Tavallisena suomalaisena täytyy vaan

ihmetellä kun maassa on juuri tapahtunut islamilainen terrori-isku ja täällä on satoja äärimuslimeita, mutta siitä huolimatta hallituksen(ja median)suurin huolenaihe tuntuu olevan vihapuhe ja rasismi. Siis suomalaisten rasismi ja "vihapuhe", ei ulkomaalaisten. Ja miten se "vihapuhe" edes määritellään, kun periaatteessa totuuden sanomisesta saadaan myös vihapuhetta jos halutaan.

Luulisi kyllä että Turun isku olisi herättänyt viimeisetkin epäilijät ruususen unestaan. Mutta valitettavasti nyt näyttää siltä, että on käynyt päinvastoin. Poliiseista, poliitikoista ja toimittajista kukaan ei ole huolissaan terrori-iskuista, vaan päällimmäisenä huolenaiheena kaikilla tuntuu olevan rasismi. Tuntuu järjenvastaiselta, ja sitähän se onkin. Poliittisen korrektiuden nimissä asioista ei saa puhua niiden oikeilla nimillä, ettei vaan kukaan ulkomaista alkuperää tai toista uskontoa edustava pahoita mieltään.

Mutta esim. Jyväskylän vokin tapahtumat jossa satapäinen turvapaikanhakijajoukko motitti poliisipartion tuntikausiksi, niin se ohitettiin olankohautuksella.

Huonolta näyttää.
14306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vihapuhe on ymmärtääkseni sitä, että puhuu vihaisena tai vihaisesti asiaa maahanmuuttajista. Pitää puhua iloisesti ja ystävällisesti asiaa maahanmuuttajista. Maahanmuuttajien puheita ei noteeratata mitenkään, koska niiden sisältöä ei ymmärretä.

1Äänestä
  • Kymmenittäin poliiseja valvoo netin "vihapuheita", siis suomalaisten sillä eihän siellä arabiankielen taitoisia ole jotka ymmärtäisivät mitä lähi-itäläiset kirjoittaa.

    Äänestä

  • Sinne pitäisi saada nopeasti arabiantaitoisia poliiseja kuuntelemaan ja tutkimaan mitä viestivät.Eivät ne toisistaan kantele vaikka ymmärtäisivät hyvin mitä joku suunnittelee.Olihan tämä Turun terroristikin laittanut nettiin oman manifestinsä.
    Onnistuttaisiin estämään isommat iskut,mutta tämän kanssa nyt vaan on opittava elämään ja pelolle ei saa antaa valtaa ja valittelut ja osanotot perään.Sama litania tulee sitten kaikilta Sipilää myöten.Mutta me pahimmat vihapuhujat joudutaan linnaan totuuden puhumisesta.Ihan kuin eläisi jossain sadussa tai oikeastaan painajaisunessa.

    Äänestä

Niinpä. Eiks oo ihan kamalaa kun kukaan (muu kuin HUHHUHtasaari) ei hypi seinille oikeastaan ollenkaan.
Sinua taitaa ottaa pattiin aika pahasti ja herne kiehuu pääkopassa - vai? Järvien vedet on jo viilenneet huomattavasti, joten päätä veteen vaan, kyllä se siitä vähitellen jäähtyy.

Äänestä

Aloittaja ei viitsi/ halua huomioda kokonaisuutta.
Poliisi ja sojelupoliisi saivat juuri lisärahoitusta terrorismin torjuntaan. Uutta lainsäädäntöä sorvataan ja isoa tiedustelulain uudistusta tehdään jne.

Puoluejohtajien julkilausumassa ensimmäisenä tuomittiin kaikki terrorismi. Vihapuhe, kaikkien, oli siellä viimeisenä.

Jyväskylän selkkauksen jälkeen sisäministeriö käynnisti heti vokkien, migrin ja poliisin yhteisvoimin valmisteleman vastaavien tilanteiden torjuntaohjelman.

1Äänestä
  • Mutta tapahtuuko sitten todellisuudessa mitään, sitä on jo alettu epäileen. Ja maassa on joukoittain laittomia joita ei saada ulos, radikalisoituneita musuja on sadoittain jne.

    Äänestä

  • nottaJoo kirjoitti:

    Mutta tapahtuuko sitten todellisuudessa mitään, sitä on jo alettu epäileen. Ja maassa on joukoittain laittomia joita ei saada ulos, radikalisoituneita musuja on sadoittain jne.

    No kuka on alkanut epäillä? Kuka muu kuin sinä ja hengenheimolaisesi, siis tyypit joiden maailmaan ei mahdu mitään muuta kuin jatkuva, usein olemattomien uhkien ja epäkohtien haku? En viitsi edes sanoa mitä tuollaisesta touhusta ja tuollaisista ihmisistä ajattelen.

    Äänestä

  • TeHölmötHämmentäjät kirjoitti:

    Ihan Supo sanoo että terrorin uhka on kohonnut, ja yksi isku on jo tullut.

    Minäkään en viitsi sanoa mitä tuollaisesta vasemmistolaisesta maailmanhalaajasta ajattelen.

    Äänestä

  • höhöhöhöhöh kirjoitti:

    Ihan Supo sanoo että terrorin uhka on kohonnut, ja yksi isku on jo tullut.

    Minäkään en viitsi sanoa mitä tuollaisesta vasemmistolaisesta maailmanhalaajasta ajattelen.

    Minä kysyin, että kuka on alkanut epäillä.
    Mihin kysymykseen sinä vastasit? Et ainakaan tuohon minun kysymykseeni eli sinulla ei ole väitteeseesi perusteluja. Tuollaisia vastauksia annetaan silloin kun ei muuhun ole "eväitä".
    Kokeilehan vielä jos keksisit jotain. Nimenomaan keksisit, koska mitään todellista näyttöä sinulla ei ole.

    Äänestä

  • TeHölmötHämmentäjät kirjoitti:

    Minä kysyin, että kuka on alkanut epäillä.
    Mihin kysymykseen sinä vastasit? Et ainakaan tuohon minun kysymykseeni eli sinulla ei ole väitteeseesi perusteluja. Tuollaisia vastauksia annetaan silloin kun ei muuhun ole "eväitä".
    Kokeilehan vielä jos keksisit jotain. Nimenomaan keksisit, koska mitään todellista näyttöä sinulla ei ole.

    Eli sun mielestä mitään islamistisen terrorin uhkaa ei Suomessa, ja Supo on väärässä?

    Äänestä

Nuo matuihin menevät rahat olisi voitu käyttää teieverkoston ylläpitoon, mutta nyt menee tavallaan kaatopaikalle, niistä ei tule mitään hyötyä valtiolle, eikä veronmaksajille!

Äänestä
  • Niinpä. Sillähän olisi saanut peruskunnostettua tietä sellaiset 100-150 kilometriä. Tuo kun jaetaan tasan kaikkien Suomen kuntien kesken niin sepäs onkin ihan melkein 0,5 kilsaa /kunta.
    Minkä pätkän olisit halunnut Lieksassa korjattavan?

    Äänestä

Ihan vaikka keskustan kaduilta monttuja paikattavan, olisi riittänyt monelle kilometrille ympäri lieksaa monttujen paikkausta, nyt nekin vähät jää tekemättä matujen takia!

Äänestä
  • Nyt minäkin tiedän, mikä on se paljon puhuttu musta aukko. Eikö se ollutkaan avaruustiedettä. Asiaa voisi tiedustella joltakin viisaaksi mainitulta, esim. vaikkapa koneinsinööriltä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kansalainen.x kirjoitti:

ihmetellä kun maassa on juuri tapahtunut islamilainen terrori-isku ja täällä on satoja äärimuslimeita, mutta siitä huolimatta hallituksen(ja median)suurin huolenaihe tuntuu olevan vihapuhe ja rasismi. Siis suomalaisten rasismi ja "vihapuhe", ei ulkomaalaisten. Ja miten se "vihapuhe" edes määritellään, kun periaatteessa totuuden sanomisesta saadaan myös vihapuhetta jos halutaan.

Luulisi kyllä että Turun isku olisi herättänyt viimeisetkin epäilijät ruususen unestaan. Mutta valitettavasti nyt näyttää siltä, että on käynyt päinvastoin. Poliiseista, poliitikoista ja toimittajista kukaan ei ole huolissaan terrori-iskuista, vaan päällimmäisenä huolenaiheena kaikilla tuntuu olevan rasismi. Tuntuu järjenvastaiselta, ja sitähän se onkin. Poliittisen korrektiuden nimissä asioista ei saa puhua niiden oikeilla nimillä, ettei vaan kukaan ulkomaista alkuperää tai toista uskontoa edustava pahoita mieltään.

Mutta esim. Jyväskylän vokin tapahtumat jossa satapäinen turvapaikanhakijajoukko motitti poliisipartion tuntikausiksi, niin se ohitettiin olankohautuksella.

Huonolta näyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu