän tai useammankin toimesta. Kaikki kriittiset linkit englanninkielisille sivuille on hävinnyt kuin tuhka tuuleen aivopesun vallatessa alaa jo Suomessa. Ks. 31.10.2017 klo 8.37 postaamani viesti, jos sattuu pysymään täällä.

      • HomeenKiertäjä

        Niin, aivopesuhan on varsin halpa ratkaisu verrattuna siihen, että homeiset rakennukset oikeasti korjattaisiin. Sillä tavalla voi ymmärtää sen, miksi aivopesu homeongelmien kohdalla saattaa joitakin tahoja viehättää. Raha puhuu, näinhän se on aina ollut.

        Lehtijutussa oli mielestäni monta aika epäilyttävää kohtaa, tai no oikeastaan koko juttu oli epäilyttävä. Ensinnäkin, siinä väitettiin limbisen järjestelmän tarkoittavan liskoaivoja. Kolmiaivoteorian mukaan limbinen järjestelmä taitaa olla nisäkäsaivot. Sitten väitetään, että "vuosikymmenten tutkimukset eivät ole pystyneet osoittamaan, mitkä homeet ja mikrobit aiheuttavat oireita ja miten se tapahtuu". Ihanko totta? Kyllä minun mielestäni on jo todettu esimerkiksi se, että homealtistus lisää riskiä sairastua astmaan ja tulehduksiin. Homeen vaikutusmekanismin voi päätellä ihan maalaisjärjellä: luonnossa homeet hajottavat orgaanista ainesta, joten niin ne tekevät myös joutuessaan ihmisen hengitysteihin. Stressireaktiosta sanotaan, että "stressihormonit alkavat erittyä, sympaattisen ja parasympaattisen hermoston reaktiot käynnistyvät". Jaaha, ihmisellä on luonnostaan käynnissä aina joko sympaattinen tai parasympaattinen reaktio, ne ovat toistensa vastakohtia siten, että sympaattinen hermosto toimii stressitilanteissa ja parasympaattinen levossa. Oudolta tuntui myös lausuma, jossa sanottiin, että "limbisestä järjestelmästä käynnistetään myös elimistön puolustusta säätelevät sytokiinit". Eikö sytokiini ole yleisnimitys soluihin vaikuttaville viestiaineille? Luin että esimerkiksi valkosolut erittävät sytokiineja. Tuskinpa limbinen järjestelmä ohjaa elimistön puolustusreaktioita, kyse on paljon monimutkaisemmasta asiasta. Ja sitäpaitsi, kun kävin jutussa mainostetun DNRS-menetelmän virallisilla nettisivuilla, niillä mainostettiin menetelmän auttavan esimerkiksi Parkinsonin tautiin, borrelioosiin ja kilpirauhassairauksiin, mikä tuntuu jo todella paksulta väitteeltä. Siellä myös markkinoitiin noin 300 euron hintaisia DVD-paketteja. Joten kyse taitaa olla rahastuksesta sairaiden ihmisten hädällä. Mikä tämä tyyppi mahtaa olla, joka kirjoitti tämän artikkelin Helsingin sanomiin? Ei ollenkaan ammattitaitoista journalismia minun mielestäni.

      • DNRS.höpötys.Lääkäri2
        HomeenKiertäjä kirjoitti:

        Nythän meitä on ainakin kolme tai jopa neljäkin jotka pitää 300€ hintaisia DVD paketteja rahastuksena. "Rahastusta sairaiden ihmisten hädällä."
        Sinä "HomeenKiertäjä" ja minä jääkäri2 sekä tuo huuhaalääkäri2. Eiköhän Sanasinkokin ole oikeilla jäljillä näissä homeoireissa ja sisäilmasairauksissa.

        Tässä Lääkäri2 sanoo totuuden "DNRS-höpötyksistä" myös. Vaikka on Sainion ja yleensäkin myös TTL:n vakuutuslääkäreiden mielistelijä.

        Lääkäri2
        1.11.2017 14:06
        No ei siihen tarvita mitään "DNRS"-höpötyksiä eikä kyseessä ole mikään "mystiikan tie",

        Höpöttää kyllä jotain suggestiosta, mutta siihen hömppään ei kannata sisäilmasairaan lähteä mukaan. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/uskon-askeleet-veivat-pyoratuoliin

      • Tulehduskierre.paha

        " 16.5.2016 1 Syöttösoluaktivaatiosairaudet (mast cell activation diseases) – katsaus tieteellisiin julkaisuihin Johanna Rajasärkkä*

        " Elintaso- ja autoimmuunisairaudet, allergiat ja yliherkkyydet sekä monet neuropsykiatriset häiriöt kuten autismi ja ADHD yleistyvät varsinkin länsimaissa. Nykyään tiedetään, että monilla näistä taudeista on tulehduksellinen alkuperä, ts. elimistön tulehdustila on ainakin osittain niiden taustalla. On myös havaittu, että usein yksittäisellä potilaalla on useampi kuin yksi tulehduksellista alkuperää oleva tauti, ja on herännyt epäilyksiä, että niillä voisi olla yhteinen selittävä taustatekijä.

        https://www.researchgate.net/publication/303334174_Syottosoluaktivaatiosairaudet_mast_cell_activation_diseases_-_katsaus_tieteellisiin_julkaisuihin

      • HomeenKiertäjä kirjoitti:

        Niin, aivopesuhan on varsin halpa ratkaisu verrattuna siihen, että homeiset rakennukset oikeasti korjattaisiin. Sillä tavalla voi ymmärtää sen, miksi aivopesu homeongelmien kohdalla saattaa joitakin tahoja viehättää. Raha puhuu, näinhän se on aina ollut.

        Lehtijutussa oli mielestäni monta aika epäilyttävää kohtaa, tai no oikeastaan koko juttu oli epäilyttävä. Ensinnäkin, siinä väitettiin limbisen järjestelmän tarkoittavan liskoaivoja. Kolmiaivoteorian mukaan limbinen järjestelmä taitaa olla nisäkäsaivot. Sitten väitetään, että "vuosikymmenten tutkimukset eivät ole pystyneet osoittamaan, mitkä homeet ja mikrobit aiheuttavat oireita ja miten se tapahtuu". Ihanko totta? Kyllä minun mielestäni on jo todettu esimerkiksi se, että homealtistus lisää riskiä sairastua astmaan ja tulehduksiin. Homeen vaikutusmekanismin voi päätellä ihan maalaisjärjellä: luonnossa homeet hajottavat orgaanista ainesta, joten niin ne tekevät myös joutuessaan ihmisen hengitysteihin. Stressireaktiosta sanotaan, että "stressihormonit alkavat erittyä, sympaattisen ja parasympaattisen hermoston reaktiot käynnistyvät". Jaaha, ihmisellä on luonnostaan käynnissä aina joko sympaattinen tai parasympaattinen reaktio, ne ovat toistensa vastakohtia siten, että sympaattinen hermosto toimii stressitilanteissa ja parasympaattinen levossa. Oudolta tuntui myös lausuma, jossa sanottiin, että "limbisestä järjestelmästä käynnistetään myös elimistön puolustusta säätelevät sytokiinit". Eikö sytokiini ole yleisnimitys soluihin vaikuttaville viestiaineille? Luin että esimerkiksi valkosolut erittävät sytokiineja. Tuskinpa limbinen järjestelmä ohjaa elimistön puolustusreaktioita, kyse on paljon monimutkaisemmasta asiasta. Ja sitäpaitsi, kun kävin jutussa mainostetun DNRS-menetelmän virallisilla nettisivuilla, niillä mainostettiin menetelmän auttavan esimerkiksi Parkinsonin tautiin, borrelioosiin ja kilpirauhassairauksiin, mikä tuntuu jo todella paksulta väitteeltä. Siellä myös markkinoitiin noin 300 euron hintaisia DVD-paketteja. Joten kyse taitaa olla rahastuksesta sairaiden ihmisten hädällä. Mikä tämä tyyppi mahtaa olla, joka kirjoitti tämän artikkelin Helsingin sanomiin? Ei ollenkaan ammattitaitoista journalismia minun mielestäni.

        Juu, ja kaikki vähän liiankin hyvää ollakseen totta...

        Uimapuvustakin pitää raportoida, kun on vähän suhdesotkuja https://www.seiska.fi/Uutiset/Reino-Nordin-kuvasi-Maria-vaimonsa-sensuellisti-erikoisessa-uimapuvussa-kaunis-kuva taustalla ja miehellään paljon muutakin DVD-pakettien ja vieroitushoidon sijaan:

        "Nordin kertoi hiljattain Iltalehdelle (IL 29.9.) jättäneensä päihteet ja voivansa hyvin.

        - Mä vaan päätin lopettaa kaikki päihteet röökistä alkaen, hän totesi.

        Iltalehti yritti tavoittaa Reino Nordinia kommentoimaan kesäistä huumetuomiota ja kysyäkseen, onko raittiuspäätös pitänyt. Nordin ei kuitenkaan vastannut IL:n soittopyyntöihin."

        http://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/201711022200505678_vd.shtml

      • mikä.myrkkycocktail

        Että huh huh!
        Tietääkö kukaan mitä myrkkycoctailia sieltä pitää edes yrittää poistaa tavaroista. Ei tietenkää, mutta yrittää kuitenkin pitää. Voe voe.

        Meidän tavaroista ei ole lähtenyt oireita aiheuttavat myrkyt sitten millään mnetelmällä ja on kokeiltu kaikki mahdollinen mitä ASTE ry, THL ja terveydensuojeluviranomaiset neuvoivat. Samoin homesählääjät kahdesta eri firmasta Germasert SupeR, MCF PHMG myrkky ja otsonointi. Etanoolit ym konsulttien suosittelemat. Pahemmaksi vaan meni tavaroiden aiheuttamat oireet ja lähes kaikki kaatopaikalle kärrättiin ongelmajätettä.

        Kaatopaikalle vaan kylymän rauhallisesti jos kamat vakacvia oireita aiheuttaa. On edesvastuutonta kontaminoituneita kamoja jotka oireita aiheuttaa viedä edes huuutokauppoihin ja kirpputoreille.

        Älytöntä! VIELÄKIN vaikka tietoa on professori Mirja Salkinoja-Salosen tutkimusten kautta vaikka kuinka. Sekä toisiakin tutkimustuloksia ja huonoja kokemuksia piun paljon. TODELLA ÄLYTÖNTÄ.

        https://www.koneensaatio.fi/wp-content/uploads/3Salkinoja-Salonen.pdf

        "TERVEYS Naistenklinikan viereen lokakuussa avattuun potilashotelliin ehti päätyä joitakin kalusteita puhdistamattomina. Rakennuksessa olevat henkilöt saivat kalusteista oireita ja ne poistettiin."

        "Kätilöopiston kalusteet käsiteltiin ennen siirtämistään vetyperoksidiin perustuvalla kuivahöyrytyksellä. Suunnitelman puhdistamisesta teki Husin sisäilmatyöryhmä."

        http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/576386-sisailmaongelmaisesta-katiloopistosta-siirretty-kalusteita-naistenklinikalle#.Wfs1z4cILKQ.facebook

        " Ruotsalaistutkimuksen
        (Bloom ym. 2010) mukaan hapettavat tuotteet (Ozon ja Penetrox S) eivät kuitenkaan
        pystyneet estämään elinkelpoisten homeiden kasvua eri rakennusmateriaaleissa.
        Vetyperoksidin pääasialliset toksikologiset vaikutukset ihmiseen ovat paikallisia ärsytysvaikutuksia.
        On epätodennäköistä, että sitä pääsee imeytymään elimistöön siinä määrin, että se pystyisi
        vaikuttamaan sisäelimiin imeytymisen seurauksena (EU 2003)."

        https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130236/Biosidit ja korjausrakentaminen.pdf?sequence=1

      • HomeenKiertäjä
        sanasinko kirjoitti:

        Juu, ja kaikki vähän liiankin hyvää ollakseen totta...

        Uimapuvustakin pitää raportoida, kun on vähän suhdesotkuja https://www.seiska.fi/Uutiset/Reino-Nordin-kuvasi-Maria-vaimonsa-sensuellisti-erikoisessa-uimapuvussa-kaunis-kuva taustalla ja miehellään paljon muutakin DVD-pakettien ja vieroitushoidon sijaan:

        "Nordin kertoi hiljattain Iltalehdelle (IL 29.9.) jättäneensä päihteet ja voivansa hyvin.

        - Mä vaan päätin lopettaa kaikki päihteet röökistä alkaen, hän totesi.

        Iltalehti yritti tavoittaa Reino Nordinia kommentoimaan kesäistä huumetuomiota ja kysyäkseen, onko raittiuspäätös pitänyt. Nordin ei kuitenkaan vastannut IL:n soittopyyntöihin."

        http://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/201711022200505678_vd.shtml

        Hieman ihmetyttää, että Helsingin sanomat käyttää muka asiantuntijana Maria Nordinia, jolla ei ole minkäänlaista lääketieteellistä tai mikrobiologista asiantuntemusta. Maria Nordin on käynyt tietääkseni arkkitehtikoulutuksen, on maalannut jotain kuukautisverellään ja on naimisissa huumeista kärähtäneen muusikon (Reino Nordin) kanssa. Vaikuttaa ehkä vähän hörhöltä hippipariskunnalta, jolla varmaan tulee pössyteltyä silloin tällöin ja hurahdeltua kaikenlaisiin vaihtoehtohoitoihin. Sinänsä ei minulla mitään heitä vastaan ole, mutta miksi Nordinia käytetään asiantuntijana sellaisessa asiassa, jossa hän ei ole minkäänlainen asiantuntija? Huonoa journalismia.

    • Lääkäri2

      "Kaatopaikalle vaan kylymän rauhallisesti jos kamat vakacvia oireita aiheuttaa. On edesvastuutonta kontaminoituneita kamoja jotka oireita aiheuttaa viedä edes huuutokauppoihin ja kirpputoreille.

      Älytöntä! VIELÄKIN vaikka tietoa on professori Mirja Salkinoja-Salosen tutkimusten kautta vaikka kuinka. Sekä toisiakin tutkimustuloksia ja huonoja kokemuksia piun paljon. TODELLA ÄLYTÖNTÄ."

      Otsonoinnilla hajut lähtee ja päälle kunnon tuuletus kovalla pakkasella niin haju lähtee varmasti. Otsonoinnin pitää olle KOVA, ei mitään pientä vaan KUNNOLLA sitä otsonia niin että ei nyt ihan valkaise niitä kamoja mutta melkein. Eikä niissä mitään myrkkyä ole vaan vain hajua. Voi ne toki myydä jos haju häiritsee, ei se kaikkia häiritse.

      Noissa Salkinoja-Salosen jutuissa ei ole enää päätä eikä häntää, omakeksimiä teorioita ja "ilman pyörteilyä" kun joku kulkee huoneessa työpöydän ohi, naurettavaa. Ja rakennetaan ilman höyrysulkuja että saadaan varmasti kosteusvaurio, mitä järkeä?? Ja miten mikrobiologi ottaa kantaa rakennusteknisiin rakennusinsinöörien ja arkkitehtien asioihin? Voidaanhan sitä vaikka mitä aineita todeta jossain mikroskooppisissa tutkimuksissa mikroskooppisia määriä, mutta kun niiden ei ole todettu aiheuttavan sisäilman kautta ihmiselle yhtään mitään niin se siitä. Suggestio, uskominen ettei haju haittaa on se hoito. Kyseessä on siis "uskon asia".

      • suggestio.sieltä.syvältä

        Todellakin suggestio on "uskon asia" Olet Lääkäri2 siinä aivan oikeassa.

        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/uskon-askeleet-veivat-pyoratuoliin

        Professori Mirja Salkinoja-Salonen on kyllä rehellinen ja kova proffa. Laittaa luuta kurkkuun siedättäjille ja vääristelijöille ja säälimättä valehtelijoillekin. Niin sitä pitääkin.

        Luehan tuo M S-S:n lausunto petoksista Lääkäri2 ja sano jotain tähänkin? Moneenko homepäiväkotiin ja homekouluun sekä homesairaalaan on näitä petoksia tehty. Panehan Kari Reijula asialle, kun tämä huippuproffa KR hyvin tietää tämänkin totuuden. " SAIRAALAT RAPISTUVAT KÄSIIN." Yleisin ongelma rakennuksissa ovat home- ja kosteusvauriot. Nämä ongelmat vaativat vuosittain jopa kymmenien suomalaisten hengen. Reijula arvioi."

        Mutta tässä kertoo professori Mirja Salkinoja_Salonen petoksista mitä meillekin on tehty ja jopa KHO suojeli meille tehtyjä petoksia. Kehen voi tämän maan kansalaiset enään luottaa jos ei KHO??

        "Funktionaalisen lääketieteen seuran symposio 2.11.2012 Helsingin Yliopistossa / Kosteusvaurioiden mikrobiologiaa ja toksikologiaa /Mirja
        Salkinoja-Salonen 6
        Biosideilla harhautetaan viranomaisia.
        Biosidikäsittely aiheuttaa pesäkelukujen aleneman. Biosidien
        avulla saatua, alhaista pesäkelukua on käytetty näyttönä tilojen käyttäjälle tai terveysviranomaiselle, että sisätiloissa ei olisi kosteus- tai homevauriota, jopa siten, että näille tahoille ei ole annettu tietoa biosidikäsittelystä. Tämä voi johtaa siihen, että kiinteistön mahdollisten vaurioiden todellinen etsintä ja vaurioiden korjaus jätetään tekemättä tai tehdään vain osittain. "

        https://tuhat.helsinki.fi/portal/files/24338502/FLYSalkinojaSalonenb.pdf

        Tässä kaveri todistaa lisää turhista homedesinfioinneista. Kun kysyin häneltä " miksi tehdään turhia ja vaarallisia homedesinfiointeja biosideilla." Tässä kaverin vastaus 3 . helmikuuta kello 20:44 ""Desinfioidaan koska se on vakuutusyhtiöiden tahto, joskus jopa ennen purkamista, purkamisen ja kuivauksen jälkeen desinfioidaan. Työvaatteiden mukana kaikki kulkeutuu mukavasti autoon ja kotia. Ihmettelen, kun meillä ei muut oireile jo. Sädesieni on itselleni paha, nostaa lämpöä huolella, sen olen huomannut. Ei saisi sanoa edes ääneen, mutta epäilen erästä siivousvälinettä tehokkaaksi itiöiden levittäjäksi kohteesta toiseen."

        Vastuuntunnotonta valehtelua sulla Lääkäri2 Otsonoinnista.

        "Otsoni on terveydelle haitallinen
        Myös otsoni (O3) luokitellaan biosidiksi. Otsoni on itsessään haitallista terveydelle, erityisesti suuret pitoisuudet. Otsinoreaktioissa voi syntyä uusia, terveydelle mahdollisesti haitallisia yhdisteitä."

        Mikä v****** siinä on, että valehtelet noin saatanasti siedättäjä ja tietoisesti ja tahallaan vaarannat terveidenkin ihmisten terveyttä? Lue nyt tuosta ja yritä ymmärtää jotain vielä.

        ""Otsoni on itsessään haitallista terveydelle, erityisesti suuret pitoisuudet.""
        Jos rapuloista heräsit, niin raoita nyt hyvä mies ainakin toista silmääsi ja lue kunnolla tuo TTL:n jaTHL:n sanoma "Otsoni on itsessään haitallista terveydelle, erityisesti suuret pitoisuudet."

        "Työterveyslaitoksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) selvityksen mukaan biosideja ei kuitenkaan pidä käyttää homeongelmien ratkaisuna, homesiivouksen tehosteena eikä homeiden ehkäisyssä. Biosidit ovat myrkyllisiä aineita ja ne voivat olla haitallisia siivoustyötä tekevien ja tiloja käyttävien terveydelle."

        SIIS TYÖTERVEYSLAITOS (TTL) mitä siedättäjä dosentti Markku Sainio nimittelee
        naureskellen "SYLTTYTEHTAAKSI." Tuolla kohta 40:17 paikkeilla. https://www.youtube.com/watch?v=D94i_xxe7NE Sisäilmasirkusta parhaimmillaan tuo video. Tuon jos joku vielä paremmaksi panee, niin helvetin kova jätkä on.

        https://www.thl.fi/fi/-/otsoni-ja-muut-biosidit-eivat-sovi-rakennuksen-homeongelman-ratkaisuksi

        Hajut ei ketään sairastuta vaan MYRKYT!!!!!!!!!! Kaikki homeet ja myrkyt ei edes haise. Se on Myrkytystila kun kosteusvauriorakennuksessa homemikrobitokseeneille terveytensä menettää täysin.

        ""Kaikki eivät haista hometta
        Hajuaistin herkkyys vaihtelee ihmisestä riippuen. Turun yliopiston professori Tuula Putus kertoo, että kaikki eivät tunnista esimerkiksi rakennuksen homeen hajua.""

        https://yle.fi/uutiset/3-6910464

        Tässäpä näitä totuuksia taasen vähäksi aikaa..........

      • HomeenKiertäjä

        "Voidaanhan sitä vaikka mitä aineita todeta jossain mikroskooppisissa tutkimuksissa mikroskooppisia määriä , mutta kun niiden ei ole todettu aiheuttavan sisäilman kautta ihmiselle yhtään mitään niin se siitä. Suggestio, uskominen ettei haju haittaa on se hoito."

        Hyvä lääkäri, lääketieteen ammattilaisena sinun tulisi tietää se lääketieteellinen tosiasia, että määrä tekee myrkyn. (Jos siis olet oikeasti lääkäri.) Vesikin muuttuu myrkylliseksi, jos sitä juo liikaa. Eri aineet ovat sitten taas haitallisuutensa perusteella myrkyllisiä erilaisina määrinä, esim. syanidi on huomattavasti myrkyllisempää kuin vesi, ja siksi se on paljon pienempänä määränä myrkyllistä. Siksi voidaankin hyvin perustein olettaa, että välttämättä yksittäinen homeitiö ei haittaa ollenkaan, mutta tilanne on ihan toinen, jos kyseessä on vaikka valtava seinän sisällä oleva homekasvusto, joka erittää ilmaan aineenvaihduntatuotteitaan ja itiöitään ihan kunnolla. Miksi luonnossa esiintyvä hajottajamikrobi eli home sitten ei voisi muka olla ihmiselle yhtään vaarallinen? Bakteeritkin on luonnossa esiintyviä hajottajamikrobeja, ja nehän on jo todettu eri asteisen vaarallisiksi.

    • raimareima

      Minusta tässä on järkeä. Ei väitetä, että kyseessä olisi luulosairaus. Allergia on elimistön keino suojautua jotain ärsykettä vastaan. Miksi joku sairastuu ja toinen ei. Miksi elimistö suojautuu joltain muille vaarattomalta. Ohjelmointivirhe tietysti. Aivoissa on niin paljon piilojuttuja, käyttämätöntä kaistaa. Voisin kuvitella, että parin sadan vuoden päästä nämä on ihan selkeitä asioita sen ajan eläville.

    • ainaoppiiuutta

      Jos meillä ei olisi aivoja niin meillä ei olisi kipua. Ei olisi stressiä eikä vatsa- tai iho-oireita ja ties mitä. Ohjelmointivirhe on hyvä sana. Joskushan joku saa paniikin jossain normi tilanteessa. Sekin on ohjelmointivirhe, jonka voi korjata kognitiivisella terapialla tai DNRS avulla.
      Varmaan melkein kaikki DNRS asiaan perehtyvät miettii kaksikin kertaa, että onko tämä jotain hihhulia vai mistä on kyse. Onhan se outoa, ettei terapioilla saada näitä aivoissa olevia vääriä kytkentöjä suoristettua. Hoitoa ei ole tarjolla. Sitten teet aivojumppaa ja käskytät itseäsi tietyillä säännöillä ja kas, oireet alkaa hävitä. Ei se tarkoita sitä, että homeita ei tarvitsisi poistaa, niistähän alunperin joku alkaakin oirehtia, ylireagoida. Mutta kun moni oirehtii vaikkei hometta enää olisikaan, joillain tulee lisäksi kemikaaliherkkyys, fibromyalgia, sähköyliherkkyys ja jotain muutakin. Jostainhan se kertoo, että samaan ihmiseen tulee usein monta sairautta, joihin ei varsinaista hoitoa tai lääkettä ole ja diagnoositkin on vähän sinnepäin. Keho on stressitilassa yksin kertaistettuna. Aivot on tehneet omia vääriä kaavojaan ja niille opetetaan normaalit kaavat. Oksensin lapsena sipulin vuoksi ja nyt voin jo syödä sipuliruokaa, väärin eletty. Kemikaaliherkkyydet, jotka tuli esiin rakkuloina käsissä ja huulissa, mennyttä on nuokin oireet. Aivoni eivät enää tulkitse väärin ja puske stressireaktion kanssa vääriä oireita. En huolisi mitään oireita enää takas vaikka kyseessä olisi humpuukihoito ja plasebo. Lapseni käytti yksityistä psykiatria ahdistuksen hoitoon, eräskin tunti maksoi 400€ lausunnon kanssa. Pari vuotta ja mitään parannusta ei tapahtunut. Nyt sitten on opeteltu ahdistuksesta pois näillä naurettavilla DVD:llä naurettavan lyhyessä ajassa. Lapsi takaisin kouluun ja harrastuksiin. Se parhaiten nauraa, jonka oireet on kadonneet. Onnea kaikille ja perehtykää aivotoimintaan. Psykoterapiat kulkee jäljessä, kognitiivinen on jo hännillä mutta laimeaa.

      • huuhaaaaaaaa

        Neljä peräkkäistä homeasuntoa takana. Kaikista löytyi tutkimuksissa hometta, toksiineita tuottaviakin kuten Aspergillus versicolor, Penicillium ja Chaetomium, VOC 2-etyyliheksanolia, solumyrkkyjä, runsasta bakteerikasvua, Germasert Super homeentappoaineen jäämiä, MCF PHMG biosidimyrkyn jäämiä ja otsonoinnin jäämiä (otsonointi on biosideihin luokiteltu THL), Tulehduskierre joka kesti vuosia, lääkärit yrittivät tehdä ongelmasta astmaa ja allergiaa, mutta kun olikin pahempi juttu. Vuosia kestänyt poskiontelotilehduskierre ja lopulta leikkaus. Vuosia kestänyt paksusuolen tulehdus ja verta suolistosta kaksi tähystystä ja syöpätutkimukset ei onneksi syöpää paksusuolessa. Vuosia kestänyt ruokatorven tulehdus ja kaksi tähystystä pohjukasuolella pieni syöpäriski ja ruokatorvessa paha pitkäaikainen tulehdus. Otsaontelotulehdus epäily ja kovat tutkimukset. Keuhkotulehdus ja lääkäri kehoitti heti lähteä pois homeasunnosta. Eturauhastulehdus ja mars urologin tutkimuksiin. Reumasairauksia ym. Nuo kaikki on nyt loppuneet. Tulehdukset kaikki, verenvuodot ja reumakivut ja säryt. Sen jälkeen kun tämän uuden asunnon uusien rakennusmateriaalien päästöt laskivat siedettävälle tasolle. Toipuminen ilman suggestiota, ilman mitään turhia huuhaa DVD levyjä . Ilman höpölääkäreiden käypähoitoja ym. sontaa.
        Älyttiin vielä heivata kontaminoituneet tavarat kaatopaikalle. Se oli SIINÄ!

        Mitä muuta teille tapahtui ennen niitä DVD levyjen kuunteluja. Onko oireiden ja sairauksien aiheuttamat asiat ne "alkusyyt" selvitetty ja poistettu.

        Minä kun en usko mihinkään muuhun kuin siihen, että kun kyse on homeista, toksiineista ja homemyrkyistä, niin oireet ei lopu muuta kautta kuin pois niistä tiloista missä vakavia oireita saa ja välttää kaikenlaista altistumista. Aika parantaa haavat mutta myös elimistö puhdistaa itse itsensä ajan kanssa kunhan ei altista itseään tarpeettomasti myrkyille mitkä ovat terveyden tuhonneet. Sekä irtaimiston myös.

        Syöpäkin on sellainen tilanne, että aivan varmasti "Keho on stressitilassa yksin kertaistettuna."

        Meinaatko väittää, että siihenkin "YLIREAGOIDAAN" ja " Aivot on tehneet omia vääriä kaavojaan ja niille opetetaan normaalit kaavat." Voithan sitäkin yrittää, mutta paskaa on turha tänne enmpää pukata jos "aklusyytä" ei kohdallanne ole poistettu ennen ja/tai jälkeen huuhaa-aivojumppanne. Missä homekoulussa lapsesi nyt on? Se kiinnostaa tietää.

        Jatkakaa aivojumppaanne, mutta älkää mainostako sitä homesairauden ja sisäilmasairauden sekä MCS sairauden parantajaksi jos ei "ALKUSYYTÄ" kunnolla tutkita ja ilman homeentappoaineita ja ilman myrkyllisiä homedesinfiointeja korjata. Jotain vastuuta siihen mitä tänne pukkaa kiitos.

      • ainaoppiiuutta
        huuhaaaaaaaa kirjoitti:

        Tottakai homeoireet on totta. Tietysti pitää lähteä pois homeisesta tilasta, joka on alunperin jo tehnyt sen stressitilan tai tulehduksen kehoon. Mutta jos on kymmenen vuotta pois hometalosta ja sitten alkaa tulla muitakin oireita, kuten monilla on. Niin äitini on myös sairastunut homeista, menettänyt työkyvyn. Kaikki tavarat heitetty pois. Tästä on jo 20v aikaa. Sitten alkoi tulla kemikaaliherkkyyttä ja fibroa ja mitähän kaikkea. Fibroa hoidettiin kortisonilla ja ohje oli myös, että positiivisuutta elämään. Nämä kaikki on hänellä nyt jääneet taka-alalle ihan samalla tavoin kuin minullakin. Aivojen magneettikuvassa muuten näkyy hajusteyliherkkyys. Normaalisti pieni läntti tunnistaa hajun mutta hajusteherkällä on puoli päätä touhuamassa, että vaaratila, hälytys, paniikki.
        Ilmeisesti elimistö ei puhdista itseään jos kerran samat oireet jatkuu kymmeniä vuosia ja tulee muitakin oireita vielä lisää vaikka eläisi puhtaassa tilassa. Lapseni ei tietääkseni ole homekoulussa, hänellä on muuta ahdistusta nuoruuden kynnyksellä. Sitä vaan, että on paljon hoitoa, jolla ei ole tehoa ja maksaakin niin helevetisti. Harvalla on niin rajut oireet kuin sinulla, ei sinun tarvitse jokaisen homesairaan puolesta ottaa itseesi. Toivon parasta sinulle kuitenkin.

      • eiköhän.tämä.tästä
        ainaoppiiuutta kirjoitti:

        "Ilmeisesti elimistö ei puhdista itseään jos kerran samat oireet jatkuu kymmeniä vuosia ja tulee muitakin oireita vielä lisää vaikka eläisi puhtaassa tilassa."

        OLETKO SATAVARMA, ETTÄ TILAT OVAT PUHTAA SEN OIREILEVAN JA SAIRASTELEVAN KANNALTA?

        Kyllä se puhdistaa, mutta toipuminen vie joskus jopa vuosia ja ehdoton edellytys on välttää kaikenlainen altistuminen myrkyille.
        Suomessa ei ole kovin montaa "puhdasta" paikkaa missä pahoin terveytensä menettäneillä olisi olo ilman oireita. Jos sinä voit olla jossain tilassa ei se kerro sitä, että tila olisi "puhdas" jonku toisen terveytensä menttäneen kohdalla.

        "ei sinun tarvitse jokaisen homesairaan puolesta ottaa itseesi." En otakaan vaan kerron rehellisesti tänne kaiken mitä olen omakohtaiseti joutunut kokemaan perheemme homekatastrofin aikana joka kesti vuoden 2004 kesästä aina 2015 syksyyn saakka.

        Taustallani on ollut tämän maan parhaita home- ja sisäilmasairauksiin peretyneitä ihmisiä ja en ilman heidän apuaan olisi tässä nyt sinullekaan kirjoittelemassa.

        Taustallani oli kaksi vakavaa keuhkoveritulpaa ennen ensimmäistä homeasuntoa. En suosittele keuhkosairaille, sydänsairaille, syöpäsairaille enkä aivoinfraktipotilaille oleskelemaan pitkiä aikoja kosteusvauriorakennuksessa missä homemikrobitoksiinien aiheuttama myrkyllinen sisäilma. En edes suggestointiyritysten jälkeen enkä DVD levyjen kuuntelujen jälkeen senkään vertaa. Älä ota sinä itseesi nyt, mutta uskon enempi oma roppani ääneen kuin DNRS juttuihin.

        Toivomalla ei saavuteta mitään aikaiseksi. Joten en siihen sorru. Kuuntele oman roppasi ääntä ja toimi sen mukaisesti ja toimi nopeaa kun kyse on homerakennuksesta missä myrkyllinen sisäilma. Paskanjauhajia ja vähättelijöitä ei kannata jäädä kuuntelemaan yhtään.

        Mulla ei koskaan haju häirinnyt enkä kaikkia mikrobien ja toksiinien aiheuttamia hajuja edes haistanut. Mikrobit menivät limakalvoille ja sitä kautta aiheuttivat terveyden romahtamisen .
        Silmiin, suuhun, nenään, peräpäähän, keuhkoihin aiheuttaen tulehduskierteen ja sen myötä verenvuotoja joka rööristä. Tätä en halua kokevan yhdenkään joka jälkeeni tänne homerakennuksiin joutuu jäämään taistelemaan terveytensä puolesta. Vähättelijöitä ja vääristelijöitä vastaan. Ei muuta tällä kertaa.

    • ainaoppiiuutta

      Tulipa mieleen eräs kerta kun minut peloteltiin tosi tehokkaasti eräässä tilanteessa niin, että olin aivan paniikissa. En saanut nukuttua kun odotin jotain raiskaajaa tai tappajaa, stressiä pukkasi pahemman kerran vatsa oireineen. Näin elin pari päivää aivan sekopäisenä selkäni yli kurkkien. Sitten aloin pähkäillä, että en voi asua täällä yksin jos pelkään, en voi mennä pihalle kun pelkään. Eihän tässä ole mitään järkeä, tähän on tultava loppu. Nyt pitää oikaista ajatukset tai laittaa mökki myyntiin. Sitten pähkäilin, ettei tänne ketään tule ja vaikka tuliskin niin ei se ennakointi auta yhtään. Pelko ei estä mitään tapahtumasta. Miksi joku tulisi minut tänne tappamaan tai raiskaamaan? Kas näin tungin pelon sinne mihin se kuuluu eli pois mielestä. Luotin siihen, ettei mitään tapahdu. Stressi hävisi taivaan tuuliin. Eli mökki=pelko muuttui mökki=onnellisuus ja vapaus. Vähän saman tyylisesti kävin sairauksia ja oireita läpi. Eli työnsin negatiiviset ajatukset ja oireiden mietinnät sinne mihin ne kuuluu eli pois taka-alalle. Johan noita yli 10 vuotta on koko ajan tihrusteltu aamusta iltaan ja lääkäreissä juostu ja kukaan ei jaksa enää kuunnella. Tilalle hyviä juttuja ja reipasta positiivista hyvää, rakkautta ja onnea, naurua. Ei tarvitse enää ihmetellä kun kemikaalit sitä ja tätä ja allergia testeissä ei mitään tuloksia. Rakkulat huulissani olivat kuin auringossa palaneet tai okasolusyöpä olisi tullut koko alueelle. Eli oireet todellisia mutta aiheuttaja olikin väärä kytkentä aivoissa. Kemikaali=ihottuma. Nyt on kemikaali=ei oireita. En silti lähtisi homeen keskellä elämään enkä ala hiuksiakaan värjäämään tai hajusteisia pesuaineita käyttämään. Olin jo aiemmin miettinyt, että elämä on niin hajustettua pesuaineineen, että onko ihme jos aivojen alueella oleva haju tunnistus menee stressitilaan. Ihmeellinen on tuo ihmisen korvien väli tai "korvien väli". Toinen on pilkkaava ja toinen on arvostava. Rinnanpoiston jälkeen selvisin buranalla, hoitaja oli huolissaan kun en ottanut tiukempia lääkkeitä. Puoli rintakehää avattu ja kainalo kaivettu tyhjäksi, ei siis mikään parin tikin reikä. Oisko positiivisuus tuonut aivoihin sitä vahvuutta, jolla pidetään kipukin hiukan paremmin hallussa. Siinä sitä taas pohdittavaa. Tosiaan, korvien välissä.

      • näillä.eväillä.mennään

        Niin pelolle ei valtaa ja sekaan vaan vaikka ei seisoisikaan.
        Tuossa hyvä DVD jos on mieli maassa. Helpottaa kummasti, mutta ei poista hometta mikrobitoksiinivaurioisesta rakennuksesta. https://www.youtube.com/watch?v=L-Ds-FXGGQg

      • ympäristöyliherkkäkö

        Tässä muuten yksi niitä harvoja järkeviä kommentteja mitä tämän palstan höpölääkäri2 on koskaan kirjoittanut:
        Lainaus alkaa:

        "Lääkäri2
        1.11.2017 14:06
        No ei siihen tarvita mitään "DNRS"-höpötyksiä eikä kyseessä ole mikään "mystiikan tie", kun vakuuttava lääkäri sanoo vakuuttavasti että kyseessä ei ole yhtään mitään ja potilas rauhoittuu tästä, sitä sanotaan suggestioksi.

        Lapset ovat erittäin suggestioherkkiä esimerkiksi. Puhaltaminen ja laastari parantaa vaikka verta ei tulisikaan. Samaten taapero saattaa itkeä peloissaan kun isosisko on saanut haavan ja vuotaa verta. Taaperolle kun sanoo että "eihän tässä sinulle tehdä mitään", niin heti rauhoittuu ja pelot ja vaivat ovat tiessään.

        Ei Nordinin voikaan olettaa ymmärtävän asiaa syvällisemmin kuten vaikka psykologi tai lääkäri. Suggestion on voitu osoittaa kuitenkin aiheuttavan aivoissa ihan fyysisiä muutoksia fMRI:lla kuvattaessa asiaa tutkittaessa. "

        Laastari, tikkari ja puhaltelut ei kuitenkaan poista sisäilmasairautta, homesairautta eikä MCS sairautta YKSISTÄÄN, vaan pitää tutkia perusteellisesti ALKUSYY ja poistaa se turvallisesti ilman myrkytyksiä.

        Laastarit, tikkarit ja puhaltelut ei poista homepäiväkotien ja homekoulujen lapsilta oireita. Eikä hometta, mikrobeja eikä toksiineita kosteusvauriosesta rakennuksesta.

        Ei kyllä DNRS sekään kuten Lääkäri2 tuossa antaa ymmärtää.

        Eli olen samaa mieltä Lääkäri2 kanssa, "No ei siihen tarvita mitään "DNRS"-höpötyksiä eikä kyseessä ole mikään "mystiikan tie."

        Lisään, että kunhan älyää vaan seurata viisaiden lääkärien tekemisiä. Lähtemällä ajoissa läppäseen homevaurioisesta ja mikrobitoksiinivaurioisesta rakennuksesta. Mitään muuta ei tarvita kuin välttää altistumista myrkyille.

        Jos joku liian herkkä "YMPÄRISTÖYLIHERKKÄ" kyselee vielä DNRS DVD levyjen tehoa, niin kertokaa, että parempaan tulokseen päästään "korvatulpilla" silloin kun naapurin äänet ja kolinat ovat sietämättömiä jollekin hermoheikolle, mutta ei toisille siinä asunnossa asuville.

        Itse aloin toipumaan kovista tulehdus-sairauksista ja verenvuodoista neljän homeasunnon jälkeen ja tätä uskallan suositelle jokaiselle hometalossa oireilevalle ja vakavasti
        tulehdus-sairauksia sairastavalle.

        Pysy poissa homerakennuksista, niin saat lisäaikaa elämälle. ei siinä mitään poppaukkojen ohjeita enään tarvita eikä huuhaahoitoja.

        Kunnellaan näitä ja nautitaan toipumisen ihanuudesta. https://www.youtube.com/watch?v=TiCxqhu9cio

      • olen.voittanut.myrkyt2
        näillä.eväillä.mennään kirjoitti:

        Niin pelolle ei valtaa ja sekaan vaan vaikka ei seisoisikaan.
        Tuossa hyvä DVD jos on mieli maassa. Helpottaa kummasti, mutta ei poista hometta mikrobitoksiinivaurioisesta rakennuksesta. https://www.youtube.com/watch?v=L-Ds-FXGGQg

        Hyvä DVD ja toimii aina, Ei niin huonosti asiat ole, etteikö näitä jaksa kuunnella. Tsemppiä kaikille väärän diagnoosin saaneille, ja voimia lähteä läppäseen pois ajoissa homerakennuksesta missä myrkyllinen sisäilmasto.

        https://www.youtube.com/watch?v=lc6F47Z6PI4

    • ainaoppiiuutta

      Syöpähän on solujen liikakasvua. Kai sitä voisi sanoa solujen aivohäiriöksi, joku jakokeskus mennyt epäkuntoon. Jotkut solut alkaa jakaantua rivakkaa vauhtia ja ottaa tilaa sieltä mistä saa. Heittelee etäpesäkkeitä kuten mullakin ja sitten otetaan sytostaattia ja muita lääkkeitä, jotka tappaa myös terveitä soluja. Otetaan sädehoitoa ja toivotaan, ettei sydän tai keuhkot viotu. Toivutaan pari vuotta ja eletään toivossa, ettei tauti uusi. En kyllä tätäkään jatkuvasti vatvo niin pysyy tuo pääkoppa paremmassa kunnossa.

      • en.suosittele.myrkkyjä

        Ennenkuin päästää aivonsa ihan solomuun, niin kannattaa seurata viisaiden lääkäreiden tekemisiä ja lähteä vaan vähissä äänin pois homerakennuksista missä on myös syöpää aiheuttavia hometmikrobitoksiineja.

        "Chaetomium-home voi tuottaa toksiineja, kuten ketomiinia ja ketoglobosiinia sekä sterigmatokystiiniä, joka on karsinogeeninen (syöpää aiheuttava), teratogeeninen (sikiöepämuodostumia aiheuttava) ja toksinen keuhkokudokselle. Chaetomium voi aiheuttaa poskiontelontulehduksia, paiseita aivoissa, pernassa ja keuhkoissa.6
        Myös Aspergillus-homeet tuottavat erilaisia toksiineja, joista esim. tremorgeenit ovat hermomyrkkyjä ja aiheuttavat syöpää, aflatoksiinit ovat toksisia hermokudokselle ja aiheuttavat maksavauriota, ja okratoksiini A vaurioittaa munuaisia.6
        Penicillium-home voi tuottaa toksiineja, kuten okratoksiinia, joka on hermostoon vaikuttava toksiini ja aiheuttaa mm. vapinoita, lihasnykinöitä, pahoinvointia ja oksenteluja.6"

        http://www.homepakolaiset.fi/1_myytti.html

        En kyllä suosittele vielä aivojumpan jälkeen yksistään menemään tiloihin mistä on sisäilman tutkimuksissa löytynyt Aspergillus versicolor, Penicillium ja Chaetomium.

    • hohhoijaaniin

      Liikunnan vähyys, lihominen, stressi, alkoholi ja sattuman kauppa aiheuttaa myös syöpää, perintötekijät. Stressi heikentää vastustuskykyä ihan kaikkeen. Hometta meillä ei ole. Olen itse pikku kätösin 15v sitten ne rakenteet poistanut, homeen myrkytyksiä ei suositeltu tuolloin, ilmeisesti nyt on uudet myrkyt?
      Kukaan ei suosittele oleskelemaan hometiloissa, ei lääkärit ei sairaat eikä millään tavalla toipuneet enkä minäkään. Toki kaikille tulee ne kaikkein kauheimmat oireet ja myrkytykset ja kaikki halvaantuu ainakin melkein. Onneksi ei vielä ole sähköyliherkkyyttä niin voi netissä vielä kuluttaa aikaa.

      • Mykotoksikoosi

        Oikeaa tietoa on vaikka kuinka paljon, mutta vastuunpakoilijat nyt ovat alkaneet unohtamaan tahallaan tutkittua tietoa.

        Näin Markku Seuri opetti vielä 2004:
        "Nykyisen käsityksen mukaan home voi olla eräiden sairauksien aiheuttaja, näitä ovat allerginen nuha, astma, homepölykeuhko eli allerginen alveoliitti, ODTS ja eräät yliherkkyyssairaudet, jotka liittyvät homeiden aiheuttamaan kolonisaatioon (mikrobin asettuminen limakalvolle aiheuttamatta kudosta tuhoavaa tautia) alemmissa ilmateissä – esim. allerginen bronkopulmonaarinen aspergilloosi, jonka kaltaista allergista bronkopulmonaarista mykoosia (liite 1) voivat myös eräät muut homeet aiheuttaa. (Seuri 2004, henkilökohtainen tiedonanto.)"
        (opinnäytetyöstäni 2004)
        Opinnäytetyöstäni:
        Liitteestä 1:
        Mykoosi (mycosis) tarkoittaa mikrosienien aiheuttamaa tulehdusta. Sitä on käytetty myös sienten aiheuttamien tautien yleisnimenä. Mukaan luetaan sienten aiheuttamat infektiotaudit ja toisinaan myös niiden aiheuttamat allergiset taudit, mutta ei sieniruokien syömisestä aiheutuneita myrkytyksiä eli mysetismejä. (Duodecim 2002, 442.)
        Mykotoksikoosi tarkoittaa vaikeaita mykotoksiinien aiheuttamia oireita. Toksista oireyhtymää voivat aiheuttaa useat homesuvut. Mykotoksikoosin oireita ovat kuumeilu, hengenahdistus ja polttavat kivut ylähengitysteissä, suussa ja keuhkoissa, lihas- ja nivelkivut, ihon punoitus tai ihottuma, päänsärky, voimakas väsymys, laihtuminen, pahoinvointi, ripuli ja muut suolisto-oireet, verenvuoto- ja mustelmataipumus. Yksittäisissä tapauksissa on todettu neurologisia oireita kuten vapinaa ja lihasnykinöitä, tajunnanhäiriöitä ja muutoksia verenkuvassa (leukopeniaa ja trombosytopeniaa) ja nousua maksa-arvoissa sekä verivirtsaisuutta. (Husman 2000, 12.)""

    • leenaPee

      Olen parantunut DNRS-menetelmän avulla vakavasta sisäilmasairaudesta, jonka myötä menetin kodin, työpaikan ja irtaimiston. Kauan kesti ennen kuin minäkin aloin ajatella, että menetelmästä voisi olla apua. Ihminen on epäileväinen. Onneksi lähdin tälle tielle. Treenasin 8 kk sitkeästi ja sitoutuneesti joka ikinen päivä parin tunnin ajan. Lopputulos: olen terve! Olen saanut elämäni ja terveyteni takaisin ja palannut työelämään. Olen ikuisesti kiitollinen Annie Hopperille <3

      • Kysynvaan

        Pystytkö nyt siis jatkossa asumaan tai työskentelemään homeisissa tiloissa samalla tavalla kuin ne jotka eivät saa oireita?

      • "leenaPee
        06.02.2019 23:56

        Olen parantunut DNRS-menetelmän avulla vakavasta sisäilmasairaudesta, jonka myötä menetin kodin, työpaikan ja irtaimiston. Kauan kesti ennen kuin minäkin aloin ajatella, että menetelmästä voisi olla apua. Ihminen on epäileväinen. Onneksi lähdin tälle tielle. Treenasin 8 kk sitkeästi ja sitoutuneesti joka ikinen päivä parin tunnin ajan. Lopputulos: olen terve! Olen saanut elämäni ja terveyteni takaisin ja palannut työelämään. Olen ikuisesti kiitollinen Annie Hopperille <3"

        - Pysynet kai ns. terveenä siihen asti, että altistat itsesi pahasti homeille uudelleen. Muuhun en usko eikä minun tarvitsekaan, sillä homeet ovat homeita ja myrkkyä ihmisen elimistölle.

        Ihmetyttää kyllä, että jotain Maria Nordinia lynkataan samoista asioista, mistä konitohtoreita suitsutetaan:

        Tukes kieltää bloggari Maria Nordinia jakamasta verkkokurssillaan terveydelle vaarallisia väitteitä, asetti 100 000 euron uhkasakon

        https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006300146.html

        "Toki Tukesinkin toiveissa on julkisuudessa esiintynyt niin sanottu puoskarilaki, jolla pystyttäisiin suojelemaan ainakin erityisen herkkiä potilasryhmiä kuten vakavasti sairaita ja lapsia."

        https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006300574.html

        - Mutta kun puoskareina on lääkärit, se on sitten muka ok? Ks. esim.

        "Näin äiti ja tytär paranivat vakavista yliherkkyyksistä – tutkijan mukaan sisäilman vuoksi oireileva voi ohjelmoida aivonsa uudelleen

        Ympäristöherkkyyttä tutkivan Markku Sainion mukaan ihmeparantumiselle on kestävä teoreettinen pohja.Ympäristöherkkyyttä tutkivan Markku Sainion mukaan ihmeparantumiselle on kestävä teoreettinen pohja."

        https://www.hs.fi/tiede/art-2000005350373.html

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15249349/dnrslla-parantunut#comment-93542898

      • sanasinko kirjoitti:

        "leenaPee

        "Ympäristöherkkyyttä tutkivan Markku Sainion mukaan ihmeparantumiselle on kestävä teoreettinen pohja."

        Jk. Sitaatti edellä tulikin sitten kahteen kertaan. Hälytyskellojen pitäisi soida vaan lääkärien alkaessa puhua ihmeparantumisista kuin mitkäkin poppamieskonnat!

        https://tinyurl.com/yy4swyd6

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1438
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      982
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      34
      692
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      687
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      660
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      634
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      608
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe