Nimittäin Heikki Pursiaisen "Paska Suomi". Osansa saivat kaikki poliittiset puolueet ja toimijat. Mutta keskitytään tässä keskustaan. Pursiainen naulasi hienolla tavalla sen kuin koko Keskustan olemassaolo perustuu kansakunnalle haitallisiin valheisiin "koko Suomen asuttuna pitämisen tärkeydestä" sekä "maataloustuotannon omavaraisuudesta". Pursiainen nosti hyvin esiin sen että mahdollisen kriisin tullen emme ole omavaraisia minkään muunkaan kulutushyödykkeen kuten esim. polttoaineen suhteen. Miksi ruoka olisi poikkeus.
Kyllä oli hyvä kirja
37
326
Vastaukset
PS. Allekirjoitan täysin muutkin Pursiaisen kirjassaan esittämät teesit.
Ilman polttoainetta selviää, ilman ravintoa ei.
Eipä se ravintokaan mihinkään liiku ilman polttoainetta. Tuolla 3 miljardilla jolla maataloutta vuosittain tuetaan voitaisiin merkittävästi parantaa kaikkein köyhimmässä asemassa olevien asemaa.
Tärkeämpää on tietysti että valtio tukee kruunutillin ja kirsikkatomaatin luomuviljelyksi kutsuttua puuhastelua.OikeistoSosDem kirjoitti:
Eipä se ravintokaan mihinkään liiku ilman polttoainetta. Tuolla 3 miljardilla jolla maataloutta vuosittain tuetaan voitaisiin merkittävästi parantaa kaikkein köyhimmässä asemassa olevien asemaa.
Tärkeämpää on tietysti että valtio tukee kruunutillin ja kirsikkatomaatin luomuviljelyksi kutsuttua puuhastelua.Ei ravinnon liikuttamiseen tarvita välttämättä polttoainetta, mutta sitäkin saadaan omatoimisesti tehtyä, mm maatalouden tuotteista.
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Ei ravinnon liikuttamiseen tarvita välttämättä polttoainetta, mutta sitäkin saadaan omatoimisesti tehtyä, mm maatalouden tuotteista.
Eikä muuten se kolme miljardia saavuttaisi koskaan niitäkaikkein köyhimpiä ja hädänalaisempia - tuo on sitä turhaa lätinää, joka lisääntyy kaikissa puolueissa vaalien lähestyessä.
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Ei ravinnon liikuttamiseen tarvita välttämättä polttoainetta, mutta sitäkin saadaan omatoimisesti tehtyä, mm maatalouden tuotteista.
Biopolttoaineet ovat pelkkää näpertelyä joilla ongelmaa ei ratkaistaisi. Tuossa kirjassa oli hyvä esimerkki siitä kuinka hyvinvointivaltio on ajautunut kauas köyhien puolustamisesta keskiluokan tulonsiirtoautomaatiksi. Esimerkkinä 5000 euron vanhempainrahat kuussa keskiluokkaiselle omillaan toimeen tulevalle perheelle.
OikeistoSosDem kirjoitti:

Ongelmat olisivat huomattavastikin suurempia, kuin biopolttoaineet, mutta niiden ratkaisemiseen tarvittava ravinto antaisi aikaa saada ne ratkaistua.
Se on totta, tämä maa on muuttunut tuolonsiirtoautomaatiksi, köyhiltä hyvätuloisille.Turmiola.Tommi kirjoitti:
Eikä muuten se kolme miljardia saavuttaisi koskaan niitäkaikkein köyhimpiä ja hädänalaisempia - tuo on sitä turhaa lätinää, joka lisääntyy kaikissa puolueissa vaalien lähestyessä.
Juuri tähän Pursiainen viittasi. Kaikkein heikoimassa asemassa olevien hyötymistä.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Juuri tähän Pursiainen viittasi. Kaikkein heikoimassa asemassa olevien hyötymistä.
Noita lippalakkipäisiä "Pursiasia" tulee ja menee, kunnes löytävät hyväpalkkaisen ja vähätöisen lusmuilupaikan - unohtavat koko jutun. Tuolla lailla kerätään "nimeä", joka nykypäivänä on kaiken pohjana, sillä ei ole väliä millä se "nimi" on luotu, kunhan oikea porukka sen muistaa.
- äitykkä
Täytyy lukea kirja,näin vain Veitola,Salminen,Enbusken ohjelmassa haastattelun.Ruoan arvolisävero alemmaksi.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Kannatettava ajatus josta hyötyisivät kaikkein köyhimmässä asemassa olevat.
Alv;n alentamisesta hyötyisivät kaikki muut, paitsi valtio, ja sen olisi korotettava joitain muita veroja ja maksuja, tai leikattava jostain.
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Alv;n alentamisesta hyötyisivät kaikki muut, paitsi valtio, ja sen olisi korotettava joitain muita veroja ja maksuja, tai leikattava jostain.
Leikkauksia voitaisiin aivan hyvin tehdä allamainitsemistani hyväosaisen keskiluokan tulonsiirroista joita se ei todellakaan tarvitse.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Leikkauksia voitaisiin aivan hyvin tehdä allamainitsemistani hyväosaisen keskiluokan tulonsiirroista joita se ei todellakaan tarvitse.
Onnea vaan tuon ajatuksen, joka on sinällään aivan oikean suuntainen - myymiselle :D
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Onnea vaan tuon ajatuksen, joka on sinällään aivan oikean suuntainen - myymiselle :D
Vasemmistoa Pursiainen syytti köyhän asian ajamisesta siirtymisenä keskiluokan ja hyväosaisten asian ajamiseen.
Kokoomusta näkemyksettömänä juustohöylääjäpuolueena joka ei ole aidosti markkinatalouspuolue.
Että vaikea tuota ajatusta tosiaan on myydä.
Omena on pudonnut puun juurelle tässä tapauksessa. Maataloustuki asiat ovat EU päätöksiä. Olisihan se sikäli hyvä jos tuet loppuisi ja ruoka maksaisi oikean hinnan niin olisi kaupoissa tilaa.
EU ei säätele mm. kansallisia tukia, eikä varsinaisesti ole luonut kuin puitteet maataloustuille, jotka kaiken kaikkiaan ovat suomelle EU;n tasolla huonompia kuin keski- ja etelä euroopan maiden maataloudelle. Siksi joudumme maksamaan enemmän itse kuin muiden maiden veronmaksajat .
Tuokin myytti tukien kuluttajaa hyödyttävästä vaikutuksesta kirjassa kumottiin. Toinen myytti puhtaasta suomalaisesta ruoasta kuitattiin sillä että joka sitä haluaa niin maksakoon siitä korkeamman hinnan. Kuten markkinataloudessa kuuluukin.
Turmiola.Tommi kirjoitti:
EU ei säätele mm. kansallisia tukia, eikä varsinaisesti ole luonut kuin puitteet maataloustuille, jotka kaiken kaikkiaan ovat suomelle EU;n tasolla huonompia kuin keski- ja etelä euroopan maiden maataloudelle. Siksi joudumme maksamaan enemmän itse kuin muiden maiden veronmaksajat .
Ylipäätään maatalouden harjoittamisessa aivan eteläisintä Suomea lukuunottamatta ei ole mitään järkeä ilmasto-olosuhteissamme.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Ylipäätään maatalouden harjoittamisessa aivan eteläisintä Suomea lukuunottamatta ei ole mitään järkeä ilmasto-olosuhteissamme.
Suurimmat tilat taitavat kuitenkin olla keskisessä Suomessa, ja lisäksi ilmasto muuttuu kokoajan suopeammaksi viljelyyn suomessakin, kun se etelämpänä, mm. keski-euroopassa kuivuu ja muuttuu helteisemmäksi.
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Suurimmat tilat taitavat kuitenkin olla keskisessä Suomessa, ja lisäksi ilmasto muuttuu kokoajan suopeammaksi viljelyyn suomessakin, kun se etelämpänä, mm. keski-euroopassa kuivuu ja muuttuu helteisemmäksi.
Ilmastonmuutoksen myötä saattaakäydä niin että kesät kylmenevät ja muuttuvat sateisemmiksi.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Ilmastonmuutoksen myötä saattaakäydä niin että kesät kylmenevät ja muuttuvat sateisemmiksi.
Luultavasti niin se ilmastonmuutos etenee, mutta meiltä häviävät pakkaskuukaudet, eli mahdollistavat kohtalaisen maatalouden. Etelä ja keksueuroopassa on nähtävässi kuitenkin ilmaston kuivuminen, helteisemmäksi. Etu tulee olemaan meille, jos ei Sipilä muuta talvivaarassa kaikkia järviä suolaisiksi.
- Kau_Kesk
Kun poikkesin saitilla, niin mitä näinkään, näin vilkasta ja asiallista keskustelua. Josta kiitokset lankeaa kahdelle ahkerimmalle kirjoittajalle. Oikeisto sossua haluan lohduttaa sillä, että kyllä maaseutu hiljenee vähän kerrassaan, keskisuomesta ylöspäin. Jäljelle jää vain kaupunkilaisten vapaa-ajan asunnot, ja ne heille suotakoon.
Nuo polttoaineet ovat pakollista tuonti tavaraa, kun niitä ei suomen maaperästä löydy. Mutta elintarvikkeita pystytään täällä viljelemään. Jos etelä-euroopassa kuivuudet lisääntyy, niin on hyvä että suomessakin vielä viljellään. Näin vältymme suurilta hinnan korotuksilta euroopan kuivina vuosina.Oikeastaan ei jää enää noita vapaa-ajan asuntojakaan. Nuori polvi ei enää halua kesämökkeilemään.
- Kau_Kesk
OikeistoSosDem kirjoitti:
Oikeastaan ei jää enää noita vapaa-ajan asuntojakaan. Nuori polvi ei enää halua kesämökkeilemään.
Osittain olet oikeassa tuossakin asiassa.
Kau_Kesk kirjoitti:
Osittain olet oikeassa tuossakin asiassa.
Pursiainen heittää tuossa kirjassa kyllä tiukkoja kommentteja. Esim. miksi valtion pitäisi maksaa hyväosaisten asuntolainojen korkoja. Noin vaan yhtenä esimerkkinä.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Pursiainen heittää tuossa kirjassa kyllä tiukkoja kommentteja. Esim. miksi valtion pitäisi maksaa hyväosaisten asuntolainojen korkoja. Noin vaan yhtenä esimerkkinä.
Kysymys on oikeastaan siitä, miksi valtion pitäisi maksaa kenenkään asuntolainojen korkoja, miksi kuntien pitää maksaa kaikkien lasten päivähoito, jonka nimikin on typerästi muutettu "varhaiskasvatukseksi" jne.
Miksi ihmisille ei anneta vastuuta omasta elämästään, vaan opetetaan lapsesta saakka, että "oikeudet", jotka hänelle kuuluvat - velvollisuuksista puhutaan niin kovin vähän.Turmiola.Tommi kirjoitti:
Kysymys on oikeastaan siitä, miksi valtion pitäisi maksaa kenenkään asuntolainojen korkoja, miksi kuntien pitää maksaa kaikkien lasten päivähoito, jonka nimikin on typerästi muutettu "varhaiskasvatukseksi" jne.
Miksi ihmisille ei anneta vastuuta omasta elämästään, vaan opetetaan lapsesta saakka, että "oikeudet", jotka hänelle kuuluvat - velvollisuuksista puhutaan niin kovin vähän.Hyvä huomio. Oikeastaan kuten jo alla nimim. Hellraiserille vastasin tämä on koko kirjan ydinajatus. Miksi yhteiskunnan pitäisi kustantaa hyväosasisten lasten päivähoito?
Tästä asiasta yleensä syytetään vasemmistoa mutta kyllä Kokoomus on yhtälailla syyllinen tähän hyväosaisten paapomiseen.OikeistoSosDem kirjoitti:
Hyvä huomio. Oikeastaan kuten jo alla nimim. Hellraiserille vastasin tämä on koko kirjan ydinajatus. Miksi yhteiskunnan pitäisi kustantaa hyväosasisten lasten päivähoito?
Tästä asiasta yleensä syytetään vasemmistoa mutta kyllä Kokoomus on yhtälailla syyllinen tähän hyväosaisten paapomiseen.Tuollakin rahalla mitä noita asuntolainoja subventoidaan voitaisiin rakentaa halpoja vuokra-asuntoja kaikista köyhimmille.
En ole kirjaa lukenut ja tuskin luenkaan nimikin on jo vastenmielinen. Kysyn kuitenkin sinulta että esittikö tuo verkkarimies kirjassaan muuta kuin että Suomi on paska ja se on varsikin kepun syytä. Onko kirjassa esitetty mitään realistisia malleja miten Suomi ei olisi paska?
Tuosta maataloustuesta sen verran että sen juuret Euroopassa on tuolla 1800-luvulla ja Suomessakin heti itsenäisyyden alussa. Välillä on säännöstelty ja jopa kuoltu nälkään ja välillä on ollut voivuoria ja jotain siltä väliltä.
Maatalous on joka tapauksessa säädelty ja tuettu Euroopassa niin ettei ole realistista ajatella että tukemisen loppu olisi näkyvissä. Suomessakaan ei muutoksia ole tullut minkään hallituksen aikana. Lipposen hallitusten aikaan kepu oli 8 vuotta oppositiossa mutta ei tuessa mitään suuria tapahtunut. SDP ja Kok eivät silloin ottaneet kumpikaan ottaneet vastuuta maataloudesta vaan ministerinä oli virkamies. Hyvin erikoinen ratkaisu.Kirjan nimi on provokatiivinen mutta yleisenä ajatuksena läpi koko kirjan kulkee se että hyvinvointivaltion rooli palautettava siksi mikä se alun perin oli eli köyhimmistä huolehtiminen nykyisen keskiluokan tulonsiirtoautomaatin sijaan. Ylipäätään valtion ja säätelyn roolia on kavennettava ja vapaata markkinataloutta lisättävä. Pursiainen tuomitsee myös muut yritystuet kuin maataloustuen.
Kyllähän se kepun syytä pitkälle on kiitos ajamansa haja-asutusaluepolitiikan joka on hidastanut kaupungistumista.OikeistoSosDem kirjoitti:
Kirjan nimi on provokatiivinen mutta yleisenä ajatuksena läpi koko kirjan kulkee se että hyvinvointivaltion rooli palautettava siksi mikä se alun perin oli eli köyhimmistä huolehtiminen nykyisen keskiluokan tulonsiirtoautomaatin sijaan. Ylipäätään valtion ja säätelyn roolia on kavennettava ja vapaata markkinataloutta lisättävä. Pursiainen tuomitsee myös muut yritystuet kuin maataloustuen.
Kyllähän se kepun syytä pitkälle on kiitos ajamansa haja-asutusaluepolitiikan joka on hidastanut kaupungistumista.Valtion säätely on kyllä varsin vähäistä. Tukia on varmasti liikaa ja niin ettei eri momenteilta tulevien yhteissummaa ilmoiteta jos joku virkamies sen tietääkin.
Ei tuo kaupungistuminen niin selvää ole. Kaavoitus on kaupunkien asia ja halpoja
vuokra-asuntoja ei vaan ole ja asumistuki on yksi tuki josta pitää luopua.
Haja-asutukselle on syynsä. Sodan jälkeen piti saada miehet töihin kommareiden hillitsemiseksi ja koska ruokaa piti saada välttämättä. Eikä ne päätökset olleet vääriä nykytiedonkaan mukaan. Suomalaiset ovat erikoisia kun katsoo maaseutua vaikka Saksassa niin talot on kylässä yhdessä ryhmässä suomessa talot ovat mahdollisimman kaukana toisistaan.
Kaupunkien kasvussa ei ole minusta mitään vastustamista mutta pitäisi miettiä miten se tehdään. Halpoja asuntoja ei ole ja mitä tehdään niille jotka asuvat syrjäseudulla. Asunnoilla ei ole arvoa ja sopivaa ammattitaitoa ei ole. Onko kuitenkin halvempaa elättää tämä vanheneva väki rappeutuvissa kylissään kun siirtää kaupunkeihin ja mihhin kaupunkeihin asuntoihin ja töihin.
Pitäisi olla ihan maalaisjärkeä mikä on mahdollista ja miten.DV8_HellRaiser kirjoitti:
Valtion säätely on kyllä varsin vähäistä. Tukia on varmasti liikaa ja niin ettei eri momenteilta tulevien yhteissummaa ilmoiteta jos joku virkamies sen tietääkin.
Ei tuo kaupungistuminen niin selvää ole. Kaavoitus on kaupunkien asia ja halpoja
vuokra-asuntoja ei vaan ole ja asumistuki on yksi tuki josta pitää luopua.
Haja-asutukselle on syynsä. Sodan jälkeen piti saada miehet töihin kommareiden hillitsemiseksi ja koska ruokaa piti saada välttämättä. Eikä ne päätökset olleet vääriä nykytiedonkaan mukaan. Suomalaiset ovat erikoisia kun katsoo maaseutua vaikka Saksassa niin talot on kylässä yhdessä ryhmässä suomessa talot ovat mahdollisimman kaukana toisistaan.
Kaupunkien kasvussa ei ole minusta mitään vastustamista mutta pitäisi miettiä miten se tehdään. Halpoja asuntoja ei ole ja mitä tehdään niille jotka asuvat syrjäseudulla. Asunnoilla ei ole arvoa ja sopivaa ammattitaitoa ei ole. Onko kuitenkin halvempaa elättää tämä vanheneva väki rappeutuvissa kylissään kun siirtää kaupunkeihin ja mihhin kaupunkeihin asuntoihin ja töihin.
Pitäisi olla ihan maalaisjärkeä mikä on mahdollista ja miten.Onhan se vähentynyt sitten 1970- ja 1980-lukujen mutta liikaakin sitä vielä on. Vapauttaisin apteekkimonopolin antamalla jokaiselle laillistetulle proviisorille luvan perustaa apteekki minne tahansa. Noin esimerkkinä.
Kuten jo sanoin valtio voisi tukea noita halpoja vuokra-asuntoja rahalla joka säästyy kun luovuttaiiin asuntolainojen korkovähennysoikeudesta. Asumistuista olen samaa mieltä.
Demarit hoitelivat Kommunistit kaupungeissa Ay-liikkeessä. Sodan jälkeen tuo oli varmasti oikea ratkaisu mutta viimeistään 1960-luvulla olisi kaupungistumista pitänyt alkaa vauhdittamaan enemmän kun se jo muutenkin voimistui.
Ei ihmisiä tietenkään voi pakkosiistääkään. Ehkä olisi yksinkertaisinta vaan odottaa että viimeinen sammuttaa valot noilla syrjäkylillä,OikeistoSosDem kirjoitti:
Onhan se vähentynyt sitten 1970- ja 1980-lukujen mutta liikaakin sitä vielä on. Vapauttaisin apteekkimonopolin antamalla jokaiselle laillistetulle proviisorille luvan perustaa apteekki minne tahansa. Noin esimerkkinä.
Kuten jo sanoin valtio voisi tukea noita halpoja vuokra-asuntoja rahalla joka säästyy kun luovuttaiiin asuntolainojen korkovähennysoikeudesta. Asumistuista olen samaa mieltä.
Demarit hoitelivat Kommunistit kaupungeissa Ay-liikkeessä. Sodan jälkeen tuo oli varmasti oikea ratkaisu mutta viimeistään 1960-luvulla olisi kaupungistumista pitänyt alkaa vauhdittamaan enemmän kun se jo muutenkin voimistui.
Ei ihmisiä tietenkään voi pakkosiistääkään. Ehkä olisi yksinkertaisinta vaan odottaa että viimeinen sammuttaa valot noilla syrjäkylillä,Vielä 60- luvulla metsäteollisuus oli ylivoimainen vientiala eikä se kokonaan kaupunkeihin sopinut varsinkaan sahateollisuus. Metalli ei ollut vielä kovin merkittävä vientiteollisuus.
Valtionyhtiöitä voitiin sijoittaa mutta kyllä yksityiset silloinkin itse valitsivat tehtaidensa paikat.
Maata johti silloin punamulta pääajan demarien johdolla eikä se huonoa aikaa ollut, maata rakennettiin kovaa vauhtia. Menneitä asioita pitää osata arvioida niiden tietojen perusteella joita päättäjillä on silloin ollut käytössä.OikeistoSosDem kirjoitti:
Onhan se vähentynyt sitten 1970- ja 1980-lukujen mutta liikaakin sitä vielä on. Vapauttaisin apteekkimonopolin antamalla jokaiselle laillistetulle proviisorille luvan perustaa apteekki minne tahansa. Noin esimerkkinä.
Kuten jo sanoin valtio voisi tukea noita halpoja vuokra-asuntoja rahalla joka säästyy kun luovuttaiiin asuntolainojen korkovähennysoikeudesta. Asumistuista olen samaa mieltä.
Demarit hoitelivat Kommunistit kaupungeissa Ay-liikkeessä. Sodan jälkeen tuo oli varmasti oikea ratkaisu mutta viimeistään 1960-luvulla olisi kaupungistumista pitänyt alkaa vauhdittamaan enemmän kun se jo muutenkin voimistui.
Ei ihmisiä tietenkään voi pakkosiistääkään. Ehkä olisi yksinkertaisinta vaan odottaa että viimeinen sammuttaa valot noilla syrjäkylillä,Vain suunnitelmataloudessa voi rakentaa asuntoja väestön siirtämiseksi haluttuun paikkaan, koska rakentamiseen sisältyy myös suunnitelma tuon väestön työllistämiseksi rakennettavasta teollisuudesta. Suomessa ei eletty suunnitelmataloudessa. Vaikka valtio ja kunnat vastasivatkin pitkälti asuntorakentamisesta, teollisuudesta ja muusta elinkeinotoiminnasta vastasivat valtaosin yksityiset.
Muistatko, että 1980-luvulla muuttovirta kääntyi takaisin maaseudulle, koska lahjakkaat pienyrittäjät perustivat sinne runsaasti aivan uudenlaisia puu- ja metalliyrityksiä. Kaupunkeihin tuota uutta pienteollisuutta syntyi suhteessa paljon vähemmän samalla kun niille ominainen suurteollisuus ryhtyi rationalisoimaan tuotantoaan, mikä vei mukanaan työpaikkoja.
- NytPitääKysyä
Kirjaa en ole lukenut, mutta kuvailustasi päätellen se on tyypillinen negatiivisuutta pursuava valitusopus, johonkin Juha Siltalaan verrattavissa.
Tuollainen negatiivinen valitus ja urputus uppoaa eritoten vasemmistolaisiin, ovathan he kaikesta koko ajan valittamassa, pystymättä mihinkään positiiviseen ja tulevaisuussuuntautuneeseen keskusteluun. Yleensäkin heikommin koulutettuun ja heikolla ymmärryksellä varustettuihin tuollainen urputus menee töydestä.
En tiedö mihin kategoriaan OikSosDemu itsensä katsoo kuuluvan, heikolla ymmärryksellä varustettuihin vaiko alhaisen koulutuksen vuoksi tuollaisesta valittamisesta innostuva?Sitä se ei ole. Eivätkä ole kyllä Siltalankaan teokset. Kirjassahan päinvastoin pyritään luomaan positiivista ja tulevaisuussuuntautunutta keskustelua.
Ei se raaka fakta siitä että Keskusta on tämän maan kehityksen jarru mihinkään muutu.
Vasemmistoa kirjassa ruoskitaan vielä kovemmin ja ihan aiheesata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad981643- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201041- 166962
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126772- 81699
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38665- 57661