KalPalle ei käykkään enää KalPaten?

Oikea_palsta_

Liigakausi 2017-2018 on pian alkamassa. Jo perinteiseen tapaan LätkäKene ottaa kantaa KalPa:n otteisiin ennen Liigakauden alkua, sen kuluessa ja päättyessä. Viimekausi oli kaikille yllätys. KalPa sai kauden päätteeksi peräti hopeaa, joka oli uskomaton suoritus niinkin materiaaliltaan kapealle joukkueelle kuin KalPa tuolloin oli. Tapahtui pelillinen ihme, joita tapahtuu aniharvoin näillä leveysasteilla. Kerrankin KalPa:ssa naksahti kaikki osaset oikealle kohdalleen, vain se suurin, eli Mestaruus jäi harmittavasti saamatta, eikä himoittu Liigan mestaruusviiri vieläkään korista Niiralan Montun kattoa.
KalPa menetti käytännössä kaikki viimekauden avainpelaajat rahakkaammille seuroille. Tässä onkin yksi syy, miksi Mestaruuden voittaminen Kuopioon on niin vaikeaa. Hyviä ja voittavia pelaajia on vaikea sitouttaa Kuopioon, koska aina on seuroja, jotka ovat valmiita maksamaan tekijämiehistä enemmän kuin KalPa. Voittavan kiekon "dynastiaa"on erinomaisen vaikeaa rakentaa Kuopioon, johtuen KalPa:n taloudellisista resursseista.
Moni kiihkeä KalPa fani varmaan olettaa, että kun viimekaudella savutettiin finaalipaikka hyvinkin matalanprofiilin materiaalilla, niin sama temppu varmaankin onnistuu myös alkavalla kaudella. Toki se on mahdollista, mutta ei kovinkaan varmaa. Se, että pelilliset asiat taas loksahtaisivat edellisen kauden tapaan lähes täydellisesti kohdilleen myös tälläkin kaudella, olisi kyllä jo sensaatiomainen ihme. Jos KalPa pelaa huhtikuussa 2018 taas finaalissa Mestaruudesta, niin voidaan todeta että tässä on jo nyt ylemmät voimat vahvasti kuvioissa mukana.
Suuri kysymys on, onko lähteneiden pelaajien tilalle tulleet uudet pelaajat lähteneiden veroisia? Oleellista on myös maalivahtikaksikon Godla-Hovinen otteet kauden aikana. EHC- ja harjoituspelit eivät ole antaneet mitenkään erityisen luotettavaa kuvaa maalivahtiosastosta. Jos maalivahtiosasto vuotaa, on voittavaa kiekkoa varsin vaikeata pelata.
Syyskausi näyttää vahvasti suuntaa koko KalPa:n kaudelle. KalPa:lle hyvä syyskausi on erityisen tärkeää, koska KalPa tuntuu yleensä enemmän sulavan mitä pidemmälle kevät etenee.
Mikäli KalPa ryssii alkukautensa, saa paniikki joukkueessa äkkiä vallan, ja koko kausi on siinä tapauksessa vaarassa romahtaa täysin. Mielenkiintoista nähdä, kuinka kokematon päävalmentaja Sami Kapanen pitää hermonsa kasassa, jos KalPa liukuu tappioputkessa heti kauden alkupuolella.
LätkäKene veikkaa, että KalPa on runkosarjassa 9. sijalla, ja pääsee näin ollen säälipleijareihin. Säälipleijareista KalPa selvittää tiensä varsinaisiin pleijarehin, joista kuitenkin tipahtaa pois ensimmäisellä kierroksella.
Keväällä näemme, pitikö Kenen veikkaus KalPa:n osalta paikkaansa.
Hyvää Liigakautta 2017-2018 KalPa-faneille kuin muillekin asiasta kiinnostuneille!

5

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Parlett.55

      Jos lyhyt kommentointi näin finaalivastustajan leireistä käsin on suotavaa, niin mielestäni S. Kapasen kommenteista jo Niiralan montun jäällä viime keväänä kauden päätyttyä saattoi havaita, että menestyksen tavoittelu Kuopioon ei ole hänelle mikään lyhyen näön projekti. Henkistä kanttia vaihtelevienkin tulosten suhteen siis todennäköisesti riittää, vaikka voimakas henkilökohtainen sidos valmentamaansa seuraan voi tietty jossain tilanteissa ehkä tuoda painolastejakin.

      Myös KalPan tämän kauden maalivahtiosasto on ainakin ennakkoon ihan vankan näköinen. Kyllä ne suuremmat haasteet näyttäisivät olevan noissa kenttäpelaajiston melko massiivisissa menetyksissä ja suuressa vaihtuvuudessa - sekä valmennuksellisesti tietty sopivan, tuloksekkaan pelityylin ja roolien rakentelussa uudelle miehistölle.

      Siinä vain pari ajatusta heijasteluiksi - hyvää alkanutta kautta myös itsellesi/-nne. Eikä täällä mitään finaaliuusintaa vastaan keväällä 2018 - joskin siihen on vielä molemmilla osapuolilla pitkä matka. :-)

    • Vierämi

      Hyvin on Kalapalla syyskausi lähtenyt käyntiin verraten pelaajameteriaaliin. Kuka hullu "poislukien Lätkäkene_"voisi odottaa muuta?

    • Raha_ratkaisee_

      Odotetaan kunnes Sami Kapanen itse hyppää kaukaloon. Siinä olisi sitten Omistaja - Valmentaja - Pelaaja.

      KalPalla menee muuten hyvin, mutta se maalintekijä puuttuu. Samin pitäisi raoittaa kukkaron nyörejä ja jyödä taaloja tiskiin (kuten Ari Lahti KuPS:n kohdalla) Hankkia KalPalle kunnon maalinsylkijä. Rahat saisi takaisin sitten keväällä sarjasijoituksen ja tuloksen mukaan.

      Vapailla markkinoilla on kyllä pelimanneja:

      SM-liigan siirtomarkkinoilla vapaana todellisia timantteja – kuka kaappaa viime kauden maalitykin?
      https://www.leijonat.com/2017/09/16/sm-liigan-siirtomarkkinoilla-vapaana-todellisia-timantteja-kuka-kaappaa-viime-kauden-maalitykin/

      Esin; Jerry D’Amigo

    • Jokinen_Iisalmeen

      KalPalta puutuu edelleen se pelintekijä ykköskentän keskushyökkääjä. Tästä mestistason Unkarin pojasta Sebokista ei ole siihen.

      Onhan tuo naurettavaa, että KalPa on tehnyt vain 52 maalia, kun Kookoo tehnyt 80 maalia tai Ilves 72 maalia. Onneksi KalPan puolustus ja maalivahti ovat pelastaneet mitä pelastavissa on.

      Sami rahaa tiskiin ja ykköskentän keskushyökkääjä Kuopioon. Teemu Ramstedt meni Lukkoon.

    • Anonyymi

      Sami ja vaimo ovat laittaneet unelmatalonsa myyntiin vuoden asumisen jälkeen. Nyt on kuulemma aika elää omia unelmia. Vuosi sitten unelmat olivat toisenlaisia.
      Nyt on kaipuu luontoon ja eläinten pariin. Ei ihme, talonsa Kuopion Kanavarannassa on kivikasan keskellä oleva laatikko, rantaviivaa 23m. Levoton paikka. Myyntihinta yli 800 000 euroa. Alunperinkin huono ostopäätös, saa nähdä millä hinnalla lopulta myyvät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6314
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3793
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe