tekijöiden osto- ja aatekannatuksen lisäksi, vastanneiden epätoivo politikkojen hölmöilyyn ja kaikkinaiseen typeryyden aiheuttamaan selkärangatomuuteen, joka meillä on näiden oikeistohallituksien aikana ollut epätavallisen silmiinpistävää.
Kokoomus on ollut AINA mukana rakentamassa näitä suomea tuhoon ajavia päätöksiä, eikä koskaan minkäänlaista rakentavaa ajatusta ole syntynyt kokoomuksen riveistä. Kuitenkin sen kannatus tuntuu pysyvän 20 % huitteissa, joka on ollut sellainen taso, joka kertoo heikosta, todellakin heikosta äänetysprosentista, eli ihmiset kyllästyneet politiikkaan ja politikkoihin.
Vihreille sataa kannatusta, vaikka se on ehkäpä kaikkeen selkärangattomin porukka, ja vastuusta luistavin koko puoluekatraasta - ollut aina. Se vaan tuntuu kansalaisilta taas unohtuneen, ja epätoivoissaan kansa tuntuu olevan valmis kokeilemaan josko vihreistä löytyisi sitä muista hävinnyttä ihmismäisyyttä kansalaisia kohtaan - ei löydy, mutta pakolaisille ja luonnolle löytyy.
Keskustan kannatus laskee tasaisesti, kun voihreiden veroinen selkärangaton pääministeri luimii ja selittelee miljonäärien olojen parantamisestaan aiheutuvia kohuja. Siilä ei itseasiassa tiedä enää onko tuleossa vai menossa, kansan kannalta ehdottoman positiivista, on oikeistokeskustan, eli Sipilismin suosion lasku.
Demareilla on hukassa kaikki. Demarit ovat viellä enemmän sekaisin kuin oikeistokeskusta, sieltä ei löydy minkäänlaista käsitystä, tai halua edes tulkita, millaisia ovat kansan tunnot heidän "touhuistaan", siis maahanmuuttopolitiikasta lähinnä. Kaikessa muussa Rinne on ollut tekarit hukassa koko oppositiokauden aikana, ja nyt demareilta tulee kaikenlaisia ulostuloja, milloin minkäkin siiven edustajilta. Voisi sanoa, että demarit ovat paniikissa - ja aivan syystä, ketkun vaihtoeutokauppiaan oloinen puheenjohtaja, josta ei selviä kuin se, että pakolaiset maassamme on POP, ei voi saada puoluettaan nousuun millään ilveellä.
Perussuomalaiset ovat taas nousussa, hitaasti mutta varmasti, juuri pakolaiskysymyksen vuoksi. Peilaavat parhaiten valtaväestön tunteita aiheesta, niitä tunteita joita ei suomessa saa tuoda esiin, sillä ne teilataan rasismiksi ja vihapuheiksi.
Muut ovatkin sitten aivan marginaalia, joilla ei ole mitään todellista tarjolla äänestäjille.
Suomalaisen "demokratian" omituisuus hallituksessa, Siniset vai mitä lienevätkään n. prosentin kannatuksella, ovat suuri vitsi ja omituisuus. Miten tuollaisella kannatuksella voi olla ministereitä !! Tuo porukka ja epäkohta demokratiassa jonka Sipilä aiheutti itse, on yksi Siåilän kannatusta laskeva asia. Lisäksi helvetin huono ja naurettava asia Suomen mainostamalle demokratialle.
Näissä "puolueiden kannatuskyselyissä" alkaa näkyä
2
62
Vastaukset
- TommiTurmioja
No niin, Tommi siinä antoikin sitten haukut kaikille poliittisille puolueille, paitsi sille jota itse edustaa, Vasemmistoliitolle. Vai onko se Kommunistinen Työväenpuolue se Tommin sydäntä lähinnä oleva kaiken oikein tekevä taho? Sinne suuntaanhan Tommin jutut ovat aina viitanneet. Oikein hyvä että meillä on palstalla edustaja tuolta äärivasemmistostakin, näemme kuinka rakentavia ja positiivisia he ovat ;-)
- Magne.Flytten
Taisi osua Tommin juttu kohilleen, kun noin typerän tarinan sait aikaiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799