Pakkoruotsi, seta, matutus

SDP ei tule saamaan ääniä pakkoruotsilla, homotuksella ja matutuksella. Hullukaan ei äänestä matuttaja-homottajia. SDP:n aika ymmärtää mokansa.
258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ensimmäistä kertaa elämässäni vaihdan puoluetta ja jätän demarit taakseni. Maahanmuuttokysymys on suurin syy. Me emme tarvitse lisää työvoimaa ulkomailta. Me voimme ottaa pakolaiset leireiltä ja aloittaa rajatarkastukset.
Kaupan alalta kassat ovat poistumassa itsepalvelukassoiksi (on jo Euroopassa) ja kaupoista tulee satojatuhansia työttömiä ja sen seurauksena tuhansia tarhatätejä jää työttömäksi kun lapset hoidetaan kotona. Tästä saamme lukutaitoista henkilökuntaa koulutettavaksi hoiva-avustajiksi ja lähihoitajiksi. Siten on vanhustemme hoito ratkaistu.
Siksi persut, koska se on ainoa puolue Suomessa, mikä ymmärtää tämän ja ajattelee keskipalkkaisia, jotka tämän mamutuksen maksavat.
Demarien alamäki on verrannollinen mamujen nousuun. Demarien johto on vaan vieraantunut tavallisesta demarista, ehkä kannattaisi kuunnella kenttää. Vihreät ja vasemmistoliitto vie kuitenkin mamujen äänet, joilla on äänioikeus.

1Äänestä

SDP+ei+tule+toipumaan+kuin+erittäin+akressiivisella+politiikalla++johon++kuuluu++pakkoruotsin+poisto+ja+matutus+,++unohtamatta+homoja+Meitä+tavallisia+SDP-LÄISET++on+95%,+älkää++tätä+UNOHTAKO+!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tässätotuus kirjoitti:

SDP ei tule saamaan ääniä pakkoruotsilla, homotuksella ja matutuksella. Hullukaan ei äänestä matuttaja-homottajia. SDP:n aika ymmärtää mokansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu