Muistakaa hyvät ihmiset. Kun näette vapaana liikkuvan kissan, se tulee välittömästi loukuttaa tai ottaa kiinni ja toimittaa lähimpään löytöeläinkotiin vaikka tietäisitte että se on naapurinne, tuttavanne, sukulaisenne tai jonkun perheen jäsenenne kissa. Samoin tulee tehdä asiasta välittömästi rikosilmoitus, jotta viranomaiset osaavat sakottaa ja mahfollisesti kieltää henkilöltä lemmikkieläunten pidon, oli hän sitten naapurinne, tuttavanne, sukulaisenne tai perheen jäsenenne.
Vapaana liikkuva kissar tulee ottaa kiinni
24
190
Vastaukset
- KissojenAsialla
Enkä sano tätä kiusalla, vaan kissojen asialla. Minulla oli lapsena kissa, mutta se karkasi ja vietiin kenneliin. Perheelläni ei ollut silloin varaa lunastaa kissaani kennelistä, joten se jouduttiin nukuttamaan. Tästä syystä kissat pitää muistaa pitää sisällä.
- 4566777
ei niit nukuteta,ellei oo sairas,liian villi.ne menee uusiin koteihin;)
- mämaalaispoikaoon
Meillä kissat on navetalla ja pihatossa pyydystämässä hiiriä ja pihapiirissä myyriä. Tulisiko joku loukuttamaan ne, koska tuolla lailla kulkevat vapaana.
- voijokuneloukuttaakkin
Saapi ne kaikki loukutella, jos vieraaseen pihaan menevät,ovat silloin löytökissoja.Eipä kissat tuppaa pelkiltään siellä navetoissa pysymään,varsinkaan kylmissä.Nykyään tiloilla ei karjaa enäää kaikilla ole,kissalle tulee kylmä betonilattialla.Ja se sitten lähtee vieraiden nurkkiin, autojen konepeleille lämpöä, ja suojaa.Kissat kiertelevät kilometrienkin päähän, joten eivät ne kotipihassa pysy,ellei se aidattu asianmukaisesti ole.Leikkaamattomat kollit kiertevät vielläkin kauempana,ja jotkut nartutkin.Kyllä on jossain vikaa, jos hiiriä nurkissa vilisee,niitä jollain ruokitaan/houkutellaan tulemaan.Kannattaa siistiä nurkat,niin hiiristä eroon pääseen.
- kfamn
näin pitäisi olla kaikilla, jos kissan ottaa. kissa on alunperinkin kesytetty pyydystämään asuintiloilta hiiriä ja rottia. ne ovat kissalle elintärkeää ravintoa. pahinta rääkkäystä kissalle on kahlita se johonkin kerrostaloon, tai paikkaan. jossa se ei voi saalistaa ja elää kissan elintapoihin kuuluvaa elämää. tämmöisten sisäkissojen pitäminen pitäisi kieltää kokonaan.
- kissatkärsivätvaaroista
kfamn kirjoitti:
näin pitäisi olla kaikilla, jos kissan ottaa. kissa on alunperinkin kesytetty pyydystämään asuintiloilta hiiriä ja rottia. ne ovat kissalle elintärkeää ravintoa. pahinta rääkkäystä kissalle on kahlita se johonkin kerrostaloon, tai paikkaan. jossa se ei voi saalistaa ja elää kissan elintapoihin kuuluvaa elämää. tämmöisten sisäkissojen pitäminen pitäisi kieltää kokonaan.
Moniko kissa menehtyy tielle, petojen saaliiksi, kun omistajansa ei viitsi välittää lemmikkinsä turvallisesta ulkoilusta?
Kannattaa ottaa asioista selkoa.Menehtyneistä muutamia on karkureissa, suurimmasta osasta ei ilmoitella.Meillä päin suurilla teillä näkyy useita kissoja joka vuosi,ojan penkoilla kyljellään,keskellä tietä ja kurjan näköisinä.Ja varmasti on monia auto vain sen verran kolhinut,että ovat metsään astikkin päässet,eivätkä siksi tien lähellä näy.
Vai kuvitteletko,että kissat ovat ikionnellisia,kun saavat elää suomen luonnonarmoilla parivuotta, autoja ja petoja senkin ajan väistellen?
Ja menehtyä sitten joko nopeasti , tai viikkojakin kituen luonnossa jossain.
Hyvin "hoidetut lemmikki kissat elää yli 20v.Ja ne hoidetaan lakien mukaan",ne ulkoilee toki vapaasti,mutta omistaja huolehtii ulkoilupuitteet niin,ettei kissa omalta maalta karkaa,katoa,eikä mene vaaroihin.
Sellainen on hyvä omistaja,joka tietää missä oma lemmikki on.Tietää,ettei se mene autoteille,vieraiden pihoille loukkuihin eikä petoeläimet,huuhkajat,ilvekset tai koirat siihen kiinni pääse.
Mikään ei ole niin julmaa, kuin päästää lemmikkikissa yksin ulos vaaroihin.Kissa tosiaankin on vaaroissa, autot, petolinnut ja pedot huolehtivat siitä.
Itse maalla asuneena,olen nähnyt karmeita kissojen kohtaloita.Ja siihen kaikkeen kissojen kärsimykseen,ja ennenaikaisiin kuolemiin on syynä vastuuton ja välinpitämätön omistaja.
Jos itse on maalla asunut,omistanut kissoja,ja tietää naapuruston kissoja vuosien varrelta.Niin tietää myös sen,että todella monien kissojen elämä päättyy ennenaikaisesti, lakien vastaisen ulkoilutuksen vuoksi.
Ei ole kiva nähdä auton yliajamaa kissaa, joka on menehtynyt,tai nippanappa hengissä,kituu viellä.Eikä ole turvallista ulkoilla alueella jossa ilvekset keräävät kissoja pennuilleen ruuaksi,yksi kerrallaan.Huuhkajakin voi viedä pesintäaikana useita kissoja, kun huomaa ne helpoiski saalina.Kissojen kskinäiset tappelut ovat myös oma karmeutensa, kollikissoilta voi silmä olla poskella,varmasti kauhea kokemus kissalle sekin.
Monet ajattelevat kissan ulkoilussa vain niitä kauniita lämpimiä kesäpäiviä,kun kissa niityllä hiirestää,ja on onnellinen.Se ei vain oikeassa elämässä se turvallinen hiirestäminen kauaa kestä.Luonnossa kissa on saaliseläin muille pedoille, ilves tulee vauhdilla puuhunkin perässä,Ja puuhunhan se kissa helposti menee, kun on sen supikoirapariskunnan ja koiran ahdistellessa turvalliseksi kokenut.
Kyselkääpä sukulaisiltanne, jotka on maalla asuneet ikänsä.
Miten on heidän kissoilla elämä mennyt,ja miten on sairauksien,ja onnettomuuksien kanssa käynyt? Vanhat ihmiset kertovat mielellään muistojaan lapsuudesta.Niitä kurjiakin,jos kissoista pitivät itse.
-70 ja 80 luvulla meillä maalla, menehtyi ruttoon monet kissat,useampana vuonna.Kollit karkas vuodenikäisenä,ja jotkut kävivät sen jälkeen kerran pari,kunnes katosivat lopullisesti.Nartut penikoivat jatkuvasti,ja pentuja jaettiin kaikille mahdollisille ottajille ilmaiseksi ,ja lopetettiin kun ei ottajia ollut.
Useampi kissa meiltäkin jäi auton alle, ja naapurin koira nappasi ainakin tiedetysti kaksi.Naapuriin ja moneen muuhunkin paikkaan lähti meiltä useampana vuotena uusi pentu, kun entiselle tuli tautia, ja menehtyvät onnettomuuksissa.Viljasiiloista löyty useita kissoja vuosittain, ja monissa pihoissa ammuttiin sinne tappelemaan tulleet vieraat kissat.
Kissojen ulkoilu,ei ole nykyään yhtään sen turvallisempaa.Jotkut vain haluavat itselleen niin uskotella,jotta voisivat muka hyvällä omalla tunnolla hyljätä ja heitteillejättää lemmikiksi ottamansa kissan lakien vastaisesti.Hyiolkoon sellaisia ihmisiä.Sama kohtalo heille olis suotava,kun minkä ovat kissalleenkin järjestäneet - yrcvm
kyllähän niitä vaaroja tietysti saa kissaankin aika paljon kohdistumaan, jos antaa mielikuvitukselle valtaa noin paljon. uskot mielikuvituksesi tuottamiin katastrofaalisiin tapahtumiin. asiassa jota käsittelet, ei realistisesti ole vaaratekijää. olet tehnyt asiasta itsellesi mahdottomuuden, etkä pysty asian kanssa yksin elämään. on hyvä, että avaudut. toivon auringon paistetta synkkään syksyysi.
- syytönkissojenuhraaja
yrcvm kirjoitti:

Ei haittaa kissojen kärsymykset,kun on itse sisällä.Ja jos joku möykky tiellä näkyy,katselee muualle,tai jos mahdollista sulkee silmänsä.Kun sulkee silmät,tai katseen siirtää pois,eikä lue lehti joissa kerrotaan kissojen karmeista kohtaloista ei tiedä niistä.
Ja silloin voi hyvin elää teennäisen turvallista elämää irtokissoja luontoon lakien vastaisesti heitteillejättäen.
Ja kun käy niin,ettei kissa palaa.Ei kannata ainakaan sitä mennä etsimään, voi silloin löytyä muuten jotain,mitä ei silmät kestä.
Kannattaa kissan kadotessa aina ajatella,että se lähti suomea kiertelemään,mailmaa katsomaan ja saalistamaan onnellisena.
Tai että riiuureissulle meni,ja kivan hauskan mukaavaa sillä elo siellä on,niin ei kerkeä touhuiltaan kotitanhuvillekkaan enää.
Noilla ajatuksilla voi sitten peittää kaiken oikeasti tapahtuneen.Ja tuudittautua itse sohvallaan turvallisuuden tunteeseen .Sillä välin ehtivät luonnonelukat siivota viimeisetkin kissan jäännökset pois luonnosta viikossa parissa.
Sellainen ihminen yleensä ottaa sitten heti kohta uuden kissan kokeilemaan onneaan.Ja sitten taas sen seuraavan,ja taas seuraavan.
Oppia ei huonosta kissanpidosta sellainen ihminen ota,eikä tunne pistoa sydämmessään kun kissoja menehtyy,loukkaantuu tai katoaa.Eikä hänenlaisensa myöskään missään tilanteessa syyllistä itseään kissojensa kohtalosta,vaikka hän onkin ne aikaansaanut.
Lehtien palstoillakin syyttävät silloin muita ihmisiä,liikennettä,tai petoeläimiä.Muidenhan se on syy kissan loukkaantumiseen tai menehtymiseen, jos kissanomistaja ei kykene huolehtimaan lakien mukaan lemmikkkikissastaan. - MöykytPoisTieltä
syytönkissojenuhraaja kirjoitti:
Ei haittaa kissojen kärsymykset,kun on itse sisällä.Ja jos joku möykky tiellä näkyy,katselee muualle,tai jos mahdollista sulkee silmänsä.Kun sulkee silmät,tai katseen siirtää pois,eikä lue lehti joissa kerrotaan kissojen karmeista kohtaloista ei tiedä niistä.
Ja silloin voi hyvin elää teennäisen turvallista elämää irtokissoja luontoon lakien vastaisesti heitteillejättäen.
Ja kun käy niin,ettei kissa palaa.Ei kannata ainakaan sitä mennä etsimään, voi silloin löytyä muuten jotain,mitä ei silmät kestä.
Kannattaa kissan kadotessa aina ajatella,että se lähti suomea kiertelemään,mailmaa katsomaan ja saalistamaan onnellisena.
Tai että riiuureissulle meni,ja kivan hauskan mukaavaa sillä elo siellä on,niin ei kerkeä touhuiltaan kotitanhuvillekkaan enää.
Noilla ajatuksilla voi sitten peittää kaiken oikeasti tapahtuneen.Ja tuudittautua itse sohvallaan turvallisuuden tunteeseen .Sillä välin ehtivät luonnonelukat siivota viimeisetkin kissan jäännökset pois luonnosta viikossa parissa.
Sellainen ihminen yleensä ottaa sitten heti kohta uuden kissan kokeilemaan onneaan.Ja sitten taas sen seuraavan,ja taas seuraavan.
Oppia ei huonosta kissanpidosta sellainen ihminen ota,eikä tunne pistoa sydämmessään kun kissoja menehtyy,loukkaantuu tai katoaa.Eikä hänenlaisensa myöskään missään tilanteessa syyllistä itseään kissojensa kohtalosta,vaikka hän onkin ne aikaansaanut.
Lehtien palstoillakin syyttävät silloin muita ihmisiä,liikennettä,tai petoeläimiä.Muidenhan se on syy kissan loukkaantumiseen tai menehtymiseen, jos kissanomistaja ei kykene huolehtimaan lakien mukaan lemmikkkikissastaan.Jos tiellä on pieni musta tai joku tumma möykky, moni vain ajaa yli piittaamatta, siksi kannattaa pitää kissat turvassa sisällä. Se on sama asia kuin että ajaisi ylis silloinkin kun tiellä on vain iso punainen näytty, joka näyttää muutoin metrin korkuiselta pylväältä, mutta juoksee ja heiluttaa raajoja. Ei sitä autossa ehdi katsomaan mikä möykky siellä tiellä on, ja vaikka ehtisi niin ei siitä vaudissa saa selvää.
- ihmispetokissa
kissatkärsivätvaaroista kirjoitti:
Moniko kissa menehtyy tielle, petojen saaliiksi, kun omistajansa ei viitsi välittää lemmikkinsä turvallisesta ulkoilusta?
Kannattaa ottaa asioista selkoa.Menehtyneistä muutamia on karkureissa, suurimmasta osasta ei ilmoitella.Meillä päin suurilla teillä näkyy useita kissoja joka vuosi,ojan penkoilla kyljellään,keskellä tietä ja kurjan näköisinä.Ja varmasti on monia auto vain sen verran kolhinut,että ovat metsään astikkin päässet,eivätkä siksi tien lähellä näy.
Vai kuvitteletko,että kissat ovat ikionnellisia,kun saavat elää suomen luonnonarmoilla parivuotta, autoja ja petoja senkin ajan väistellen?
Ja menehtyä sitten joko nopeasti , tai viikkojakin kituen luonnossa jossain.
Hyvin "hoidetut lemmikki kissat elää yli 20v.Ja ne hoidetaan lakien mukaan",ne ulkoilee toki vapaasti,mutta omistaja huolehtii ulkoilupuitteet niin,ettei kissa omalta maalta karkaa,katoa,eikä mene vaaroihin.
Sellainen on hyvä omistaja,joka tietää missä oma lemmikki on.Tietää,ettei se mene autoteille,vieraiden pihoille loukkuihin eikä petoeläimet,huuhkajat,ilvekset tai koirat siihen kiinni pääse.
Mikään ei ole niin julmaa, kuin päästää lemmikkikissa yksin ulos vaaroihin.Kissa tosiaankin on vaaroissa, autot, petolinnut ja pedot huolehtivat siitä.
Itse maalla asuneena,olen nähnyt karmeita kissojen kohtaloita.Ja siihen kaikkeen kissojen kärsimykseen,ja ennenaikaisiin kuolemiin on syynä vastuuton ja välinpitämätön omistaja.
Jos itse on maalla asunut,omistanut kissoja,ja tietää naapuruston kissoja vuosien varrelta.Niin tietää myös sen,että todella monien kissojen elämä päättyy ennenaikaisesti, lakien vastaisen ulkoilutuksen vuoksi.
Ei ole kiva nähdä auton yliajamaa kissaa, joka on menehtynyt,tai nippanappa hengissä,kituu viellä.Eikä ole turvallista ulkoilla alueella jossa ilvekset keräävät kissoja pennuilleen ruuaksi,yksi kerrallaan.Huuhkajakin voi viedä pesintäaikana useita kissoja, kun huomaa ne helpoiski saalina.Kissojen kskinäiset tappelut ovat myös oma karmeutensa, kollikissoilta voi silmä olla poskella,varmasti kauhea kokemus kissalle sekin.
Monet ajattelevat kissan ulkoilussa vain niitä kauniita lämpimiä kesäpäiviä,kun kissa niityllä hiirestää,ja on onnellinen.Se ei vain oikeassa elämässä se turvallinen hiirestäminen kauaa kestä.Luonnossa kissa on saaliseläin muille pedoille, ilves tulee vauhdilla puuhunkin perässä,Ja puuhunhan se kissa helposti menee, kun on sen supikoirapariskunnan ja koiran ahdistellessa turvalliseksi kokenut.
Kyselkääpä sukulaisiltanne, jotka on maalla asuneet ikänsä.
Miten on heidän kissoilla elämä mennyt,ja miten on sairauksien,ja onnettomuuksien kanssa käynyt? Vanhat ihmiset kertovat mielellään muistojaan lapsuudesta.Niitä kurjiakin,jos kissoista pitivät itse.
-70 ja 80 luvulla meillä maalla, menehtyi ruttoon monet kissat,useampana vuonna.Kollit karkas vuodenikäisenä,ja jotkut kävivät sen jälkeen kerran pari,kunnes katosivat lopullisesti.Nartut penikoivat jatkuvasti,ja pentuja jaettiin kaikille mahdollisille ottajille ilmaiseksi ,ja lopetettiin kun ei ottajia ollut.
Useampi kissa meiltäkin jäi auton alle, ja naapurin koira nappasi ainakin tiedetysti kaksi.Naapuriin ja moneen muuhunkin paikkaan lähti meiltä useampana vuotena uusi pentu, kun entiselle tuli tautia, ja menehtyvät onnettomuuksissa.Viljasiiloista löyty useita kissoja vuosittain, ja monissa pihoissa ammuttiin sinne tappelemaan tulleet vieraat kissat.
Kissojen ulkoilu,ei ole nykyään yhtään sen turvallisempaa.Jotkut vain haluavat itselleen niin uskotella,jotta voisivat muka hyvällä omalla tunnolla hyljätä ja heitteillejättää lemmikiksi ottamansa kissan lakien vastaisesti.Hyiolkoon sellaisia ihmisiä.Sama kohtalo heille olis suotava,kun minkä ovat kissalleenkin järjestäneetIhmiset ikäänkuin siirtää kissaan jotain omaa elämänkaipuutaan, vapaudenkaiputtaan. Minulla on kokemusta kuten tuolla "kissatkärsivätvaaroista". Ei se maalaiskissan vapaa elämä kaksista ollut. Laihoja matoisia rimpuloita, synnyttivät liian tiheään ja osin sairaita pentuja.
Niitä sitten talon isäntä tappoi.
Minulla on monta kissaa ja osa ei ikänänsä ole ollut ulkona. Viettien metsästyshalut on suunnattu leikkeihin sisällä. Eikä ne ole onnettomia kissoja. Ja ne onnettomat kissat tulee nyt minulle ulkoa, laihat pikkuruiset nuoret tyttökissat, raskaana. Hylättynä ulkoa. Jopa lähes lumisateen keskeltä mihin ne olisi synnyttäneet, missä olisi poikaset selvinneet? Sairaita räkänokkia. Kuolevia pentuja sairauteen.
Ihminen on maailman pahin peto, ja sekään ei saa hillua vapaana. Miksi kissan pitäisi saada?
- kissatulosvaan
Ja höpö höpö!!!!!!!!!
- lsdfkpweokf2o
Muistathan sitten olla vinkumatta ja kiukuttelematta, kun kissasi katoaa, jää auton alle, joutuu jonkun teemumäen produktion kohteeksi tai ihan muuten vaan ammutaan.
Syy on yhtä lailla sinussa, kun et viitsinyt huolehtia lemmikistäsi. - omistajaaloittaakaiken
Toi on muuten ihan tosi.Jos joku,ei ensin riko lakia jättämällä kissaa heitteille tai hylkäämällä sitä.Ei kukaan voi sellaisen lakien mukaan huolehtivan omistajan lemmikin päälle ajaa,ampua, eikä se voi kadota tai joutua Teemunprojekstien kohteeksikaan.Eli se avainhenkilö,on omistaja ihan itse.Hän päättää, miten kissaansa kohtelee,ja mille kaikelle sen altistaa ja mihin päästää.
- kissatulosvaankaks
Ja höpö, höpö x 2!!!
- weifjojdowqiejfowi
Muistathan sitten olla vinkumatta x2 ja kiukuttelematta x2, kun kissasi katoaa, jää auton alle, joutuu jonkun teemumäen produktion kohteeksi tai ihan muuten vaan ammutaan.
Syy on yhtä lailla sinussa, kun et viitsi huolehtia lemmikistäsi.
- Älykääpiöt
Sama pätee alle kouluikäisiin lapsiin, joita ai a silloin tällöin tavataan.. lastensuoheluun vaan, ne on jätetty heitteille...
- kääpiön_äly_koetuksella
HEITTEILLÄ oleva lemmikkieläin on yksiselitteisesti määritelty Suomen laissa, asetuksessa 49/1992.
"Heitteillä oleva eläin tarkoittaa joko koditonta lemmikkieläintä tai sellaista lemmikkieläintä, joka on omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella, eikä kenenkään muun omistajan tai haltijan hallinnassa tai suorassa valvonnassa."
Linkki asetukseen: http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920049#idp450216560
Kertoisitko tarkemmin, mistä kohdasta lakia löytyy yhtä selkeä HEITTEILLÄ olevan lapsen määritelmä? - HeitteillejättöOnRikos
kääpiön_äly_koetuksella kirjoitti:
HEITTEILLÄ oleva lemmikkieläin on yksiselitteisesti määritelty Suomen laissa, asetuksessa 49/1992.
"Heitteillä oleva eläin tarkoittaa joko koditonta lemmikkieläintä tai sellaista lemmikkieläintä, joka on omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella, eikä kenenkään muun omistajan tai haltijan hallinnassa tai suorassa valvonnassa."
Linkki asetukseen: http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920049#idp450216560
Kertoisitko tarkemmin, mistä kohdasta lakia löytyy yhtä selkeä HEITTEILLÄ olevan lapsen määritelmä?Ykksin, ilman täysi-ikäisen aikuisen läsnäoloa kuljeskeleva alle 18-vuotias eli ala-ikäinen lapsi on jätetty heitteille siinä missä missä pihalle vapaasti kuljeksimaan päästetty kissa. Siksi sen enempää ei pitäisi päästää kissaa vapaasti ulos kuljeksimaan eikä jättää alaikäistä koskaan ilman vastuullisen täysi-ikäisen aikuisen valvontaa. Mikäli näet ulkona yksin liikkuvan kissan tulee tehdä heti ilmoitus eläinsuojeluun ja mikäli näet ulkona yksin liikkuvan ala-ikäisen lapsen tulee ottaa välittömästi yhteyttä lastensuojeluun. Sekä lemmikkien että lasten heitteille jättö on vakava rikos ja ainakin minä toimin tämän mukaan.
- kääpiön_äly_ei_riittänyt
HeitteillejättöOnRikos kirjoitti:
Ykksin, ilman täysi-ikäisen aikuisen läsnäoloa kuljeskeleva alle 18-vuotias eli ala-ikäinen lapsi on jätetty heitteille siinä missä missä pihalle vapaasti kuljeksimaan päästetty kissa. Siksi sen enempää ei pitäisi päästää kissaa vapaasti ulos kuljeksimaan eikä jättää alaikäistä koskaan ilman vastuullisen täysi-ikäisen aikuisen valvontaa. Mikäli näet ulkona yksin liikkuvan kissan tulee tehdä heti ilmoitus eläinsuojeluun ja mikäli näet ulkona yksin liikkuvan ala-ikäisen lapsen tulee ottaa välittömästi yhteyttä lastensuojeluun. Sekä lemmikkien että lasten heitteille jättö on vakava rikos ja ainakin minä toimin tämän mukaan.
Höpöhöpö! Ja seliseli!
Laitapa linkki lainkohtaan, jossa lasten HEITTEILLEjättö on mielestäsi määritelty!
Kissan ja muun lemmikkieläimen HEITTEILLEjättö on määritelty asetuksessa 49/1992, linkki asetukseen tässä: http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920049
Lue erityisen tarkasti kohta 1 LUKU / Yleiset määräykset / 1 artikla / Määritelmät / kohta 5:
"Heitteillä oleva eläin tarkoittaa joko koditonta lemmikkieläintä tai sellaista lemmikkieläintä, joka on omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella, eikä kenenkään muun omistajan tai haltijan hallinnassa tai suorassa valvonnassa."
- OletÄlykääpiö
en kerro idiootilla tyhjää jankkaavalle älykääpiölle mitään, hirtäydy kapulakielees sillävälin kun käyn päästämässä kissan sisälle
- lopeta_rääkkäys_hullu
Et tietenkään kerro, kun et kykene.
Mokoma vellihousuinen eläinrääkkääjä ja laiskuri.
Opettele huolehtimaan kissastasi lakien mukaan, kun vielä kerkeät!
Eräänä päivänä se ei enää palaa retkiltään... - arvotonkissaon
Niinhän niille lopulta käy, joillekkin vain aikaisemmin.Sitten haetaan se parinkympinj katinpenikka,ja katsotaan,miten kauan se pysyy hengissä.Jos kuolla kupsahtaa,eipä kiinnosta ketään,uusia vaan tilalle.Kun toiset niitä puoliilmaiseksi antaa.
- kissat_ovat_ilmaisia
Ei kai kukaan kissoista rahaa maksa?
Niitähän saa ilmaiseksi.
Kts. esim. https://keskustelu.suomi24.fi/t/10308565/annetaan--ilmaiseksi-hyvaan-kotiin-kaksi-kissanpentua - VihapuhujatOnSairaita
typeriä lakeja ei tarvitse eikä SAA noudattaa..
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansalaistottelemattomuus
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171087124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?113479Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2382416Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja252288Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin31650- 1941225
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491204- 721170
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo591039Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?77989