Kaksi totuutta EU:sta

KUVAUS SIITÄ MILLAINEN TULEVAISUUTEMME ON JOS EMME TOIMI

Kaksi totuutta: "totuus" ja totuus.

"Totuus", toisin sanoen virallinen totuus jota meille syötetään = EU edustaa Euroopan unionin jäsenmaita ja Suomi, EU:n jäsen, edustaa Suomen kansalaisia. Molemmat instituutiot toimivat demokratian arvokkaiden periaatteiden mukaan. Kansalaiset voivat hyvin ja ovat tyytyväisiä oikeamielisten ja rehellisten edustajiensa toimintaan jotka noudattavat kansalaisten tahtoa.

Totuus, se mitä meille ei haluta kertoa = Suomi on EU-jäsenyydellään luovuttanut itsemääräämisoikeutensa Euroopan unionille. Suomen hallituksella ja kansanedustajilla on enää vain rajoitettua valtaa päättää Suomen asioista EU-jäsenyyden myötä. EU:n tarkoitus on palvella suurten monikansallisten yritysten etuja. Mepit eli eurokansanedustajat (TEORIASSA heillä on jonkin verran, vaikkakin erittäin vähän, valtaa EU:n päätöksiin. KÄYTÄNNÖSSÄ he toimivat kumileimasimena vailla todellista valtaa) toimivat suur-yritysten etuja ajaen, koska heillä ei ole muuta vaihtoehtoa, toisin sanoen he kohtaavat niin suurta painostusta ja kiristystä suur-yrityksiltä joilla on tätä tarkoitusta varten jo tarpeeksi vaikutusvaltaa (lobbaus, lahjonta, kiristys, uhkaukset siirtää töitä ulkomaille, kiristetään rahallista tukea yritysten toimintaan, verohelpotuksia). Lisäksi EU:n isot pamput joilla on valtaa eivät välitä tavallisista ihmisistä, koska he kuuluvat yhdessä suur-yritysten johtohenkilöiden kanssa ns. ”eliittiin” jota tavalliset ihmiset palvelevat.

Monikansallisten yritysten ja EU:n todellisten päättäjien tarkoitus on keskittää vaurautta ja päätösvaltaa harvojen käsiin niin paljon että ihmiset voidaan lähitulevaisuudessa ajaa väkisin sellaiseen tilanteeseen jossa ei ole sosiaaliturvaa, töitä vain harvoilla jatkuvan yritysten tulostavoitteiden ja kilpailun kiristymisen myötä. Tavalliset ihmiset joutuvat velkakierteeseen ja leipäjonoon. Myöhemmässä vaiheessa tavoitteena on täydellinen harvainvalta, riistäjien joukko jota ihmiset joutuvat palvelemaan pakkotyössä vailla mahdollisuuksia päättää miten elävät omaa elämäänsä. Vapautta ei ole. Tulevan (ja aivan varmasti hyvinpalkatun ja etuoikeutetun ja siten päättäjille eli riistäjille uskollisen) EU-armeijan tarkoituksena on toimia epätodennäköisten mutta mahdollisten kansannousujen tukahduttajana ja pitää ihmiset orjuudessa.

Et kai halua tällaista tulevaisuutta itsellesi, lapsillesi, lähimmäisillesi ja muillekkaan kanssaihmisille?
0326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tietoa ihmisille kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu