Jätän uppoavan laivan

Edellisestä palkastani verojen jälkeen käteen 42%. Minusta tuossa ei oikeasti ole enää mitään järkeä. Olen Suomen talkoisiin antanut melkoisen rahallisen panoksen ja todennut sen olevan sijoituksena äärimmäisen huono. Nyt onkin omalta osaltani aika jättää kotimaani ja lähteä katsomaan mitä maailmalla on tarjottavana.

Toivotaan että syntyisi mahdollisimman pian 2-3 uutta Nokiaa, mikään muu ei Suomea enää pelasta. Rikkailta ei voi enää kiskoa enempää.

Nämä vain omia ajatuksiani, saatan olla myös väärässä eikä tarkoitukseni ole loukata ketään. Tsemppiä niille kovatuloisille jotka vielä jaksatte jäädä talkoisiin!
13348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Taisipa kuitenkin jäädä nettoa vielä paljon enemmän kuin duunarin bruttokaan on. Tienaa vähemmän, niin pääset vähemmillä veroilla, mutta kyllä siinä nettokin pienenee.

Äänestä

tervemenoa. Sudaniinko menet, vai minne

Äänestä

Minäkin jätin soutajan paikkani uppoavassa veneessä, kiitos verottajan, mutta en maata vaihda, viihdyn täällä muuten, rahaa ja omaisuutta on riittävästä mukavaan omavaraiseen elämään. Suomessa pääsee tosiaan helpommalla, kun ei tienaa liikaa (tee työtä), saa tukia ja jää enemmän aikaa tehdä mitä itse haluaa.

Äänestä

Et+sitten+maininnut+että+palkastasi+vähennettiin+autoetu.+Minullekin+jäi+siihen+aikaan+kun+oli+parempi+palkka+eikä+veron+vähennyksiä.+Auto+maksoi+minulle+nettona+700+euroa+kuukaudessa.Nykyään+paljon+pienempi+palkka+eikä+autoetua+niin+vero+on+25%+ja+käteenjäävä+palkka+sama+kuin+ennen.

Äänestä

Hyppää täällä oravanpyörästä vex😊

Äänestä

https://yle.fi/uutiset/3-9914402

Kyllä valtionvarainministeriössä tiedetään paljonkin, mutku mutku...

- poliitikot vissiin ajattelikin, että parempi panostaa nouhin navanalusasioihin yms. sukupuolineutraaleihin vessoihin. Saahan siinä menossa näkyvyyttäkin paremmin.

Äänestä

mitäpä ihminen ei tekisi vältelläkseen veroja. alkaa vapaaehtoisesti elämään köyhyysrajalla.

Äänestä
  • Elämä on palkkatyön tekemistä varten, ei työn tekeminen elämistä varten?

    Kahdeksasta neljään uutta autoa varten,
    kahdeksasta neljään isompaa asuntoa varten,
    kahdeksasta neljään uutta Applea ja uusia vaatteita ja ulkomaanmatkoja varten,
    kahdeksasta neljään kohdusta hautaan.

    Ei kiitos.

    Ja kyllä, elän omillani enkä yhteiskunnan tukiaisilla, joten unohda ne sossu-vässyköinnit.

    Äänestä

Hyvä kommentti, minä ryhdyin minimalistiksi. Osaksi verotuksenkin takia,se on pahojen voimien luoma.

Moni asia jää tekemättä monella ihmisellä verotuksen takia, valitettavasti.

Äänestä
  • Toisaalta on monta sellaista asiaa mitä voi tehdä verotuksen ansiosta: koulunkäynti, lääkärissä käynti, maanteitä pitkin ajelu, rikosilmoituksen teko, kansallispuistoissa samoilu, katuvalojen valossa kävely, pururadalla lenkkeily...

    Äänestä

  • JottaSilleen kirjoitti:

    Toisaalta on monta sellaista asiaa mitä voi tehdä verotuksen ansiosta: koulunkäynti, lääkärissä käynti, maanteitä pitkin ajelu, rikosilmoituksen teko, kansallispuistoissa samoilu, katuvalojen valossa kävely, pururadalla lenkkeily...

    Minä myös olen ilmoittautunut talkoisiin.

    Rahat on siirretty ulkomaille. (Myin asuntoni ja nyt olen vuokralla)Sieltä sitten käyn nostamassa (lentoreittiä sinne löytyy useita päivässä) tarvittaessa käteistä. Sitten paluu Suomeen ja työttömänä tietenkin.

    Kun tuli firmaan saneeraus ja alettiin etsiä vapaaehtoisia lähtijöitä, nostin käteni pystyy oitis."Minä,minä".
    Nyt nostelen anssipäivärahaa, joka minun työtuloillani on kohtuullinen.

    Ja kun ikää on jo tarpeeksi, ei ole MITÄÄN pelkoa työllistymisestä.
    Karenssiaika on jo mennyt ja nyt elelen vain loikoisasti päivärahoillani.

    Muutaman vuoden päästä eläkkeelle. (4v) Vaimo vähän myöhemmin.
    Joten ei olisi paremmin voinut käydä.

    Terveisiä vaan hallituksen ministereille.
    Minua ette saa enää töihin. Minun säästöni riittää eläkeikääni saakka. Ja jos alatte uhkailemaan työpaikalla, muutan pois koko Suomesta. Kyllä 38 vuotta oravanpyörää riittää.

    No, niin. Nyt on katseltu juppihippien töihin lähtöä ikkunasta. On aamukaffeen ja donitsin aika. Sitten jatkan loikoilemista. Ehkä tänään puen päälleni ja lähden lenkille. Ehkä lähibubiin ottamaan yhdet-2 tuoppia, niihin aikoihin kun muut juovat töissänsä iltapäiväkahveet.

    ...jatkoa listaan, saat elättää veroillasi kymmeniä tuhansia tänne eläteiksi ulkomailta tulleita nuoria miehiä, maksaa EU:n kautta tukiaisia pankeille, laiskoille itä- ja eteläeurooppalaisille, elättää ja aseistaa afrikkalaisia sotapäälliköitä kehitysapurahoilla, ylläpitää erittäin kallista, näennäistä kaksikielisyyttä (pakkoruotsi ym), maksaa ylisuuren, kyttäävän ja holhoavan virkakoneiston kuluja, elättää mustalaisia ja muita elinikäisiä loisia. ym ym.
    Tuota kaikkea inhottavaa paskaa, joka toimii itseä ja koko maapalloa vastaan, ei voi enää yhtään pidempään rahoittaa omalla työllään, sellainen aiheuttaa jo henkistä pahoinvointia.
    Se on nyt loppu omalta osalta.
    Kestämistä niille, jotka joutuvat joka vuosi polkemaan aina vaan kovempaa oravanpyörässä, jotta pystyy maksamaan jatkuvasti kiristyvät verot.

    Äänestä

  • käykskatteeks kirjoitti:

    Minä myös olen ilmoittautunut talkoisiin.

    Rahat on siirretty ulkomaille. (Myin asuntoni ja nyt olen vuokralla)Sieltä sitten käyn nostamassa (lentoreittiä sinne löytyy useita päivässä) tarvittaessa käteistä. Sitten paluu Suomeen ja työttömänä tietenkin.

    Kun tuli firmaan saneeraus ja alettiin etsiä vapaaehtoisia lähtijöitä, nostin käteni pystyy oitis."Minä,minä".
    Nyt nostelen anssipäivärahaa, joka minun työtuloillani on kohtuullinen.

    Ja kun ikää on jo tarpeeksi, ei ole MITÄÄN pelkoa työllistymisestä.
    Karenssiaika on jo mennyt ja nyt elelen vain loikoisasti päivärahoillani.

    Muutaman vuoden päästä eläkkeelle. (4v) Vaimo vähän myöhemmin.
    Joten ei olisi paremmin voinut käydä.

    Terveisiä vaan hallituksen ministereille.
    Minua ette saa enää töihin. Minun säästöni riittää eläkeikääni saakka. Ja jos alatte uhkailemaan työpaikalla, muutan pois koko Suomesta. Kyllä 38 vuotta oravanpyörää riittää.

    No, niin. Nyt on katseltu juppihippien töihin lähtöä ikkunasta. On aamukaffeen ja donitsin aika. Sitten jatkan loikoilemista. Ehkä tänään puen päälleni ja lähden lenkille. Ehkä lähibubiin ottamaan yhdet-2 tuoppia, niihin aikoihin kun muut juovat töissänsä iltapäiväkahveet.

    "Rahat on siirretty ulkomaille. (Myin asuntoni ja nyt olen vuokralla)Sieltä sitten käyn nostamassa (lentoreittiä sinne löytyy useita päivässä) tarvittaessa käteistä. Sitten paluu Suomeen ja työttömänä tietenkin"

    Tuossa on kyse joko lapsellisesta trollauksesta tai vahva-asteisesta älyllisyyden karenssista, sillä tuollainen kuvio on viranomaisille hyvin läpinäkyvä ja toimet tarvittaessa helposti jäljitettävissä, sillä nykyisin kaikesta jää todistettava jälki. Vai että oiken lentomatka, jotta saisi hieman käteistä haettua ...

    Taloudellisetsikin älyllisempää olisi sijoitaa asuntomyynnin rahat vaikka vakavaraisten yrityksien osakkeisiin vuosittaista osinkoa tuottamaan ja sitten diilailla ammatti- ja eläkeasioiden kanssa ihan virallisia direktiivejä noudatten.

    "On aamukaffeen ja donitsin aika. Sitten jatkan loikoilemista. Ehkä tänään puen päälleni ja lähden lenkille. Ehkä lähibubiin ottamaan yhdet-2 tuoppia, niihin aikoihin kun muut juovat töissänsä iltapäiväkahveet."

    Niin, tuo kertookin suunnilleen kaiken kommetoija elämänkulttuurillisesta ja älyllisestäkin profiilista ... sad.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

brightfuture84 kirjoitti:

Edellisestä palkastani verojen jälkeen käteen 42%. Minusta tuossa ei oikeasti ole enää mitään järkeä. Olen Suomen talkoisiin antanut melkoisen rahallisen panoksen ja todennut sen olevan sijoituksena äärimmäisen huono. Nyt onkin omalta osaltani aika jättää kotimaani ja lähteä katsomaan mitä maailmalla on tarjottavana.

Toivotaan että syntyisi mahdollisimman pian 2-3 uutta Nokiaa, mikään muu ei Suomea enää pelasta. Rikkailta ei voi enää kiskoa enempää.

Nämä vain omia ajatuksiani, saatan olla myös väärässä eikä tarkoitukseni ole loukata ketään. Tsemppiä niille kovatuloisille jotka vielä jaksatte jäädä talkoisiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu