Olen useamman vuoden tehnyt ostoksia lähi S-marketissa. Nyt kun olen seurannut s-ryhmän halpuutusta, niin olen tullut myös siihen tulokseen, että halpuutuksesta kärsii henkilökunta, ja lopulta asiakaskin. Missä on ne tutut hymyilevät lähikaupan myyjät, jotka ovat toivottaneet tervetulleeksi kauppaan osastolla ja tervehtineet sekä kiittäneet kaupan kassalla. Ei niitä ole. Hymy on muuttunut totiseksi puurtamiseksi. Tuotteita karsittu pois valikoimista tai sitten niiden tilaamiseen ei ole aikaa, kun joko työtunteja on karsittu tai sitten sama henkilökuntamäärä on jaettu pitkine aukioloaikoineen kahteen vuoroon. Ne jotka ovat töissä mättävät tavaraa esille minkä ehtivät ja juoksevat välillä kassalla. Iltaryhmä istuu kassalla, joista toinen yrittää huolehtia asiakkaiden seassa myymälän tuotetarjonnasta. Ikävä kyllä mm. hedelmä-ja vihannesosastoksi kutsuttavaa osastoa on hirveässä kunnossa. Hyllyt tyhjinä tai nekin tuotteet mitkä ovat hyllyssä ovat huonolaatuisia.
Yksi kassa, saa nopeasti jonon aikaiseksi. Pakastee sulaa kärryyn siinä jonottaessa.
Missä kassoja lisää- niin osastolla se yksi.
Halpaa tavaraa tuodaan ulkomailta, kuin suomessakin on vastaavaa. Suomalaista tarjoamalla, parannamme myös meidän hyvinvointiamme, työllistämällä suomalaisia ja syömällä suomalaista ruokaa.
Kiitos ja näkemiin. Itse olen turhautunut ja päätän asiakassuhteeni tähän viikonloppuun!
Onneksi vieressä on myös toinen kauppa.
Nyt riittää halpuutus
Laadulla
3
226
Vastaukset
- persaukiaina
Meni varmaan saksalaiseen Lidliin kun rahasi loppui, haha!
- osuuskuntatoimii
Kyseessä on osuuskauppa ja osuuskunnan jäsenet päättävät. Ovat sitä halunneet. Piste.
- Anonyymi
Hyvä että edes S-myymälä palvelee Inksassakin. Ihme, että kilpailijat lakoo.
Taitaa S-kauppaa lähin market löytyä Liikkalasta. Vai jäikö Anjalaan vielä se uuden karhea S pystyyn?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar741954Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671067Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331008Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60863- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788