Lukko on Suomen mestari 2018
Lukko alkavalla kaudella
2
560
Vastaukset
- niinpä_niin
Toisihan se mukavaa vaihtelua. Varsinkin, jos toinen finalisti on joku muu kuin Tappara tai Kärpät. Tapparalla kuitenkin on ne kuuluisat kaksi peräkkäistä mestaruutta jääkiekon SM-liigassa ja samalla viisi peräkkäistä finaalipaikkaa kyseisessä sarjassa. Eikä siitäkään ole mennyt kuin vasta kaksi kautta sen jälkeen, kun Kärpät viimeksi vei kaksi peräkkäistä jääkiekon SM-liigan mestaruutta.
Sinnikkäästi on tullut Lukkoa kannatettua, eivätkä nämä kaksi peräkkäistä notkahduskaudetkaan ole horjuttaneet sitä kannatusta. Keväällä 2015:han ei ollut kaukana, että Lukko olisi peräti finaaleihinkin mennyt kyseisessä sarjassa. Otteluvoittojen ollessa se kuuluisa 3-1 Lukon hyväksi Tappara sai ihmevaihteen päälle napaten kolme seuraavaa voittoa päästen siis finaaliin. Notkahduskausien jälkeen jopa neljän parhaan joukkoon pääseminen olisi nannaa, kuten Lukolta sitä ennen totuttiin. Mutta vielä enemmän nannaa olisi finaalipaikka ja sitäkin enemmän mestaruus. Mutta aika näyttää, miten käy. - catman1
Siitähän tässä on lähdettävä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2582707Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172187Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3281912- 1041656
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois901576Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2061279- 671210
- 251141
- 501103
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731036