Hienon Eduskuntatalon odotetaan siistivän kansanedustajien puhetta. Asian otti esiin Eduskunnan puhemies puheessaan ja monet kansanedustajat.
SDP:n Rinne sanoi Suomenmaan mukaan:
– Toivon, että täällä keskustellaan arvokkaasti ja asiallisesti toisia kunnioittaen ja vihapuhetta välttäen. Sali on niin hieno, että luulen sen vaikuttavan ilmapiiriin.
Nähtäväksi jää, miten toiveet muuttuvat todeksi. Viime istuntokaudella eritisesti Vasemmistoliiton ja SDP:n edustajien ruokottomat puheet olivat jotain, mikä on nyt otettu nyt valokeilaan. Kahdeksas käsky sai kyytiä. Vääriä todistuksia lähimmäisistä ja haukkumista. Ei sovi kansanedustajan arvovaltaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Demareiden+paskanpuhuminen+ei+kanna,+kannatus+on+romahtanut.+Yhdistyminen+SAK:hon+oli+kertaluokkaa+suurempi+virhe.+Ammattiyhdistyksen+tuominen+Eduskuntaan+on+demokratian+häpäisy.+SDP:n+oikeampi+kannatus+on+alle+10%.
Tällaisten vihapuheiden ylläpito on rangaistava teko, siis sellaisten joita Lindtman, Rinne ja Li Andersson kohkaavat. Haukkuvat muita valehtelijoiksi ja omia tyhjiä puheitaan ja populistisia lauseitaan totuudeksi. Se on valehtelua, panettelua ja kahdeksannen käskyn vastaista. Häpeällistä potaskaa. Vihreiden uusi Tuukka on melkein lähtenyt samanlaiseen moodiin, välillä vaikuttaa siltä. Presidentin veljenpoka sentään puhui säällisesti. Tyhmä kansa voi tyhjiin lupauksiin uskoa, mutta ainakin oppineet tietävät, että tyhjät lupaukset ovat tyhjiä ja Rinteen tekemät kylmäharjoittelut omista ohjelmista ovat skeidaa, koska hallituksella on oma ohjelma. Voi keskenään keittiössä tehdä suunnitelmia, mutta uusi puheenjohtaja tulee toivottavasti tukemaan maan korjaamista oikealle uralle.