One Coinin menestys näyttää pysäyttämättömältä. Olen siitä tyytyväinen, mutta asian käsittely täällä ei kestä päivänvaloa. Uusia asioita kohtaa voi olla kriittinen, mutta ala-arvoinen henkilöiden ja yhtiön käsittely on lainvastaista. Kerään IP-osoitteita kunnianloukkaus ja vahingonkorvauksia varten. Olen henkilökohtaisesti loukkaantunut ja saanut yhtiöltä toimeksiannon saattaa syylliset edesvastuuseen.
Herjaaminen ei jää tähän.
6
214
Vastaukset
- Rööööh
Okoo. Palauttakaa ensin kusetetut rahat, kertokaa milloin Onekoijaus on käytettävä valuutta.
Surkea trollaus.
Mutta vaikkei olisikaan, niin nimimerkille tiedoksi: onecoin ei missään tapauksessa halua joutua minkäänlaiseen oikeudenkäyntiin, koska silloin jouduttaisiin tekemään tiliä "yhtiön" touhuista eivätkä nämä kestä päivänvaloa eikä kriittistä tarkastelua.
Eikä onecoin edes ole mikään yhtiö, vaan rahanpesua varten pöytälaatikkofirmojen verkosto. Ei sieltä edes löydy oikeustoimikelpoista juridista henkilöä haastamaan tai vastaamaan syytteisiin!
Ja sikäli kun herjaa on lentänyt, se on lentänyt aivan tasapuolisesti puolelta toiselle. Ja lentää jatkossakin!!!
Niin ja palauttakaa ensin kusetetut rahat!
MUAHAHAMUAHAHAHAHAMUAHAHAHAAA
Poijjaat!! Taasen!- Rööööh
Onecoin on nyt viittävaille pörssiyhtiö. Jyhyellä matematiikalla omistamani 100.000 Onea on nykykurrssin mukaan yli miljoona euroa. Saas nähdä jos arvo pompsahtaa vaikka sataan euroon. Pian olen taloudellisesti riippumston. Rujan laskelmat toteutuivat. Kiitos Ruja kiitos Veska kiitos Parru kiitos maajohtaja kiitos kaikille One-uurastajille.
- kaduihdiqgig
Rööööh kirjoitti:

Oletko ilmoittanut verottajalle haltuunsaamasi coinit? Sulle tulee verolaput sitten sen mukaan, ja maksat euroilla. Coinien arvoa voit sitten odotella kuolemaasi asti, mutta verottajalle pitää maksaa mitä verottajalle kuuluu.
Toki voit heittäytyä rikolliseksi, ja jättää ilmoittamatta. Joku vihainen tunkitettusi sitten ilmiantaa sinut verottajalle anonyymisti, ja eikun odottelet sitten vain poliisin yhteydenottoa, joka varmaan tapahtuu nopeammin kuin Coineillesi tulee "käytettävyyttä".
HAHAHAMUAHAHAHAMUAHAHAHA - Maajohtaja007
kaduihdiqgig kirjoitti:
Oletko ilmoittanut verottajalle haltuunsaamasi coinit? Sulle tulee verolaput sitten sen mukaan, ja maksat euroilla. Coinien arvoa voit sitten odotella kuolemaasi asti, mutta verottajalle pitää maksaa mitä verottajalle kuuluu.
Toki voit heittäytyä rikolliseksi, ja jättää ilmoittamatta. Joku vihainen tunkitettusi sitten ilmiantaa sinut verottajalle anonyymisti, ja eikun odottelet sitten vain poliisin yhteydenottoa, joka varmaan tapahtuu nopeammin kuin Coineillesi tulee "käytettävyyttä".
HAHAHAMUAHAHAHAMUAHAHAHAHengitä välillä!!
Niin ja muutenkin: mihin tarkkaan ottaen olet "loukkaantunut"?
Itse asiassa tällä palstalla ei ole HERJATTU ketään. On kylläkin esitetty objektiivista analyysiä coinistien mielentilasta, perustuen heidän kommenteihinsa. Mutta ne ovat ANALYYSIÄ, ei HERJAUSTA!
Tämä on syytä ymmärtää ja itse tulen mielelläni oikeuteen esittämään esittämiäni analyysejä uudelleen!!!!! ERITTÄIN mielelläni!!!
Joten koinistit: GET ON, onecoinilla oikeusistunto käyntiin. Valmiina ollaan.
MUAHAHAMUAHAHAHMNUAHHGAHHAAAAAAAA
Poijjaat!! Taasen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2226404- 1711725
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661517- 701084
- 1051000
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6937Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte125882Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy202867- 100826
En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66789