Millon käräjäpäivät olikaan näillä kahdeksalla

Kuusenmäkinen

kylänkerma sakilla? Tenhusen linja autoilla ilmainen kuljetus paikalle kaupungin piikkiin.Ilmottutumiset kyytien järjestämiseksi yhteystietoineen ko.tapahtumaan. Lisätietoja myöhemmin.

26

562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ImellosVille

      Täätä oltas lähössä.

    • KULLIMUNNI

      V8 on kova sana jenkkiauton keulalla.Mutta miten on kahdeksikon laita käräjäsalissa?

    • keneltäkysytäänlupaa

      Nykyisin kirjoitukset ovat niin "tulehtuneita". Ei kyetä muuta kuin sättimään kirjoittajaa, jonka henkilöllisyys osoitellaan tietävän. Sitä ihmettelenkin, koska en kykene nimittelemään ihmisiä kirjoitusten perusteella. Olisi syytä mainita henkilön nimi, ettei tulisi heiteltyä sontaa ja lantaa ihan sellaisille henkilöille, joilla ei ole näihin talkoisiin, osaa, ei arpaa. Yksi merkittävä kiihtyminen on tulevat käräjät. Käräjille on haastettu vuoden 2013 kaupunginhallitus
      (pois lukien ko. asiassa eriävän mielipiteen jättäneet.) Ei kannattaisi solkkusankkoa heitellä
      tänne ihan syyttömille, jos mielenkiintoa riittää esim kysymyksin: milloin käräjät ovat tms?
      Todella ikävää, että tähän on tultu, mutta meno ja meininki männävuosina on ollut aivan uhkapeliä yhteisillä varoilla. Senkö pyhäjärvinen on ansainnut?

      • lokalinkotaasmoralisoi

        ei tytöt näin


      • pahan.alku

        Ei ole ansainnut prooloisia.


      • Huomenna.tuas.mallillaa

        Varmoo on, jotta käräjiä tulloo ja männöö . Ei nuista kuammempoo haettoo ou kellekkää.


    • kelaikaaon

      Kaislikossa suhisee-- näemmä..

    • Ellakki

      Käräjät ovat 2.3.2017, kirjoittaa Keskipohjanmaa tänään, siellä tavataan

      • NiinOnAsiat

        Se on paaikka, jossa syytetyt saavat oikeutta ja tämä höpötys palstoilla loppuu. Eiks vaan.


      • Elämä-onko.sitä

        NORMAALIT ihmiset odottaa malttamattomina kesälomia jne. sitten on tämä yksi joka on vuoden alusta asti taittanut aamukammasta piikkejä odottaen malttamattomana käräjiä ylivieskassa...Ilmoitti jo aikoja sitten menevänsä paikan päälle iloiten suuresti jo pelkästä syytteen nostamisesta tuomiten syytetyt päivittäin suomi 24:lla. Varmaan menee oikeussalin oven taakse istuntoa edeltävänä päivänä makuupussiin yöksi ettei vain myöhästy vaan saa eturivin paikan? Terveellä pohjalla sano..


      • mot.jne
        NiinOnAsiat kirjoitti:

        Se on paaikka, jossa syytetyt saavat oikeutta ja tämä höpötys palstoilla loppuu. Eiks vaan.

        Heh,,ei todellakaan lopu höpötys aiheesta siitä saat olla varma. Lupaan syödä hatullisen proota jos niin käy koska lopputuloksesta riippumatta "höpötys" vasta alkaa näiden toimesta jotka aiheesta ovat valtavasti avauksia jo kirjoittaneet höpöttäen siitä PÄIVITTÄIN jo yli 8kk. Siellä on jo pöytälaatikossa valmiit palopuheet puolesta ja vastaan kävi miten kävi. Jos sakot saavat iloitsevat estoitta peläten pahinta eli syytteiden hylkäämistä. Niin epäterveellä tasolla toiminta että jos syytteet hylätään masentuvat entisestään ja sakot tms. saadessaan ottavat aiheesta kaiken ilon irti. Sama jengi asialla jotka mm. toimittajille soitteli että tulkaapa tekemään juttua meidän kuntapäättäjistä hih hih hii.


    • kaksituhattaluku

      Miksi ilmainen kuljetus?
      Jos sirkusta ja huvia haluaa, itse voi maksaa matkat.
      Ei me enää eletä missään kommunistisessa maailmassa jossa yhteiskunta kaiken maksaa ja järjestää.

      • RajansaOnKaikella

        Kunta ei maksa enää mitään. Se on maksanut sopimuksensa mukaisesti sopimuksen toiselle osapuolelle. Siis riittävästi.


    • lakiakunnioittava

      kansalainen .
      käräjistä täällä kirjoitellaan paljon. Vannotaanko siellä kautta kiven ja kannon, vai
      ollaanko sielläkin aina sammoo mieltä.?

      • lakuakunnioittava

        Aina yhtä huvittavaa nämä "lakien kunnioittajat" jotka itse tekivät lakien vastaisen esityksen joka läpi mennessään olisi tarkoittanut käräjille joutumista. Uuskeput kumppaneineen pelasti proolaiset perseen tervaamiselta kumoamalla proolaisten LAKIEN VASTAISEN esityksen ja täällä sitä oikeutta taas jaellaan heh heh.

        Vai kirjoitellaan täällä käräjistä paljon ompa ihmeellistä. Mitä piti kysymäni oli se, että menetkö prokimppakyydillä ylivieskaan vai..? Valituksen tietenkin teettä jos päätös ei miellytä vai...?


      • Rahanvalta

        Tämä episodi on vuosiensa aikana vetänyt kunnalta rahaa moneen eri suuntaan. Yksi suunta on ollut kaikkien kielellä. Muista on kirjoitettu vähemmän. Kaikkinensa hupaisa esimerkki siitä, miten yksityiset edut ovat menneet yleisen edun edelle. 24 palstalla mekkaloivat ovat tehneet parhaansa yksityisten etujen kasvattamisessa. Raha ei kuigtenkaan ole kaikkea. Sen ovat pyhäjärviset tulleet havaitsemaan. Yhteisön henki ja ihmissuhteet ovat rempallaan. Nyt on kova työ saattaa asiat normaaliin päiväjärjestykseen.


      • JoukkoPyhäjärvisiä

        Luotamme uusiin päättäjiin.


      • hpötipöpötio
        Rahanvalta kirjoitti:

        Tämä episodi on vuosiensa aikana vetänyt kunnalta rahaa moneen eri suuntaan. Yksi suunta on ollut kaikkien kielellä. Muista on kirjoitettu vähemmän. Kaikkinensa hupaisa esimerkki siitä, miten yksityiset edut ovat menneet yleisen edun edelle. 24 palstalla mekkaloivat ovat tehneet parhaansa yksityisten etujen kasvattamisessa. Raha ei kuigtenkaan ole kaikkea. Sen ovat pyhäjärviset tulleet havaitsemaan. Yhteisön henki ja ihmissuhteet ovat rempallaan. Nyt on kova työ saattaa asiat normaaliin päiväjärjestykseen.

        Kaikkinensa hupaisa esimerkki täydellisestä logiikan puutteesta mitä esim. yhteisön tulehtuneesta ilmapiiristä asiayhteydessä missä itse istutte aamusta iltaan somessa ilmapiiriä tulehduttaen avauksilla joissa mustamaalatte ihmisiä heidät nimeten esiintyen anonyymeinä kun yksikään teistä ei kehtaa omalla nimellä kirjoittaa mitä anonyymeinä kirjoitatte. Riidankylväjiä te olette kun ensin on haukuttu oman kaupungin ihmiset eikös lähetty räkimään naapureiden silmille ja sitten ihmetellään miksi tänne ei saatu edes kunnanjohtajaehdokkaita kuin muutama epätoivoinen pyhäjärven maineen ollessa maanlaajuisesti riitelijöiden ja valittajien kylä ja marginaaliryhmä lähes yksinomaan kaiken takana. Kuka on pois päässyt on lähtenyt eikä kukaan tule vapaaehtoisesti ei edes lääkärit. Pitää jo rahalla houkutella väkeä mikä kertoo sen kaiken oleellisen missä mättää ja siitäkin syytetään muita kuten riidankylväjien tapana on.

        Lex-kittilä ja pahimpien proolaisten tippuminen. Siinä ne keinot millä "normaaliin" päiväjärjestykseen päästään on itseasiassa päästy jo. uusProot hyppäsi kepujen syliin ja "hylätyt" jauhaa sitä itseään aamusta iltaan katkeruuden paistaessa niin läpi että sääliksi melkein käy..


      • VpoihanVekkuli

        Nyt selvisi, miksi täällä jotkut kirjoittavat katkeraa tekstiä kuin henkensä hädässä. Jos omat tavoitteet jäivät saavuttamatta, niin kapuloita toisten rattaisiin kiihtyvällä vauhdilla, hiki hatussa, muusta viis. Se on Pyhäjärvi 24:n todellinen kuva tänä päivänä. Itsekesteistä ja omahyväistä polttoainetta näyttää riittävän.


    • Kärsäkkään.Alla

      Sikamies toimii käräjillä erikoisasiantuntijana. Ja Lautamiehenä.

    • Koko.Pyhäjärvi

      Tuomitsen proolaiset eteenkin henkisesti rumiksi.

      • kuntalaistentahto

        mitähän tekemistä käräjillä on proon edustajilla...ei siis mitään.
        Enemistöllä on päätöksiä mäiskitty "kun muuta mahdollisuutta ei ole ollut"
        Proon edustajat on ulkona koko käräjöinnistä. yhtäkään heistä ei ole haastetta saanut.
        Pitäisi sen verran olla selkärankaa, että kantaa omista tekemisistään vastuun.


      • Proo.höpöilyä
        kuntalaistentahto kirjoitti:

        mitähän tekemistä käräjillä on proon edustajilla...ei siis mitään.
        Enemistöllä on päätöksiä mäiskitty "kun muuta mahdollisuutta ei ole ollut"
        Proon edustajat on ulkona koko käräjöinnistä. yhtäkään heistä ei ole haastetta saanut.
        Pitäisi sen verran olla selkärankaa, että kantaa omista tekemisistään vastuun.

        No kenellä ei ole ollut selkärankaa kantaa omista tekemisistä vastuun? Missä on se tuomio josta olisi pitänyt kantaa vastuu tai yhtään mitään? Höpö höpö Proo juttuja taas!


      • taaslähtilaukalle
        kuntalaistentahto kirjoitti:

        mitähän tekemistä käräjillä on proon edustajilla...ei siis mitään.
        Enemistöllä on päätöksiä mäiskitty "kun muuta mahdollisuutta ei ole ollut"
        Proon edustajat on ulkona koko käräjöinnistä. yhtäkään heistä ei ole haastetta saanut.
        Pitäisi sen verran olla selkärankaa, että kantaa omista tekemisistään vastuun.

        Jaa,a olisikohan teidän osuus siinä, että olette tehtailleet jo lukuisia avauksia käräjistä kertoen loan heiton sivussa jopa useita kertoja menevänne paikan päälle seuraamaan käräjiä? Kukaan ei ole edes väittänyt proolaisten olevan syytettyjen listalla. Hiukan selkärankaa jos saa pyytää


      • Aikansatätäkin
        kuntalaistentahto kirjoitti:

        mitähän tekemistä käräjillä on proon edustajilla...ei siis mitään.
        Enemistöllä on päätöksiä mäiskitty "kun muuta mahdollisuutta ei ole ollut"
        Proon edustajat on ulkona koko käräjöinnistä. yhtäkään heistä ei ole haastetta saanut.
        Pitäisi sen verran olla selkärankaa, että kantaa omista tekemisistään vastuun.

        Ketkäs ovatkaan kaikista kiinnostuneimpia käräjistä. Puhuvat ja kirjoittavat niistä kyselevät ja huomenna aloittavat samat kyselyt uudestaan. Ei kutsuja tarvita, kaikki sujuu sittenkin.


    • röplettääkö

      Käräjät ovat täälä jatkuvasti

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe