Laura Huhtasaaren puhe

nofuckinway

Uskotteko tosissanne, että hän todella tarkoitti mitä sanoi?

Hän sanoo nyt sen, mitä kansa haluaa kuulla. Miten käy sitten kun hänet on valittu presidentiksi? Jutut muuttuvat niin kuin persuilla aina. Niin selvää äänien kalastelua.

Onhan tämä nyt nähty ennenkin: kun vaalit on ohi, Perussuomalaiset muuttuvat peruspoliitikoiksi.

13

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valta-kansalle-takaisin

      Kokomustat-kepulit-raha-sauli ohjailee nyt kansaa ja ketä saa äänestää, niihin en luota koskaan.

    • Heh_teräviä_havaintoja

      Osasyy on myös muissa puolueissa ja näiden poliitikoissa, paljon puhetta piisää mutta omaa linjaa ei haluta avata liiaksi selkokielellä kun pitää pelata seuraavia vaaleja varten ja hallitukseen on päästävä hinnalla millä hyvänsä.

      Hyvä esimerkki Touko Aalto tänään Ykkösaamussa, ei osannut vastata mitkä puolueet olisivat mieluisia hallituskumppaneita (kaikki kelpasivat paitsi PS: siis mitä, eikö PS olekkaan peruspoliitikko-puolue jonka kanssa voi tehdä yhteistyötä?).
      Huhut vievät Toukoa milloin demarien suuntaan, milloin kokoomukseen, siinä teille populistinen peruspoliitikko.

    • Hallaahon.äänestäjä45

      Se mitä on nähty, on Sipilän täydellinen avuttomuus
      https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/

      SIPILÄ ON AJETTU POLITIIKASSA NURKKAAN RINTEEN SEURAKSI

      Matuvaelluksesta nähdään, että Kempele-Sipilä on matutuksen pääsyyllinen
      https://mvlehti.net/2017/09/08/paivan-kuva-paaministerin-kutsu-tehosi/

      Matuja maahankutsunut Kempele-Sipilä ei kuitenkaan pyydä edes anteeksi tekosiaan, vaan alkaa peitellä syyttelemällä https://mvlehti.net/2017/09/07/laura-huhtasaari-puhui-jarjen-sanoja-eduskunnan-kyselytunnilla-islamin-edistaja-sipila-syytti-vihapuheeksi/

      Sen sijaan suuren 50-miljoonaisen muslimijärjestön pääsihteeri kertoo, että puhdasoppinut islam liittyy fundamentalismiin ja terrorismiin http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=46619.msg231979#msg231979
      Islamilainen oppinut: islam liittyy fundamentalismiin ja terroriin

      Kahden miljonäärin Sipilä-Berner ja heidän renkinsä varakkaiden perheiden veronvälttelykonsultti Vanhasen tukema hallitus on ajettu nurkkaan http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=46556.msg231819#msg231819
      Sipilä, poliittinen rampa ankka

    • Vihreäoksa

      Touko Aalto osottautuu todella "Vihreäksi politikoksi laukoo päästänsä mitä sylki tuo suuhun,hekumoi ajatukseksella että hän olisi pääministerinä vaaleihin on aikaa puolitoistavuotta selvästi paistaa kokemattomuus ja tietynlainen typeryys joka tässä puolueesa on oleellista. Kova hallituskima on monen puolueen tuho.olisi kiva nähdä kuinka nopeasti puolueen kannatus tippuisi laakista kun vaalilupauksia ei pystyttäisi lunastamaan ,populismi nostaa ja tuhoaa mutta aina on hyväuskoisia jymäytettäväviä jotka uskovat että yksi puolue kun pääsee valtaan kaikki on silloin hyvin heidän osaltaataan .

    • Ihmekummallisuus

      " Miten käy sitten kun hänet on valittu presidentiksi? "

      Miten käy uskona laiduntaville luomulehmille, jos ne oppivat lentämään.
      Jos Huhtasaaresta tulisi pressa, viimeinenkin uskoni Suomen kansan täysipäisyyteen menee. Onneksi niin ei tule käymään.

      • Paskapressa

        Ikävä kyllä Suomessa on tarjolla paljon paskempia ehdokkaita kuin huhtasaari. Joka puolueesta.


      • KoskaAllahillaOnSuuri

        Aion äänestää pressaksi Huhtasaarta ja eduskuntavaaleissa Halla-Ahoa. Ainoa syy tälle on se että en halua Suomesta Ruotsin kaltaista kehitysmaamuslimi haittamaahanmuuttajien Islamilaista kalifaattia jonka kaikki muut puolueet Suomesta tekisivät.


    • Vakuutuskuorien_hieroja

      Molemmat Vakuutuskuorien hierojat ei olisi hermostunut ellei olisi tietänyt että tarkoittaa juuri mitä sanoo

    • Laura-ainoa-vaihtoehto

      Ääni Lauralle on varma. On hyvä, että on edes yksi ehdokas joka arvostaa Suomea ja suomalaisia maailmanhyysäystä enemmän.

    • Eihän se itsekään ymmärrä , ulkoa latelee.
      Onneksi Porilaiseksi on synnyttävä. Näitä kun lukee tulee mieleen jenkkien suoalueiden sisäsiittoiset sukurutsaajat.Laura Huhtasaari ei ole presidenttiainesta. Sisäpolitiikka ,kunnallispolitiikka ja ulkopolitiikka ,eikö Huhtasaari ymmärrä että presidentti ei hoida sisäisiä asioita eikä EU politiikkaa. Pressan tontti on pieni vain EU:n ulkoisten maiden ja Suomen välejä .
      Onneksi muut suomalaiset ajattelevat itsenäisesti

      • BiggerShark

        Jos pressan virka on noin mitätön niin miksi vihreät ja vasurit asettavat omat ehdokkaat?

        Haavisto ja Kyllönen, politiikan Ohukainen ja Paksukainen, hahahahahaaaaahaaaa

        Onneksi muut suomalaiset ajattelevat itsenäisesti ....
        Eivätkä äänestä vihreitä tai vasureita.


      • Zzzzzzzzzzzzz

        Maahanmuuttopolitiikka ei kuulu presidentin tehtäviin. Jos Huhtasaari valittaisiin mikään ei muuttuisi, vaikka hän kuinka teille typeryksille lupailisi.


    • Anonyymi

      Paha sanoa, kun en edes tiedä mitä on sanonut, eikä kyllä ole oikein kiinnostustakaan. Mikä sinua motivoi tuollaisen kohtalaisen avuttoman avauksen palstalle laittamaan ? Uskotko sinä sitten, ja jos uskot, mitä ja miksi ?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1458
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1012
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      751
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      725
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      680
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      644
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      67
      623
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe