KISSA ON OLLUT PARI PÄIVÄÄ OUTONA!

Ande16v

Perheeni kissa on 11-vuotias maatiaiskolli ja on siis ulkokissa. Naapurissa asuu toinen maatiainen jonka kanssa tää otellu yhteen parikin kertaa nyt vuoden aikana ja viimesin yhteenotto oli viime viikonloppuna. Yleensä aina tappelun jälkeen kissa on päivän kaks ihan pöllähtäny. Keväällä käytettiin tappelun seurauksena kisua e.lääkärissä, mut mitään ei löytyny. Mutta siis nyt ma-ke tää on ollu ihan outo; kävelee välillä hitaasti ja välillä ihan normaalisti, sänkyyn hyppääminen on vaikeeta joten joudun sen siihen nostamaan ja sängystä lähteminen on tosi vaikeen näköstä et sen pitää hirmu pitkään miettii millä tavalla laskeutua, ylä- ja alakertaan meno on niin vaikean näköstä: ennen on juossut portaat ylös, mutta nyt porras kerrallaan ja samoin kun alakertaan suuntaa. Eilen olin nostamassa sitä sängylle niin se älähti ja häntä alkoi heilumaan (ei oo ennen tehny) ku laskin takaisin lattialle. Sängyssä kun makaa niin kääntyminen on hitaanpuoleista ja jäykän näköistä. Kissa kyllä syö ja juo ihan normaalisti, mut mietityttää vähän kun ei tiiä johtuuko tää tappelusta vai jostain muusta. Äitin kans päätettiin että katotaan huomiseen että alkaako tosta toipumaan vai onko samanlainen, niin sitten kyllä varataan aika e.lääkärille 👍

36

1772

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aivaavaraamaan

      En kehottaisi odottamaan huomiseen, kun oireet jonkinlaisesta syvemmästä kudosvauriosta ovat noin selvät, koska ei kykene liikkumaan normaalisti ja kosketus sattuu. Voi tarvita kipeästi kipsiä, ettei mikään ala luutumaan vaikka väärin.

    • kauheetaon

      Toivottavasti veit hoitoon, voi olla tulehtuneet puremahaavat,tai ties mitä.Huolehtisit paremmin kissastas,ettei joudu onnettomuukssin ja tappeluihin.Eläin kärsii tommosesta,ymmärtäkää se.

    • lääkäriinheti

      Voi olla että auto tms on töytäissyt ja nyt on sisäinen vaurio

    • omistajavastuuton

      Monestikko annatte kissanne tapella tai joutua muuten ruhjotuksi,ennekun tajuatte että vapaa ulkoilu on kissallenne hengenvaarallista?

      Ei pidä ottaa kissaa lemmikiksi,ellei voi tarjota sille turvallista elinympäristöä.Turvallinen elinympäristö ei ole sellainen jossa kulkee autoja,tai joutuu tappeluihin muiden kissojen tai petoeläinten kanssa.

      Huolimaton kissanpitonne taitaa koitua kissanne kohtaloksi.Kurjaa kissan kannalta.Jos sillä olisi vastuullinen omistaja, se eläisi viellä monia onnellisia elinvuosia,terveenä,ja ilman onnettomuuksia ja turhia kipuja.

      Milloin ymmärrätte,että tahallisesti vaarannatte kissanne,jättämällä sen ilman valvontaa ulos?

      Koittakaa nyt hoitaa se kissanne vastuullisemmin,ja jos ette siihen kykene.Älkää enää ottako kissaa, se on niille kissoille parasta.

      • NeTappeleeHuuHuu

        Samaa olen koettanut selittää miehelleni että parasta olisi vain pysyä kotona koska nakkikioskilla on aina ottelu, ei olisi pitänyt ottaa miestä. Ehkä parasta viedä lopetettavaksi Sveitsiin.

    • outoomistaja

      Mulla on nyt ollut kissoja vuosikausia. Rotukissoja ja ulkoa tulleita rescue-versioita. Joka ikinen on sisäkissa. Siis joka ikinen, tultuaan tänne. Kestäähän se joskus aikoja, että se ulospyynti loppuu, mutta yleensä loppuu. Kaikista paras on ollut, että ulos syntynyt kissa pyörähti vahingossa ovesta ulos vajaan metrin ja pyrähti nopeasti takaisin sisälle.

      En tahdo ymmärtää näitä ulos kissaansa päästäviä. Kuoleehan tuon aloittajan kissa, se on selvästi pahasti sairas. Se, että havaisette kissanne olevan kipeä, tarkoittaa, että se on viimeisillään hengissä. Yleensä kissan kipu on piilossa, ja kun sen havaitsee, kuolema on jo lähellä.
      Onko kiva tietää aiheuttaneensa kissan tuskat ja kuoleman?

      • omistajissavikaa

        Karmeaa kun ajattelee siitä noin.Omistaja,ajattelemattomuuttaa aiheuttaa kissalleen kaiken tuon...
        Mutta hienoa,että edes jotkut välittää kissoistaan:)

    • Ande16v

      Käytettiin kissaa e.lääkärissä ja sillä on nivelrikko. Lääkekuuri saatiin sille. Muutamme kissan pedin paikkaa alakertaan, ettei enää itse lähde ylä- ja alakertaan kömpimään :)! Hommaamme aidan portaiden oviaukon luo ettei pääse yksin portaisiin. Sekä kissa joutuu nyt dietille :)
      Ja kiitos niille jotka kertoivat mikä kisulla olisi! :) Ja ei kiitos niille jotka väittivät että mie ja miun perhe oltas jotenki huonoja kissanomistajia, meillä on ollu koko miun 16 vuoden ajan ulkokissoja ja kellekkään niistä ei oo vielä mitään käynyt! Tietysti tiedän että kissalle turvallisinta olis sisäkissana oleminen, mutta fakta on se että jotkut pitävät siitä että kissa saa liikkua vapaana :)

      • lakienvastaista

        Seuraavalla kerralla kun ottaa yhteen toisen kissan kanssa, voi olla silmä poskella.Hyvä tuuri,ei kestä ikuisesti.
        Jotkut siis mielestäsi viellä pitävät siitä,että jättävät kissansa tarkoituksella lakien vastaisesti heitteille.....Ulos yksin vaaroihin...jopas on ihmisillä oudot, ja kieroutuneet mieliteot.Kissa raukat, kärsivät sitten niiden vastuuttomien ihmisten mielitekojen vuoksi ;/

        Laki kieltää kissan heitteillejötön, koska se on kissalle vaarallista.Mutta, on ihmisiä,jotka ei välitä oman kissan turvallisuudesta.Vaan ilmeisesti pitävät siitä,et kissa on yksin jossain vaaroissa, outoa minusta...jotkut ihmiset tosin tykkää rikkoa lakeja ,jostain kumman syystä -_-

    • klgres

      kissa on petoeläin. sen on saatava saalistaa vapaana luonnossa, jotta se voi hyvin. kyllä monin verroin sairaampia ovat kissat, jotka ovat sisällä, tai ovat muuten kahlittuna. sairastuvat ensin psyykkisesti ja vielä fyysisestikin vastustuskyvyn puuttuessa. voihan ihminenkin joutua tappeluihin ainakin puolustaakseen itseään ja nämä ihmisten väliset yhteenotot ovat monesti kohtalokkaita verrattuna siihen, mitä kissojen välisistä kahakoista seuraa.

      • kaikillaeitaitoa

        Kissa on lemmikieläin,ja haitallinen vieraslaji suomen luonnossa.
        Kissasta on sen omistaja vastuussa.Joten opiskele lait ja säädökset jotka on kissojen parasta ajatellen laadittu.
        Kissa ei kuulu suomenluontoon,eikä ulos yksin kuljeksimaan.Kissa kuuluu hyvään ja huolehtivaan kotiin,jossa se ei joudu kissatappeluihin tai onnettomuuksiin.
        Eikä kissaa saa heitteillejättää,eikä hylätä,sen kieltää laki.Kissan paikka ei ole yksin ulkona kuljeksimassa.
        Jos ei osaa huolehtia kissasta, se kannattaa antaa sellaiselle ihmiselle joka osaa.Se,on kissalle,ja luonnon eläimille parasta.
        Vieraisiin pihoihin apua pyytämään tulevat hylätyt ja heitteillejätetyt kissat kannattaa pelastaa,ja kuljettaa löytöeläintaloille.

      • meidäntapa

        Meidän Wenla eli 23vuotiaaksi.
        Eli nuorena ulkokissana pari vuotta,ja oli tappeluista arpinen.

        Kun sitten tuli meille,ei vahtimatta ulkoilutettu, valjaissa alkuun.Ja sitten pidettiin vaan silmällä, ja pyydettiin mukana sisälle.

        Saalisti joskus pihalla, mutta yleensä makoilu ja tutki jotain.Talvisin ei ulos halunnut,eli ulkoiltiin sen kanssa vaan kesäisin,kun kissa silloin itse halusi ulos.

        Terve oli, eläinlääkärissä sai vain rokotteet.Ihana ja onnellinen kissa, vielläkin kaipaillaan.

        Ja harkinnassa nyt onkin pentu, rotukissa seuraavaksi.Tarkasti ja vastuullisesti hoidetaan sekin, kuten Wenlakin aikoinaan.

      • järkihoihoioi

        Koirakin on petoeläin,pitäskö kaikki koiratkin jättää sitten yksin ulos?
        Saalistamaan jne...mein terri on nopee ja tehokas.Varmasti löytäis syötävää, ja kantais raatoja kotiinkin.Monesti on hihnassakin lähdösdä kaiken perään,mut oon estellyt.Pitää varmaan antaa mennä vaan,ja ottaa toinen varmuudeksi, jos toinen katoaa.

    • hyvinkelpas

      Naapurin kissa loikkas sikolättiin. Kävi niin, että sika söi sen. Sit Jouluna vedettiin kollikissanmakuista kinkkua naamaan. Votkoo piti kulauttaa vähän reilummin perään.

    • klgres

      asun maalla, jossa kissat saavat kulkea vapaasti. kissa on peto, kun se saa olla vapaana. kun täällä seuraa kissojen touhua, niin ne ovat väijyksissä iltamyöhään ja yöllä. pellolla pyydystävät myyriä ja talojen pihoilta hiiriä. hyvä, että pyydystävät hiiret, niin eivätpä tule sisälle ilmojen kylmetessä. en tarkoita sitä, että kissa pärjäisi ilman ilman ihmisen huolenpitoa, mutta vastuullisuutta on myös antaa kissalle riittävästi vapautta ja väljä elinympäristö. kissa osaa palata aina halutessaan omistajansa luo, jos on saanut siellä riittävän huolenpidon. on asuinalueita, jossa on kissanvihaajia, eikä lemmikin ole turvallista liikkua kaikkialla vapaana. en ole asiantuntia. nämä ovat vain näkemyksiäni asiasta.

      • karmeekohtalo

        Juu totta,et oo asiantuntija.Kannattaa opiskella netistä,niin tiedät ees jotain.Ja karkureista näet,miten holtittomien ihmisten kissan pito sujjuu.Siellä näkke,miten kissat on kadoksissa, ja menehtyneitä tienposkessa.Se totuus ulkokissojen ihanuudesta,on rääkkäystä kissoille.

      • UseitaNäkökulmiaToki
        karmeekohtalo kirjoitti:

        Juu totta,et oo asiantuntija.Kannattaa opiskella netistä,niin tiedät ees jotain.Ja karkureista näet,miten holtittomien ihmisten kissan pito sujjuu.Siellä näkke,miten kissat on kadoksissa, ja menehtyneitä tienposkessa.Se totuus ulkokissojen ihanuudesta,on rääkkäystä kissoille.

        Joo on kahdenlaisia ulkokissoja, minun on aina mahdollista tulla sisälle ja usein eivät edes pääse ulos vaikka haluaisivat. Sitten niitä jotka eivät pääse sisään koska kuvitellaan että kyllä se pärjää ja kaikki minun kissani ovat tulleet sellaisista kodeista. Omistajat muuttaneet pois ja kissat jäivät, jokaisen omistajan olen tavoittanut ja joka kerta syytetty kissan kaappauksesta minua. Pienen keskustelun jälkeen heille kuitenkin sopii että kissat jäävätkin minulle, se on hyvä koska muuten tehdään eläinpoliisin kanssa tuttavuutta. Meillä täällä Norjassa kun on sellainen ja hyvin tarkkaan eritelty miten kissa hoidetaan tai sitten pääsee tekemään poliisin kanssa keskustelemaan jos ei hoida ja tämä on hyvä asia. Lasku hoitamatta jättämisestä voi olla melkoinen, täällä jos kännissä heittää vettä kadulle voi lasku olla 1000euroa ja aja suojatiellä ihmisen yli niin häkki heilahtaa nopeasti ehdottomana ja sama voi seurata huonon eläinpidon kanssa.

      • löytöeläintaloon
        UseitaNäkökulmiaToki kirjoitti:

        Suomessa on kissan heitteillejättö ja hylkääminen kiellettyä.Hylkäämistä on ,jos jättää kissan ulos,eikä enää huolehdi siitä.Heitteillejättöä on, jos kissa poistuu omistajansa pihapiiristä.Kissat ei saa siis kulkea minne lystäävät,vaan omistajien on valvottava,etteivät ne omistajan pihoista.

        Jos vieras kissa ilmestyy pihaan,se viedään löytöeläintalolle,sehän on löytökissa.Ja omistaja hakee sen sieltä,yleensä ei hae.Kissalle se on parasta,loppuu se ulkona pakkasissa kituuttaminen, ja heitteillä vaaroissa kulkeminen.Löytöeläintaloilta laitetaan ne kissat sitten uusiin,vastuullisiin koteihin,joissa ei hylätä,eikä heitteillejätetä kissoja.

    • puh.joht

      on se nyt taas perkele, että näin päivän selvästä asiasta kannattaa ruveta inttämään. kissa on peto ja se ei voi olla terve, jos ei pysty elämään lajille tyypillisellä tavalla. jos kissan kasvattaa komerossa ja ulkoiluttaa talutushihnassa, niin sen elämä ei ole kissan elämää. jotain normaalista poikkeavaa on myös näissä kissanomistajissa, jotka ottavat näitä esim. kerrostaloihin. olen tavannut näitä kerrostalossa asuvia sairaita katteja, joita ei voi kissaksi edes sanoa. ne eivät enää edes uskalla ulos. kissat tekevät ulosteensakin ihmisten asunnoissa oleviin hiekkalaatikoihin. peräreikänsä hygieniasta kissa huolehtii nuolemalla, kun madot sen ympärillä kutittavat. sitten nämä ajattelemattomat kissan omistajat syöttävät kissojaan samalla lusikalla jolla itse syövät. välinpitämättömästi sitten koskettelevat muita ihmisiä ja taudit lähtevät leviämään ihmisistä toisiin.

      • ilmaparempikissalle

        Mitä intät.Ota selkoa lakipykälistä,jotka koskevat kissaa.Niin opit miten suomessa lakien mukaan kissaa kuuluu pitää.Jos ei lakipykäliä tajua,ei kannata ottaa mitään elukkaa.Elukat kärsii huonoista vastuuttomista omistajista.Joiden elukat karkaa,katoaa,ja menehtyy ennenaikaisesti.Hyvin hoidettu kissa elää helposti yli 20v.Ja se voi ulkoilla,omistajan valvonnanalla.Onnistuu,kunhan omistaja taitaa kissanpidon ;)

      • mvgred
        ilmaparempikissalle kirjoitti:

        voi anteeksi nyt koko maailmankaikkeus. en katsos ole tuomari, enkä muutenkaan opetellut ulkoa näitä suomen lakipykäliä. enkä osaa lakia tulkita, vaikka pykälät olisi tiedossakin. kirjoittaisitko nyt sitten tänne riittävän kattavat ohjeet, miten pidän kissaani kaikkien lakipykälien mukaisesti. onhan varmasti kaikkein tärkeintä, että toimitaan niin, kuin laki sanoo. kiitos jo etukäteen. tv puh. joht

      • äläjätäheitteille

        Opetele vaikka nuo..
        .Lue tarkoin mitä tarkoittaa "heitteillejättö",sitähän ihmiset ymmärtämättömyyttään harrastavat, kun päästävät kissan kuljeksimaan ilman valvontaa.Vaikka se on laissa kiellettyä.
        Lakien mukkaan,omistajan on siis oltava kissansa mukana,ja vahdittava ettei se mene luvattomiin paikkoihin.Vieraille pihoille ei pidä kissaa päästää.
        Että kova on vahtiminen irtokissanpitäjällä,mikäli lakia noudattaa.

        Kissa saa ulkoilla siis vapaana, mutta omistajan on oltava aina mukana.Ja estämässä kissan karkaaminen,katoaminen ja menehtyminen petojen suihin tai autotielle.
        Jos omistajat noudattais lakeja,ei kissat karkais,katois,eikä menehtyis ennenaikasesti.Niitä on karkureiden sivuilla paljon.
        Valvomaton ulkoilu on kissalle hengenvaarallista, ja siksi se on laissa kiellettyä!

        https://www.sll.fi/keski-suomi/luonto/lajit/muut-lajit/poliisi_kissojen_vapaanapidosta

        http://www.kotikissa.org/kotikissa_lainsaadanto.html

        http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2016/07/29/Laki antaa kissalle paljon liikkumavapautta/2016221102169/4

        "Sekä metsästyslaki että eläinsuojelulaki kieltävät lemmikkikissan heitteillejätön."

      • googletaurpo
        mvgred kirjoitti:

        voi anteeksi nyt koko maailmankaikkeus. en katsos ole tuomari, enkä muutenkaan opetellut ulkoa näitä suomen lakipykäliä. enkä osaa lakia tulkita, vaikka pykälät olisi tiedossakin. kirjoittaisitko nyt sitten tänne riittävän kattavat ohjeet, miten pidän kissaani kaikkien lakipykälien mukaisesti. onhan varmasti kaikkein tärkeintä, että toimitaan niin, kuin laki sanoo. kiitos jo etukäteen. tv puh. joht

        Eti netistä,käytä googlea,ei voi olla noin vaikeeta....

      • mvgred
        äläjätäheitteille kirjoitti:

        Opetele vaikka nuo..
        .Lue tarkoin mitä tarkoittaa "heitteillejättö",sitähän ihmiset ymmärtämättömyyttään harrastavat, kun päästävät kissan kuljeksimaan ilman valvontaa.Vaikka se on laissa kiellettyä.
        Lakien mukkaan,omistajan on siis oltava kissansa mukana,ja vahdittava ettei se mene luvattomiin paikkoihin.Vieraille pihoille ei pidä kissaa päästää.
        Että kova on vahtiminen irtokissanpitäjällä,mikäli lakia noudattaa.

        Kissa saa ulkoilla siis vapaana, mutta omistajan on oltava aina mukana.Ja estämässä kissan karkaaminen,katoaminen ja menehtyminen petojen suihin tai autotielle.
        Jos omistajat noudattais lakeja,ei kissat karkais,katois,eikä menehtyis ennenaikasesti.Niitä on karkureiden sivuilla paljon.
        Valvomaton ulkoilu on kissalle hengenvaarallista, ja siksi se on laissa kiellettyä!

        https://www.sll.fi/keski-suomi/luonto/lajit/muut-lajit/poliisi_kissojen_vapaanapidosta

        http://www.kotikissa.org/kotikissa_lainsaadanto.html

        http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2016/07/29/Laki antaa kissalle paljon liikkumavapautta/2016221102169/4

        "Sekä metsästyslaki että eläinsuojelulaki kieltävät lemmikkikissan heitteillejätön."

        en vain ole niin tyhmä, että kiinnostais opetella jotain katin pitoa koskevia lakipykäliä. halusin vain testata, oletko oikeasti itse niistä perillä minkä verran. tuo lakien tulkinta kannattaa kyllä sinunkin tarkastaa ja se mitä lakeja ihan oikeasti edes on säädetty. meidän kissa saa kyllä juoksennella ihan vapaasti ja turvallisesti täällä maaseudulla, missä asumme ja niin juoksee kylän kaikki muutkin kissat ja pystyvät elämään kissoille parasta mahdollista elämää. jos tässä vielä jotain niin hyppää vaikka järveen. puh.joht

      • onnitielleliiskaantui

        Kissan hylkääminen ja heitteillejättö=eläinrääkkäystä

        Irtokissan elämä loppuu valitettavan usein autotielle, tai petojen suihin.Ja syyllinen siihen löytyy sieltä kissan omistajan peilistä.Jos järvi on kirkas, voi sitä syyllistä sieltäkin yrittää tihruttaa XD

      • mvgred
        onnitielleliiskaantui kirjoitti:

        Kissan hylkääminen ja heitteillejättö=eläinrääkkäystä

        Irtokissan elämä loppuu valitettavan usein autotielle, tai petojen suihin.Ja syyllinen siihen löytyy sieltä kissan omistajan peilistä.Jos järvi on kirkas, voi sitä syyllistä sieltäkin yrittää tihruttaa XD

        irtokissoista ei ole ollut puhettakaan, vaan kuten aloituksessa maatiaiskissoista, joiden vapautta ei ole riistetty. maaseudulla autoja liikkuu ehkä muutama vuorokaudessa, niin on aikamoinen sattuma, jos joku sitten ajaisi kissan päälle. kissa on sen verran suuri peto suomen luonnossa ja niin pahanmakuinen, että mihinkään suuhun se ei täällä joudu. se että sanot, että syyllinen löytyy kissan omistajan peilistä ja jos oikein tulkitsen , että kirkasvetisestä järvestä voisi löytyä, en ymmärrä. mitä pahaa peili tai järvi olisi voinut tehdä. jos joku oikeasti alkaa syyttämään peilejä ja järveä kissojen pahaan elämään liittyen, niin syytä olisi mennä puhumaan lääkärille asioistaan. puh. joht

      • oikeestinekärsiiulkona

        Huuhkaja, ilves,ketut ja supikoirat syö kissat,ja autojen alle jääneet parissa päivässä.
        Kaverin kissa, katosi, neljän päivän päästä tulivat ihmiset kertomaan että karvoja on tien laidalla.Siellä oli vain karvatuppoja,joissa nahkaa.En usko,et auto olis kissan karvan tupottanut.Kyllä se on alle jäänyt,ja luonnonelukat sitten sen paloitelleet ja syöneet.Kissasta ei koskaan löytynyt muuta, vain ne tien varrelle jääneet karvatupot joissa nahkaakin jäljellä.Ja kaveri asuu ihan maalla, kissa oli alle 5v, siihen asti ulkoillut vapaana.Teitä oli tottuneesti,ja onnistuneesti ylitellyt,mikä lie kyörännyt kun ei sillä kertaa autoja väistänytkään.Kaveri,ei enää ota ns.ulos heitteillejätettävää kissaa, se on kurja hakea tien varsilta oman kissansa rippeitä, ja tunnistaa kissansa pienistä paloista.Tiedän huuhkajien vieneen kissojaan poikasillee, kettujen ja supikoirien syöneen,että tuskin maussa on vikaa.Muutenkan raadot olis penkoilla, ikuisesti,koskemattomina.Nykyään ne näyttävät häviävän päivässä parissa, joskus samaisena yönä.Yhdestä alle jääneestä kissasta meinaan ilmoitettiin omistajalle, mutta ei löytynyt enää sitäkään mistään,joten luulen et ovat kuumaakamaa luonnonelukoiden ruokalistoilla.Et kyllä niistä kadonneista kissoista,varmaan ne luonnonelukat tietäs enemmän,kun niitä mukaansa keräävät.
        Kaveri kerto että,kissa,joka kulkee ilman valvontaa,on lakien vastaisesti heitteillejätetty.Jos sellaisen näkkee, et on se syytä kerätä talteen..

        Toi pelikuva,varmaan tarkoitti ehkä sitä.Et syylline,eli se kissan hylkääjä ja kissanheitteillejättäjä on pelissä,johon se syyllinen kissan kärsimyksiin kurkkaa.Ja saman kait järvestä näkis.On se, hassua kun rautalangasta ei kirjoittaja viitsinyt vääntää,niin et sitten hokannuXD

      • mjfdrp

        onhan niitä vaaroja maailmassa vaikka kuinka paljon ja vaaroja, joita voi luulla olevan, jos mielikuvituksen päästää oikein valloilleen. lopukseltaan jotkut sitten uskovat mielikuvituksensa tuottamiin tapahtumiin, vaikka realistisesti arvioiden mitään suurempaa vaaratekijää ei edes ole olemassa. kenenkään ei kannata rakentaa elämästään ahdasmielisempää, kuin se on kenellekin tarpeellista. ei ole myös realismia, että kaikki vaaratekijät voi poistaa. kissa voi jäädä auton alle edelleen omistajan sitä taluttaessa. aloittajan kissa on sairastunut nivelrikkoon. kaikkia sairauksia ei voi estää ennalta. jokainen kissa sairastaa ja lopulta loppuu johonkin, jota ei voi estää. aloittaja on osoittanut välittämistä ja vastuuta, kun on reagoinut kissan kivuliaalta näyttävään liikkumiseen ja eläin sai apua kohtuullisen nopeasti. maatiaiskissa on aina ulkona tai navetassa. eli siinä tehtävässä, johon ihminen on alunperin kissan kesyttänyt syömään hiiriä ja rottia. saako lemmikiksi otettu sisäkissa ravinnokseen sille elintärkeitä nisäkkäitä. kun tuntee reviirin, missä eläin liikkuu, niin silloin voi vasta arvioida, mitä vaaroja eläimeen kohdistuu.

      • lemmikitraukathukassa
        mjfdrp kirjoitti:

        Todellinen ulos jätetyn kissanelämä selviää karkureista,siellä ihmiset itkee kadonneiden perään,ja ohikulkijat kuvaa ja kiikuttaa tievarsilta raatoja eläinsuojiin.Jospa omistaja haluais ees haudata,kun muuten ei ole kiinnostanut.

      • mjfdrp
        lemmikitraukathukassa kirjoitti:

        Todellinen ulos jätetyn kissanelämä selviää karkureista,siellä ihmiset itkee kadonneiden perään,ja ohikulkijat kuvaa ja kiikuttaa tievarsilta raatoja eläinsuojiin.Jospa omistaja haluais ees haudata,kun muuten ei ole kiinnostanut.

        tämän enempää en voi sinua enää auttaa. toivottavasti löydät valoa tunneliin.

    • vastuutonaloittaja

      Aloittajan kannattaa ottaa selkoa vastuullisesta ja laillisesta kissanpidosta.Ei tarvitse sitten täällä arpoa,että mitä kissalle on käynyt kun se on ollut ties missä.

      • Katit.konttiin

        Kissasta viis, mutta se on tappanut tuhansia lintuja. Ihme, ettei kukaan ole käyttänyt haulikkoaan tuohon kattiin.

      • loice

        ja ihan sitä samaa voi suositella sinullekin. ota vain lainkirjaimista selvää. sulle se on varmaan tarpeellista.

    • Kisuliinuja

      Ja sen ell käynnin yhteydessä pyydä senioriverikokeet ja pidä kolli sisällä, helvetti!

    • Kisuliinuja

      Eläinlääkäriin....miten saatanassa pidät kissaasi noin?!

    • annapoisnopeesti

      Ei pidä ottaa lemmikkieläimiä, jos ei osaa niistä edes huolehtia! Kärsivät turhaan huonossa hoidossa.Lemmikkieläimille ei saa aiheuttaa turhaa kärsimystä.Aloittajan tapauksessa, turhaa kärsimystä on aiheutettu,kun kissasta ei ole osattu huolehtia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      80
      2799
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      293
      1610
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1517
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1361
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      401
      1339
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      396
      1273
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1017
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      979
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      854
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      832
    Aihe