Jouko Pihon 8.9.2017 saama unisanoma
Sain viime yönä unessani englanninkielisen sanan, jonka merkitystä en ole tiennyt aiemmin.
Niinpä minun piti aamulla katsoa sanakirjasta, mitä se sana tarkoittaa suomeksi.
Sana oli ”exonerate”, joka on suomeksi ”vapautua syytöksestä”.
Koen, että tulevina päivinä Jumala tahtoo vapauttaa ihmisiä ja varsinkin uskovia vääristä syytöksistä.
Odotan tällaista vapautumista myös omalle kohdalleni. Minuahan on jo vuosia syytetty hoitoa tarvitsevaksi hulluksi, itserakkaaksi narsistiksi ja harhaoppiseksi.
Jumala tietää, miten on ja mikä on totuus. Kaikki syyttäjät, haukkujat ja nimittelijät joutuvat vielä tekemään tiliä sanoistaan.
Jos tämä koskee sinua aiheetta syytettynä, usko, että oikeudenmukainen Jumala ei ole unohtanut asiaasi, vaan hän tuo sinulle oikeuden.
Jos tämä koskee sinua veljiesi ja sisariesi syyttäjänä, muista, että syyttäjä on pian itsekin syytettynä kuten valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen.
Kaiken väärän syyttämisen takana on Saatana, joka on itse se suurin pääsyyttäjä. Tämä on sikäli ristiriitaista, että kaikkein pahin rikollinen on samalla kaikkein innokkain muiden syyttäjä. Mutta ei kestä enää kauaa aikaa, niin tämä ihmiskunnan ja Jumalan vihollinen saa oman tuomionsa.
Me voimme kuitenkin olla vapaita kaikista aiheettomista syytöksistä, jos meillä on puhdas omatunto ja Jeesuksen verellä puhtaaksi pesty sydän.
Jouko Pihon unisanoma syytöksestä vapautumisesta
10
286
Vastaukset
Jobinpostia
8.8.2017 21:40
Ilm.16:11. Biblia (1776). Ja pilkkasivat taivaan Jumalaa kipuinsa ja haavainsa tähden, ja ei tehneet parannusta töistänsä. Olisi, kiva tietää tämän erään nimi?
--------------------------------------------------------------------------------------
"...ei tehneet parannusta töistänsä. Olisi, kiva tietää tämän erään nimi? "
........
Herran rauhaa ja armoa !
...................................................
Johanneksen ilmestys 16
10. Ja viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtakunta pimeni; ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansa
11. ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa.
........
JUMALA VAATII PARANNUSTA - SILLÄ - JOS EI PARANNUSTA TAPAHDU - NIIN...
ONNETTOMUUS KOHTAA - NIITÄ PENSEITÄ - JOTKA ITSE ITSENSÄ KOROTTANEET...
SAMAT - Raamatun - SÄÄNNÖT KAIKILLE...
........
JEREMIA 23
30. Katso, sentähden minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka varastavat minun sanani toinen toiseltansa.
31. Katso, minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka ottavat sanansa omalta kieleltään, mutta sanovat: 'Se on Herran sana'.
32. Katso, minä käyn niiden kimppuun, jotka ennustavat valheunia, sanoo Herra, ja kertovat niitä ja eksyttävät minun kansaani valheillansa ja kerskumisellansa, vaikka minä en ole heitä lähettänyt enkä käskenyt ja vaikka heistä ei ole mitään hyötyä tälle kansalle, sanoo Herra.- Sanakirjaa
Sanakirja "exonerate" tarkoittaa myös, vapautuu vastuusta.
- vastuuvappaus
Exonerate voi siis tarkoittaa vastuuvapautta:"En voi taata profetioiden ja näkyjen oikeellisuutta."
- eero.k.86
Herramme Jeesus ei joutunut vain syytetyksi, vaan tuomituksi ja surmattavaksi, syyttömänä.
Jospa aloittajan näkemä uni tarkoittaa, että pitäisi antaa anteeksi? Ja katsoa peiliinkin? Jokainen kun erehtyy sanoissaan, ja voi Jumalan edessä olla syyttäjänä, väärän todistuksen lausujana, lähimmäisestään? Onko aloittaja itse täydellinen? Ellei, uni saattaa olla muistutus? - Anonyymi
Aloittajalle:
On tarkoitetuksellista, että aloittaja puhuu "syytöksistä".
Sellaista ei ole lainkaan kaikki.
Julkisen kristityn tulee alistua koetteluun, arvosteluun ja nuhteluun.
Se ei ole syytttämistä, eikä syytöksiä.
Mutta?
Jos jollakulla on huono oamtunto? Siis syyllisyyden tunto, huono omatunto, selvittämättömiä asioita ja syntejä? Silloin kehotus, nuhde, varoitus tulkitaan "syytökseksi". Kysymus on henkilön sisällisestä kokemuksesta.
Aloittaja ei ole mikään erikoistapaus? Jota ei saisi nuhdella.
Jos hän kokee sen syyttämisenä, pitää mennä peilin eteen.
Aloittajaa on nuhdeltu ja arvosteltu. Aiheesta ja syystä. - Anonyymi
JOS piholla olisi puhdas omatunto? Ei hän välittäisi mistään syyttelyistä?
Mutta - mutta?
Se onkin oma sisin joka syyttää, muistuttaa... eikä sitä pääse pakoon? - Anonyymi
Aloitus paljastaa totuude. Piho ei ole antanut anteeksi herjaajilleen, niinkuin Jeesus käski. KUN antaa anteeksi, vapautuu. Ei tarvitse huudella että voi voi kun minua haukutaan? Kova läksy on? Antaa anteeksi niille, jotka ovat rikkoneet?
Paljonko? 70- X 7, päivässä, sanoo Jeesus. Se on 490 kertaa päivän mittaan.
Siinäpä piholla ja kaikilla läksy jota opistella?
Koska, jos ei anna SYDÄMESTÄÄN anteeksi -- mitä Jeesus siitä?
Matteus 18:28-35.
Piho on jäänyt kaunan ja kateruuden vankilaan. - Anonyymi
Miksi kukaan uskoisi sinua? Olethan jäänyt lukuisia kertoja kiinni valehtelusta ja herjaamisesta. Ei kukaan ota tuollaista ihmistä tosissaan.
- Anonyymi
Laitan parisen näkökulmaa aloituksen asiaan.
Jouko Piho on itse antanut aihetta arvosteluun. Julkisuuskipeä ja huomionhakuinen toiminta.
Pihon tulisi jo ammattinsa nojalla ymmärtää, että niinkuin opettaja on esimerkkinä oppilaille, niin julkisuudessa asioita tuova voi samoin olla esimerkkinä ja hyvänä mallina, toisille uskoville. Paavali opettaa sellaista. 1 Tim 4:12 -16
”Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen, vaan ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa.
Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.”
Millaista mallia ja esimerkkiä Piho on tuonut?
Olisi ja on kummaa, että hän valittaa ja surkuttelee? Ei ole mitään täydellisiä pyhimyksiä ja profeettoja, joita ei voisi koetella?
Jumala pitää huolen jokaisesta, joka pysyy Sanassa. Joka taas eksyy ja harhautuu omille teilleen, on ansainnut Herran nuhteet. - Anonyymi
Piho kirjoittaa aloituksessaan, 2017
”Jumala tietää, miten on ja mikä on totuus. Kaikki syyttäjät, haukkujat ja nimittelijät joutuvat vielä tekemään tiliä sanoistaan.”
Nyt? On vuosi 2021. Itse Piho tekee nyt julkista tiliä sanoistaan, valheprofetioista.
Näin on kirjoitettu;
”Näin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.” Room 14:12
Piho kaiketi oletti, että kaikki muut tekevät tiliä sanoistaan, mutta hän on kaiken yläpuolella, perfecto?
Mutta? Kuten Sana opettaa, Jumala aloittaa puhdistavat tuomionsa Jumalan Huoneesta.
1 Piet 4:17.
Ja siellä Hän aloittaa siivouksensa niistä, jotka PUHUVAT, profetoivat, opettavat.
Nyt on Jumala käymässä väärien profeettojen ”kimppuun”.
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522993Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981