polttelee kipinä, lähteä sinne missä tapahtuu. Baariin. Se oli eräässä elämänivaiheessa ainoa tapa selvitä. Käydä juomassa ja bailaamassa viikonloppuisin.
Nykyään niin pitkiä taukoja alkoholin käytöstä että, voin todella pahoin kun alkoholia otan, joten ei edes tee mieli ottaa. Juodessakin monesti jo murehdin mikä helvetti odottaa seuraavana iltapäivänä.
Oli siinä oma hohtonsa ja muutaman vuoden meni aika kovaa.Bailut, kotibileet ja monet opiskelijakommuunit tuli kierrettyä. Paljon ihmisiä tuli tavattua. Monenlaista väkeä. Paljon tuli nähtyä ja koettua. Elämää tuli baaripöydissä paranneltua, Toisinaan tosi överit tuli otettua ja puskia konttaillen ja mudassa ryömienkin kotiin tultua.Aina kotiin tulin,
Se oli sitä aikaa se, kun pää pakotti purkaan kaikkea jotenkin ja siihen tarttui minkä esimerkin oli saanut....
Muistutan paljon isääni. Isänikin tarttui pulloon sydänsurujen tullen. Hänetkin pulloon tarttumaan ajoi samanlainen suhde kuin minkä itsekin kävin läpi. Isäni tyttö. Samalla mallilla minkä kotoa sain minäkin hoidin homman kotiin. Ajatukseni oli että miksipäs en.. sillä en ole vastuussa muista kuin itsestäni. Tämä ei vahingoittanut kuin minua.
Kotonani lapsuudessa isäni pulloon tarttuessa mukana oli isäni lapset, joista yksi olin minä ja sieltäpä kai esimerkkini sainkin. Kun sitä hommaa silloin näin läheltä 2-3 vuotta pahana.
Itse en olisi voinut samaa temppua tehdä jos olisi ollut lapsia..pahinta isän alkoholin käytössä oli se että se hävisi öisin juomaan. Oli koko yön poissa kun luuli että nukumme koko yön emmekä tajua kaivata aikuisia. Mutta me heräsimme ja isää ei ollut missään. Olin niin pieni että kotona pelotti yksin ja aika kova hätä oli kun koti oli tyhjä.
Muistan kerrankin noin 5 vuotiaana pukeneeni pikkusiskolleni haalareita ja kenkiä. Olimme aikeissa lähetä parin kilometrin päähän sukulaisilta keskelläyötä etsiin isää kahdestaan.
Ei ehditty kotipihaa kauemmaksi kun isä sitten kompuroi kaatokännissä naapurista. Naapurissa asui mies joka oli alkoholisti ja myöhemmin kuoli maksakirroosiin... Isä joi siellä usein.
Toinen pelottava tilanne oli krapula aamut jolloin isää ei hereille saanut mutta oksennusta oli lattialla...ja ne istualleen sammumiset.
Muistan isän ryyppykavereiden säälivän meitä lapsia kun me kuljettiin ryyppyreissuilla mukana. Kerran yksi alkoholisti mies lähetti isäni kotiin sanoen "Mene nyt viemään noi sun pienet lapses nukkumaan..."
Isäni suri eroa äidistäni ja suhteen sisällä tapahtuneita samoin kuin sen nähnyt ja mukana elänyt tytär kymmeniä vuosia myöhemmin..
Aikaansa kutakin. Minun juhliminen hiljeni lopulta ja nyt mulla on edelleen viime uudenvuoden alkoholijuomia jääkaapissa. En pysty niitä juomaan.. alkoholi ja juhliminen on enää hieno muisto ajoista jolloin tuli vedeltyä kaikki överiksi ja jolloin tuli tutustuttua moniin huippuihin tyyppeihin jotka jäi elämääni.
Silti aina välillä.. mietin että tähän aikaan olisin juuri astunut baariin sisälle ja ilta olisi vasta alussa...
Nykyään niin pitkiä taukoja alkoholin käytöstä että, voin todella pahoin kun alkoholia otan, joten ei edes tee mieli ottaa. Juodessakin monesti jo murehdin mikä helvetti odottaa seuraavana iltapäivänä.
Oli siinä oma hohtonsa ja muutaman vuoden meni aika kovaa.Bailut, kotibileet ja monet opiskelijakommuunit tuli kierrettyä. Paljon ihmisiä tuli tavattua. Monenlaista väkeä. Paljon tuli nähtyä ja koettua. Elämää tuli baaripöydissä paranneltua, Toisinaan tosi överit tuli otettua ja puskia konttaillen ja mudassa ryömienkin kotiin tultua.Aina kotiin tulin,
Se oli sitä aikaa se, kun pää pakotti purkaan kaikkea jotenkin ja siihen tarttui minkä esimerkin oli saanut....
Muistutan paljon isääni. Isänikin tarttui pulloon sydänsurujen tullen. Hänetkin pulloon tarttumaan ajoi samanlainen suhde kuin minkä itsekin kävin läpi. Isäni tyttö. Samalla mallilla minkä kotoa sain minäkin hoidin homman kotiin. Ajatukseni oli että miksipäs en.. sillä en ole vastuussa muista kuin itsestäni. Tämä ei vahingoittanut kuin minua.
Kotonani lapsuudessa isäni pulloon tarttuessa mukana oli isäni lapset, joista yksi olin minä ja sieltäpä kai esimerkkini sainkin. Kun sitä hommaa silloin näin läheltä 2-3 vuotta pahana.
Itse en olisi voinut samaa temppua tehdä jos olisi ollut lapsia..pahinta isän alkoholin käytössä oli se että se hävisi öisin juomaan. Oli koko yön poissa kun luuli että nukumme koko yön emmekä tajua kaivata aikuisia. Mutta me heräsimme ja isää ei ollut missään. Olin niin pieni että kotona pelotti yksin ja aika kova hätä oli kun koti oli tyhjä.
Muistan kerrankin noin 5 vuotiaana pukeneeni pikkusiskolleni haalareita ja kenkiä. Olimme aikeissa lähetä parin kilometrin päähän sukulaisilta keskelläyötä etsiin isää kahdestaan.
Ei ehditty kotipihaa kauemmaksi kun isä sitten kompuroi kaatokännissä naapurista. Naapurissa asui mies joka oli alkoholisti ja myöhemmin kuoli maksakirroosiin... Isä joi siellä usein.
Toinen pelottava tilanne oli krapula aamut jolloin isää ei hereille saanut mutta oksennusta oli lattialla...ja ne istualleen sammumiset.
Muistan isän ryyppykavereiden säälivän meitä lapsia kun me kuljettiin ryyppyreissuilla mukana. Kerran yksi alkoholisti mies lähetti isäni kotiin sanoen "Mene nyt viemään noi sun pienet lapses nukkumaan..."
Isäni suri eroa äidistäni ja suhteen sisällä tapahtuneita samoin kuin sen nähnyt ja mukana elänyt tytär kymmeniä vuosia myöhemmin..
Aikaansa kutakin. Minun juhliminen hiljeni lopulta ja nyt mulla on edelleen viime uudenvuoden alkoholijuomia jääkaapissa. En pysty niitä juomaan.. alkoholi ja juhliminen on enää hieno muisto ajoista jolloin tuli vedeltyä kaikki överiksi ja jolloin tuli tutustuttua moniin huippuihin tyyppeihin jotka jäi elämääni.
Silti aina välillä.. mietin että tähän aikaan olisin juuri astunut baariin sisälle ja ilta olisi vasta alussa...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla meni koko 90-luku bilettäessä Stadin yössä. Aika irtonainen vuosikymmen oli monella muullakin meillä 70-luvulla syntyneillä. Oli lama ja jotenkin ankeaa, joten osittain oli myös eskapismia. Oltiin nuoria ja elämänjano niin kuin aina nuorena.
Toisaalta asiat vapautui silloin. Ei eletty sääntelyn aikaa samalla tavalla kuin meitä edeltävät sukupolvet. Ravintolat oli jotkut auki jopa neljään. Lostari.
Vuosikymmenen lopulla tuli kuitenkin jonkinlainen stoppi sille ja hakeuduin vähitellen toisenlaisiin ympyröihin ja elämänvaiheeseen. Mutta ei se niin dramaattista ollut eikä ollut kerrasta poikki. Alkoholistiksi mulla on aina ollut liian huono viinapää eikä myöskään psyyke kestä.
Mutta jotkut jäi kyllä sille tielle...
https://youtu.be/BJKpUH2kJQg
Minunkin baareilun alkuajat sijoittuu tuonne 1989-1991 vuosiiin. Silloin kyllä minulle ei pubeissa asiakkaana tarjoiltu kuin mehua. Aika paljon siellä taisin räkä nenästä valuen ja nallepipo päässä olla kuiteskin.